Pattayan psykologiaa

On psykologisesti kiinnostavaa kuinka paljon tunteita voi yksi kaupunki herättää ihmisissä.

Pattayalla oikeasti kävijöistä yli 95% rakastuu kaupunkiin ja palaa sinne resurssiensa mukaan uudestaan.

Suun soittajista ja moralisoijista 99% ei ole koskaan käynyt Pattayalla, mutta heillä on silti siitä jykevä mielipide. Monet valehtelee käyneensä ja nähneensä pahuuksia. Mitään todisteita heillä ei ole. Suunsoittajia ja muita köyhiä ja jätettyjä on vähän, mutta he ovat sitäkin äänekkäämpiä.

Kysynpähän vaan että ketä häiritsee tiettyjen alueiden vähäpukeiset nätit tytöt illalla tai tavallisen baarin naispuoleinen henkilökunta? Täytyy olla ihmisellä varsin heikko itsetunto jos häiritsee.

Jokaisella kaupungilla ja matkakohteella on syntyhistoriansa ja kaikenlainen kehitys on kasvukohteissa jatkuvaa. Paikoilleen jämähtäminen tappaa kohteen kuin kohteen ja estää kasvun ja kehityksen.

Omasta puolestani totean että seksikin on ihmiselle täysin luonnollinen asia ja välttämättömyys lisääntymisvietin tyydyttämiseksi. Seksi on myös tutkimusten mukaan terveellistä ja se tekee ihmisistä onnellisia. Miksi siis joku tuomitsisi senkin?

Nämä jotkut "bloggarit" jotka parjaavat Pattayaa ovat katkeria ja ennakkoasenteellisia ja tekevät tahallaan mahdollisimman raflaavan panettelevan kirjoituksen, jotta herättäisivät mahdollisimman paljon huomiota.

Pahimpia bloggareita ja ovat ylipainoiset hysteriaan taipuvaiset feministit, jotka kokevat pienet ja sirot naiset uhkana itselleen, mutta jotka itse ovat valmiita rakastumaan samantien silmittömästi kotimaahansa vaimon jättäneeseen mieheen, jonka kulttuuriin kuuluu naisten alistaminen, kotiinjättäminen, huputtaminen ja homoseksuaalien heitteleminen alas katolta. Feministi ei välitä kunhan hän vain saa.

Toiseksi pahimpia bloggareita ovat Thaimaahan porttikiellon saaneet perverssit, kuten se eräs tuomittu seksirikollinen aussimies joka on kirjoittanut Thaimaata haukkuvia kirjojakin peräti kaksi ja esittää nykyään olevansa Herran asialla. Äijä on vihainen kun sitä ei päästetä maahan.

Kolmanneksi pahimpia ovat tavalliset Jormat, joilla mieli palaisi kamalasti Pattayalle, mutta ei pääse-. Heidän ratkaisunsa on haukkua ja sanoa että "en menis vaikka maksettais".

Aivan varmaan menisivät joka iikka ja riemusta kiljuen. Vielä kun saisivat perille käyttörahaa niin niin suurta Elvis Presleytä ei ole nähnyt edes Priscilla Presley.

Yhden vinkin annan kuitenkin. Jos olet kyllästynyt vaimoosi ja tämä on sellainen polkkatukkainen nalkuttaja ja turvonnut enkeli ja tykkäät hoikista iloisista naisista, niin älä matkusta Pattayalle sen vaimosi kanssa. Tulee paha mieli ja sitten tiuskitte toisillenne koko loman. Näitä on nähty. Mutta jos olette onnellisia toistenne kanssa niin sitten voitte tulla molemmat aivan hyvin.

Saksalaiset on sen verran avoimen seksuaalisia että värväävät joskus pariskunnalle kolmannen pyörän. Suomalaiset on sen verran ujoja ja kilttejä etten ole moiseen törmännyt Pattayallakaan.

Jos jonnekin lähtee sillä mielellä että lähdenpäs etsimään ja kartoittamaan epäkohtia ja ongelmia, niin niitä aivan varmasti löytää kaikkialta. Sellaisella mielialalla tai tarkoituksella matkalle lähtevän kannattaisi ehdottomasi jäädä kotiin. Täydellistä rahanhaaskausta.

Yksi asia mikä kannattaa pitää myös mielessä on se että Thaimaassakin hinta ja laatu kulkevat useimmiten käsi kädessä. Kymmenen euron hotellin sängyn tai aamiaisen laadusta valittaminen esimerkiksi on melkoisen turhaa.
17194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taidat viitata erääseen onnettaren suosimaan yksilöön joka on jakaantunut kahteen eri kaupunkiin?

Äänestä

Samaa+mielta+95+%+pattayan+kävijöistä+on+loosereita,+maailmassa+on+satoja+lomakohteita+joissa+käy+10x+määrä+turisteja+suomesta,+yhdenkään+näiden+lomakohteen+palstalla+ei+ole+näin+sairasta+sakkia,+tämä+palsta+on+parasta+mainosta+pattayalle,+lerppoineen+ja+persläpineen...

Äänestä

Persläpi-Lerppa. Nimität Pattayan ystäviä resuperse reppanoiksi, olet kutsumanimesi ansainnut omista "ansioistasi."
Sekopäisimmät kirjoitukset Pattaya palstalla ovat myös sinun tuotantoa.
Sinua vituttaa Pattayan suosio vrt. Hua Hin. Sairaassa mielessäsi luulet kaikkien käyvän Pattayalla vain naisten takia. Kuitenkin täällä jo vuosia (2006) asuneena tiedän kuinka paljon perhematkailu on lisääntynyt Pattayalle. Onhan täällä jopa suomalainen koulu ja muunmaalaisia koulujakin löytyy.
Pattaya on elinvoimainen ja kasvava city. Ilmassa on huhuja että koko Banglamungin alue liitettäisiin omaan itsehallintoiseen Pattayaan. Tällöin pinta-ala josta jatkuvasti jankutat kasvaisi ja väkiluku nousisi jopa yli 3 miljoonaan lähemmäksi 4 milj. Mutta kaikki tapahtuu hitaasti täällä Thaimaassa siitä Speedtrain on hyvä esimerkki.

Äänestä
  • Resuperse on aivan samantekevää minun kannalta käykö hua hinissä yhtään turistia, pattaya on yksi maailman vaarallisimmista ja likaisimmista paikoista, ei se totuus paskaa tunkemalla mihinkään muutu, pattayan ystäviä mitä vittu ne on naisenpuutteessa olevia resuperseitä, joiden ainoa vaihtoehto on vuokramorsiamet... voi vittu mitä kakaroita... pojut kertoo täällä ns. naisseikkailuistaan josta pitäisi pitää turpansa kiinni, paljonko lohkeaa tonnilla, mitä sinä reppana edes yrität vakuutella itsellesi vai tälle lukuisalle palstanlukijajoukolle olevasi normaali.

    Espanjassa käy 12x enemmän suomalaisia kuin thaimaassa, eikö yhdelläkään palstalla kerrota vuokramorsiamista... siis varmasti joku pattayassa mättää ja se näkyy selkeästi avauksessa, ja avaajassa resuperse.

    Äänestä

  • 15NumBall kirjoitti:

    Resuperse on aivan samantekevää minun kannalta käykö hua hinissä yhtään turistia, pattaya on yksi maailman vaarallisimmista ja likaisimmista paikoista, ei se totuus paskaa tunkemalla mihinkään muutu, pattayan ystäviä mitä vittu ne on naisenpuutteessa olevia resuperseitä, joiden ainoa vaihtoehto on vuokramorsiamet... voi vittu mitä kakaroita... pojut kertoo täällä ns. naisseikkailuistaan josta pitäisi pitää turpansa kiinni, paljonko lohkeaa tonnilla, mitä sinä reppana edes yrität vakuutella itsellesi vai tälle lukuisalle palstanlukijajoukolle olevasi normaali.

    Lerppajorma+unohtaa+taas+olevansa+Pattayan+ahkerin+turisti,+unohtaa+samalla+olevansa+thain+kanssa+naimisissa+ja+jaksaa+silti+haukkua+matkakohdettaan,+vaimoaan+ja+uutta+kotimaataan.Laitas+hei+malliksi+jokin+täällä+esiintyvä+naisseikkailu+niin+katsotaan+mitä+sä+sillä+tarkoitat.Kannattaa+tutustua+Espanjaan+ennenkuin+julistat+sen+puhtoiseksi+lomakohteeksi,+lerppakyrpä.+90%+Espanjan+prostuista+on+ihmiskaupan+uhreja.http://freeluettelo.fi/sites/default/files/seksi_myy_espanjassa_aamulehti.pdfhttp://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000493000.htmlEspanjassa+jopa+voodootakinhttp://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/01/ihmiskaupan-ja-voodoon-uhreja-vapautettu-espanjassa/Ja+näin+todetaan+taas+että+lerppakyrvän+tietämys+Espanjastakin+on+aivan+yhtä+hataraa+kuin+Thaimaastakin.

    Hua Hinissä miehet ostavatkin vuokra leidareita ja sullakin on baarista löydetty vaimo jota kutsut kodinhoitajaksi, mutta hänhän onkin ex suomi vaimosi shoppailukaveri Pattayalla

    Äänestä

  • 15NumBall kirjoitti:

    Resuperse on aivan samantekevää minun kannalta käykö hua hinissä yhtään turistia, pattaya on yksi maailman vaarallisimmista ja likaisimmista paikoista, ei se totuus paskaa tunkemalla mihinkään muutu, pattayan ystäviä mitä vittu ne on naisenpuutteessa olevia resuperseitä, joiden ainoa vaihtoehto on vuokramorsiamet... voi vittu mitä kakaroita... pojut kertoo täällä ns. naisseikkailuistaan josta pitäisi pitää turpansa kiinni, paljonko lohkeaa tonnilla, mitä sinä reppana edes yrität vakuutella itsellesi vai tälle lukuisalle palstanlukijajoukolle olevasi normaali.

    Espanjassa käy 12x enemmän suomalaisia kuin thaimaassa, eikö yhdelläkään palstalla kerrota vuokramorsiamista... siis varmasti joku pattayassa mättää ja se näkyy selkeästi avauksessa, ja avaajassa resuperse.

    "Yhdelläkään palstalla puhuta Espanjan vuokramorsiamista"???

    Voiko enempää olla tuo trollaava sekopää väärässä. Espanjassa arvioidaan olevan 300 000 bordellia ja miljoonia prostuja joista suurin osa ihmiskaupan uhreja. Maailman ykkönen USA:n jälkeen.

    Emma Thompson ja uuden, ihanan maailmamme moderni orjuus
    http://www.adn.es/mundo/20071101/VID-0010-Emma-Thompson-denuncia-trata-b...

    Äänestä

  • RelaaLerppamuna kirjoitti:

    Lerppajorma+unohtaa+taas+olevansa+Pattayan+ahkerin+turisti,+unohtaa+samalla+olevansa+thain+kanssa+naimisissa+ja+jaksaa+silti+haukkua+matkakohdettaan,+vaimoaan+ja+uutta+kotimaataan.Laitas+hei+malliksi+jokin+täällä+esiintyvä+naisseikkailu+niin+katsotaan+mitä+sä+sillä+tarkoitat.Kannattaa+tutustua+Espanjaan+ennenkuin+julistat+sen+puhtoiseksi+lomakohteeksi,+lerppakyrpä.+90%+Espanjan+prostuista+on+ihmiskaupan+uhreja.http://freeluettelo.fi/sites/default/files/seksi_myy_espanjassa_aamulehti.pdfhttp://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000493000.htmlEspanjassa+jopa+voodootakinhttp://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/01/ihmiskaupan-ja-voodoon-uhreja-vapautettu-espanjassa/Ja+näin+todetaan+taas+että+lerppakyrvän+tietämys+Espanjastakin+on+aivan+yhtä+hataraa+kuin+Thaimaastakin.

    Resuperse olet asianytimessa meneppäs katsomaan espanjan palstaa, reppana... siellä ei kukaan puhu vuokramorsiamista, koskaan... täällä se on kaltaistesi pääpuheenaihe, resuperse, jopa avauksessa parikin kertaa onnetonta onnetonta.

    Äänestä

  • 15NumBall kirjoitti:

    Resuperse olet asianytimessa meneppäs katsomaan espanjan palstaa, reppana... siellä ei kukaan puhu vuokramorsiamista, koskaan... täällä se on kaltaistesi pääpuheenaihe, resuperse, jopa avauksessa parikin kertaa onnetonta onnetonta.

    Laita nyt se esimerkki että missä puhutaan? Eihän täällä muuta kuin sun maija ja resuperse juttuja. Ei yhtäkään keskustelua vuokramorsiamista paitsi sinun kirjoittamanasi. Leimaat siis palstaa omien satujen perusteella. Hullu mikä hullu.

    Äänestä

  • Resuperse etsi tuon sisältöinen kommentti espanjapalstalta, ja espanjassa käy ainakin 12x enemmän suomalaisia turisteja, reppana... puhuuko tuo avaaja resuperse maksullisesta seksistä, ilmaiseksihan teikäläisistä ei kukaan saa, vittu mitä resuperseitä nämä rattayanpojat.

    "Omasta puolestani totean että seksikin on ihmiselle täysin luonnollinen asia ja välttämättömyys lisääntymisvietin tyydyttämiseksi. Seksi on myös tutkimusten mukaan terveellistä ja se tekee ihmisistä onnellisia. Miksi siis joku tuomitsisi senkin"

    Äänestä

  • 15NumBall kirjoitti:

    Resuperse etsi tuon sisältöinen kommentti espanjapalstalta, ja espanjassa käy ainakin 12x enemmän suomalaisia turisteja, reppana... puhuuko tuo avaaja resuperse maksullisesta seksistä, ilmaiseksihan teikäläisistä ei kukaan saa, vittu mitä resuperseitä nämä rattayanpojat.

    Tottahan tuo aloittaja puhuu. Katoaako se lerppa se seksi maailmasta jos siitä ei puhuta? Sinähän sen aina otat esille ja sitten päivittelet vastauksia. Kuka ei saa ilmaiseksi ja missä? Kenestä sinä ihmisraunio puhut? Minä ja kaikki kaverini ainakin elämme ihan normaaleissa parisuhteissa. Monet ulkomaalaisen kanssa. Siskoni on kurdin kanssa naimisissa, veljeni kreikkalaisen ja minä thaimaalaisen. Kuka meistä on se kuka ei saa ilmaiseksi? Miksi yrität kivenkovaan väittää että kaikki 25 miljoonaa aikuista thainaista ovat maksullisia? Jos sulla on niin olkoon, ei haittaa minua. Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään ammattilaista. Kysyn siis että kenelle vitulle sinä syydät näitä herjojasi? Ketä ne on ne rattayanpojat? Ne 13 miljoonaa ihmistä jotka vierailevat Pattayalla vai kuka?

    Mitä kamaa sä vedät vai oletko joku alzheimer antti?

    Olet siis resuperse pattayn kävijä.Olet palstan kovin pattayan matkailija 5-6 x vuosi.
    Palstan eniten juttuja tulee sinun näppäimistöltä.Olet siis pahin pattayaboissi.
    Et kuitenkaan ihan tyhmä voi olla, koska poliisit eivät ole saaneet sinua kiinni.
    Pedofiilit joutaisivat vankilaan, mutta sinä se vaan väistelet luoteja no paha palkitaan enemmin tai myöhemmin.
    ps, tietääkö se sinun mielikuvitus vaimosi sairaudestasi sillä sitä toi lapsiin sekaantuminen on.

    Äänestä

  • Niin resuperse mitä se tähän asiaan liittyy, minun matkailuuni... omalla rahalla, omalla ajalla reppana... olen aikuinen ja täysvaltainen, ja voin mennä minne haluan koska vaan miten vaan....

    Äänestä

  • mitähorisethullu kirjoitti:

    Tottahan tuo aloittaja puhuu. Katoaako se lerppa se seksi maailmasta jos siitä ei puhuta? Sinähän sen aina otat esille ja sitten päivittelet vastauksia. Kuka ei saa ilmaiseksi ja missä? Kenestä sinä ihmisraunio puhut? Minä ja kaikki kaverini ainakin elämme ihan normaaleissa parisuhteissa. Monet ulkomaalaisen kanssa. Siskoni on kurdin kanssa naimisissa, veljeni kreikkalaisen ja minä thaimaalaisen. Kuka meistä on se kuka ei saa ilmaiseksi? Miksi yrität kivenkovaan väittää että kaikki 25 miljoonaa aikuista thainaista ovat maksullisia? Jos sulla on niin olkoon, ei haittaa minua. Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään ammattilaista. Kysyn siis että kenelle vitulle sinä syydät näitä herjojasi? Ketä ne on ne rattayanpojat? Ne 13 miljoonaa ihmistä jotka vierailevat Pattayalla vai kuka?

    Mitä kamaa sä vedät vai oletko joku alzheimer antti?

    En väitä mutta ne mihin sinulla reppanalla on mahdollisuuksia on vuokramorsiamia, resuperse. Sinun sexisi katoaa maasta samalla hetkellä kun viimeinen 1000b on käytetty, maksullisiin...

    Äänestä

Ei sun kaltaista viitsi edes sääliä, poju.

Äänestä

persläpilerppa vauhdissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SeVM kirjoitti:

On psykologisesti kiinnostavaa kuinka paljon tunteita voi yksi kaupunki herättää ihmisissä.

Pattayalla oikeasti kävijöistä yli 95% rakastuu kaupunkiin ja palaa sinne resurssiensa mukaan uudestaan.

Suun soittajista ja moralisoijista 99% ei ole koskaan käynyt Pattayalla, mutta heillä on silti siitä jykevä mielipide. Monet valehtelee käyneensä ja nähneensä pahuuksia. Mitään todisteita heillä ei ole. Suunsoittajia ja muita köyhiä ja jätettyjä on vähän, mutta he ovat sitäkin äänekkäämpiä.

Kysynpähän vaan että ketä häiritsee tiettyjen alueiden vähäpukeiset nätit tytöt illalla tai tavallisen baarin naispuoleinen henkilökunta? Täytyy olla ihmisellä varsin heikko itsetunto jos häiritsee.

Jokaisella kaupungilla ja matkakohteella on syntyhistoriansa ja kaikenlainen kehitys on kasvukohteissa jatkuvaa. Paikoilleen jämähtäminen tappaa kohteen kuin kohteen ja estää kasvun ja kehityksen.

Omasta puolestani totean että seksikin on ihmiselle täysin luonnollinen asia ja välttämättömyys lisääntymisvietin tyydyttämiseksi. Seksi on myös tutkimusten mukaan terveellistä ja se tekee ihmisistä onnellisia. Miksi siis joku tuomitsisi senkin?

Nämä jotkut "bloggarit" jotka parjaavat Pattayaa ovat katkeria ja ennakkoasenteellisia ja tekevät tahallaan mahdollisimman raflaavan panettelevan kirjoituksen, jotta herättäisivät mahdollisimman paljon huomiota.

Pahimpia bloggareita ja ovat ylipainoiset hysteriaan taipuvaiset feministit, jotka kokevat pienet ja sirot naiset uhkana itselleen, mutta jotka itse ovat valmiita rakastumaan samantien silmittömästi kotimaahansa vaimon jättäneeseen mieheen, jonka kulttuuriin kuuluu naisten alistaminen, kotiinjättäminen, huputtaminen ja homoseksuaalien heitteleminen alas katolta. Feministi ei välitä kunhan hän vain saa.

Toiseksi pahimpia bloggareita ovat Thaimaahan porttikiellon saaneet perverssit, kuten se eräs tuomittu seksirikollinen aussimies joka on kirjoittanut Thaimaata haukkuvia kirjojakin peräti kaksi ja esittää nykyään olevansa Herran asialla. Äijä on vihainen kun sitä ei päästetä maahan.

Kolmanneksi pahimpia ovat tavalliset Jormat, joilla mieli palaisi kamalasti Pattayalle, mutta ei pääse-. Heidän ratkaisunsa on haukkua ja sanoa että "en menis vaikka maksettais".

Aivan varmaan menisivät joka iikka ja riemusta kiljuen. Vielä kun saisivat perille käyttörahaa niin niin suurta Elvis Presleytä ei ole nähnyt edes Priscilla Presley.

Yhden vinkin annan kuitenkin. Jos olet kyllästynyt vaimoosi ja tämä on sellainen polkkatukkainen nalkuttaja ja turvonnut enkeli ja tykkäät hoikista iloisista naisista, niin älä matkusta Pattayalle sen vaimosi kanssa. Tulee paha mieli ja sitten tiuskitte toisillenne koko loman. Näitä on nähty. Mutta jos olette onnellisia toistenne kanssa niin sitten voitte tulla molemmat aivan hyvin.

Saksalaiset on sen verran avoimen seksuaalisia että värväävät joskus pariskunnalle kolmannen pyörän. Suomalaiset on sen verran ujoja ja kilttejä etten ole moiseen törmännyt Pattayallakaan.

Jos jonnekin lähtee sillä mielellä että lähdenpäs etsimään ja kartoittamaan epäkohtia ja ongelmia, niin niitä aivan varmasti löytää kaikkialta. Sellaisella mielialalla tai tarkoituksella matkalle lähtevän kannattaisi ehdottomasi jäädä kotiin. Täydellistä rahanhaaskausta.

Yksi asia mikä kannattaa pitää myös mielessä on se että Thaimaassakin hinta ja laatu kulkevat useimmiten käsi kädessä. Kymmenen euron hotellin sängyn tai aamiaisen laadusta valittaminen esimerkiksi on melkoisen turhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu