kasvattajat jahyvä omatuto

miinelan

Olen jo kauan miettinyt pennun ostajista tällä palstalla. Kenelläkään ei ole oikeutta tomita kasvattajaa pelkkien kuulopuHEIDEN KAUTTA.MENESTYNEITÅ KASVATTAJIA MOLLATAANN AINA.Milloin he ova rahanahneita milloin sairaan koiran kasvattajia, milloin koiria on liikaa
onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tämä on vain harrastus ja halu jalostaa koiri sta mahdollisimman hyviksi.
Ja sitten ne valheet oikein rehottavat paltojen sisällä. Esim. joku täällä kertoi. että on käynyt kodissani, joka oli pieni murju, mihin ei mahtisi yhtäkään koiraa.JAettä asun 6 kerroksessa.Eninnäkin asuntoni on tilava 73 neliötä, minulla on aina siistiä, en asu 6 kerroksessajne. Mistä avaruudesta nuo ihmiset keksivät noita valheitaan.
OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. koira-netistä saa tiedot minunkin kasvatustyöstäni.

119

2841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minelan

      Olisi mielenkiintoista tietää kijoittelevako Minelan kennelin koirat tietenkin muutkin minut ja koiranini tuntemat olosuhteet palauttreet ovat tervetulleita.

    • eitiedähönäsenpöläytystä

      No nyt meni jo överiksi, kun piti avustajakin kutsua kehiin.

      • Anonyymi

        YKSIN KUN ASUN, NIIN HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA tuntee minut ja koirani, sekä kuinka rakkaita ne minulle ovatkaan.Hän tekee lenkkejä koiran kanssa, ruokkii ne aamuisin, on muutenkin eläinrakas. Pätevämpi hän on arvostelemaan minua,, kuin kukaan muu..

    • hohhoijakkaa

      Jos reaktio on tuo, jos jollain on jotain kritisoitavaa, ymmärrän kyllä, mistä arvostelu kumpuaa. Koiranet kertoo kyllä kaiken oleellisen, kasvattajan itkupotkuraivarit kertoo jotain ihan muuta.. En ikinä ottaisi koiraa ihmiseltä, joka ei kestä mitään vastaansanomista, ei tällaisen ihmisen kanssa voi keskustella mistään järkevästi, kaikesta täytyisi olla samaa mieltä, muutoin avaudutaan ties missä keskustelupalstoilla.

      Olen itsekin kasvattaja ja kyllä minun kasvattien omistajat voivat kritisoida työtäni, vaikka se ottaa koville, on kritiikki otettava vastaan. Sitten käännellään ja pohditaan todella tarkkaan, olisiko kritiikissä totuuden jyvä, pennun ostajat ovat kuitenkin asiantuntijoita, millaisen tuloksen olen valinnoillani saanut. Onneksi palaute on pääosin positiivista, kuten ilmeisesti aloittajallakin, negatiivinen palaute tuntuu kyllä kurjalta, kun on parhaansa tehnyt, mutta jos sen osaa ottaa vastaan, siitä voi oppia paremmaksi kasvattajaksi, osaa ehkä ottaa palautteen johdosta jonkin seikan huomioon, jota ei aiemmin olisi tullut ajatelleeksi..

      • minelan

        Kuka tai mikä aiheuttaa itkuptkuraivarit sanan.
        Samajuttu minulla, kaikkien ei suinkaan tarvitse olla samaa mieltä kanssani. Siedän melko hyvin krittiikiä. Parhaani olen yrittänyt kasvatusstyösäni, valitsemalla terveet ja hyväluonteiset vanhemmat, laiminlyömättä ulkonäköä

      • mielan

        Miksi sitä minuun kohdistettua kritiikiä ei ole tullut kasvattieni omistajilta. En minä ainakaan ole pyytänytkään heitä antamasta sitä.
        Jos juku on tyytymätön kasvattini, niin lunastan sen takaisin kauppahinnalla.

      • minelan

        nimenomaa kasvattaja tekee parhaansa pentuja jalostaesaan.Mtta miksi aina mollataan näillä keskustelupalstoilla.
        Omista kasvateisanii on käynyt hieman lukemassa palstaa, mutta eivät halua. vastata, heidän mielestään, typeriin kirjoituksiin.
        Mtta kun istun pyörätuolissa ja harrastusmahdllisuuksia on vähän,,niin huvikseni kirjoitan ja luen tätä palstaa.Onhan sekin parenpaa tekemistä, kun tv-n katselu.

      • minelan

        nm, hohhoijakkaa

        Mielestäni olisi reilua antaa palautetta kasvateistani vaikka tällä keskustelupalstalla, mieluummin minulle itselleni, mutta sitä ei vaan tule. Olen pyrkinyt olemaan rehellinen ja hyvä kasvattaja Mutta jostain syystä minua halutaan mollata tällä´
        sivulla, mutta en oikein usko, että sellaista tapahtuu

      • minelan

        nm hohhoijakkaa

        Onko korviisi tullut jokin asia, joka puoltaa väitteitäsi, kerro minullekin, koska nyt taidat valehdella.

      • villakoiruus

        Kukaan rehellinen ja vastuuntuntoinen ihminen ei hauku ja mollaa ihmisiä täällä palstalla ja vieläpä ihmisen etu ja sukunimen kera.Olitkos se sinä joka täällä vastikään loukkasi erästä henkilöä aikas törkeillä sanoilla?.Hohhoijaa...

      • minelan
        minelan kirjoitti:

        nm hohhoijakkaa

        Onko korviisi tullut jokin asia, joka puoltaa väitteitäsi, kerro minullekin, koska nyt taidat valehdella.

        Mieluummin omien kasvattajille kielteistä palautetta, että he eivät sitten pettyisi, jos koira ei kelpaakaan loppupeleissä.
        Mutta olen todella iloinen jos pärjäävät. Eikö sitten saisi olla ylpeä, mutta ei ylpistynyt, kasvattinsa menestyksestä. Sitä toivoo jokainen pennuistaan välittävä kasvattaja.

      • jaitahattuun
        mielan kirjoitti:

        Miksi sitä minuun kohdistettua kritiikiä ei ole tullut kasvattieni omistajilta. En minä ainakaan ole pyytänytkään heitä antamasta sitä.
        Jos juku on tyytymätön kasvattini, niin lunastan sen takaisin kauppahinnalla.

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

      • minelan

        jaitahattuun

        Ainoa tavoitteeni on saada Minelan Balsami kotiin viettämään eläkepäiviään. Sitä on nyt käytetty tarrpeeksi näyttelyissä ja sen olisi aika siirtyä jo eläkkeelle rakastavaan kotiin.

        Mutta mitä vielä. Sitä kiikutetaan vieläkin näyttelystä näyttelyyn. Teetetään pennut vierailla ihmisillä vielä 8,4 vuotiaana.
        Onko tämä mielestänne oikein.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

        Ensinnäkin vain harva koiranomistaja vaivautuu kirjoittamaan tälle palstalle, koska pitävät tätä aivan huuhaana, kyllä näitä kirjoituksia on kommentoitu naama naamaa vasten. Olen hyvä kasvattaja ja sillä siisti, mutta lopetan nyt keskustelut kanssanne,
        Sekopäät hakeutukaa hoitoon ja kaikille toivotan hyvää syksyä.

        Hyvä jos sinulla on vielä ystäviä jotka antavat palautetta kommentoinneistasi jotka osoittavat kuinka oma lääkityksesi ei ole kohdallaan. Toivottavasti pitävät myös huolta että nykyinen koirasi ja kissasi tulevat hoidettua asianmukaisella tavalla, koska "verensokerisi" näyttää heittelehtivän huolestuttavan paljon.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

        nm.jäitä hattuun

        Kasvattini viimeaikaisetkin tulokset kertovat, että kasvatustyöni ei ole mennyt hukkaan,Koira-netistä voi tarkastaa tiedot.
        Suomalaiseen tapaan ei ole hyväksyä, että iloitsee omista saavutuksistaan, mutta jos julkisesti tekee niin. niin katsotaan se heti rehvasteluksi. Sitä en tarkoita, etten olisi iloinen kasvattieni pärjäämisestä, mutta rehvasteluun minä en halua ryhtyä.
        Jokainen kasvattaja iloitsee kasvattinsa menestyksestä, sitä ei vain saisi sanoa ääneen.

      • minelan

        Kyllä minun kasvattamissani rodussa minä usein miten olen se asiantuntija, osassa pennun ostajista on kyllä itsekin kasvattajia, mutta suurimmalle osalle rotu vieras, ja minun velvollisuuteni on kertoa heille kaikki olennainen. En aseta mitään ehtoja myydessäni pennun, valitettavan usein löytyy ihmisiä, jolle en myisi pentua, mutta jotenkin niistä tilanteista aina selviää. Kyllä minunkin kasvatustyötäni pitääkin arvostella, mutta aina täytyy olla näyttöä, minun kohdallani kennelliiton koira-net on ainakin osoite, jossa näytöt näkyy, esim, KK-mäyräkoira MINELAN BALSAMI ja pelkästään netistä löytyy kuviakin, On kyllä muitakin ksvattamiani koiria ja niiden jälkeläisiä jos jaksaa selata nettiä,

      • Anonyymi

        Oletko edes lukenut saavutuksista. 2017 se oli Messukeskuksen 2. kaunein koira,BIS 2.
        MAAILMAN VOITTTAJAKISASSA NÄYTTELYN PARAS VETERAANI, JA MONIEN NÄYTTELYIDEN ROP.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

        Minulla ei nyt, eikä koskaan ole ollut valta-asemaa Mäyräkoiraliitossa. Olen aivAN TAVALLINEN KASVATTAJA MUTTA KOIRILLANI ON HYVÄ LUONNE JA ULKONÄKÖ

      • Anonyymi
        villakoiruus kirjoitti:

        Kukaan rehellinen ja vastuuntuntoinen ihminen ei hauku ja mollaa ihmisiä täällä palstalla ja vieläpä ihmisen etu ja sukunimen kera.Olitkos se sinä joka täällä vastikään loukkasi erästä henkilöä aikas törkeillä sanoilla?.Hohhoijaa...

        Henkilö, jonka tekoja arvostelin rikkoi sopimustamme melko pian koiran luovutuksesta.
        Eli hän syyllistyi rikokseen ja totuuden pitäisi tulla julki J.U on rikollinen.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

        Mitä ihmeen valta-asemaa. OAALEN VAIN TUIKITAVALLINEN, JOKA HOITAA HYVIN KOIRANSA hyvin. Myös pennut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitkä ihmeen pennut,ei sinulla ole ollut mäyräkoiria 10 vuoteeen.

      • Anonyymi

        Jos minua tarkoitat, niin en ikinä ole saanut itkupotkuraivareita. Ei ole syytäkään, koska koirani ovat pärjänneet yleensä hyvin. Kasvattieni omistajat ovat olleet tietääkseni tyytyväsiä koiriinnsa.

      • Anonyymi

        Olisitko niin ystävällinen, että kertoisit minulle, mikä sinua risoo koirissani tai kasvateissani.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan, Touholiini, Pirkko Peippola! Sinä yksin rummutat omaa erinomaisuuttasi "OLEN KASVATTANUT KOIRIA YLI 60 VUOTTA JA MINUT TUNNETAAN REHELLISENÄ JA VASTUUNTUNTOISENA KASVATTAJANA, JOLLA EI SUINKAAN OLE RAHANKIILTO SILMISSÄ, VAAN KOIRIEN HYVINVOINTI. " Missä ovat esim. Mäyräkoiraliiton silmäätekevät, missä ovat kaikki kasvattiesi omistajat, missä ovat kasvattajaystäväsi yhtymässä ylistyslauluusi erinomaisuudestasi.
        Kun minulle vinkattiin että minelan on taas vauhdissa, tulin uteliaisuuttani tälle Suomi24 palstalle lukemaan mitä suollat kirjoituksissasi. Olin hyvin hämmästynyt esim. tavastasi käsitellä ystävääsi jolle olit yhden (Balsami) koiristasi luovuttanut. Tapasi tuoda asioita esille ei ole hyvän tavan mukaista ja jos olisit se rehellinen, vastuuntuntoinen, koirien hyvinvointia ajatteleva entinen kasvattaja, et suinkaan toimisi näin kun nyt toimit.

        Olet ikävä kyllä aina ollut valmis käyttämään valta-asemaasi hyväksesi, se valta-asema on murentunut jo aikaa sitten. Yrität viimeisillä voimillasi ylläpitää "suuren kasvattajan" imagoa kirjoituksillasi tällä palstalla. Kysyn vaan MIKSI? Olet mikä olet, mennyttä ei saa takaisin, piste.

        höpöhöpö.Ainoa oikein oleva asia kirjoituksessasi,, että olen rehellinen ja vastunsa kantama kasvattaja, et millään voi väittää muuta.
        valtaoikeudesta, minulla ei ja ei ole koskaan ollutkaan valtaa koiramaailmassa. JOokainen saa teettää koiria miten haluaa ja myös kantaa vastuun teoistaan.

    • yksilemmikkiriittänee

      Eli olet kerrostalossa asuva kasvattaja,jolla ikää 80v.Ehkä oliskin aika muuttaa harrastauksia.Eihän noin iäkäs jaksa koiriaa kunnolla lenkitellä,ja pentujen hoitokin aika hankalaa.Monilla meinaan itelläänkin jo vaipat,ja kodonhoitopalveluja jne.

      • dgag

        Kuulehan nyt! Jos jo pelkästään tällä palstalla kritiikinsietokykysi on nollassa, niin älä toki ihmettele että kukaan ei anna aiheellistakaan kritiikkiä edes pyytäessäsi sitä. Kun tietää mikä paskalasti tulee heti silmille jos arvon rouvaa ei palaute satukaan miellyttämään.

      • MINELAN
        dgag kirjoitti:

        Haluaisin edes pienen näytön väittämiisi

      • minelan
        dgag kirjoitti:

        Kuulehan nyt! Jos jo pelkästään tällä palstalla kritiikinsietokykysi on nollassa, niin älä toki ihmettele että kukaan ei anna aiheellistakaan kritiikkiä edes pyytäessäsi sitä. Kun tietää mikä paskalasti tulee heti silmille jos arvon rouvaa ei palaute satukaan miellyttämään.

        Tunnetko siis jonkun kasvattini omistajistani.
        En voi oppia mitään uutta, jos en saa muuta kuin myönteistä palautetta,

      • touholiini

        Kerrostalossa asun kyllä. mutten missään pienessä läävässä, en 6 kerroksessa, kuten joku väitti, nyt kun en enää pysty lenkeilyttämään koiraani chiua olen palkannut sille ulkoiluttajanssa. Jossain vaiheessa se liikaa oli se-että saako se jopa liikaakin liikuntaa noin pieneksi koiraraksi. mutta kaikki hyvin. SateellaTOUHO ei rakasta lenkkeilyä,mutta tänäänkin on tehnyt yhteensä yli kolmen tunnin lenkin

      • minelan
        dgag kirjoitti:

        Kuulehan nyt! Jos jo pelkästään tällä palstalla kritiikinsietokykysi on nollassa, niin älä toki ihmettele että kukaan ei anna aiheellistakaan kritiikkiä edes pyytäessäsi sitä. Kun tietää mikä paskalasti tulee heti silmille jos arvon rouvaa ei palaute satukaan miellyttämään.

        dgag

        ELI JOS TYYTYMÄTÖN KASVATTINI OTTAISI MINUUN Yhteydessä,niin seän tietäisi heille rahaa ja päsisivät eroon kiusattavasttavasta . Minulle on tärkeintä koirasta, että ne ovat terveitä,reippaita, ulkonäköä huomioittamasta
        KYSYISIN VIELÅ NM. JÄITÄ HATTuun
        Milloin koirani on esiintynyt huonossa kunnossa olevalta,EI KOSKAAN,koirani ovat minulle tärkeimpiä kuin mikään maailmassa, ovat kauniitä ja hyvin käyttäytyviä, mamman rakkaita

      • Anonyymi

        5 Koiraani elivät 170 neliön omakotitalossa, jossa piha ol 2014 aidattua pihaa , joka kokonaisuudessaan oli koirien käytössä. Kotini oli tilava, kaunis ja siisti.

        Kaikkea muuta......

      • Anonyymi

        Tee asialle jotakin. Kutsu eläinsuojeluvalvoja tarkastamaan eläinteni olot. Mutta lopeta tuo valheiden puhuminen, vai haluatko joutua oikeuteen. Et ikinä ole nähnyt, kuten ei kukaan muukaan, nähnyt koiriani huonosti hoidettettuna tai minua humalassa.Tuo paskan ja valheiden kirjoittelu saa nyt loppua, tai pyydän poliisia avuksi, selvittämään nimimerkin takana olevan henkilön.
        Käykö nyt niin kateeksi Minelan koirien menesstys, pyri itse samaan, mutta tuskin resurssiesi riittävän siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea muuta......

        No, täytyypä antaa palautetta siivoojalleni.

    • minelan

      En minäkään voi estää kasvattini kritisointia. Enkä haluakaan. Jokainen voi kirjoittaa tänne vaikka nimimerkillä jos on tarvetta.En muista montako kertaa olen kertonut, että istun pyörätuolissa enkä pysty lenkeilemään. Sen puolen hoitavat avustajani ja serkuni. Koirani, chihuahua saa runsaasti liikuntaa. joten siitä ei
      tarvitse olla huolissaan.. Mistä repäisit tuo 80-vuotta, kun olen tålläkin palstalla kertonut, että täytän syyskuussa 69 vuotta.
      Voi tätä valheiden määrää. Niitä keksitään jostain ei terveen ihmisen päästä.

    • minelan

      nimimerkki ohhoijakkaa
      Kyllä minunkin kasvatusyötä saa krisoida, mutta taidan itse olla kaikkein kritisoivampi. Tarkoitukseni oli kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia koiria ja onnistinkin siinä melko hyvin, kiitos Dagny Virintien Razzia kennel, jolta sain erinomaiset ohjeet kasvatustyöni alussa. Kuuluin myös mäyräkoiraliiton jalostustoimikuntaan ja sieltä käsin sain paljon tietoa mäyräkoirista. Siitå onn nyt kulunut nyt yli 60 vuotta.

      • Yksilensiylikäenpesän

        Rouva nyt 69 vuotta. Rouva on siis aloittanut arvostettuna mäyräkoira-kasvattajana jo ennenkuin täytti 9-vuotta? Iässä jolloin useimmat meistä saavat isiltä ja äiskältä vasta ensimmäisen koiran hoidettavakseen. Ja josta nämä ovat vastuussa. Jotenkin tämä kuullostaa vähän epäilyttävältä nyt nämä jutut täällä taas.

      • minelan

        yksilensiylenkäenperän

        En ole missään väittänytkään, että olisin 9 vuotiaana ollut arvostettu kasvattaja,kaikki meni pikkuhiljaa. kun kasvattini alkoivat käymään näyttelyissä, erilaisin arvosanoin, yleensä ainakin ERIn arvoisena.

      • minelelan
        Yksilensiylikäenpesän kirjoitti:

        Rouva nyt 69 vuotta. Rouva on siis aloittanut arvostettuna mäyräkoira-kasvattajana jo ennenkuin täytti 9-vuotta? Iässä jolloin useimmat meistä saavat isiltä ja äiskältä vasta ensimmäisen koiran hoidettavakseen. Ja josta nämä ovat vastuussa. Jotenkin tämä kuullostaa vähän epäilyttävältä nyt nämä jutut täällä taas.

        yksilesiylikäepesän

        Minulla vain sattui olemaan hyvä tuuri ja valitsin oikean ´´kasvattajan DagnyVirinirntien.,
        Koira oli aivan mahtava, eli 18 vuotta 4kuukauta vanhaksi

      • minelan
        Yksilensiylikäenpesän kirjoitti:

        Rouva nyt 69 vuotta. Rouva on siis aloittanut arvostettuna mäyräkoira-kasvattajana jo ennenkuin täytti 9-vuotta? Iässä jolloin useimmat meistä saavat isiltä ja äiskältä vasta ensimmäisen koiran hoidettavakseen. Ja josta nämä ovat vastuussa. Jotenkin tämä kuullostaa vähän epäilyttävältä nyt nämä jutut täällä taas.

        Silloin kun ensimmäistä koiraa´¨niin musta tuntuu ja en oikein tiedä mistå hankkisi koiranpennun, joka olisi terve, hyväluonteinen ja rakastettava. Jotkut ihmiset jäävät tähän koukkuun ja pysyvät siinä. tulee olla hyvä narttu tai uros.
        Joillakin käy tuuri. Jos jälkeläisistä halutaan vielä parempaa jalostaa niitä, mutta siinä tarvitaan jo sitten koirasilmää. Ei vain huhkita sinne, tänne palkituimman uroksen perään..Itse olen valikoitunut kasvattaja ja olisin valmis käyttämään sitä, mikäli se minun mielestäni on hyvä ja nartulleni sopiva-

        ,

      • minelan
        Yksilensiylikäenpesän kirjoitti:

        Rouva nyt 69 vuotta. Rouva on siis aloittanut arvostettuna mäyräkoira-kasvattajana jo ennenkuin täytti 9-vuotta? Iässä jolloin useimmat meistä saavat isiltä ja äiskältä vasta ensimmäisen koiran hoidettavakseen. Ja josta nämä ovat vastuussa. Jotenkin tämä kuullostaa vähän epäilyttävältä nyt nämä jutut täällä taas.

        Yksilensiylikäenpesän

        Tänään täytin 69 vuotta, kiitos niistä kukista ja lahjoita, jotka sain.

      • Ilomme_on
        minelan kirjoitti:

        Yksilensiylikäenpesän

        Tänään täytin 69 vuotta, kiitos niistä kukista ja lahjoita, jotka sain.

        Olepa hyvä ja eipä kestä kiittää, ilo ompi puolellamme.

      • Anonyymi
        Yksilensiylikäenpesän kirjoitti:

        Rouva nyt 69 vuotta. Rouva on siis aloittanut arvostettuna mäyräkoira-kasvattajana jo ennenkuin täytti 9-vuotta? Iässä jolloin useimmat meistä saavat isiltä ja äiskältä vasta ensimmäisen koiran hoidettavakseen. Ja josta nämä ovat vastuussa. Jotenkin tämä kuullostaa vähän epäilyttävältä nyt nämä jutut täällä taas.

        Epäile ihan rauhassa, mutta jos oikein vaivaa, tee tutkintapyntö polisille. Minulle se olisi jopa palvelus.

    • minelan

      eitiedähöläsenpölysta....
      En pyytänyt avustajaani millääanlailla osallistumaan tähn keskustleluunä, vaan vähäntoppuuttelin hiemn häna, mutta on vieläkin vihainen, niistä paskapuheista, jotka valehtelevat tällä palstalla.

    • MINELAN

      nm. yksilensiylikäenpe
      Ensimmäinsen koirani collien. sai 8 vuotiaana, sitten uuden pennun niinätä pennun tilalle, minulla on ollut 7 collieta, joista yhdelle teetin pennut, mutta minulla ei silloin ollut kennelnimea.En enää muista minilloin, MINÄ VUONNA SAIN KENNELNIMEN, MUTTA SIITÄ ON JO KAUAN. .

    • minelan

      Minä haluan, että koirani ovat omistajien mieleen. Kritiikiä saa antaa mieluusti. Ja, jos todellakin löytyy tapauksia, että koira ei miellytä, olen valmis lunastamaan sen takaisin, kauppahinnalla.

      • utelias11

        Milloin olet viimeksi koiran myynyt?

      • minelan

        No siitä taitaa olla jo lähes 10 vuotta, mutta tarkasti olen seurannut niiden menestysta, pentuja ja pennunpentuja. Ihan kivasti ovat pärjänneet sekä näyttelyisä että kokeisasa. Guuglettamalla saa lisätietoa.

      • jaitahattuun

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Siksi, että olen tunnollinen kasvattaja.,En varsinaisesti kasvata näyttelykoiria, Tärkeintä on luonne ja terveys,
        Onko yksikään pennunhankkijoista moittinut kasvatustötäni, EI OLE,

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        jäitähattuun

        Siksi sanon itseäni ammattiosaajaksi, ja vastuuliseksi kasvattajaksi olen sitä. kasvattini omistajat tuntuvat olevan tyytyväisiä koiriinsa, joten lopetetaan tämä keskustelu.
        Pyrkikää itse samoihin tuloksiin.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Nytkin syyskuussa Teuvon mäyräkoirien erkoisnättelyssä kasvattini, koirani Minelan Balsami yi 10 vuotiaana oli näyttelyn paras koira, eli
        BIS 1. veteraaniluokassa myös näytttelyn paras eli BIS1

      • jaitahattuun
        minelan kirjoitti:

        Nytkin syyskuussa Teuvon mäyräkoirien erkoisnättelyssä kasvattini, koirani Minelan Balsami yi 10 vuotiaana oli näyttelyn paras koira, eli
        BIS 1. veteraaniluokassa myös näytttelyn paras eli BIS1

        minelan kirjoitti 9.9.2017 8:07
        " MITENKÄHÄN MAHTAA OLLA SEN RUOKINNAN, LENKKEILYTYSTEN JA HYVÄNÄPITÄMISEN RAJA En edes tiedä missä koiratehtaassa se nyt asuu. "

        jaitahattuun kirjoitti 12.9.2017 6:10
        " En usko että koiraa pidetään huonoissa oloissa, hyvin voitokkaasti vielä kilpailee ollen 27.8.2017 Tervossa pidetyssä mäyräkoirien erikoisnäyttelyssä BEST IN SHOW 1. ja BIS veteraani 1. "

        Siis Balsamin näyttelymenestyksiä ei voi kukaan kieltää, en myöskään minä ole niitä ollut koskaan kieltämässä.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Koiriani ja kasvattejani esiintyy vielä näyttelyissä. mm--Minelan Balsami on 3 näyttelyssä sijoittunut hyvin. Helsingin päänäyttelyssäMESSUKESKUKSESSA näyttelyn toiseksi kaunein,TEUVASSAmäyräkoirien pääerityisnäyttelyssa näyttelyn kaunein ja kaunein veteraani, vielä 11 votiaana, PORVOOSSSAnyttelyn kaunein ja paaras veteraani ja kaikki FIN MVAt ja voittaja tittelit päälle. Sellaista koiraa ei joka päivä saa.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Mikä juna pysähtyi räminällä. Sinun mielipiteisäsi, mutta sinullakaan ei ole asiasta mikäänlaista näyttöä. vai oletko nähnyt yhyäkään koiristani tai kasvateistani huonokuntoisena Kirjoitat tänne vain purkaaksesi pahaa oloasi ja ilkeyttäsi.

      • jaitahattuun
        minelan kirjoitti:

        Mikä juna pysähtyi räminällä. Sinun mielipiteisäsi, mutta sinullakaan ei ole asiasta mikäänlaista näyttöä. vai oletko nähnyt yhyäkään koiristani tai kasvateistani huonokuntoisena Kirjoitat tänne vain purkaaksesi pahaa oloasi ja ilkeyttäsi.

        Toistan tämän aiemmin kirjoittamani:

        "Minä muistan asiat varmaan virheellisesti. Oli jopa Koiramme lehdessä käräjäoikeuden antama eläintenpitokielto, eikö myös näyttelytyskielto. Mikä oli sinun ja koiriesi tilanne että siihen ajauduttiin, sen tiedät parhaiten sinä itse. Mutta tässä kaikki, toivotaan että Balsami voi jatkossakin hyvin. "

      • MINELAN

        HUOM. Tämä on julkinen lupaus, joka pätee.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Toistan tämän aiemmin kirjoittamani:

        "Minä muistan asiat varmaan virheellisesti. Oli jopa Koiramme lehdessä käräjäoikeuden antama eläintenpitokielto, eikö myös näyttelytyskielto. Mikä oli sinun ja koiriesi tilanne että siihen ajauduttiin, sen tiedät parhaiten sinä itse. Mutta tässä kaikki, toivotaan että Balsami voi jatkossakin hyvin. "

        jaitahattuun

        Muistat ihan oikein, käräjäoikeus tuomitsi minut koirienpitokieltoon, näkemättä yhtään koiraani. Mutta hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen 3 kk kuluttua ja palautti oikeuteni kaikkiin koiraan liittyviin asioihin,

        Kukaan ja ei missään ole asettanut koiranhoitoani kyseenalaiseksi. mutta käräjäoikeuden tuomari teki tuomionsa näkemättä yhtäkään koirani. Uskoi siivoojani valheellista kertomaa. Olin antanut hänelle potkut 2 viikko aiemmin ja hän halusi kostaa. työehtosopimuksen mukaan hänellä oli vielä 2 vk työaikaa jäljellä-
        Hovioikeus otti asiasta selvää ja perui nopeasti käräjäoikeuden päätöksen-
        mutta asia oli jo edennyt niin pitkälle, että minut tuomittiin yksityiselä taholla aika
        pitkälle
        Samaan aikaan halvaannuin ja en kyennyt yksin pitämään huolta isosta omakotitalostani ja myin sen.
        MINELAN BALSAMISTA taistelen loppuun saakka, vaikka se olisi kuinka tyhmää- Haluan sille rakastavan vanhuuden ja itselleni mielenrauhan, Nyt on rikosilmoitus tehty puolin ja toisin.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Olen lopettanut kasvatuksen ja minulla on Soolo kissa, ihana ja chiahua, joiden kanssa elän onnellista elämää. EI tarvitse välittää kateellisten paskapuheista ja valehtelusta.

      • Anonyymi

        Ja kaikin puolin, minulta ei ole helposti. Ostajilta JOTKA OLEN AJATELLU myytävänä pennun tarkasti. Ja oman käsitykseni, ne asuvat perheenjäseninä ja niitä hoidetaan hyvin. Elinikäinen luovutus takaisin on koiran eliniän.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Minelan koiria löytyy 151 kpl, joista 10 kpl on saavuttanut näyttelyissä vähintään smv:n arvon vuosilta 1985, 1988, 1999, 2 x 2001, 4 x 2006, 2008. Minun on pakko kysyä että miksi sinä yrität nostaa itseäsi jollekin "olen tunnollinen, hyvä ja vastuuntunteva kasvattaja" jalustalle? Hei, se juna jolloin teit kasvatustyötä on mennyt jo aikaa sitten ja se juna syöksyi raiteilta ja pysähtyi räminällä. Yritä nyt hyvä ihminen elää tätä päivää ja lopeta menneiden jauhaminen. Keskity nykyisiin eläimiisi ja lopeta tuo haihattelu, se ei johda mihinkään.

        Tarkoituksessi on varmaan loukata minua. Mutta ei onnistu. Hoidan koirani hyvin .Raksastan nitä, niiltä ei puutu mikään ja ne tuntuvat tietävän sen.

    • minelan

      JÄITÄ HATTUUN
      Oen kasvattanut 29 vuotta kk-kääpiö ja normaalikokoisia koiria.Ja koittakaa nyt entistä enemmän löytämään kasvattini omistaja, jolla on jotain sanottavaa koirastaan Ostaja valitsee kasvattajan ja kasvattaja valitsee ostajaehdokkaan. En myy pentujani kelle tahansa, ja niin meidän kesken
      on tullut hyviä ystäviä.

      • minivillis

        Vieläkö myyt pentuja????

      • minelan
        minivillis kirjoitti:

        Vieläkö myyt pentuja????

        minivillis

        En tiedä, pennuissa on kova työ. Yhden koiran hain Saksasta, mutta en ole oikein tyytyväinen siihen. Serkulleni annoin yhden kkk-mäyriksen, jolla on erinomainen rakenne, mutta siltä puuttuu näyttelytulos, koska serkkuni ei halua, että se nypitään. On kuulemma luomukoira. Koirat ovat minun omistuksessani edelleen.

    • jaitahattuun

      Minelan, ehkä jo nyt kannattaisi lopettaa tuo henkseleiden paukuttelu "olen tunnollinen ja hyvä kasvattaja" teemalla. Jos olisin suunnittelemassa koiran hankintaa ja yhtenä vaihtoehtona olisi karkeakarvainen mäyräkoira, niin sinä olet ollut sellainen rodun lippulaiva että jättäisin ko. rodun syrjään, ihan vaan noiden viestittelyjesi ansiosta. Jos taas olisin jonkun kasvattisi nykyinen omistaja, niin en yksinkertaisesti uskaltaisi/viitsisi ryhtyä kritisoimaan hulluuttasi, ihan siinä pelossa etten ikinä pääsisi eroon vainoamistasi.
      Edelleen kirjoitat "En myy pentujani kelle tahansa, ja niin meidän kesken on tullut hyviä ystäviä. " Teetkö sinä taas koirabisnestä jollain konstein? Kysyn koirabisnestä koska kasvattajaksi sinusta ei enää ole, onko edes koskaan ollutkaan. Myöskään se että ostaa koiran ei pitäisi tarkoita sitä että on "naimisissa" kasvattajan kanssa loppuikäsi. Onkohan sinulla tapana pitää kaikki kasvattiperheet tiiviisti lieassa ja kontrollisi alaisuudessa, ihan vaan kun olet niin hyvä ja tunnollinen kasvattaja. Hyvältä ja tunnolliselta kasvattajalta ei viedä koiria oli syy sitten mikä tahansa, sinulta vietiin ja ihan turha selittää että siksi vietiin kun verensokerisi nousi. Hyvän ja tunnollisen kasvattajan ei tarvitsisi etsiä ystävälleen "luovuttamaansa" koiraa (Minelan Balsami) koirien ja kissojen kanssa, uhkaillen täällä palstalla käräjäoikeudella sun muulla.
      Naamio hyvästä ja tunnollisesta kasvattajasta sinun on nyt jo aika riisua, olet ihan tyystin tavallinen pieni katkeroitunut ihminen, ihminen jonka eläimien hoito on avustajien varassa.

      • touholiini

        nm. jäitä hattuun

        Minun ei tarvitse mainostaa pentujani, kun jos niitä vielä teetän. Ne on kaikki varattu.
        Olen yhtä tarkka koirieni kasvatuksessa, samoin kun olin työssäni. Sieltäkin sain paljon positiivistä

      • touholini

        Ihme ja kumma, mutta en ole katkeroitunut ihminen, vaikka jouduin pyörätuoliin, mutta laiska minusta on tullut, mutta ammattini oli hyvin voimia vievä, mutta antoisaa. Eläimet ovat minulle kaikki kaikessa.

      • touholiini

        Onneksi minulla on rahaa maksaa avustaja, joka on vielä koiraihminen lenkkeilyttämään koiraani, chihuaa, muun hoidon pystyn tekemään itse. Touho on aivan fatastinen koira, tämän taloyhtiön
        lemmikki, koska ei hauku koskaan, vaikka täällä ramppaa koiria ja ihmisiä jatkuvasti

      • minelan

        jaitahattuun

        En usko, että mäyräkoiramaailma menettää paljon, vaikka päätyisit toiseen rotuun.

      • minelan

        Kyllä minulla on syytäkin iloon, harvan kasvattajan koira on BIS1 ja BIS 1 veteraani vielä 11 vuotiaana. Maailman voittaja veteraani ja 2 näyttelyssä näyttelyn kaunein ja MESSUKUSKUKSESSA NÄYTTELYN TOISEKSI KAUNEIN runsaasti lisää titteleitä MYS ULKOMAILTA
        Pistäkää paremmaksi, Kyllä jokainen kasvattaja toivoo kasvatiltaan parasta mahdollista MENESTYSTÄ.
        Ei ole kuin kateutta vähätellä näitä menestyksiä.

    • silläsipuli0

      Lopeta jo jankutus.Et ole enää kasvattaja ja viimeiset kasvatittisikin ovat kohta ikäloppuja, vähentää 10 v. vanhoja.

      • minelan

        Silläsipuli o

        Kyllä minä edelleen olen kasvattaja ja koiranomistaja. Lue vähän nettiä ja huomaat miten MINELAN koirat ja niiden jälkeläiset ovat pärjänneet. Minelan Balsami on ollut 3.ssa näyttelyssä näyttelyn kaunein eli BIS1, jos oikein muistan-
        minulla on omistuksessani vielä 3 kk-mäyräkoiraa.
        Koettaisitko edes ottaa asioista selvää ja lopettaa valehtelu-

    • jaitahattuun

      Minelanilla taitaa mania pukata päälle kun tekstiä on suollettu ihan urakalla. Tämän kyllä haluan sanoa sinulle Minelan ”jokainen niittää sitä mitä hän kylvää”. Unohda jo ne kasvattaja-haaveet ja keskity Touhoosi ja elä tätä päivää, muista ettet kuitenkaan "ylilenkkeilytä" sitä avustajillasi :)

      • Minelan

        Kuinka voit sanoa, että en ole enää kasvattaa, Koirani ja niiden jälkeläiset pärjäävät erittäin hyvin näyttelyissä. Puhumattakaan Minelan Balsamista.

    • minelan

      jaitahattuun

      Vaikka itse olen, jos olen.lopettanut kasvattajaurani, niin jälkeläisten kohdalla tulokset näkyvät vielä pitkään. Olen myynyt kasvattejani muille kasvattajille, mutta en pentutehtailijoille.

    • minelan

      Miltä sinusta tuntuisi, jos antaisit huippukoiran jollekin, tietyin ehdoin ja hän rikkoisi sopimusta heti alkuunsa. Täällä on tuomittu yli 7 vuotta vanhojen koirien pentujen teettämisestä. Miksi se pitäisi sallia Minelan Balsamilla, joka oli jo reilusti 8 vuotias. Minua saatte loukata niin paljon kun sielu sietää, mutta koira oli työnsä tehnyt ja sen oli aika jo päästä eläkkeelle.
      Minelan Balsamin tiedot löytyvät Koira-netistä,, hakusanalla Minelan Balsami, kk-mäyräkoira.

      • jaitahattuun

        Olet siis luopunut Balsamista jo ennen vuotta 2011 koska ensimmäiset pennut on rekisteröity 26.1.2011 ja toiset 16.4.2014 jolloin emä oli 8 v 3 kk vanha. En usko että koiraa pidetään huonoissa oloissa, hyvin voitokkaasti vielä kilpailee ollen 27.8.2017 Tervossa pidetyssä mäyräkoirien erikoisnäyttelyssä BEST IN SHOW 1. ja BIS veteraani 1.

        Kirjoitat " minulta ole viety yhtään koiraa. Vapaaehtoisesti luovuin niistä. Ja oli .syynä, rakkauteni koiriani kohtaan, koska en pystynyt antamaan niille tarpeeksi liikuntaa. " Jos jo tuolloin et pystynyt huolehtimaan koiriesi perustarpeista vaan ennemmin luovutit koirasi kenet minnekin, niin nyt kysyn ihan vakavissani KUINKA SINÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ PYSTYISIT NIISTÄ HUOLEHTIMAAN? Miksi et silloin palkannut avustajaa niin kuin sinulla nyt on, miksi ennemmin luovuit koiristasi? Maksatko avustajasi palkan itse vai maksetaanko se vammaispalvelun kautta on se ja sama, mutta miksi pitää hommata elukoita kun itse on kykenemätön niistä huolehtimaan. Pelkät sanat "rakastan koiriani" ovat vaan sanoja, kyllä siihen rakkauteen kuuluu muutakin kuin pelkkää sanahelinää.

        Jos sinä olet niin vastuuntuntoinen ENTINEN KASVATTAJA kuin annat kirjoituksissasi ymmärtää, niin silloin sinun pitäisi myös ymmärtää nykyinen tilanteesi ja lopettaa haihattelut. Päästä jo irti ja opettele elämään omien valintojesi kanssa.

        Ensinnäkin olen edelleenkin kasvattaja. Koriani kilpailee vielä voitokkaasti voitokkaasti ja lisänä kååpiömäyråkoirista.
        En ainakaan oman muistini mukaan ole suostunut mihin vain.koirat olivat minulle perheenjäseniä. Nukkuivat samassa sängyssä

        kanssani

      • jaitahattuun
        minelan kirjoitti:

        Ensinnäkin olen edelleenkin kasvattaja. Koriani kilpailee vielä voitokkaasti voitokkaasti ja lisänä kååpiömäyråkoirista.
        En ainakaan oman muistini mukaan ole suostunut mihin vain.koirat olivat minulle perheenjäseniä. Nukkuivat samassa sängyssä

        kanssani

        Toistan aiemmin kirjoittamani:

        "Minä muistan asiat varmaan virheellisesti. Oli jopa Koiramme lehdessä käräjäoikeuden antama eläintenpitokielto, eikö myös näyttelytyskielto. Mikä oli sinun ja koiriesi tilanne että siihen ajauduttiin, sen tiedät parhaiten sinä itse. Mutta tässä kaikki, toivotaan että Balsami voi jatkossakin hyvin. "

      • Anonyymi
        minelan kirjoitti:

        Ensinnäkin olen edelleenkin kasvattaja. Koriani kilpailee vielä voitokkaasti voitokkaasti ja lisänä kååpiömäyråkoirista.
        En ainakaan oman muistini mukaan ole suostunut mihin vain.koirat olivat minulle perheenjäseniä. Nukkuivat samassa sängyssä

        kanssani

        Minelan kirjoittaa
        Väitteesi varmaan pitävät paikansa. O len itsekin kuullut näistä huhuista. Mutta onko sinulla mitään todistettavissa olevaa asiaa, millä perustelet kirjoitustasi

    • minelan

      Minelan Balsami, eli MERI, rakastaa minua ja jos se voisi vastata, niin varmasti haluaisi takaisin kotiin. MINULLA ON SUUNNATON IKÄVÄ SITÄ.

      • jaitahattuun

        Kirjoitat "MINULLA ON SUUNNATON IKÄVÄ SITÄ. " Sinä huudat ikävääsi täällä Suomi24 palstalla, koirasi ovat joutuneet huutamaan ikäväänsä kohti kuuta sinun valintojesi tähden. Koirien ikävä on jo laantunut, mutta sinä vaan jatkat ja jatkat. Kun katsot avoimin silmin menneisyyteesi niin sieltä löytyy aivan varmasti monta asiaa joiden kohdalla teit väärän valinnan, valinnan joissa koirat joutuivat huutamaan ikäväänsä ja hätäänsä kohti kuuta. Karman laki on armoton.
        Kirjoitit "mutta en ole katkeroitunut ihminen", toisessa kommentissasi kirjoitit " Pitää paikkansa, että olen todella vihainen ja katkera". Olet kuin tuuliviiri, eilen tätä, tänään tuota, huomenna et mitään.

        Olen katkera ja vihainen J.U.lle ja on syytäkin. Mutta J.U. ei ole koko maailma En ole maailmalle katkera.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Kirjoitat "MINULLA ON SUUNNATON IKÄVÄ SITÄ. " Sinä huudat ikävääsi täällä Suomi24 palstalla, koirasi ovat joutuneet huutamaan ikäväänsä kohti kuuta sinun valintojesi tähden. Koirien ikävä on jo laantunut, mutta sinä vaan jatkat ja jatkat. Kun katsot avoimin silmin menneisyyteesi niin sieltä löytyy aivan varmasti monta asiaa joiden kohdalla teit väärän valinnan, valinnan joissa koirat joutuivat huutamaan ikäväänsä ja hätäänsä kohti kuuta. Karman laki on armoton.
        Kirjoitit "mutta en ole katkeroitunut ihminen", toisessa kommentissasi kirjoitit " Pitää paikkansa, että olen todella vihainen ja katkera". Olet kuin tuuliviiri, eilen tätä, tänään tuota, huomenna et mitään.

        En todellakaan toimi, kuin tuuliviiri. Harkitsen monen en kertaan, ennenkö ten päätöksen.
        Virheitä on tullut tehtyä , muttA ESIM. työssäni olen tai olin kuin raketti, noussut alallani.
        Tervetuloa kotiini, ainakin eläinsuojeliat.

    • minelan

      JÄITÄHATTUUN

      En pystyisikään antamaan niille tarpeeksi liikuntaa ja rakkaudesta niitä kohtaan luovuin niistä, mutta en minne tahansa. Kaikkien muiden koirieni nykyisin oloista tiedän, mutta Meristä en mitään, paitsi näyttelytulosten perusteella.
      Onko teistä oikein, että 8 vuotiaalle teetetään vielä pennut. Silloin kun luovuin Meristä, tiedossani ei ollut niin ihanaa avustajaa, kun nyt 3 vuotta, hän on itsekin koiraihminen.

      • mitäihmettäselitast

        Et siis tiedä mitä Merille kuuluu?Silti täällä itket ja purnaat siitä miten huonosti sitä pidetään??!!Pennutetaan ja käytetään näytelyissä.Kennelliitto voi erityisistä syistä antaa luvan noin iäkkään pennutukseen ja ilmeisesti koira siis huippukunnossa koska luvan saanut.Ja ei näyttelyissä menesty huonosti pidetty koira!Luulenpa että merillä on nyt elämänsä koti jossa se saa tarpeeksi liikuntaa ja rakkautta,OLE ONNELLINEN SIITÄ äläkä
        himoitse sitä kerrostaloon jossa et edes itse sitä pääse ulos viemään!!Oletko katkera siitä että joku on pitänyt koiraasi paremmin kuin sinä itse olisit kyennyt ja saanut koiralle tuloksia ja nyt sitten haluatkin tuon huippukoiran takaisin?

      • Anonyymi
        mitäihmettäselitast kirjoitti:

        no valitettavasti asiat eivät ole noin. Meri on nyt kuollut, aivan liian varhaisessa iässä, en edes tiedä mihin se kuoli, enkä mihin se on haudattu.

    • YmmärtäkääJo

      Kaikki kenneltoiminta on vain ja ainoastaan liiketoimintaa.
      Jonka tarkoituksena on tuottaa omistajalleen maksimaalinen määrä rahaa.
      Jos ette halua tukea tätä läpimätää toimintaa, älkää ottako koirianne kenneleistä, varsinkaan sijoituskoiria.
      Ensisijaisesti, hankkikaa koira löytöeläinkodista.

    • minelan

      Oletteko todella noin kateellisia, että yritätte tehdä minusta huonoa kasvattajaa. ILMAN NÄYTTÖÄ SE EI ONNISTU.

      • jaitahattuun

        Huhuu minelan, touholiini! Vastaa nyt ihan rehellisesti edes tähän yhteen kysymykseeni: MITÄ MÖMMÖJÄ SINÄ VEDÄT PÄIVÄT PITKÄT?? Hemmetti kun ihminen on pihalla kuin lumiukko kaiken aikaa leikkien vieläkin niin maan perusteellisen suurta kasvattajaa. Hei hyvää päivää, kuka ja minkä takia sinulle oltaisiin kateellisia?? Sinussa ei ikävä kyllä ole mitään kadehdittavaa ja mistähän syystä! Sitä sinun täytyy pohtia ihan itseksesi oikein ajan kanssa. Sanojasi lainaten "ILMAN NÄYTTÖÄ SE EI ONNISTU", vai onnistuukohan sittenkin.

        No onnistuuko. Kiitän ystäviäni siitä, että tosi elämässä minun kasvatustyyötäni ei aliarvioida.
        Todellisuudessa minä viisveisaan näistä palstakirjoituksista. Monen kasvattini omistajan kanssa on tullut puheeksi nämä minun mollaamiseni ja jokainen on sanonut, että eiväthän he edes tunne sinua,ja ala-arvoista tekstiä kirjoitatte, josta ei kannata välittää. Harmoonista elämää vain teille.

        Olen yksi joka on tuntenut sinut jo yli 30 vuotta ja sinun on ihan turha esittää viatonta, kunnollista, rehtiä, vastuunsa tuntevaa, aina koirat edellä ajattelevaa ENTISTÄ kasvattajaa. Sinulla nousi aikoinaan suoraan sanottuna kusi päähän kun pääsit "mäyräkoirapiireihin" ja vallanhimossasi olet aina ollut valmis tekemään ihan mitä hyvänsä. Sinä et pääse pakoon menneessä tehtyjä tekoja, vaan ne menneisyyden haamut huutaa perääsi aina ja ikuisesti. Olen aina ollut sitä mieltä että sitä mitä kylvää niin sitä myöhemmin niittää, sinun tapauksessasi karman laki on toteutunut täydellisesti. Paha saa palkkansa.

        Nyt olen kuin lumiukko, en ymmärtänyt tekstistäsi mitään. en ole vielä entinen kasvattaja. Kasvattini kilpailevat yhä vielä.
        Mitä tarkoitat vallan himolla ja vastuun ´kieltämisellä.
        Olisitko niin ystävällinen ja selvittäisit nuo epäselvät kommenttisi minulle.

      • eimeneperille

        Selitä nyt minelanille nuo asiat, kaikki muut ne ymmärtävät.

      • MINELAN
        jaitahattuun kirjoitti:

        Huhuu minelan, touholiini! Vastaa nyt ihan rehellisesti edes tähän yhteen kysymykseeni: MITÄ MÖMMÖJÄ SINÄ VEDÄT PÄIVÄT PITKÄT?? Hemmetti kun ihminen on pihalla kuin lumiukko kaiken aikaa leikkien vieläkin niin maan perusteellisen suurta kasvattajaa. Hei hyvää päivää, kuka ja minkä takia sinulle oltaisiin kateellisia?? Sinussa ei ikävä kyllä ole mitään kadehdittavaa ja mistähän syystä! Sitä sinun täytyy pohtia ihan itseksesi oikein ajan kanssa. Sanojasi lainaten "ILMAN NÄYTTÖÄ SE EI ONNISTU", vai onnistuukohan sittenkin.

        jaitahattuu..

        En minä kirjoittele täällä sen kummempia kuin sinkään. Kerron vain kuulumisiani,ainoa ero on,että minun koirani pärjäävät hiukan paremmin kuin sinun, mutta ei se oikeuta sinua kirjoittamaan asiattomuuksia,koska sinullaei ole pienintäkän näyttöä valheilles
        Niin ja noista mömmöistä, niin syön verenpaine-
        ja sokerintasottamis lääkkeitä. MUTTA NE EIVÄT OLE MITÄÄN MÖMMÖJÄ.

      • minelan
        jaitahattuun kirjoitti:

        Olen yksi joka on tuntenut sinut jo yli 30 vuotta ja sinun on ihan turha esittää viatonta, kunnollista, rehtiä, vastuunsa tuntevaa, aina koirat edellä ajattelevaa ENTISTÄ kasvattajaa. Sinulla nousi aikoinaan suoraan sanottuna kusi päähän kun pääsit "mäyräkoirapiireihin" ja vallanhimossasi olet aina ollut valmis tekemään ihan mitä hyvänsä. Sinä et pääse pakoon menneessä tehtyjä tekoja, vaan ne menneisyyden haamut huutaa perääsi aina ja ikuisesti. Olen aina ollut sitä mieltä että sitä mitä kylvää niin sitä myöhemmin niittää, sinun tapauksessasi karman laki on toteutunut täydellisesti. Paha saa palkkansa.

        0len kylvänyt huolella ja niittänyt vielä paremmin,
        Mitä tarkoitat sanonnollasi, paha saa palkansa´.
        En ymmärrä mistä puhut.

      • jaitahattuun
        minelan kirjoitti:

        0len kylvänyt huolella ja niittänyt vielä paremmin,
        Mitä tarkoitat sanonnollasi, paha saa palkansa´.
        En ymmärrä mistä puhut.

        Tätä tarkoitan sanoillani!

        Minelan kirjoittaa toisaalla:
        Lainaus alkaa "Yhden sijoituskoiranii, jota pentuiän jälkeen kohdeltiin huonosti sain oikeusteitse takaisin. Huono kohtelu johtui varmasti siitä, että perheen äiti oli sillä ajalla, jolloin koira oli heillä ollut alkoholistiksi. Tästä on aikaa yli 20-"Lainaus loppuu.

        Toistan tekstin minkä laitoin hänen ylläolevaan kommenttiinsa:
        Kuinka sinä minelan kehtaat aina vaan puhua suoranaista paskaa tällä palstalla. Tätä tapaustako tarkoitit vai onko sinulla vieläkin useampia oikeustaisteluja kontollasi. Luuletko ettei ole ihmisiä jotka muistavat tämän tapauksen vähän liiankin hyvin. Sijoitusperhe vei asian oikeuteen ja tästä uutisoitiin Ilta-Sanomien 20. lokakuuta 1995 etusivulla ja pitkä kertomus tapahtumien kulusta sivulla 9.

        Tässä Otsikko:
        "Mäyräkoira Glenin huoltajuus ratkesi oikeudessa. Koira kaapattiin eläinlääkärin vastaanotolta. Kiista mäyräkoira Glenin huoltajuudesta on ratkennut Vantaan käräjäoikeudessa. Kuultuaan joukon todistajia oikeus määräsi kasvattajan palauttamaan eläinlääkärin vastaanotolta kaappaamansa koiran heti sen haltijalle."

        Tässä otteita tekstistä:
        "Riita 7-vuotiaan mäyräkoirauros Glenin huoltajuudesta oli seurausta muutoksesta, jonka koiran kasvattaja ja huoltaja olivat tehneet Kennelliiton sijoitussopimukseen. Muutoksen mukaisesti koiran omistus-, jalostus, näytteilleasettamis- ja kilpailuoikeus säilyvät Glenin koko elinkaaren ajan kasvattajalla. Hintana tästä kasvattaja sitoutui hoitamaan koiran mahdolliset eläinlääkärikulut.
        Sopu kasvattajan ja Glenin emännän välillä alkoi rakoilla kun Glen alkoi sairastaa eturauhasen liikakasvua. 16. marraskuuta 1993 riita kilpistyi siihen, että kasvattaja kaappasi koiran eläinlääkärin vastaanotolta.
        Todistajakseen oikeuteen kasvattaja haastoi muun muassa äitinsä. Tämä ei kuitenkaan kyennyt kertomaan mitään muuta kuin sen, mitä oli kuullut tyttäreltään.
        Todistajina naapurit ja eläinlääkärit. Laumansa puolesta taistellut emäntä piti väitteitä koiran aliravitsemustilasta sekä loukkaavina että uskomattomina. Oikeudessa kuultiin myös kahta eläinlääkäriä, jotka olivat tutkineet eturauhasen liikakasvun vaivaaman koiran juuri ennen kuin se kaapattiin. Heidän mukaansa Glen ei ollut näyttänyt erityisen laihalta tai muutenkaan kaltoin kohdellulta. Tätä puolsi myös tosiasia, että Glen oli kolunnut lukuisan määrän koiranäyttelyjä ja kilvoitellut niissä useimmiten voittajaluokassa. Glenin emännän mukaan kaappauksen syy piilikin siinä, ettei kasvattaja halunnut ryhtyä maksamaan eturauhasvaivan hoitokuluja."

        Nyt pyydän harkitsemaan hyvinkin tarkkaan mitä epätotuuksia kirjoittelet palstalle. On hyvä että pääset täällä purkamaan turhautumiasi, mutta jopa sinunkin täytyy pitäytyä totuudessa.

      • aaarghhh

        No huhhuh :o Kuinka rehellinen ja vastuuntuntoinen kasvattaja voi tehdä moista??Jos on sitoutunut maksamaan ell kuluja niitä myös silloin maksaa eikä kaappaa koiraa laskun kynnyksellä ja ala syötellä omiaan.Nyt alan ymmärtää minelanin kirjoituksia enemmän...eihän niissä taida olla kuin oma totuutensa.

      • OllakovaiEiOlla
        minelan kirjoitti:

        Nyt olen kuin lumiukko, en ymmärtänyt tekstistäsi mitään. en ole vielä entinen kasvattaja. Kasvattini kilpailevat yhä vielä.
        Mitä tarkoitat vallan himolla ja vastuun ´kieltämisellä.
        Olisitko niin ystävällinen ja selvittäisit nuo epäselvät kommenttisi minulle.

        "Nyt olen kuin lumiukko, en ymmärtänyt tekstistäsi mitään. en ole vielä entinen kasvattaja. Kasvattini kilpailevat yhä vielä."

        En toki koiraterminologiaa tunne mutta kasvattaja on mielestäni sellainen, jolla on koiria, joka ruokkii, ulkoiluttaa ja hoitaa ylipäätään kaiken mitä koiran hoitoon kuuluu. Eli siis se joka kasvattaa koiria. Jos kasvattaja antaa pois koiransa niin mielestäni hän silloin lakkaa olemasta kasvattaja.

        Onko nyt kuitenkin niin että entinen kasvattaja onkin vielä kasvattaja niin kauan kuin hänellä joskus olleet koirat menestyät? Ilmeisesti siihen ei riitä se että kasvattajalla olleita koiria on vielä hengissä, vai kuinka? Ainakin itse sitä menestystä tunnut korostavan.

        Voiko tuota soveltaa muillakin aloilla? Jos vaikka henkilöllä on autokorjaamo, joka menee konkkaan, niin onko se henkilö automekaanikko vielä niin kauan kuin hänen korjaamansa autot menevät katsastuksesta läpi? Vai pitääkö peräti sijoittua autokisoissa?

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Tätä tarkoitan sanoillani!

        Minelan kirjoittaa toisaalla:
        Lainaus alkaa "Yhden sijoituskoiranii, jota pentuiän jälkeen kohdeltiin huonosti sain oikeusteitse takaisin. Huono kohtelu johtui varmasti siitä, että perheen äiti oli sillä ajalla, jolloin koira oli heillä ollut alkoholistiksi. Tästä on aikaa yli 20-"Lainaus loppuu.

        Toistan tekstin minkä laitoin hänen ylläolevaan kommenttiinsa:
        Kuinka sinä minelan kehtaat aina vaan puhua suoranaista paskaa tällä palstalla. Tätä tapaustako tarkoitit vai onko sinulla vieläkin useampia oikeustaisteluja kontollasi. Luuletko ettei ole ihmisiä jotka muistavat tämän tapauksen vähän liiankin hyvin. Sijoitusperhe vei asian oikeuteen ja tästä uutisoitiin Ilta-Sanomien 20. lokakuuta 1995 etusivulla ja pitkä kertomus tapahtumien kulusta sivulla 9.

        Tässä Otsikko:
        "Mäyräkoira Glenin huoltajuus ratkesi oikeudessa. Koira kaapattiin eläinlääkärin vastaanotolta. Kiista mäyräkoira Glenin huoltajuudesta on ratkennut Vantaan käräjäoikeudessa. Kuultuaan joukon todistajia oikeus määräsi kasvattajan palauttamaan eläinlääkärin vastaanotolta kaappaamansa koiran heti sen haltijalle."

        Tässä otteita tekstistä:
        "Riita 7-vuotiaan mäyräkoirauros Glenin huoltajuudesta oli seurausta muutoksesta, jonka koiran kasvattaja ja huoltaja olivat tehneet Kennelliiton sijoitussopimukseen. Muutoksen mukaisesti koiran omistus-, jalostus, näytteilleasettamis- ja kilpailuoikeus säilyvät Glenin koko elinkaaren ajan kasvattajalla. Hintana tästä kasvattaja sitoutui hoitamaan koiran mahdolliset eläinlääkärikulut.
        Sopu kasvattajan ja Glenin emännän välillä alkoi rakoilla kun Glen alkoi sairastaa eturauhasen liikakasvua. 16. marraskuuta 1993 riita kilpistyi siihen, että kasvattaja kaappasi koiran eläinlääkärin vastaanotolta.
        Todistajakseen oikeuteen kasvattaja haastoi muun muassa äitinsä. Tämä ei kuitenkaan kyennyt kertomaan mitään muuta kuin sen, mitä oli kuullut tyttäreltään.
        Todistajina naapurit ja eläinlääkärit. Laumansa puolesta taistellut emäntä piti väitteitä koiran aliravitsemustilasta sekä loukkaavina että uskomattomina. Oikeudessa kuultiin myös kahta eläinlääkäriä, jotka olivat tutkineet eturauhasen liikakasvun vaivaaman koiran juuri ennen kuin se kaapattiin. Heidän mukaansa Glen ei ollut näyttänyt erityisen laihalta tai muutenkaan kaltoin kohdellulta. Tätä puolsi myös tosiasia, että Glen oli kolunnut lukuisan määrän koiranäyttelyjä ja kilvoitellut niissä useimmiten voittajaluokassa. Glenin emännän mukaan kaappauksen syy piilikin siinä, ettei kasvattaja halunnut ryhtyä maksamaan eturauhasvaivan hoitokuluja."

        Nyt pyydän harkitsemaan hyvinkin tarkkaan mitä epätotuuksia kirjoittelet palstalle. On hyvä että pääset täällä purkamaan turhautumiasi, mutta jopa sinunkin täytyy pitäytyä totuudessa.

        Valehtelet tai et tunne asiaa.Koira luoovutettiin minulle tosi sairaana..

      • Anonyymi
        aaarghhh kirjoitti:

        No huhhuh :o Kuinka rehellinen ja vastuuntuntoinen kasvattaja voi tehdä moista??Jos on sitoutunut maksamaan ell kuluja niitä myös silloin maksaa eikä kaappaa koiraa laskun kynnyksellä ja ala syötellä omiaan.Nyt alan ymmärtää minelanin kirjoituksia enemmän...eihän niissä taida olla kuin oma totuutensa.

        Totuus on se, että minä haastoin Glenin huoltajan oikeuteen koska koira oli huonosti pidetty.Ns. kaappauksen jälkeen, se oli 20 min.myöhemmin vein sen eläinlääkäriin, joka totesi, että sitä oli joko potkittu päähän tai harjoitettu muuta väkivaltaa. Koira oli kuukauden hoivanani, eli niin kauan, että se saatiin kuntoon. Oikeudenkäynnin jälkeen, koiran haltija soitti minulle,että hän ei kestä enää katsoa, kuinka hänen avomiehensä Jussi pahoinpiteli koiraa ja hän haluaa luopua siitä.Hän toi koiran minulle.Glenn sai kotinsa työkaveriltani, eikä koskaan mitään ongelmia. Kyse ei todellakaan ollut rahasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet tai et tunne asiaa.Koira luoovutettiin minulle tosi sairaana..

        Glen toli toi sairas, joka johtui päähän kohdistuneista vaurioista, Grenn eli Toffe pyöri vain ympyrää, ei lakannut pyörimistään edes silloin kun herkkupalaa tarjosin sille.
        Äitini oli tosi huolissaan Toffen sairaudesta ja hän kyllä oikeudessa todisti, että koira oli osi sairas minulle tultuaan. On kai aika todennäköistä, että oma äiti puolustaa lastaan.

      • Anonyymi
        OllakovaiEiOlla kirjoitti:

        "Nyt olen kuin lumiukko, en ymmärtänyt tekstistäsi mitään. en ole vielä entinen kasvattaja. Kasvattini kilpailevat yhä vielä."

        En toki koiraterminologiaa tunne mutta kasvattaja on mielestäni sellainen, jolla on koiria, joka ruokkii, ulkoiluttaa ja hoitaa ylipäätään kaiken mitä koiran hoitoon kuuluu. Eli siis se joka kasvattaa koiria. Jos kasvattaja antaa pois koiransa niin mielestäni hän silloin lakkaa olemasta kasvattaja.

        Onko nyt kuitenkin niin että entinen kasvattaja onkin vielä kasvattaja niin kauan kuin hänellä joskus olleet koirat menestyät? Ilmeisesti siihen ei riitä se että kasvattajalla olleita koiria on vielä hengissä, vai kuinka? Ainakin itse sitä menestystä tunnut korostavan.

        Voiko tuota soveltaa muillakin aloilla? Jos vaikka henkilöllä on autokorjaamo, joka menee konkkaan, niin onko se henkilö automekaanikko vielä niin kauan kuin hänen korjaamansa autot menevät katsastuksesta läpi? Vai pitääkö peräti sijoittua autokisoissa?

        Kyllä kasvattaja on kasvattaja, niin kauan kunnes kennelliitto poistaa hänen kasvattaja nimensä.

      • Anonyymi
        jaitahattuun kirjoitti:

        Olen yksi joka on tuntenut sinut jo yli 30 vuotta ja sinun on ihan turha esittää viatonta, kunnollista, rehtiä, vastuunsa tuntevaa, aina koirat edellä ajattelevaa ENTISTÄ kasvattajaa. Sinulla nousi aikoinaan suoraan sanottuna kusi päähän kun pääsit "mäyräkoirapiireihin" ja vallanhimossasi olet aina ollut valmis tekemään ihan mitä hyvänsä. Sinä et pääse pakoon menneessä tehtyjä tekoja, vaan ne menneisyyden haamut huutaa perääsi aina ja ikuisesti. Olen aina ollut sitä mieltä että sitä mitä kylvää niin sitä myöhemmin niittää, sinun tapauksessasi karman laki on toteutunut täydellisesti. Paha saa palkkansa.

        Nyt ten edellisestä kirjoituksesta kunnianloukkaussyytteen poliisille. Sinulla ei ole mitään todisteita väitteidesi tueksi.

    • Minelan

      m. jaitahattuun

      Vihdoinkin tuli yksi kriittinen kirjoitus kannanottoihini, KIITOS siitä, mutta sekään ei koskenut työtäni kasvattajana..Niin kauan kun minulla on koiria ja kasvattejani olen kasvattaja. Sitä nyt ei voi estää kukaan.
      Edelleen jään kaipaamaan kasvattieni omistajien kritiikkiä ja tyytymättömyyttä kasvatteihini
      Ei minulla ole koskaan noussut kusi päähäni, päin vastoin olen melko nöyrä näissä asioissa. intohimoni on ensin koirat sitten hevoset.
      Mutta hyvät golleegat, kun esitätte jotain väitteitä, niin liittäkää niihin mukaan vaikka vain pieni sepustus
      eli mistä on kysymys..

    • minelan

      jaitahattuun

      Todista miten en ollut tunnollinen kasvattaja, velvollisuuteni tuntema. Kaikki pennut, jotka minulta lähtivät olivat hyvin hoidettuja, virkeitä ja iloisia Kerro yksikin pentu, joka olisi ollut poikkeus.
      En myöskään kuulunut mihinkään piireihin, koiraystäviä oli toki paljon, eihän se koira on omistajansa kanssa liikkeellä ja samalla kun tutustuu uuteen koiraan tulee tutuksi sen omistajan kanssa

    • minelan

      Nyt olisin valmis kertomaan kaiken kasvatustyöstäni, mutta ei sitä jaksa lukea kukaan.
      Syy oli kuitenkin se, että jouduin pyörätuoliin ja eläinsuojeluihminen suositteli kaikista koirista luopumaan. En millään olisi pystynyt hoitamaan 5 koiraa ja isoa omakotitaloa pihoineen yksin, Kuka tahansa voi halvaantua yhtä äkkiä tai sairastua muuten, eikä siinä vaiheessa enää kaipaa täysin tuulestatemmattuja valheellisia kommentteja.
      Olen pyytänyt faktaa, eli tosiasioihin perustuneita näyttöjä, Haukkumiset ovat jatkuneet, ilman minkäänlaisia todisteita.
      Koirani ja kissani ovat viimeisen päälle hoidettuja, hyvä luonteisia ja rodunomaisia eli kauniita.Hoidan narttuni ja pennut hyvin ja tosiasia on, että en ole koskaan saanut niistä kielteistä palautetta. Tämä on tosiasia enkä halua hurskastella,
      Joku tällä palstalla kirjoitti tunteneensa minut 30 vuotta, eikö silti ole kanttia kertoa kuka hän on.Toinen taa kertoi seurustelleensa kanssani nuorena, mutta ei ollut kanttia kertoa kuka on.

    • MINELAN

      nm.jaitahattuun

      En paukuttele henksleitäni, vaan olen niin iloinen, että kasvattini ovat pärjänneet niin hyvin näyttelyssä, Etkö arvosta lainkaan, että koirani 3 peråkkåisessä näuytttelyssä oli messukeskuksessa oli bis 2 bis 1 veteraanimmm, veteraani, T<euvan näyttelyssä BIS1 ja veteraani BIS1 ja PORVOOSSAsama juttu, 0len avoimesti ilonen näistä tuloksista, mutta en halunnut kehuskella niillä sijoituksilla,

      MITÄ TARKOITAT, ETTÄ OLISIN VALMIS TEKEMÄÄN VAIKKA MITA,

    • naurismaa

      Minrlan, sinulle nauraa jo naurismaan aidatkin.

    • Anonyymi

      Nyt jätän arvostelut teille. Olen nykyään chiun omistaja. Pentuja ei ei ole ollut 10 vuoteen. Muistelen sitä ihanaa aikaa, jolloin kävin näyttelyissä ulkomaita myöten ja jolloin minua kiinnosti vielä, mutta nyt minulla on chihu, joka kävi kerran näyttelyssa, tuloksena 0, oli 200 g liian suuri.Ei kuitenkaan itkettänyt. unelma koira. En usko, että kukaan sen tunteva voi olla ihastunut siihen.

    • Anonyymi

      minelan koirat vietiin sinulta 10 vuotta sitten.Nimen omaan vietiin, muisteleppa missä oloissa koirasi silloin joutuivat elämään, ja missä kunnossa itse olit.

      • Anonyymi

        Kaikki Te, jotka epäilette koiranii kohdeltavan huonosti tai elävän huonoissa oloissa, tai minun käyttäytyneen moraalittomasti, ottakaa yhteyttä eläinsuojelun virkailijaan ja pyytäkää heitä tarkistamaan asiat ja raportoimaan niistä vaikka tälle palstalle.Heidän on pakko puuttua asiaan ja tarkistaa mikä on tilanne. Se vaatii vain yhden soiton virkailijalle ja ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä.

        Tämä palstalla kirjoittelu ja valehtelu ei auta yhtään mitään, mutta eläinsuojelulle soittaminen epäkohtien ilmetessä auttaa.

        Taas yritän helpottaa ilmiantotyötänne. Myös lähimmälle poliisille voi soittaa ja heille voi ilmoittaa epäilyistään puh.112, puhelu on lmainen.mUTTA KANNATTAA MUISTAA, ETTÄ
        jos ilmianto on aiheeton, eli ilkimielisesti tehty. siitä saattaa saada sakot, virkavallan turhasta väärästä häirinnästä.

      • Anonyymi

        Asuin 10vuotta sitten 170 neliön omakotitalossa, jossa oli 2014v neliön aidattu piha koirilleni.
        ehkä ajottain olin masentunut, koska mieheni oli juuri kuollut, mutta jaksoin silti pitää huolta koiristani

        sinähän erosit miehestäsi aikaa sitten,eli yksin asuit ja mäyräkoiralle ei riitä aidattu piha pelkästään.Kirjoitat mitä sekavia tai muisti pätkii

    • olen vain ymmärtänyt että mäyräkoirat liian lyhyt jalkaisia.
      ( katsoin mitä rotu a kasvatatte, Minelan kennel ?
      nitiä mäyräkoiri atuot
      eteen jatkuvasti että jotenkin vahingoittuisin niiden takia ? ymmärsinniin
      et tahdottiinvahingoitta a kunniillä onliianlyhyet jalat.

      ei ole mitään fiilistä puuttu asiihen asiaan
      täl hetkellä
      mutta muistui mieleen.

      Corgi on toinen, senmuistan jota viimeksi katsoin että liian lyhyet jalat
      selkeästi ett sen onpaha kulkea.

    • se onjotain mystiikaka ehkä että he ei tahtoneet lyhytjalkaisia mäyräkoiria. en nyt muista! millaisia ne ovat!
      Muistan sen corgin että siinä oli selkeästi ajatus että noin lyhyitä jalkoja
      joilla vaivalloisesti lyllertää ei saa jalostaa.
      sellaienkokemus mistä olen varma
      en nyt muista niitä mäyräkoiri a
      muistan et jokin toi niitäaina eteen
      ja ymm'rsine t he varmaan tahtoo jotain paha akoska on mäyrä'koiria
      niinkuin se minulle kuuluisi
      ( en muista ett miten koin mäyräkoiran.
      Corgi oli liianlyhyt jalkainen.

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe