On taasen tehty me päivän retki
ja kohta käydään me nukkumaan.
Viel pikkuriikinen iltahetki
ja ollaan unessa polstarmaan.
Vien nukkumatille tervehdyksen
kun luokse menen kurkkimaan
Väsynyttä vain teeskentelen
mä pientareella unen maan.
Nyt rotatkin tämän runopalstan
käy koloonsa omaan nukkumaan.
Ei rottaherrojen, jonkin Arskan.,
sais sallia mitään sanomaan.
ja kohta käydään me nukkumaan.
Viel pikkuriikinen iltahetki
ja ollaan unessa polstarmaan.
Vien nukkumatille tervehdyksen
kun luokse menen kurkkimaan
Väsynyttä vain teeskentelen
mä pientareella unen maan.
Nyt rotatkin tämän runopalstan
käy koloonsa omaan nukkumaan.
Ei rottaherrojen, jonkin Arskan.,
sais sallia mitään sanomaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Runon maassa pisaroi.
Sade pomppii asvaltilla
penkit pöydät puhtaaksi saa
varpu pikkuinen lehvistön alla
siipisulkiaan ravistaa.
Se katselee silmin virkein
ohi kiitävää vilinää
mitä onkaan nämä oikein
jotka eteenpäin kiirehtää.
Sen pieni nokka nyökkii
kun varvasta puhdistaa
pää valpastuu kun pyökkiin
lajitoveri pyrähtää.
Taas sade lauluaan jatkaa
pienet linnut tirskahtelee
ei kiirettä lähteä matkaan
ne keskenään rupattelee.
I rörelse
Den mätta dagen, den är aldrig störst.
Den bästa dagen är en dag av törst.
Nog finns det mål och mening i vår färd -
men det är vägen, som är mödan värd.
Det bästa målet är en nattlång rast,
där elden tänds och brödet bryts i hast.
På ställen, där man sover blott en gång,
blir sömnen trygg och drömmen full av sång.
Bryt upp, bryt upp! Den nya dagen gryr.
Oändligt är vårt stora äventyr.
On hyvä tapa mainita kenen on runo, silloin kun lainaa!
Ur diktsamlingen "Härdarna av Karin Boye".
Mä runon maassa harhailen
kun olen mä ypöyksin.
sanailuja muiden tavailen
oudoin selityksin.
Yksin jää kun muissa ei mitään hyvää nää
rumia naisista puhuu, jotakin ylistää
kun omasta mielestään kaiken tietää
kuka sellaista seurassaan edes sietää.
Kuin tuulen puuska ravistaa puiden lehvistöä
tahdon minäkin puhdistaa maailmani kaikesta roskasta!
Kiitää hurjana yli vaahtopäiden. Ujeltaa yli merien kaukaisille kallioille, vasta niiden sulavien muotojen tyynnyttämänä.
Selkiytyneiden vesien lumoamana löytää suojaisa lahdenpoukama, sinne laskeutua kimaltavista pirskeistä puhdistautuneena levolle,...
Äitii! Kato ny , äitii
Lapsena silloin nurmikolla avojaloin
saippuakupöia puhalsin
sormellani suurinta osoitin
käskin äidin sitä ihaiila
auringon kirjoa senkalvolla
kirmasin juoksuun tavoittaakseni
tuuleen pakenijan
liian korkealle liitävän
Tänään
tänään olen väsynyt
jalkani vuosirenkaiden kahleissa
eikä kukaanihaile saippuakupliani
ne ovat särkyneet
pilvet imeneet auringon
lapsuuteni maisema kadonnut
paketoitu kahdehdekaantoista kerrokseen
lasia ja betonia
nurmi mustaksi maalattu
janoisten hevosten laukata
Minä en väsy, puhelee veden elementti kuulijalleen, tämä elämä jaksaa yhä kiehtoa. Saan
virrata keinuen yli kivien ja tasamaallakin levitä, jolloin saan levätä hetken.
Ei esteet, ei pystysuora kallioseinämäkään voi virtaustani pysähdyttää, haen vain uutta helpointa uomaa, tai levittäydyn ihanan itseriittoisena niin kuin minun kuuluu.
Menoni on tehtävästäni tietoista, minä juotan elolliset, kaikki eläimet ja kasvit, virkistän uupuneet ja puhdistan likaantuneet.
Soliseva lauluni kumpuaa Luojan ylistyksestä, oma liikkeeni hyväily yli kivien ja maan kamaran, kattaa maisevaa muovaavan muutoksen, ja sylissäni eroitan mantereet toisistaan.
Missään, en missään avaruudessa löydä enää samanlaista kuin tätä sinistä, tätä veden kattamaa planeettaa!
Ilta loihtii eteeni tyynystäin näyn
sen viileän sulosta pehmeästä.
Sitä halaan silloin kun sänkyyn käyn
ei käsivarsia kukaan estä.
Ja peittoni sitten, se kahisee vähän
kun niskani suojaks sen kiskon.
Myös tyynyn nyt alle jalkojen tähän
ja sukat, ne jalastain viskon.
Nyt hyviä öitä ystävät aivan
kohta unten mailla jo seilaan.
Minä kuopan tyynyyni silloin painan
ja halaan kuin omaa heilaa.
Pan huiluusi tartu
kuun sillalla rakkaani
tanssikutsua vailla
tähdet
laskekaa kruunu
hänen hiuksilleen
tuuli
anna minun aaltona
hänen helmaansa hyväillä
Pan huiluusi tartu
tänä yönä meren sylissä
helmen olen löytänyt
tänä yönä ritari
unensa valitsee
minun armaani
kuun sillalla
Susmorsian unen maassa.
Junassa kuuntelin ilosia ääniä, ja juuri ennen laskeutumistani asemasillalle näin susmorsiamen iloset kasvot, päässään punainen päähine valkoisin pilkuin.
Juoksin junan ikkunan luokse, jossa susmorsian nousi seisomaan, puhui, viittoili ja hymyili, en kuullut sanaakaan, mutta iloisen onnelliset ilmeet tuntuivat niin hyvälle. Juna lähti, heräsin ja muistin
hänen pyytäneen maalaamaan hänet vaikka leppäkerttuna tauluuni, jonka sittemmin teinkin ja näytin Facebookissa! 😊
Hyvältä tuntuva uni, --- kuin tervehdys palstan pitkäaikaiselta, inhimilliseltä susmorsiamelta.