Amis ja Amiska.

Amis on toisen asteen koulu tai koululainen. Nimitys on hyvä, kuvaava ja vakiintunut.
Entisenä amiksena, nykyisenä korkeakouluopiskelijana ehdotan, että amk.laisista käytettäisiin nimitystä Amiska.
Amis pohjasanana ja k a kuvastamassa Korkea Astetta. Selkeää vai? Amk.n maine ei ole oikein vakiintunut, eikä oikein voi sanoa olevansa vaikka tekniikan yo, jos on amk.ssa, silloin on helppo kertoa kysyjälle olevansa amiska, erotukseksi esim. teekkareista.
Loppuun kysymys, vastatkoon, joka osaa; Jos käy amiskan eläintenhoitajaksi ja jatkaa amk.n jatkotutkintoon, voiko olla eläinlääkäri?
41936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se on kuule ihan !!

Entäpä mikskä aletaan kutsumaan yliopistossa opiskelevia??
Totuushan on et amk:laiset opiskelee käytännön keinoin ja pääsee jo opiskellessa kiinni työelämään kun taas yliopistossa jengi lukee sata teoriakirjaa ja OKSENTAA kaiken ulkoamuistamansa sitten tenttipaperiin. Että näin. Kutsuttakoon yliopistossa opiskelevia sit vaikka YÖKÖIKSI.

Äänestä
  • Jokainen tekee opiskeluissaan valintansa. Toiset ovat amiskas ja toiset on muuten vaan yökkojä.

    Äänestä

  • hyvät on tietosi yliopistossa opiskelusta :)

    Äänestä

Mitä viesti mielestänne kertoo kirjoittajan henkilökohtaisista ongelmista ja puutteista?

Villi arvaukseni on että kovin hyvin ei voi mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selvennys kirjoitti:

Amis on toisen asteen koulu tai koululainen. Nimitys on hyvä, kuvaava ja vakiintunut.
Entisenä amiksena, nykyisenä korkeakouluopiskelijana ehdotan, että amk.laisista käytettäisiin nimitystä Amiska.
Amis pohjasanana ja k a kuvastamassa Korkea Astetta. Selkeää vai? Amk.n maine ei ole oikein vakiintunut, eikä oikein voi sanoa olevansa vaikka tekniikan yo, jos on amk.ssa, silloin on helppo kertoa kysyjälle olevansa amiska, erotukseksi esim. teekkareista.
Loppuun kysymys, vastatkoon, joka osaa; Jos käy amiskan eläintenhoitajaksi ja jatkaa amk.n jatkotutkintoon, voiko olla eläinlääkäri?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu