Viikonloppuna eli Elomessujen aikaan on taas jokavuotinen vanhojen saastuttaja-autojen pakokaasuesittely. Vielä jotenkuten eteenpäin nilkuttavat autonraadot tupruttavat ylikokoisista moottoreistaan järjettömän määrän pakokaasuja, joita ei puhdisteta mitenkään. Ei katalysaattoreita, ei hiukkassuodattimia; Kaasut vain raakana ulos ihmisten ja eläinten köhittäviksi.
Heikolla tuulella ja tyynellä ilmansaasteet kerääntyvät lähelle saastelähdettä. Erityisesti pienet, lähellä pakoputkenpäiden korkeutta hengittävät lapset kärsivät vakavasti häkäpäästöistä.
Itse lähden viikonlopuksi saasteita pakoon toiseen maakuntaan. Toivottavasti sunnuntai-iltaan mennessä kaupungin ilma on puhdistunut sen verran, että hengitysilmassa ei enää ole merkittäviä terveyshaittoja. Olisiko hyviä vinkkejä niille, jotka eivät pääse pakenemaan?
"Hiilimonoksidipäästöt ovat suurimmillaan pienillä ajonopeuksilla"
"Vanhat autot aiheuttavat valtaosan päästöistä
Katalysaattori tuli käytännössä pakolliseksi bensiinikäyttöisissä autoissa 1990-luvun alussa, mikä on vähentänyt päästöjä huomattavasti. Katalysaattori vähentää typen oksidi-, hiilivety- ja hiilimonoksidipäästöjä jopa 90 prosenttia. Suomen teillä liikkuu kuitenkin yhä satoja tuhansia runsaspäästöisiä henkilöautoja, joissa ei ole katalysaattoria."
http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/ymparisto/liikenteen_paastot
Heikolla tuulella ja tyynellä ilmansaasteet kerääntyvät lähelle saastelähdettä. Erityisesti pienet, lähellä pakoputkenpäiden korkeutta hengittävät lapset kärsivät vakavasti häkäpäästöistä.
Itse lähden viikonlopuksi saasteita pakoon toiseen maakuntaan. Toivottavasti sunnuntai-iltaan mennessä kaupungin ilma on puhdistunut sen verran, että hengitysilmassa ei enää ole merkittäviä terveyshaittoja. Olisiko hyviä vinkkejä niille, jotka eivät pääse pakenemaan?
"Hiilimonoksidipäästöt ovat suurimmillaan pienillä ajonopeuksilla"
"Vanhat autot aiheuttavat valtaosan päästöistä
Katalysaattori tuli käytännössä pakolliseksi bensiinikäyttöisissä autoissa 1990-luvun alussa, mikä on vähentänyt päästöjä huomattavasti. Katalysaattori vähentää typen oksidi-, hiilivety- ja hiilimonoksidipäästöjä jopa 90 prosenttia. Suomen teillä liikkuu kuitenkin yhä satoja tuhansia runsaspäästöisiä henkilöautoja, joissa ei ole katalysaattoria."
http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/ymparisto/liikenteen_paastot
Vastaukset 25
Vanhimmat
En ole ihan varma mistä puhut, mutta jos tarkoitat moottorirataa niin pelkästään Paasikiventiellä kulkee tunnissa enemmän autoja kuin moottoriradalla koko viikonlopun aikana. Ja kiitos, toivottavasti viivyt toisessa maakunnassa hieman pidempään.
"Kiitos" kun kommentoit, vaikka et yhtään tajunnut mistä oli puhe.
Älä missään tapauksessa koskaan katso Hämenlinnan taivaalle. Siellä ei ole mitään nähtävää saasteasioiden osalta.
Vilkaise kaupungin taivaalle vaikka juuri nyt - kaikki se hyhmä mikä on luonnollisten cumulus-pilvien seassa ja estää sinisen kesätaivaan näkymisen on aamupäivän aikana lentokoneista ilmaan laskettu länsi-suomen tai pohjanlahden yllä.
Tästä asiasta tietää parhaiten Ilmatieteen laitos ja Suomen Ilmavoimat - mutta eivät vastaa tiedusteluihin.
Ja on siis myös täydenkuun aika, jolloin hyhmän levittäminen taivaalle tapahtuu kaikista varmimmin toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Mutta kyllä se syy selviää lopulta kuten kaikki aina selviää.
Mikä tuossa linkittämässäsi valokuvassa on ihmeellistä?
Sen tietää vain viisas.
> Mikä tuossa linkittämässäsi valokuvassa on ihmeellistä?
Juuri ajattelin hetki sitten ulkona, että olisikohan pitänyt ottaa tunnin taikka kahden päästä kuva samasta kohdasta kun vana oli levinnyt laajan alueen kattavaksi harsopilveksi.
Jos katsot kuvaa tarkkaan, huomaat kuinka pilvi alkaa laajeta eteläänpäin. Kaikki hyhmäpilvi taivaalla tänäänkin oli koneilla tuotettua. Taivaalla on yhtäaikaa kahdenlaisia koneita, toiset jättää pilven ja toiset eivät jätä.
Meitä höynäytetään. Kun näin iso höynäytys menee lävitse, voitte vaan arvata miten monta pienempää höynäytystä menee läpi myös.
Älä yleistä sillä vain sinua on höynäytetty. Lentokoneen jättövanan näkyminen riippuu lentokorkeudesta. Se että että vana leviää harsomaiseksi pilveksi johtuu ihan fysiikan laeista. Jollei ilmavirtaukset levittäisi noita vanoja niin tänäkin päivänä taivaalla näkyisi maailman ensimmäisen suihkumoottorilla varustetun lentokoneen jättämä vana.
Eipä ole noin asia. Vesihöyry haihtuu ilmaan mutta jos ei haihdu on ilmassa silloin jotakin muutakin. Ja se jokin muu tulee niistä koneista, jotka sen pilven taivaalle kylvävät.
Kysehän on lähtökohtaisesti siitä onko taivaalla keinotekoisia pilviä vaiko ei. Ja nyt on todettu, että niitä sinne kylvetään miltei päivittäin. Ja sehän voi olla ympäristön kannalta aika monta kertaa ikävämpi juttu kuin jokin mobilistitapahtuman massey-fergusonin kaasuttelu.
Todellisuudessa siis selvitetään jo sitä pitääkö täältä ryhtyä evakuoimaan ihmisiä vai voiko täällä vielä suht-koht turvallisesti oleskella.
Silloin kun hengitysilman alkaa nähdä pitäisi hälytyskellojen alkaa soimaan.
Olet hullu. Kuka suunnittelee evakuoimistapa miksi? Laitapa vaikka jotain faktaa.
Kaikkea tarpeellista tietoa ei voi lukea lehdistä taikka radiosta. Esitän sinulle vastakysymyksen - miksi koneilla tehtyjä pilviä pitäisi puolustella? Mitä hyötyä niistä on ja kenelle, että niitä täytyisi puolustella leimaamalla joku hulluksi, joka ei niistä välitä vaan haluaa normaalin kesätaivaan?
Me tiedämme tästäkin asiasta paljon enemmän kuin luulette - emme ole hyödyllisiä hölmöjä.
Lentokonetta ei ole tehty pilvien luomiseen vaan lentämiseen. Siitä nimi LENTOkone. Ymmärräthän?
Valitettavasti tuon tyyppiset koneet tarvitsevat 2-4 moottoria pysyäkseen ilmassa. Moottorit käyvät lentopetrolilla (kerosiini) ja kuten lähes kaikki tietävät (osa näköjään ei) kyseessä on fossiilinen polttoaine joka palaessaan tuottaa päästöjä. Tällaisia samanlaisia päästöjä näet talvipakkasilla ihan kadulla autojen perässä sillä pakokaasut ovat kuumia. Lentokoneiden päästöt näkyvät erittäin kun kuumat pakokaasut purkautuvat ulkoilmaan lämpötilan ollessa alle -50ºC, korkeudessa jossa matkustajakoneet lentävät.
Vastasin vastakysymykseesi. Nyt voit vastata siihen mitä kysyin sulta.
Kyse on siitä onko näillä lentokoneiden päästöillä ympäristö- tai terveysvaikutuksia. Ymmärrätkö tämän asian? Emme me keskustele samasta asiasta ollenkaan eli sekoitat ja sotket asioita.
Jos ympäristö- tai terveyshaittoja koneiden pilvistä on ja jos koneilla ei kertakaikkiaan voi lentää ilman että sininen taivas menee pilveen ja harmaaksi niin sitten lentokielto voimaan vaan ja ongelma on sillä ratkaistu.
Pilveä tuottaville koneille lentokielto, jos muu ei auta. Hommataan sen lentokiellon valvontaan vaikka kättä pitempää.
Kysymys: mitä näkyy ensimmäisessä Suomessa tehdyssä satelliitin ottamassa kuvassa: http://www.vtt.fi/img/Media/Uutiset/2017/Aalto-1_The_First_Picture_logo.png
En ole missään kohtaa väittänyt että lentokoneiden päästöt ovat terveellisiä, vai olenko?
Sinä sen sijaan väitit että koneet tuottavat pilviä ja evakuointia suunnitellaan. Miksi valehtelet?
Entä miten ajattelit lopettaa lentoliikenteen maailmassa?
Jopa tämä paskan suoltamisesi tänne keskusteluun tuottaa päästöjä. Oletko ajatellut sitä?
> En ole missään kohtaa väittänyt että lentokoneiden päästöt ovat terveellisiä, vai olenko?
Miksi osallistua keskusteluun jos itse aihetta ei voi tai ei halua tai osaa käsitellä? Laitoit pitkät höpinät puppua ketjuun kuin jostain valmiista sapluunasta ja turhaa lätinää fiksulle ja yliopistossa kemiaa lukeneelle ihmiselle ja tätäkin asiaa vuosikausia seuranneelle ja selvittäneelle ihmiselle.
> Sinä sen sijaan väitit että koneet tuottavat pilviä ja evakuointia suunnitellaan. Miksi
> valehtelet?
Jos laitan tähän ketjuun kuvia taikka tietoja niin sinun puoluekamraatti ne nopsaan poistaa. Yksi tuore kuva koneella tuotusta pilvestä kaupungin yllä on poistettu ylempänä ketjussa.
En minä halua urpojen kanssa tapella koko ikääni vaan haluan keskustella tärkeistä asioista normaalien ihmisten kanssa.
Aloittajalle vihje, suuntaa Ala-Härmään, siellä sinulle valkenee kaikki muu paitsi taivas.
Muutama harrasteauto täällä nyt liikkuu, mutta ne ovat liikkuneet jo koko kesän, ei vain tänä viikonloppuna.
Ei muuta kun pilveen vaan pää, niin tuska hellittää.
Mikä on Ala-Härmä?
Onko sinulle oikeasti tuhannen ajoneuvon letka vain "muutama harrasteauto"?
Käytätkö paljonkin päihteitä?
Karpo apuun!
Greta ilahduttaisi enemmän.
Teboilin baarissa puhuttiin, että pöristelivät tapahtumapuista ensivuonna?
Puistako ne lennähtelivät??
Joka vuosi odotan innolla näitä vanhojen autojen paraatia. Nämä muutama sata kovapäästöistä autoa on pisara meressä. Kiinass yksi tehdas tuhoaa ilmastoa enemmän kun koko Suomen autokanta vuodessa. Aloittaja voi laittaa päänsä perseeseensä, sekin saastuttaa enemmän kun nämä autot. Tämä aloittaja on se entinen kommunisti nykyinen viherpiipertäjä.
Olisin mieluummin kommunisti kuin kaltaisesi pedofiiliääliö.