Älä mene tähän hotelliin jollet halua suurta pettymystä.
Saapuessamme hotelliin ei ensin haluttu antaa meille sitä huonetta jonka olimme varanneet. Maksoimme huoneen 2 yöstä jonka olimme varannet ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Ensin vastaanottohenkilö joka otti rahan meiltä ei ymmärtänyt millään kielellä että haluamme kuitin, sen jälkeen menimme hotellin johtajan luo joka kirjoitti kuitin.Meille tarjottiin 2h huonetta lisävuoteella, vaikka olimme varanneet ja maksaneet 4hengen perhehuoneen huoneen. Meitä juoksetettiin ensin ensimmäiseen kerrokseen ja sitten toiseen kerrokseen, sen jälkeen toiseen rakennukseen ensin huoneeseen jossa oli torakoita kuolleena sen jälkeen huoneeseen joka ei oltu siivottu.Kolmas huone jossa kävimme siivottiin ja pääsimme aloittamaan" kaikki ruoka ja juomat kuuluu loman." Painajainen pääsi alkamaan, hotelli olikin täynnä venäläisiä joita palveltiin kuin kukkaa kämmenellä. He saivat baarista jopa 7 mukillista kerralla juomia, kunhan kaikki olivat alkoholia. Me taas emme juoneet alkoholia ollenkaan ja meille annettiin vahingossa 2 mukillista kerralla mehua ja siitä se härdelli alkoi 30.7.2017 klo 12.30 ravintolassa kun olimme aloittamassa ruokailua. Baarin työntekijä tuli huutamaan pöytäämme (varmasti kaikki asiakkaat kuulivat ja näkivät tilanteen) että olimme saaneet 2 mehua vaikka meille ei kuulu kuin 1 mehumuki. Palautin juotuani mehumukin huutajalle, joka ei siitä leppynyt vaan jatkoi huutamista, nousin pöydässä ylös ja käskin hänen olla hiljaa. Hän oli ollut ilmeisesti auringossa liikaa kun ei tajunnut vieläkään lopettaa huutamista minulle.Onneksi kaksi muuta hotellintyöntekijää tuli rauhoittelemaan häntä kun hän näytti siltä että hän tulee minun päälle , ja häneltä puuttu kokonaan itsesuojeluvaisto. Ruokailujen aikana ja juomien jakajien hygienia osaaminen oli sitä luokkaa että hygienia passi näytti puuttuvan jokaiselta.
club selen hotel icmeler
clubselenhotel
2
302
Vastaukset
- clubselenicmeler
Varmaan poistavat kohta tämänkin viestiketjun niinkuin kävi viikko sitten, kun kerroin paskasista suihkuverhoista ja ikkunoista jotka eivät lukkiudu.
varoitus kaikille club selen hotel icmeler. icmelereikoskaan. 30.7.2017 14:22. Teinpä " unelmaretken icmeleriin" jonka piti kestää 29.7-31.7.2017 mutta pitikin- rekkakuskiscania
Eiköhän tämä teksti jo kerro kaiken miksi Suomi on niin heikossa jamassa, kaveri hyvä kun osaa kirjoittaa tuskin edes läpäissyt apukoulua, samanlaisia "moniosaajia, raketti insinöörejä" lappaa rajojen yli suomeen ilman papereita!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553790Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk843238Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852695Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442599Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?682545Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,232372Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402322Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522195Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville381980Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121896