Eikö suomalainen kelpaa töihin?
Tai suomalaiselle työ?
Meillä espoossa en ole 7.vuoden aikana törmännyt yhteenkään suomalaiseen siivoojaan.Näillä "Laatukierroksilla esimiehet kaikki virolaisia" Mistähän johtuu?
Siivouksesta huolehtii kotimainen yritys Soukan huolto
Porrassiivouksissa vain virolaisia soukanhuolto
3
177
Vastaukset
- Cleanör
"Suuret palkkaerot ovat tehneet Suomesta eniten virolaisia houkutelleen maan. Mediaanipalkka on Suomessa neljä kertaa suurempi kuin Virossa.
Yksi Suomeen muuttaneista on siivousalan yrityksessä nopeasti työnjohtajaksi edennyt Jane Kullmann. Hän edustaa sitä joukkoa, jonka on ollut pakko lähteä kotimaastaan taloudellisista syistä.
"Sain 350-400 euroa palkkaa kuukaudessa bensa-aseman myyjänä. Se ei riittänyt edes ruokaan kahdelle lapselleni", Kaakkois-Virosta lähtenyt yksinhuoltaja kertoo. "
Monelle suomalaiselle ei siivoojan työ kelpaa, mielummin eletään korvauksilla ja valitetaan kun TE-toimisto vaatii tekemään jotain sen rahan eteen. Mä mieluummin siivoan kun lojun himassa. - suomalainen9
Totta.Elintason ja huonon palkan takia on virolaisia paljon työSollista nperässä.
Siivousala alkaa olemaan pitkälle virolaishenkistä.
Työnjohdoissa virolaisia.Silloin palkataan mielummin vieolainen kuin suomalainen"Jos työnjohto sekä työntekijät ovat virolaisia.
Joten yhdessä firmassa voi olla valtaosa ulkomaalais voittoista.Suomalaisen alkaa olla jo vaikeeta saada siivousalan töitä.
Ulkomaalaisuutta kannattaa isotkin yritykset.
MM.LASSILA.Sol?Sol ei taida maineensa takia kelvata suomalaisille?
Portaita siivoomassa oleva henkilö on harvoin suomalainen. - totta3
Moni siivousala suosii virolaisia nykyään. Ehkä kotisiivouksissa enään kotimaisuus on valttia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15513536Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t759813Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua764336Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy403952Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4021308