Eipä näy vielä lupaukset hinnassa. Myynnin osuus sähköstä 17 euroa ja siirto siihen päälle 75 euroa / kk.
Jokohan ens lasku olisi pienempi siirron osalta?
Toki politiikan rattaat on hitaanpuoleiset, mutta onhan tässä jo kuukausia mennyt.
Jokohan ens lasku olisi pienempi siirron osalta?
Toki politiikan rattaat on hitaanpuoleiset, mutta onhan tässä jo kuukausia mennyt.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Taidat olla joku kepun kunnallisjärjestöstä? Siellä on demokratia kunniassaan.
Kokemuksen kautta. Ei demokratian.
Vaalipuheet taisivat mennä aika suuriksi, mutta sitähän se kukkulan kuninkaaksi yritys teettää. Suomussalmen keskustassa taitaa muutenkin olla taistelu vallasta eli kuka sanoo viimeisen sanan.
Millä perusteilla Seppäsen Pentistä tuli k.hall. Pj ekayrittämällä eikä poliittista kokemusta -perusteltiin suurta suurinta äänimäärää , K Mularin antamat perusteet ei taida olla pitävät.
Minkähän kunnan kunnanhallituksen puheejohtaja on Seppäsen Pentti?Tohottaja näkyy olevan tohottaja.
Trumppi, Soini, Mulari - höpöpuheilla ääniä!
Nämä kepun jehut kunnostautuvat lähinnä mielipiteettömyydellä. Sammutetuin lyhdyin ajetaan, eikä kukaan tiedä tavoitteistaan muuta kuin että hiljaa koitetaan olla ja menneisyyttä kohti yritetään mennä. Miehet menneisyydestä, Suomussalmen tulevaisuus?
Nyt+tuli+5%+nousu
Mitä+lupasi+Mulari
KEPU PETTÄÄ AINA.... keväällä keskusta kärsi murskatappion. Kannatus laskée tämän hienohelma Kulmunin johdolla. Ja eikun hallitukseen. Kuten Orpo kysyi " eikö teitä hävetä ".... polttoainevero siirtomaksut NOUSEE... KEPU PETTÄÄ AINA
Tuntuu että kaikki muu nousee paitsi hoitaja mitoitus ,ministerien avustajien määrä ja hallituksen suosio.Mennään vähän niinkuin Trumpin malliin,ennen vaaleja luvattiin seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista vailla mitään mahdollisuutta toteuttaa niitä.Persut saivat kuraa ennen vaaleja koska ainoina olivat sitä mieltä ilmastopolitiikkaa pitää käsitellä myös talous mielessä,kuinkas kävikään hallituspuolueiden suurille lupauksille? Lyödään vähän veroa lisää jollekin marginaali dieselille ja maailma pelastuu.
Diesel on myrkkyä.
Viina se vasta myrkkyä onkin.
Turve,Kepun kruunun jalokivi.
Viinaa pystyy juomaan ja käytetään jopa lääkkeenä. Juoppa dieseliä saman verran kuin minä viinaa.
No paljonko sitä pitäs juoda.
No juo vaikka kauhallinen.
Rattorinko?
Käy diesel tankilla.
Entäpä tämä juttu kun Kepun Tiilikainen erotti pätevän Härmälän Metsähallituksen johtajan paikalta saadakseen kaverilleen hyvän viran? Nyt kun selvisi että on tutkimus menossa johtajan toimista niin erosi ITSE ja sai 200000 € erorahaa! Kyllä on törkeää touhua ja verorahojen väärinkäyttöä!
Suomussalmisia vituttaa, kun menivät ennen aikojaan myymään Loisteen osakkeet. Me kajaanilaiset kuitattiin melkoinen potti niistä ja salkkuunkin jäi vielä tiine potti.
Kajaanilaiseilla ei ole yksinkertaisesti mitään. Eikä tule olemaan.
On meillä ainakin halvempi veroäyri,paremmat palvelut,kauniimmat naiset ja isommat vehkeet.
Mitkä vehkeet on suuremmat?
Joo meillä ei ole päihdeongelma,agnea,velkaa,sukupuolitautia,itsetuhoisia ajatuksia yms.
Me Mulkut olemme Kajaanissa suurempia. Mutta emme kuitenkaan köyhiä, kuten asia Suomussalmella on.
Köyhyys kunniaan.
Pikkupoliitikoilla näyttää riittävän työsarkaa.
Suomussalmen kunta myi aikoinaan "sähköosakkeensa" 3,5 miljoonalla eurolla ja aikoi sijoittaa ko. miljoonansa pitemmällä tähtäyksellä.
Mitähän noille miljoonille kuuluu nykyään?
Ovatko kuluneet sittenkin kädestä suuhun elämiseen vai ovatko edelleen poikimassa sijoitustuloja köyhän kunnan kassaan??
( Kaleva, 16.1.2002
Ruotsalainen Graninge Ab on hankkinut omistukseensa Kainuun Sähkö Oyj:n osake-enemmistön. Aiemmin reilun neljänneksen yhtiöstä omistanut Graninge osti Kuhmon kaupungin ja Suomussalmen sekä Vaalan kuntien omistamat osakkeet.
Osakekauppojen jälkeen Graninge omistaa 50,6 prosenttia Kainuun Sähköstä. Kaupan arvo on kokonaisuudessaan noin 21 miljoonaa euroa.
Kuntien päättävät elimet ovat jo aiemmin hyväksyneet osakekaupat ja keskiviikkona allekirjoitettiin viralliset kauppakirjat.
Kuhmo sai 16,7 prosentin omistusosuudestaan yli 14 miljoonaa euroa, Suomussalmi 4,2 prosentista 3,5 miljoonaa euroa ja Vaala neljän prosentin osakepotista 3,3 miljoonaa euroa.
Kainuun kunnista sähköyhtiön osakkeita omistavat vielä Kajaani ja Sotkamo.
Myös Sotkamo ja Kajaani olivat alkukesästä myymässä omia osakkeitaan, mutta kainuulaiskuntien yhteinen sähkökauppa kaatui tuolloin Kajaanin kaupunginvaltuustossa.
Kajaani on sähköyhtiön toiseksi suurin omistaja yli 37 prosentin omistusosuudella. )
Sotkamolaista kehottavat Suomi24 palstalla kuhmolaisia lämmittämään sähkökiukaitaan ahkerasti myös vuonna 2020. Mitähän ne sillä meinaavat?
Kainuun Sanomat, 28.12.2019
Kaupungille miljoonien yllätysbonus – Kajaanille Loisteesta ylimääräistä osinkoa 45 miljoonaa euroa
Kaupunki sijoittaa saamansa osingot. Summa ylitti odotukset.
Joopa,Suomussalmi sai myynnistä 3.5 miljoonaa,nyt jos olisi vielä omistaja olisi saanut bonuksia 5 miljoonaa,kukahan ne kaupat aikoinaan järkeili ?
Kepulla menee huonosti valtakunnanpolitiikassa. Kunnissa pikkupoliitikot ovat toistensa kurkussa tavoitellessaan kukkulan kuninkaan paikkaa.
Oli oppimattomat huppanat valmistelemassa ja päättämässä, ikuisesti meidån sähkön siirtoa ostavien "iloksi" (se kun ei ilman johtoa johdu). Suomessa kaikkialla on siirto halvempaa, ilmankos nyk. Loiste voi maksaa kymmenienmiljoonien ylimääräiset osingot omistajille tuottoisasta kuppauksesta monopolissa.
Kaupat järkeili tutut diktatuurista valtaa käyttäneet/osa edelleen käyttävät keput.
Kajaanissa kepukokpäättäjät ja vasemmistolaiset suunnittelivat samaa, mutta tulivat toisiin aatoksiin kun sattuivat turhan usein Kauppakadulla ja kaupoissa vastakkain todellisten kansnmiesten kanssa. Korvat luimussa sitten askelta pidensivät valtuuston sähkökokouksiin kiirehtiessään.
Demokratian saa pelaamaan jos kansalaisilla riittää tahtoa ja julkeutta ottaa valta sille kelle se tosiasiassa kuuluu - töitä tekeville veronmaksajille.
Näin jälkikäteen tarkastellen suomussalmelaisilla kuntapäättäjillä ei ollut älliä eikä kykyä nähdä tulevaisuuteen. Se on sääli ja suuri vahinko.
Hetken lapsiahan ne suurimmalta osin ovat olleet, kuntapäättäjämme. Joku tarjoaa tarpeeksi monta tikkaria nii kaupat syntyy.
Tosin joskus näkevät tulevaisuuteen, tai paremminkin ovat näkevinään. Tämä kaukonäköisyys tuli esille esim pakolaisten vastaanottotoiminnassa. Käsitys oli ja taitaa yhäkin olla että kannettu vesi kaivossa pysyisi. Että täysin vieraista oloista ja kulttuurista saapuvat jäisi iäksi korpimaille asumaan, kunnan väkimäärä kipuaisi korkeuksiin. Noh, eipä hirmunen vilinä vielä näy.
Tämän päivän politiikan suuri ongelma on juuri se että ei katsota pitkän tähtäimen suunnitelmalla maan tai kunnan etua,ainoastaan nelivuotis kautta.Ensimmäisenä vuotena vaalien jälkeen ei tehdä isoja ikäviä päätöksiä kansalaisten kannalta koska vaalilupauksista pitää edes hitunen täyttää,sama juttu viimeisenä vuotena ennen vaaleja jotta ääniä saataisiin.Eli kaksi vuotta tehokasta aikaa vaalikaudessa joka ei riitä hyvinvoinnin ylläpitämiseen.Koko politiikka tuntuu olevan pelkkää twiittausta,möläytellään mitä sylki suuhun tuo julkisuus hakuisuuden takia ja seuraavana päivänä kiellettään kaikki sanomiset tai pyydetään leikisti anteeksi.
Kyllähän ne suomussalmen entiset päättäjät ja kamreerit repii vanhoja pelihousujaan, kun lukevat Kajaanin osingoista! Mutta siihen auttaa varmasti, kun kääntää sähkökiukaan nappulat kaakkoon ja antaa voiman virrata.
T.Kajaanilaiset
Onko ihan luomusähköä vai jopa vekkaanista?
Kepu pettää AINA