Jumala on lähellä

L_Ähellä

Joskus kaipaamme elämäämme kokemuksia Jumalan kosketuksesta. Epäilystemme keskelle pyydämme Jumalalta vahvistusta uskollemme ja kenties merkkiä hänen olemassaolostaan.
Monet ovat kohdanneet Jumalan kesän suurissa seuroissa. Jumala lähestyy meitä sanassaan, sakramenteissaan ja pyhiensä yhteydessä, seurakunnassaan.

Jumalan kohtaaminen voi olla todellinen vau-kokemus. Sellainen kokemus koskettaa ihmistä ja hänen sisintään kokonaisvaltaisesti ja tunnetasolla. Siinä hetkessä elämä tuntuu merkitykselliseltä ja kaikki mahdolliselta. Kirkastusvuorella Pietari näki Jeesuksen jumalallisuuden ja kirkkauden ja sanoitti kokemuksensa: "On hyvä, että me olemme täällä."

Jumalan kohtaamisen pelko

Ihmeellisestä kokemuksesta huolimatta – tai juuri siksi – Pietari oli peloissaan. Jumalallinen näky hämmensi häntä ja muita paikalla olleita opetuslapsia, Jaakobia ja Johannesta. Sillä hetkellä he eivät nähneet Jeesusta nasaretilaisena kirvesmiehenä, vaan Jumalan kirkkauden ruumiillistumana. Samalla heille ilmestyivät Mooses ja Elia – kaksi pyhien kirjoitusten merkittävää henkilöä. Myös Mooses ja Elia olivat olleet peloissaan kohdatessaan Jumalan.

Mooses sai olla Jumalan kanssa tekemisissä useita kertoja elämänsä aikana. Hän kiipesi vuorelle opetuslasten tavoin kohtaamaan Jumalan. Moosekselle ja kansalle Jumala näyttäytyi salamoivassa pilvessä. Se oli pelottavaa. (2. Moos. 19:16–20.)

Myös Elialla oli vuorikokemus Jumalan kanssa. Kohtaamista edelsivät myrsky, maanjäristys ja tulenlieskat, mutta niissä Jumala ei ollut. Kuului hiljaista huminaa, ja Elia tiesi Jumalan tulleen hänen luokseen. (1. Kun. 19:11–13.)

Ihminen saattaa pelästyä Jumalan kirkkautta, sillä se tuo esille hänen syntisyytensä (Joh. 3:19–20). Jumala on kuitenkin lähestynyt ihmistä vähemmän pelottavalla tavalla: Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Opetuslapset näkivät arjessaan Jeesuksen todellisena ihmisenä. Vain silloin tällöin Jeesus näytti jumalallista voimaansa. Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus ymmärtää meitä ihmisiä oman inhimillisyytensä vuoksi, ja häneen turvautuen uskovat voivat astua pelotta Jumalan eteen (Hepr. 4:15–16).

Tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti

Jumala on koko ajan läsnä. Hän näyttää voimansa luomakunnassa ja heikkouteen puetun vahvuutensa Jeesuksen sovitustyössä ja sakramenteissa. Hän on koko ajan läsnä seurakuntansa keskellä ja pyhässä sanassaan.

Jumalan ilmestyminen pilvipatsaassa ei helpottanut Mooseksen seurassa olleiden israelilaisten uskonelämää (ks. 2. Moos. 32:1–9). Pietari, joka näki Jeesuksen jumalallisen voiman, koki olevansa Jeesuksen seurassa entistä epäuskoisempi ja syntisempi (Luuk. 5:1–11). Pietari jopa kielsi Jeesuksen (Luuk. 22:54–62). Jeesus, Mooses ja Elia ovat tunnetuimpia ihmeiden tekijöitä Raamatussa. Silti he joutuivat kamppailemaan ihmisten epäuskoa vastaan.

Uskossa suurimpana aarteena eivät ole ihmeteot, Jumalan majesteettisuuden kohtaaminen eivätkä vau-kokemukset. Suurin aarre on Jeesuksen tunteminen ja hänen omanaan oleminen.

Pietari tunsi itsensä syntiseksi Jeesuksen edessä, mutta Jeesus ei ajanut häntä pois, vaan vahvisti hänen uskoaan (Joh. 21:15–19). Paavalin mukaan Kristus oli hänen elämässään läsnä uskossa: "Kristus elää minussa" (Gal. 2:20).

Jeesuksen kohtaamiseen ja tuntemiseen on kutsuttu kaikki ihmiset. Kaikki kutsun vastaanottaneet voivat Pietarin tavoin kokea Jeesuksen seurassa olevansa turvassa.

4

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesi_varmaan

      pian oksentaa tähänkin aloitukseen, että viis Jumalasta, Jeesusta on palvattava. Mutta ei hän tunne kumpaakaan ja Pyhästä Hengestä ei ole koskaan kuullutkaan. Ilkeää vielä valehdella, että on juutalainen ja katsoo oikeudekseen sortaa palestiinalaisia, vaikka hekin ovat Jumalan luomia ihmisiä.

    • onihmejoukkoa

      Mikähän puumi se on tuokin että aloitus pitää tuolal tavalla otsikoida.. L_Ähellä jne!?!

      miksi et voinut laittaa että - Lähellä-!

      lapsellista extrailua ja mitä lie onkin.

      ja tuo kesijuttu samaa sorttia eikä ole sisällössäkään kehumista ollakseen noin niinkuin ainoan oikean Jumalan valtakunnan edustajan tuotosta.

    • Upea_teks-

      ti.

    • Todella lähellä - nimittäin jokaisella omassa mielikuvituksessa. Sen näinollen voi myös muotoilla mieleisekseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19537
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6522
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6176
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5965
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5819
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5698
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5123
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4807
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4170
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3785
    Aihe