Miten pääsee sijaisperheeseen?

Sijaisperhe

Huh, mistähän aloittaisin.. Olen 14v tyttö ja asun siis äitini kanssa, vanhempani ovat eronneet. Äitini huutaa minulle, joskus saa tosi pahoja raivokohtauksia, yleensä on ihan vähällä lyödä minua, ja joskus sanoo esim. että nyt kannattaa juosta, koskaan ei ole minua vielä fyysisesti satuttanut. Tulen aivan hulluksi kotona, joskus menen vain huoneeseeni kiljumaan moniksi minuuteiksi, sisälläni on todella paha olo joka koittaa purkautua pois. Isä on taas narsisti, jonka luona olisi todennäköisesti vielä paljon pahempi asua. Mun on jotenki tosi hankala puhua mun tunteista ääneen, enkä oikeen tiedä miten saisin apua. Olen harkinnut tosi vakavissani itsemurhaa, vaikka en sitä todellakaan haluaisi tehdä. Mutta pelkään että joku päivä olen niin lopussa että teen sen. Noin kahden vuoden päästä muutan pois kotoa, mutta siihenkin on vielä aikaa, enkä usko että kestän niin kauan. Sijaisperhe tuntuisi todellakin nyt parhaimmalta vaihtoehdolta, mutta toisaalta ajatus siitä myös pelottaa. Entä jos joudun vielä pahempaan paikkaan? Ja eri paikkakunnalle en haluaisi koska minulla on täällä kaikki kaverit. Jos täällä on joku jolla on esimerkiksi kokemuksia sijaisperheestä niin voisitko kertoa miten esim. pääsit/päädyit sinne? Ja minkälaiseen paikkaan pääsit? Mistä minun kannattaisi hankkia apua? Joo, no paljon jäi varmasti sanomatta, mutta kysykää jos jotain jäi epäselväksi. Toivottavasti edes joku osaisi auttaa :/.

20

3740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huolia

      Lastensuojeluviranomaiseen ota yhteyttä mahdollisimman pian,tai voit varmaan koulussa kertoa terveydenhoitajalle aluksi huolesi , hänen velvollisuutensa on hoitaa asiaa eteenpäin . Älä jää yksin asian kanssa,apua löytyy varmasti ,kun puhut oikealle henkilölle. Eikö sinulla ole lähisukulaisia jotka voisivat olla sinulle apuna.

      • Missä voisin ottaa yhteyttä lastensuijeluviranomaiseen? Voisin ehkä jossain seuraavassa terveystarkastuksessa puhua terveydenhoitajan kanssa. Lähisukulaisia on mutta ei oikein sellaisia joilla voisin kuvitella asuvani :/


      • Asiat.asiana
        Sijaisperhe kirjoitti:

        Missä voisin ottaa yhteyttä lastensuijeluviranomaiseen? Voisin ehkä jossain seuraavassa terveystarkastuksessa puhua terveydenhoitajan kanssa. Lähisukulaisia on mutta ei oikein sellaisia joilla voisin kuvitella asuvani :/

        Sinua asuttavat kouluterveydenhoitaja ja koulukuraattori.

        Oletko kokeillut keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa?


      • Olen, mutta äiti ei ymmärrä ja huutaa lisää ja tulee vielä järkyttävämpi olo.


      • AsiatAsiana
        Sijaisperhe kirjoitti:

        Olen, mutta äiti ei ymmärrä ja huutaa lisää ja tulee vielä järkyttävämpi olo.

        Onko koulussasi kuraattoria? Hänen puheilleen ja heti.


      • KunhanVaanKysyn
        Sijaisperhe kirjoitti:

        Olen, mutta äiti ei ymmärrä ja huutaa lisää ja tulee vielä järkyttävämpi olo.

        Mitäs isä tähän sanoo, vai onko poistunut kuvioista niin lopullisesti, ettei pidä mitään yhteyttä?


    • huonotpaikat

      Ole kuitenkin varuillasi, sillä osa sijaisperheistä on kaltoin kohtelevia ja väkivaltaisia. Joten saattaa mennä ojasta allikkoon. Kerro sosiaalityöntekijälle, ettet halua kaltoin kohtelevaan sijaisperheeseen. Pyydän hänen vakuuttamaan, että sijaisperheessä, johon sinut laitetaan ei käytetä väkivaltaa. Sijaisperheille kun ei ole minkäänlaisia testejä nykyisellään, Markettien auloissa yritetään saada ketä tahansa alkamaan tehtävään.
      Älä siis mene minne tahansa!

    • eihuonoonikinä

      Aloittajalle: Älä mene kaltoin kohtelevaan sijaisperheeseen. Aivan järkyttävää, että osa lapsista joutuu kaiken maailman "minä yksin määrään sinut siivoamaan yöllä tätä taloa!" Eräs sairas sijaisvanhempi laittoi jopa alle kouluikäiset siivoamaan klo 22.00 jälkeen, kun häntä nyt sattui huvittamaan. ja aika monta muutakin karmaisevaa asiaa tuo rouva teki kiusatakseen lapsia ja hänen vanhin tyttärensä alkoi sittemmin avittaa kidutuksessa.

      Vaadi sossulta, että paikan pitää olla hyvä. Paikoilla on näet järkyttävät laatuerot. Se ei riitä, että on sijaisperhe. Vaadi päästä HYVÄÄN sijaisperheeseen.

      Sijaisperheen tytär saattaa olla lakimies, mutta se ei takaa mitään. Avittaa ROUVA äitiään kaikessa kiusaamisessa.

    • Surullinentyttö_

      Itsekkin haluaisin sijaisperheeseen, koska en pysty olemaan kotona. Perheeni on sateenkaari perhe eli minulla on kaksi "äitiä". Oikean äitini puoliso ei ole muinulle äiti. Minulla on myös kaksi pikkuveljeä jotka ovat äitini puolison lapsia. Vanhempani ovat eronneet ja isäni asuu toisella paikkakunnalla thaimaalaisen vaimonsa ja minun 3 siskopuolen kanssa. Isälläni on alkoholi ongelma ja perheessä on jonkinlaista väkivaltaa. Isäni kotoa on tullut useampia lastensuojeluilmoituksia ja esuikoulussa ollesssani isäni luona isän vaimo suuttui ja poliisit jouduttiin kutsumaan paikalle.Sairastan anoreksiaa ja ehkä masennusta. Olen ollut viime keväänä osastolla anoreksian takia. Sairaalajakson jälkeen vanhempani eivät olleet tyytyväisiä hoidon tulokseen, joten sen jälkeen he eivät ole olleet ymmärtäväisiä vaan vihaisia ja turhautuneita tilanteeseeni. Syksyn mittaa tilanna on kotona kärjistynyt koska vanhempani ovat turhautuneet sairauteeni. Yyleensä he rupeavat huutamaan minulle että en yritä tarpeeksi tai yritän huijata yms. He ovat sannoneet minu hirviöksi, itsekkääksi paskaksi ja sanoneet, että olen tehnyt heidän elämästään helvettiä. He ovat yrittäneet kiristää minua ottamaan masennuslääkkeen uhaten laittaa minut sairaalakouluun yms. Eilen illalla äitini ei enää kestänyt ja rupesi huutamaan minulle, että jos en ota masennuslääkettä hän vie puhelimeni.
      Kun olin osastolla minulle tarjottiin sijaisperhe paikkaa, mutta silloin kotona oli vielä kaikki hyvin. En tajunnut että elämäni muuttuisi tällaiseksi.
      Käyn kerrän viikossa terapiassa, mutta en pysty puhumaan terapeuttini kanssa, koska en luota häneen ja hän on liian virallinen aina tapaamisissa hän kättelew minua ensin ja tekee tapaamisesta hirveän virallisen.
      Tarvitsiain vain perheen, joka ymärtää ja tukee minua, enkä sellaista perhettä joka rajoittaa ja saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi ja itserakkaaksi paskaksi.

      • Tätivaanolen

        Vanhempien tehtävä on joskus rajoittaa ja aina rakastaa.
        Surullista että sinulla ei ole hyvä olla kotonasi.
        Voisitko kertoa omalle äidille että ajattelet jo sijaisperhettä, että koet tilanteen niin pahaksi?
        Äitisi on varmasti hädissään sairautesi vuoksi, turhautunutkin.
        Se kertoo kuitenkin siitä että hän rakastaa sinua.
        Anna hänen rajoittaa.
        Se on sinun parhaaksesi.
        Sinä myös voit parantua!
        Minut paransi Herra Jeesus!
        Etsi vastauksia Raamatusta, siellä on ainoa Totuus tänä valheen aikana.
        Näet että vanhempasi ovat monin tavoin eksyksissä elämässään eikä siitä ole seurannut mitään hyvää.
        Olet nuori, sinulla on mahdollisuus löytää parempi tie elämään, se ainoa tie joka vie ikuiseen elämään ja auttaa tässäkin ajassa, Kristus!
        Toivon sinulle voimia ja Herran siunaavaa läsnäoloa.


    • eihuonoihin

      Voithan soittaa sossulle. Vaadi kuitenkin hyvä sijaisperhe, ei kaltoin kohtelevaa. Kaltoin kohtelevia on aika paljon. Luulen, että osa sossuista tietää, mikä on hyvä sijaisperhe ja mikä ei. Vaadi päästä ensin tutustumaan ja kysele, millaisia asioita ko. perheessä arvostetaan ja saatko pitää yhteyttä vanhempiisi ja kavereihisi ja sinulle muihin tärkeisiin ihmisiin.

      Varo huonoja paikkoja!

      • Asiat.asiana

        Kertoisitko miten paljon niitä huonoja sijaisperheitä on ?

        Mihin väitteesi perustuu?


      • irokeesirouva

        Aivan liian paljon. Yksikin on liikaa, varsinkin, jos on ahnehtinut rahan kiilto silmissä kymmeniä j ei satoja lapsia. Kukaan täysjärkinen ei ota samaan aikaan sijoitettuja, keriisilapsia, tukipoikia yms. samaan aikaa, jollei halua RAHAAAAA, RAHAAA. ja yksikin tuollainen pas...paikka on liikaa. ja valitettavasti niitä on.

        Talon tytär avittaa äitiään kiduttamaan lapsia ja viemään näitä kellariin mm.

        Pas...paikkoja on aivan liikaa.


      • minätiedänkaiken

        Miten voit suositella jollekin lapselle paikka, koska vastassa voi olla jos jonkinlaista sairasta irtokeesi - kaljupää rouvaa.


    • kertoisitkotarkemmin

      Millä tavalla olet yrittänyt aloittaa keskustelua äitisi kanssa?
      Minkälaisista asioista äitisi huutaa sinulle?

    • nuorisokotiuhkaa

      Et pääse noin vain sijaisperheeseen. Ensin menet kouluterkkarille ja sitten koululääkärille. Saat ehkä keskusteluapua joltain sossulta. Koulukuraattori voi auttaa myös. Ehkä pääset äitisi kanssa perheneuvolaan?
      Millään kunnalla ei ole varaa lähettää noin vain ketään nuorta sijaiskotiin. Ensin käydään avohoitopalvelut läpi, joskos niistä olisi jotain apua.
      Terveyskeskuslääkäriin voit mennä myös ja pyytää apua sitä kautta.

    • raharatkaiseeee

      Kyllä sijaisperheeseen pääsee helposti - erittäin helposti - mutta pois ei. Kun sijaisperhe pääsee rahan makuun, ei päästä pois.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      147
      3252
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      223
      2995
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      79
      1966
    4. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      78
      1592
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      239
      1437
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      48
      1148
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      1041
    8. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      1014
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      58
      978
    10. Onko Kuhmossa salapareja

      Eli varattuja joilla salasuhde tai suhteita
      Kuhmo
      12
      913
    Aihe