Yhteislauluillat

Taas on kesä lopuillaan ja torin yhteislauluillat ovat ohi. Vetäjinä toimi hyviä ja huonoja, ja kolmantena sitten myös hyvinhuonoja.
Minä suosisin kyllä Lunnikiveä, jos mahdollista, ja jääköön sanomatta ketä en mitenkään ymmärrä yhteislaulujen vetäjäksi huonon äänenkäytön takia.
20339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mitkä ihmeen yhteislauluillat? Ikinä kuullutkaan. Onko tapahtumakoordinaattori taas jättänyt tiedottamatta?

Äänestä
  • Olisiko sinulle lukutaidottomalle pitänyt tulla kotiin kertomaan?

    Äänestä

Kyllä on tiedotettu, jos vain viitsii lukea joko kaupunkiuutisia, tai Hämeen Sanomia, heinakuun ajan joka keskiviikko klo 18.00- 19.45 ja usein vielä elokuun ensimmäisenä keskiviikkona. Myös torin R-kioskin kohdalla olevassa ilmoitustaulussa on maininta.

Äänestä
  • Missä lehden numerossa? Milloin ilmoitettu?

    Äänestä

Niin mutta tapahtumakoordinaattori unohti ilmoittaa.

Äänestä
  • Mitä ihmettä sä oikein jankutat? Kenelle unohti ilmoittaa? Meille lukutaitoisillle on hyvinkin riittänyt maininnat KU:ssa, HäSa:ssa ja Kaupunkikeskustayhdistyksen nettisivuilla. Pyydä, että äiti lukee sulle viikoittain KU:n "tapahtumat" osion, niin sun ei tarvi tehdä itsestäsi idioottia näillä sivustoilla.

    Äänestä

Kiitos Jenna Ystävällisestä ja kohteliaasta vastauksesta.

Äänestä
  • Kiitä kaveria jolle kilautit ja äitiä joka kirjoitti pitkän kirjotuksen.

    Äänestä

Eipä tuolla sivulla näytä olevan mitään yhteislauluilloista.

Äänestä
  • Yhteislauluiltoja ei tänä vuonna enää ole, niin siksi ei näy tuolla sivulla. Ensi kesänä niitä on taas joka heinäkuun keskiviikko 18.00–20.00. Tuonne sivulle tulee kyllä tietoa hyvissä ajoin.

    Äänestä

  • 585 kirjoitti:

    Yhteislauluiltoja ei tänä vuonna enää ole, niin siksi ei näy tuolla sivulla. Ensi kesänä niitä on taas joka heinäkuun keskiviikko 18.00–20.00. Tuonne sivulle tulee kyllä tietoa hyvissä ajoin.

    ...tulee tietoa jos vaan koordinaattori ehtii tiedottaa...

    Äänestä

  • TJennako on nimiltään??

    Äänestä

Miksei joka elokuun keskiviikko? Nyt ehtisin. Miks vaan heinäkuussa?

Äänestä

On todellakin outoo että ei kerrota yhteislaulu illoista joita ei ole.

Äänestä

Erkki Korhonen soittaa pianoa nosturin nokassa 22.9.

Äänestä
  • Ehkä kalifaatti pelastaa.

    Äänestä

  • Salama iskee Eki-sedän sähköurkuun.

    Äänestä

Ei Eki kehtaa enää näyttäytyä kun meni överiksi budjetit Sibeliusta juhliessa. Teki aikamoiset määrärahojen ylitykset eikä mitään tietysti suostu korvaamaan.

Äänestä

Niistä lauluilloista puheenollen: kuka hitsi vie menee torille hoilaamaan? Jotkut pölkkypäät persut varmaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lauletaan kirjoitti:

Taas on kesä lopuillaan ja torin yhteislauluillat ovat ohi. Vetäjinä toimi hyviä ja huonoja, ja kolmantena sitten myös hyvinhuonoja.
Minä suosisin kyllä Lunnikiveä, jos mahdollista, ja jääköön sanomatta ketä en mitenkään ymmärrä yhteislaulujen vetäjäksi huonon äänenkäytön takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu