Usealla meistä on muistoja kouluajoiltamme, josta mieliimme nousevat ns. "mielenkiintoisimpien" aineiden opettajat" he jotka osasivat ilman nettiä, TV-ohjelmia,ilman erikoisia opetusvälineitä ryhmätöitä tai tehtyjä video-ojelmia aiheista.
Yksi, 1970 luvunlukiolaisista kiinnostavin oppituntien ope oli historian maisteri, Hänellä oli taito sanoin sytyttää oppilaiden mielenkiinnon aiheisiin kiinnostavalla kerronnalla, historian moninaisiin tapahtumiin.
Lapsillani oli ainutlaatuinen onni istua aikoinaan Veijon historian tunneilla, näitä oppitunteja sitten kertailtiin iltaisin kotona, joten heidän into historiaan sai minutkin kiinnostumaan maailman historiasta.
Paikallislehdessä 15.8 yksi hänen oppilaistaan kirjoitti mielenkiintoisen muistelman opettajasta, joka on ja pysyy, oppilaiden muistoissa. Todellinen opettajapersoona hän oli ja on pulpeteissa istuneille oppilaille, he jotka kiinostuneena mielikuvia muodostaen kuuntelivat hänen värikkäitä tositapahtumia kertovaa historiaa .
Kuten Mies lähti - nimi jää , kirjoituksessa, kirjoittaja Ulla Appelsin toteaa, "Koulu on vain laitos, mutta todelliset opettajapersoonat puhaltavat sille sielun."
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2017/08/15/Mies lähti — nimi jää/2017122571686/68
Yksi, 1970 luvunlukiolaisista kiinnostavin oppituntien ope oli historian maisteri, Hänellä oli taito sanoin sytyttää oppilaiden mielenkiinnon aiheisiin kiinnostavalla kerronnalla, historian moninaisiin tapahtumiin.
Lapsillani oli ainutlaatuinen onni istua aikoinaan Veijon historian tunneilla, näitä oppitunteja sitten kertailtiin iltaisin kotona, joten heidän into historiaan sai minutkin kiinnostumaan maailman historiasta.
Paikallislehdessä 15.8 yksi hänen oppilaistaan kirjoitti mielenkiintoisen muistelman opettajasta, joka on ja pysyy, oppilaiden muistoissa. Todellinen opettajapersoona hän oli ja on pulpeteissa istuneille oppilaille, he jotka kiinostuneena mielikuvia muodostaen kuuntelivat hänen värikkäitä tositapahtumia kertovaa historiaa .
Kuten Mies lähti - nimi jää , kirjoituksessa, kirjoittaja Ulla Appelsin toteaa, "Koulu on vain laitos, mutta todelliset opettajapersoonat puhaltavat sille sielun."
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2017/08/15/Mies lähti — nimi jää/2017122571686/68
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos lnkki ei aukea, käytä hakua Googlesta hakusanalla. Mies lähti - nimi jää
OK, luen kun tässä ehtii, tyttärentytär täällä kerää laatikkopahvit asennettuaan Elisa Viihteen. Laaja tarjonta avautui eteeni, joskaan en suurkuluttaja olekaan TV tarjonassa.
Koulutie,..mieleeni nousee aamuinen kulku ohi Suurkirkon, takaisin tullessa keväisin auringonotto kirkon rappusilla kirjapino pepun alla.
Enpä ehdi syventyä nyt tämän enempää,
Niin, tuo kysymys "olemmeko unohtaneet juuremme" on hyvä kysymys, joka vie muistoissa taaksepäin, niihin hetkiin jotka lähtemättömästi on mieleemme jäänyt opettaja personallisuuksistamme.
Silloisen keskikoulun luokanopettajat, liukuvat ohi muistoissani, mutta syvimmin vaikuttavampana nousee kansakoulun openi Maija Väisänen.
Tuo isoäitimäinen kauniisti harmaahiuksinen naisihminen oli ankarassa oikeamielisyydessään kerrassaan hyvä kasvattaja.
Taideaineissa oli hän itse hyvä pensselinkäyttäjä ja piirtäjä, samoin arkitarpeisiin musikaalinen. Uskoisin runouden maailman olleen hänelle se tärkein ilmaisumuoto,... jokin hänen ohjeissaan ja tarkaavaisuudessaan antoi sen kuvan.
Hänen vaikutuksestaan saimme Jaakko Salolan ohjaamaan esitystämme, jolloin pääsimme myös esiintymään senajan presidentti J.K. Paasikivelle.
Lämmin muisto on jäänyt, siitä opettajan työn antaumuksesta, jonka tajuaa vasta aikuisempana, ja jonka moraalisen alkuperän ymmärtää saaneensa sekä kotoa kuin koulustakin.
Korjaus.
Kyseessä oli lausuntataiteilija Eero Salola.
Lausuntataide oli silloin suosittu ja arvostettu laji. Meillä kävi koulussa lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski, ja löysin tämän Alpo Nopsen hienon runon tulkinnan. Kaunis äänenväri toi mieleen elävästi taiteilijan koulumme voimistelusalin lavalla. Pidin tuosta melko eleettömästä tyylistä, ilman pateettisia korostuksia.
https://www.youtube.com/watch?v=X5pbYiRulQg
Kuuntelin akanaan myös Mirjam Polkusen radio-ohjelmaa "Tämän runon haluaisin kuulla". Pitäisikin käydä katsomassa, löytyykö YLE Areenalta niitä vielä.
Sain pitää ensimmäisen opettajani neljä vuotta, kunnes menin oppikouluun. Hän innosti ja valmensi kulttuurikilpailuihin, runojen lausuminen avasi portin sanataiteen maailmaan . Hän oli itse monilahjakkuus, muistan miten kauniisti hän täytti liitutaulun, ei olisi raaskinut järjestäjänä sitä pyyhkiä, soitti harmoonia , lauloi ja laulatti meitä.
Oppikoulun opettajista muistan kiitollisena työlleen hyvin omistautuneet kielten opet, alkeista ylioppilaskirjoituksiin sain nauttia laadukkaasta opetuksesta. Suomen ope piti näytelmäkerhoa ja ohjasi koululehden tekoa, niihin innostuin sydämestäni. Hajamielistä biologian maikkaa vähän kiusottelimme, hän kun saattoi tulla katederille pyykkipojat housunlahkeissaan , ettei jäisi pyörän pinnojen väliin. Lintutentissä pojat huijasivat, pönttö-öriläs meni läpi, kun vain vakuuttavasti heti sanoi.
Oppikoulun konvarit olivat jännittäviä tapahtumia, piirileikkiä mennä jytistettin ympäri jumppasalia. Kaurapellon pientarella kasvoi kaunis kukka...sua lemmin omanani armaanani lemmin...mitkä sanat ! Teinihipoissa sai jo tanssia oikeasti - oi niitä aikoja !
Koululla on suuri merkitys, suurempi kuin ymmärtääkään. Vasta ikäihmisenä olen tajunnut, mistä kaikesta olen omissa kouluissani jäänyt paitsi. Minun kouluissani oli OPETTAJA ison kirjaimin, ja oppilas toisen luokan kansalainen, jolle saattoi sanoa mitä tahansa ja kohdella mielivaltaisesti tunnilla, jos ei sattunut miellyttämään.
Niitäkin kouluja ja opettajia on, uskon, että koulun ilmapiirilläkin on siinä osansa. Rehtorilla on suuri vastuu koulun viihtyvyyteen. Mutta vuosikymmenet sitten ei koulussa tarvinnutkaan viihtyä.
Ei esimerkiksi kenellekään olisi tullut mieleenkään kertoa jotain omaa elämää sivuavaa asiaa opettajalle. Heille ei puhuttu todellakaan vapaaehtoisesti sanaakaan. Opettajilla ei ollut tiedossaan mitään oppilaiden kotielämästä, esim. vanhempien erosta tai kodissa sattuneeesta kuolemantapauksesta, jolleivat sitten kuulleet sitä juoruna kyliltä. Eikä se ainakaan vaikuttanut koulussa mitenkään, kotiasioista ei koulussa puhuttu.
Mitään näytelmäkerhoja tai harrastusporukoita ei järjestetty. Miten ne olisivat edes voineet toimiakaan, kun ei mitään luottamusta opettajien ja oppilaiden välillä ollut.
Nuorena en todellakaan ymmärtänyt, miksi jotkut vapaaehtoisesti menivät lukioon tai jatkoivat opintojaan korkeakouluissa.
Minä olin kyllä opettajien lempioppilas, koska ymmärsin huumoria hyvin, sehän näkyy heti kasvoista opettajallekin, kun hän jonkin kevennyksen opetukseensa laittaa.
Kirjaston se lukusali, n.s. käsikirjasto, josta ei saanut lainata kotiin kirjoja, oli minusta maailman mielenkiintoisin paikka jo oppikoulun alaluokilla.
Istuin takarivissä minäkin, mutta pidin siitä, meitä pitkäsäärisiä oli siellä muutama muukin.
Kiitos koulumuistoaloituksesta, Lorena, tämä aihe olisi täynnä tavaraa, mutta nyt pitää mennä!
tuee mieleen monasti, tunteet olivat niin voimakkaita.
Minun opettajillani ei ollut ikinä hymyn häivää, jos oli, se siunaantui ivallisesta huomautuksesta, joka meni perille poloiselle oppilaalle.
Kadehdin ikäisiäni ihmisiä, jotka olivat esim. myyjiä tai postivirkailijoita, heille puhui opettajakin ihan sävyisästi, kiitti ja tervehti.
Koulussa ei meikäläisille tarvinnut sanoa mitään, kiitosta ei nyt ainakaan. Aamuhartaudessa korostettiin nöyryyttä ja ahkeruutta.
Vuosi ja luokka menin. Liian kauan en siellä halunnut viipyä.
Koulun konventit olivat ikimuistoisen ihania, Kaurapellon pientarella kasvoi kaunis kukka meilläkin, laulu ja liike yhdistivät kaikkia, ja kyllähän ne aina vain jännemmiksi aikaa myöten kävivät, kun tanssit alkoivat.
Valvontavuorossa ollut Rexikin haki joskus tanssimaan, mutta kaikkein ihanimpia olivat yläluokkien tanssittajat, samoin ruotsalaisen koulun isot pojat, vanhempi sisareni seurustelikin ihan vakinaisesti yhen kanssa. Siihen aikaan seurustelu tarkoitti elokuvissa käyntejä ja käsi-kädessä kävelyitä, eli ei mitään samanlaista kuin nykyisin.
Penkinpainajaisissa teimme historiaa ajelemalla samalla autolla molempien koulujen abit, väliin raikui: "Jos sais kerran reissullansa nättiä tyttöä halata..." - ja sitten vuorostaan "Fadderi-faddera---" jota me leikillämme sanoimme Ruotsin kansallislauluksi, ( toki tunsimme "Du gamla, du fria"- kansallislaulun).
- Voi niitä aikoja, sanon minäkin!
Minun ensimmäinen opettajani oli tuttu, hän oli vieraana vanhimman sisareni häissäkin,
jolloin kotona oli paljon vieraita.
Hän pyysi minut syliinsä istumaan ja kyseli, tuletko ensi syksynä kouluun. Olin silloin 6 v.
Hän oli usein piirtänyt tauluun väriliiduilla sarjakuvan jostain sadusta, jonka hän sitten luki
ja poisti aina yhden piirustuspaperin seuraavan kuvan päältä. Piirustus siellä taulun yläreunassa sai olla koko viikon.
Ihana, rakas opettaja, jonka muistan aina.
.
Muisto kaukaa kouluajoilta Yrjäö Jyrinkosken esittämänä tämä runo,
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/17/uuno-kailas-pallokentalla
tämän esittäjä Unto Salminen tulkitsee rauhallisesti ja kyllä ne muistot sieltä jostain syvältä pulppuaa mieleen.
Jyrinkoski 'eli' tämän esityksen hyvin voimakkaasti, kyllä se esitys jäi lähtemättömasti mieleen on helppo 'kuulla' vieläkin muistoista runon tunneliikkeet.
Meidänkin koulussa kävi esiintymässä kaksi näyttelijää, mies ja nainen, esitystyylin ja ulkonäön muistan, nimet vain unohtuneet.
Jostain syystä kela on päässäni pyörinyt jo kauan päin. Muistan jopa ensimmäisen koulupäiväni. Äiti saattoi luokkaan sen ensimmäisen koulumatkan.
Jännitin kovasti, mutta hyvin se siitä alkoi, koulutie.
"Olen unessa useasti sinun teilläs koulutie.....", Siitä se alkoi, ensin pakollinen oppivelvollisuus, sitten oppikoulu jos oli halua opiskella, lopuksi ammatiin johtava omavalintainen opiskelu. Mikä se sitten olikaan, vai haluttiinko mennä heti kun on mahdollista työelämään. Kaikkia meitä tarvitaan pitkin elämänmatkaa.
Kokoontumiset eri opiskelu vaiheita muistellessa, ovat ja ovat olleet niitä elämän kultahippuja muistojen joukossa. Ne muistelut kokoontumisissa ovat niitä muistoja, jotka antavat sielun elämän tiellemme.
Kohdallani nyt viimeinen oli tapaaminen muutamia vuosia sitten (50) lakkiasjuhlan aikaan.
Voi niitä muisteluja kouluajoilta, pävittämistä mitä meistä oli tullut elämän eri vaiheineen.
Samoin nämä puukoulun aikaiset lapsuus-nuoruus kansakoulu ajan kokoontumiset. Tuttuja kavereitä kaikki me elimme samassa kyläyhteisössä, kuitenkin elämänikäisiä kavereita he ovat, aikaa jota on mieluista muistella...........jatkuu !