auttakaa....

ku kaikki on vaan luisuu käsistä ja vaikka kuinka yrität tarrata kiinni nii ei auta......kaikki yhtäkkiä muuttu,eikä käteen jääny yhtään mitään... ennenki on ollu kausia et vaan masentaa mut tää on tällä kertaa erilaista...ei vaan yksinkertasesti halua nähdä seuraavaa päivää ku kaikki voi romahtaa yhtäkkiä...ei vaan keksi yhtään syytä elää...yritän..mutta en keksi....toivoisin et saisin jonku ihme pillerin jolla sais menolipun taivaaseen ja vaikka vaan muutamaksi minuutiksi kaikki jotka on mulle merkinny paljon ja joita rakastan ympärille...voisin kertoo miten paljon ne mulle merkkaa ja miten rakastan ja halaisin vaan lujasti enkä olis yksin...se vaan ei oo mahdollista...
ei mulla yleensä oo ollu mitään ihme hellyyden puuskia mun bestistä kohtaan...tänään kuitenki ku näin sen olis vaan tehny mieli halata..ja mun pelastavaa enkiliäkin,tyttö joka on yrittäny auttaa mua niin paljon ku vaan on pystyny vaik ei ennen edes kunnolla tunnettu..haluisin kiittää siitäki ja halata..kolmas on mun exä...paljon ollaan yhdessä koettu ja oon tehny asioita joita kadun nii paljon et sattuu...enkä ees tiiä miksi!mut haluisin halata ja saada sen tajuaan et ilman sitä ei oo muakaan....!sitten on tietty pikkuveljet jotka varmaan kiemurtelis pois jos yrittäisin halia,ei meidän perheessä sitä harrasteta..sit äiti...vaikka meillä mitään yhteistä ookkaan rakastan sitä ja se mua vaikka oon mitä tehny,uhrasi yöunensa ku joutu mun vieres nukkuu melkee joka yö tällä viikolla!ja sitte isukki..sen kans ei olla läheisiä mut on se mun isi...
ja tällasia mä vaan aattelen joka päivä...olis vaan kiva jos joku ymmärtäis...

petin mun jätkäkaveriani tyypin kanssa josta paras kaverini on kiinnostunut(no tunne on yksipuolinen)...ja ku mä en tyhmä tiiä edes et mikä mulla päässä napsahti ku rakastan exääni..yli kaiken...ja oon sitä ennenki pettäny mut se ihana ihana ihminen on antanu anteeksi...ollaan..niin siis oltiin oltu yhdessä n.8kk..nyt hävis kaikki kamut parhaan kaverin lisäksi,exäni ja jätkän(jonka kanssa petin)kaverit inhoavat mua...tuntuu vaikeelta kohdata kaikki paska..varsinki nyt ku ei vaan oikeesti noita ihmisiä oo tukena...vanhempiin suhteet on vaihtelevasti huonot ja välillä viileet... en tiiä sitten voiko mua tajutakkaan jos ei ikinä oo tuntenu näin....koko ajan vaan raahaan mukana niitä lääkkeitä jos vaikka tuntuis ylivoimaselta enää jatkaa tuntiakaan,se on jollain oudolla tavalla turva,sitten jos tuntuu et ei enää jaksa yhtään enempää menee jonnekki mistä kukaan ei ajoissa löytäis ja lähtee pois...ne on nyt mulle ainut turva...taitaa aika sairaalta kuulostaa...