Tulimme eilen saaresta satamaan.Vaimo laittoi liivinsä pois ja aikoi mennä kiinnittämään venettä.Yhtä äkkiä kuului kauhea suhina ja ihmettelimme mitä tapahtuu.Joo, siinä liivit laukesivat itsestään.Onko tällaista saattunut muille ja mistä voisi johtua ? Vaimo väitti että liivit eivät saaneet vettä niskaansa.Liivit olivat veneen istuimella sisällä.
Paukkuliivit paukkuu itsestään.
26
3340
Vastaukset
- Perinteisettoimiiaina
Mulla on kahdet liivit lauenneet itsetään pulpettiveneessä säilytystiloissa. Sadevesi ei sinne pääse, mutta onhan ne kosteita tiloja pidemmän päälle. Pidän myös perinteisistä kelluntaliiveistä.
Perinteiset kelluntaliivit toimivat aina varmasti ja lämmittävätkin vähän kylmällä merellä. Joissain testeissähän ne paukkuliivit eivät olekkaan täyttyneet. Myös syyskalastajilla pakkasessa ne eivät välttämäti laukeakkaan aina.Yep, minäkin veikkaan kosteutta koska liivit olleet veneessä toukokuun alusta saakka. Meillä on ollut paukkuliivit 12 vuotta, näin ei ole koskaan aikaisemmin käynyt. Kiitos kommentistä.
- Experided
Vanhentuneet "suolapatruunat" (paperipatruunat) ja tavallista suurempi ilmankosteus ympäristössä. Vaihtakaa patruunat ennen expired päivää.
- muunmuassa
Experided kirjoitti:
Vanhentuneet "suolapatruunat" (paperipatruunat) ja tavallista suurempi ilmankosteus ympäristössä. Vaihtakaa patruunat ennen expired päivää.
Tuopa on totta.
- SelväSyy
Liian märkä nainen.
- Bsjjjjsjsb
Mulla poksahti pari viikkoa sitten Balticit itsestään. Automaattilaukaisin ja patruuna vaihdettu keväällä.
Näköjään tämä voi sattua kenelle tahansa.Jos sattuisi yöllä voisi olla v- mäinen paikka.
Kiitos kommetista.
- Deelite
Mikä on vaimosi kuppikoko?
- himo-heikki
lihamylly1 kirjoitti:
75 C !
uuuh!! nyt laukean minä!!
- Staagi
Jos laukaisumekanismi toimii suolapatruunalla niin pelkkä ilman suhteellinen kosteus lähellä 90 prosenttia esimerkiksi veneen sisätiloissa riittää laukaisemaan patruunan. Jos laukaisulaite on hydrostaattinen, ei itsestään laukeaminen ole todennäköistä. Kun tarkoin perehtyy paukkuliivien tuoteselosteisiin, niin ainakin osa valmistajista ilmoittaa, jottei liivejä suositella säilytettäväksi veneissä... kyllä maailma on ihmeellinen...
Hauska juttu, liivejä ei suositella säilytettväksi veneessä.Maailma on ihmeellinen ...
Kosteus, näin se on.Kiitos kommentista.
- sitruunav
Voi olla vaimo osunut käsikäyttö laukaisimen naruun
- himo-heikki
usein mulla vaimon (ei oma) käsikäyttö aiheuttaa laukeamisen!
- PukataPukata
Kerran ovat lauenneet veneen säilytyslokeroon: liian kostea paikka suolapanoslaukaisimelle.
Muuten ovat lauenneet vaimon päällä kolme kertaa: tippunut veneestä...
Muuten, tarkistakaa silloin tällöin kaasupatruunan kiinnitys, itse ajelin pari kesää liiveillä, jotka tuskin olisivat täyttyneet kun patruuna oli löysällä. Silloin tällöin arveluttaa paukkuliivien turvallisuus tositilanteessa, mutta ovat ne niin huomaamattoman kätevät verrattuna perinteisiin.- Tötterströmm
Mullakin vaimo laukeaa usein kosteana.
Tötterströmm kirjoitti:
Mullakin vaimo laukeaa usein kosteana.
Joo olen huomannut saman. Vaimosi kyllä lähinnä inisee, ei niinkään sihise lauetessaan.
- Tötterströmm
Kerttulitäti kirjoitti:
Joo olen huomannut saman. Vaimosi kyllä lähinnä inisee, ei niinkään sihise lauetessaan.
No se on miehestä kiinni. Minä saan hänet huutamaan suoraa huutoa, tyydy sinä ininään.
- kummistustarina
Meillä mökillä nostetaankin paukkuliivit aina sisään yöksi. Kerran oli sateisempi päivä ja riisuttiin paukkikset naulakkoon ja sadetakit ja sydvestit päälle. Yöllä kuului pehmeä puff...muistan miettineeni että tuliko vaimosta vai koirasta. Aamulla ihmeteltiin kun takit oli lattialla. No liivit oli yön pimeinä tunteina päättänyt laueta. Molemmat jopa.
- Kfkfkf
Perinteiset liivit on toimintavarmempia !
- Uutispaukku
Ihanko totta? Eivätkö ne laukea omia aikojaan?
- Realistiliivinen
Varsinkin syksyn vaatetuksen kanssa ja mukavassa aallokossa (0,6 / 1,2 metriä). Toimintavarmuus on, ettei perinteinen veneilyliivi (50N) tai pelastusliivi (100N) jaksa kanntella, toisin kuin paukkuliivi (150N ylöspäin).
- Älypäälle
Uutispaukku kirjoitti:
Ihanko totta? Eivätkö ne laukea omia aikojaan?
Etkö tosiaan tiedä? No ei laukea!
- Ainakintoimivat
Herkkiä ovat,pakkauspussin sisällä olleet liivit laukesivat ikkunaan syntyneestä kondensiovedestä.
Lähdemme saareen nyt.Otan kosteusmittarin mukaan niin katsotaan mitä ne suhteelliset kosteuslukemat ovat kabiinissa. En ole ajatellutkaan että kosteus vaikuttaa mutta näin varmaan on kuten tässä on monasti vihjattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti27545872Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5111460Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy23311038Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399840Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908678Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2876738Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j23549Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33440Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.253163Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle43023