Onko kukaan thai noussut merkittävään asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa ?
Esim kunnallispolitiikassa tai vastaavassa ?
Esim kunnallispolitiikassa tai vastaavassa ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä merkittävämpään, kuin yksikään suomalainen thaimaassa.
Kunnallispoliitikko merkittävässä asemassa?
Pistit sitten Maija tämänkin Pattayan palstalle.
Itä-Suomalaisessa merikaupungissa on valtuustossa toisen polven puolithai.
Sui Hing taitaa olla kuuluisin Supmessa.
Kukas tämä Hing mahtaa olla ?
Thaipakolaisia meillä ei juurikaan ole eikä perusthai halua päteä ja leikkiä kyläpäällikköä. Tyytyvät perustarpeisiin eivätkä rosvoa koko kuntaa oman etunsa nimissä kuten meidän pipin pienet.
Kunhan nämä 6000 suomi-thai perheen vesat tulevat siihen ikään ja suomalaistuvat, niin sitten on eivät varmaankaan poikkea muista suomalaisista tämänkään suhteen. Thaiperheet Suomessa alkoivat yleistymään kunnolla vasta viime vuosikymmenellä.
Kansalaisuudenhan se vaatii myöskin poliittinen asema. Bernerille leivottiin pikavauhtia kansalaisuus jotta pääsee myymään tiet, sairaalat, rautatiet ja järvet.
Levillä Sinawatra käyttää suurempaa valtaa päätöksenteossa kuin Kittilän johto, joka keskittyy keskinäiseen käräjöintiin.
Siksi EU jäsenyys onkin Suomelle eduksi. Tahvot eivät vaan osaa päättää omista asioistaan. Parempi kun jostain sanotaan, " mitä pittää tehä." Sitten kun jotain pittää tehä. Tehhään se isommasti, jos siittä on haittaa vain pelkälle tavalliselle kansalle. Saarahan näi ujutettua Suamenmaan Tahvoja korkeille palkoille EU:n päättäviin elimiin. Toivottavasti sitten joskus nämä Tahvot sitten yhdessä pystyvät päättämään EU:n
Kittilä on Suomen häpeäpilkku päätöksenteossa.
Onhan tämäkin jo pitkään ollut tiedossa että palstaprovot kuten Vuodesta ja Soi Lengkeenistä edustaa itä-suomea ja lappia.
Levin miljonäärithait liikkuvat omissa porukoissaan. Eivät anna puhasta siementä suonmaille.
Onhan teillä siellä Levillä Levin rahamummun nainut pölynimuri ja vessapaperikauppias Herra "ettekste tiedä kuka mä oon" Latva, joka kehitteli siellä itsestään erilaisia sankaritarinoita, koska kukaan ei häntä siellä ennestään tuntenut. Kerrossiivoojien kuksijana tunnettiin heppu Lahdessa. Vaihtoi lantrattuja pesuaineita pipariin. Ei huono saavutus sekään. Toivottavasti Rouva P:llä on avioehto. Nimittäin kun Herra Latva sanoo päivää niin pitää kahdesti tarkistaa kellonaika.
Sinawatit asuvat Dubaissa, lomailevat vain Levillä
Herra "ettekste tieä kuka mä oon" Latva on ihan suomalaista savon alkuperäiskansaa
Suomen thait syövät huonoa suomalaista ruokaa ja tekevät kovaa työtä.
Kuin meidän sotaveteraanit konsanaan.
Suomen thait eivät mielellään syö Suomessa suomalaista ruokaa, koska Thaimaalainen keittiö on heidän mielestään maailman paras. Suomen thait eivät mielellään tee Suomessa kovaa työtä, koska pyllistäminen ei sitä ole, ja he tiesivät sen jo silloin kun avioituivat erikoisen näköisen miehen kanssa. Suomen thait eivät tee näitä kaikkien tietämiä "hierontapalveluja" jos kuunaama laittaa tarpeeksi fyrkkaa tilille joka kuukausi. Aviollinen uskollisuus ja valitun fallen rahavarat kompensoivat saumattomasti keskenään. Suomen thait puhuvat keskenään thaita, (vaikka osaisivat täydellistä suomenkieltä) jos joku epämuodostunut " suomalainenkeisari" on lähettyvillä. Ainoa, mihin tulokseen itse päädyin, pohtiessani syytä moiseen....
"Eli 4 ihmistä puhuu ja ymmärtää suomea. 2 thai naista haluavat puhua keskenään kieltä, mitä nämä 2 mies ressukkaa ei ymmärrä?"
Tulos oli, että mitäpä se rahoittaja marakateille kuuluu, mitä hyvin toimeen tulevat ihmiset keskustelevat keskenään. Laittakaa rahaa tilille, niin rakastamme, ajattelemme ja välitämme teistä enemmän. Senkin hansamänit. LOL LOL
Yhdyssanavirheistä voi päätellä lerpan olleen kirjoittaja.
Itseni tuntien, voin vannoa, että tiedän Suomessa asuvista thaikuista enemmän kun sinä Jyväskylän sanoittaja patriootti. Thaimaalaiset naiset, Suomessa kanssani asuva vaimoni mukaan luettuna kutsuvat minua nimellä " Rautakanki" Eli luuletko, että pahoitan mieleni, jos joku köyhä Jyväskyläläinen nörtti kutsuu minua lerpaksi?
Amalian juttuja.
Sinulla on Seppälän Citymarketin thaimaalaisista vankka kokemus. Kuulet heidän puheensa miehensä kanssa, näet heidän ostoksensa ja passinsa. Tiedät myös millainen mies heillä on vaikka se mies istuisi autossa tai olisi kotona. Sitten sinua naurattaa ja olet iloinen sekä onnellinen.
Kyllä minä ainakin tiedän aika tarkkaankin, millainen mies siellä autossa tai kotona odottaa. Uskon että sinäkin tiedät?
Part 1: Onko siellä autossa tai kotona oleva ODOTTAVA mies? Sosiaalinen, urheilija vartaloinen kaveri , joka on vuoden thaimaalaista 32 vuotiasta vaimoaan vanhempi? Onko hän joku suomalainen julkkis, (Petri Nygårdia en pidä normaali julkkiksena, murrosikäisten idoli kun uskaltaa kiroilla RARIOSSA). Onko hän suomalainen tunnettu miljonääri? Onko hän kansainvälisesti tunnettu suomalainen? Onko hän kielitaitoinen.
KOROSTAN, ETTÄ PUHUN AVIOPAREISTA.... EN KESÄISIN TÄNNE 1-3KK TILATUISTA VIIHDYTTÄJISTÄ Joita aika moni niin sanottu "kehonrakentajakin" tänne tilailee kesälomarahoillaan.
VAI?
Part 2: Onko siellä autossa tai kotona oleva ODOTTAVA mies? Tukeva, hiljainen hissukka, tavallinen, n 3000-4000e/kk tienaava, päälaelta kaljuuntuva suomalainen MIES joka on 32 vuotiasta vaimoaan 15-25 vuotta vanhempi? Ei ole paljon kavereita? Muutotkin hoidetaan vain lähisukulaisten avulla ja budhan temppeli rakennetaan itse?
Jos itse pienen KK tilini??? joutuisin jomman kumman Partin puolesta lyömään, ja sitten mentäisiin katsomaan sitä " odottavaa" miestä, niin kyllä hetken mietittyäni panostaisin kakkoseen? Miten sinä tekisit?
Laitetaan lisäksi, että, jos ODOTTAVA mies on vaimoaan yli 25 vuotta vanhempi ja ajaa uudehkolla mesulla ja syö lääkärin määräämää viagraa, niin panokset palautetaan.
Sika Amalia se vain jaksaa tuottaa rasistista paskaa
Tyypillistä on, että thai-vaimo ottaa päättävän aseman perheen ja miehenkin elämästä.
Hyvä niin.
Thaimaassa thai-thai liitoissa nainen tosiaankin päättää rahoista normaalisti, jos ei, hän on vain yläluokkaan kuuluvan thain seksi orja ja kodinhoitaja.
Jyväskylän satamassa on hyvä thai-ruoka kioski. Kannattaa pistäytä, kylän paraat sapuskat.
Annokset ovat hyviä joo, vaan jos vähänkin sataa, niin eivät avaa sille päivälle.
Suomessa toimivista thai ravintoloista itselläni on jonkin verran, itseasiassa paljonkin kokemusta. Yhdessä puffeessa kun olet syönyt, olet syönyt kaikissa Suomen thai ravintoloiden puffeteissa. En ole havainnut eroja maussa enkä tarjonnassa. Itse dikkaan keittoja, pelkkiä keittoja, niis o maku kohrillaa.
Esimerkiksi Kaliforniassa, jossa thai yläluokka kouluttaa lapsensa ja moni asuu, he käyttävät myös suurta päätösvaltaa osavaltion tasolla.
Luitko aloituksen? YMMÄRSITKÖ Lukemasi?
"Onko kukaan thai noussut merkittävään asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa ?
Esim kunnallispolitiikassa tai vastaavassa ?"
Oliko vastauksesi aloitukseen siis... " On Esimerkiksi Kaliforniassa??
Chiang Main aviomiehen vinyylivaimo on etusijalla.
Helsingin suutarit ovat päättäneet tältä vuodelta palkita hänet kunnia-asiakkaana, esityksen teki Hiekkaharjun suutari, jonka palveluksia paikkausavun muodossa on vinyylivaimo päivittäin tarvinnut. Mielenterveyssyistä Sossu on rahoittanut kaikki paikkausasioinnit pariskunnalle, kaikissa Helsinkiläisissä suutarinliikkeissä.
Tsiangmain sadankilon keiju vahvistaa koko ajan asemaansa suomalaisena syrjäytyneenä ja vammaisena naisena, jonka viimeinen mulkku karkasi maailmalle vuonna 1992, mutta unelma elää.