Selittelyn suomenmestarit

Purjeella huomenna.
Veronalennuksilla ostovoima lisääntyy?
Mihinkä verotuksella kerätyt rahat häviää?
Sehän on samaa rahaa se vain kiertää valtionkirstun kautta ja palaa ostovoimaan.

Orpon selityksiin kuuluu myös, että suurituloiset makasvat enemmän veroja kuin pienituloiset (siis euroina)
Verotietojen mukaan kuitenkin pienituloiset maksavat suhteellisesti enemmän veroja prosenteina kuin suurituloiset, eli eipä jää pienituloisilla mijoonia.

Kuka ymmärtää verotusta?
Aikoinaan Vanhanen sanoi, että verotus on niin monimutkaista, ettei sitä ymmärrä kukaan.

Kikyn maksajina ovat sadattuhannet suomalaiset työläiset.
Suomi noussuun on tuottanut johtajistolle rahaa tekemättä juurikaan mitään.
Kikyn nimissä on otettu pienituloisilta kuten takuu eläkeläisiltä erilaisilla vippaskonsteilla ja maksujen korotuksilla.

Purjeella pitää selvittää onko tarjotut makkarat suomalaisen yrityksen ja meeekkö makaran "tuotot" ulkomaille.
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näytille puoleksi tunniksi ja kansa hurraa ja mistä niitä ääniä oikein satelee.

Voiko ihmisiä ostaa makkaroilla?

KYLLÄ>>>>>>>>>>>>>>>koska ihmiset ovat narrattavissa.
Maailmalla heiteltäis kananmunilla.

Äänestä

Mitä siellä tapahtui kertokaa?

Mitä hyvää luvattiin, kun entisetkin lupaukset ovat täyttämättä.

Äänestä

Sipiläkin loi tuosta vain yli 200.000 työpaikkaa. Nyt on ongelmana valtava työvoimapula myös Kokkolassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiky-karkurit kirjoitti:

Purjeella huomenna.
Veronalennuksilla ostovoima lisääntyy?
Mihinkä verotuksella kerätyt rahat häviää?
Sehän on samaa rahaa se vain kiertää valtionkirstun kautta ja palaa ostovoimaan.

Orpon selityksiin kuuluu myös, että suurituloiset makasvat enemmän veroja kuin pienituloiset (siis euroina)
Verotietojen mukaan kuitenkin pienituloiset maksavat suhteellisesti enemmän veroja prosenteina kuin suurituloiset, eli eipä jää pienituloisilla mijoonia.

Kuka ymmärtää verotusta?
Aikoinaan Vanhanen sanoi, että verotus on niin monimutkaista, ettei sitä ymmärrä kukaan.

Kikyn maksajina ovat sadattuhannet suomalaiset työläiset.
Suomi noussuun on tuottanut johtajistolle rahaa tekemättä juurikaan mitään.
Kikyn nimissä on otettu pienituloisilta kuten takuu eläkeläisiltä erilaisilla vippaskonsteilla ja maksujen korotuksilla.

Purjeella pitää selvittää onko tarjotut makkarat suomalaisen yrityksen ja meeekkö makaran "tuotot" ulkomaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu