Hei, meillä on 3vuotias narttu kissa kenellä on samanlaisia oireita. Kakostelee paljon, ihan kuin oksentaisi ja rohisee. Sitä on nyt ollut paripäivää. Ruokakaan ei maistu enään. Kissa makoilee sisällä ja ulkona, eikä jaksa oikein tehdä mitään ja on väsynyt. Voiko sillä olla jonkinlainen tulehdus?
Vastaukset 8
- sairastarviielapua
Jos kissa ei ole oma itsensä,se on sairas.
Sairas eläin on vietävä eläinlääkärin tutkittavaksi.
Toivottavasti olette jo tehneet niin,ja kissa on saanut avun ongelmiinsa. - Kattilaalaa
Oma kissamme aivasteli juuri kolmisen viikkoa ja ehti syödä vaivaan antibioottikuurinkin. Olimme juuri aikeissa varata uuden ajan, kun huomasimme kissan sieraimessa roskan joka oli alkanut työntyä ulos. Roska osoittautuikin 5-6 senttiä pitkäksi ruohonkorreksi, joka oli jo ruvennut mädäntymään kissan nenäkanavassa. Aivastelu ja pahanhajuinen hengitys lakkasivat kun saimme vedettyä ruohon ulos.
Kasvattajamme mukaan ei ole tavatonta että ulkona kasvavia ruohoja päätyy tällä tavalla kissan nenään.
Itse puhut kakostelusta - jos se jatkuu edelleenkin, kannattaa kissa tosiaan käyttää eläinlääkärissä. Toivottavasti kissasi alkaa pian voida paremmin! - Uusikissa
Oletko varmistanut ettei kissallasi ole matoja? Madota kissasi, hae apteekista matolääkettä ja anna sitä kissallesi. Ellei se auta, vie se lääkäriin. Ellei lääkärikään auta, niin lyijyruiske haulikolla annettuna auttaa!
- kylänäino
ruoho oli myös meidän kissan nenänielussa, ulospäin näkynyt mitään, mutta me vastuullisina lemmikin omistajina veimme sen lääkäriin, missä nukutuksessa tutkittiin kissan nielua, oli eläinlääkärin ilme näkemisen arvoinen, kun nielusta, täysin näkymättömästä löytyi heinänpää...toinen pää oli sierainkanavassa. Heinä oli oituudeltaan n 5 cm
- 34576543
Meidän alle vuoden ikäinen kissa myös köhi, meni väsyneeksi,ei syönyt ja sillä oli joku kissarutto.Valitettavasti ei saatu sitä pelastettua.Tuli meille vain hiukan aijemmin,niin ei oltu rokotettukkaan viellä, aika kyllä oli jo rokotukseen sovittuna.
- arvoakissoille
Miksi ihmeessä ihmiset aina mietiskelee ja katselee sen sijaan että soittaisi lääkärille.. Mitä jos olisi lapsi kyseessä joka röhii ja kakoo eikä syö ja on väsynyt? Katselisitko sitäkin vai soittaisitko lääkäriin? Niinpä..
- laskutpelottaa
Kissa on niiin halpa lemmikki,ettei siihen montaa kymppiä haluta satsata.Pelätään oikein,että joutuuko sen oikeasti viemään lääkäriin,siksi odotellaan ihan viimetippaan,ettei vaaan jouduttais maksumieheksi.Mielummin antavat kuolla muutamassa viikossa kotiin, kun maksavat lääkärilaskuja.Kun pentu on lääkärilaskua halvempi,niin mieluusti otetaan kyllä sitten uusi tilalle.
- Recaptch
Kissalleni kävi samoin ja se lopetettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 70523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486- 58480