Kasviksia naamariin ennen kylille lähtöä

On tullut syötyä viime aikoina niin paljon kasviksia, että luulisi käyvän flaksi. Kasvihuoneessa kahdeksan tomaattia ja saman verran kurkkua. Paria kurkkua lukuunottamatta kaikki itse syönyt, Puolikas kurkku menee helposti aterialla. Salaatin lehden tai pari laitan suuhun aina kasvihuoneella käydessä. Kasvimaalta porkkanaa, punajuurta ja lanttua raasteena ja kypsennettynä. Vessanpönttökin punajuuresta punasena aamupa.....a käydessä. Mustaherukkaa ja vadelmaa on vedetty naamariin päivittäin. Paprikat, (pensas)mustikka ja omenat antaa vielä odottaa syömäkuntoisuuttaan. Täytyy huomenna vähän kompensoida grillipihveillä, ettei saa vallan kasvismyrkytystä. Tosin pihvienkin seurana on grillissä lanttua, porkkanaa, punajuurta ja sipulia oliiviöljyssä mustapippurilla ja timjamilla tai rosmariinilla maustettuna.

Mitäs mieltä palstan naiset, onko tutkijoiden päätelmissä perää vai silkkaa vesiperää?

http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201708182200336014_iq.shtml
12199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei nyt ehdi ruokaa miettimään, koska täytyy seurata mitä Turussa tapahtuu puukottajan riehunnan seurauksena. Ainakin jo kaksi kuollut.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Ei se siitä seuraamisesta paremmaksi muutu. Surullista, millä mallilla maailma on, mikä ihmistä vaivaa, että pitää toiselle pahaa tehdä.

    Äänestä

  • Ei tapahtuneeseen ei voi enää vaikuttaa. Maailma on muuttunut turvattomaksi.

    Äänestä

"Yksin-kertaisesti+sitten:Apetit+pakaste-vihannekset+ja+kasvikset,+sekä+Kukka-Kaali.300gr.+ja+250gr.+X+2.SF+300gr.+X+1+SF.10-12+kpl.+Broilerin+paisti-leikkeitä+800gr.SFVaihto-ehtona+tar-tar+leikattua+laatu-naudan+lihaa+2%+850gr.SFLeipinä+Täysj.+Ruis+ja+Vehnä+1+X+2vpl.SFJuustoportti+Luomu-Kirnu-Voi.SFJuustoportti+Luomu-viili+6kpl.SFValio+Maito+3ltr.+luomu+rasvaton.SFOmenaa,+Mandariinia+tms.Osittain+SFViikon+eväs.Maksaa+mitä+maksaa"-Höyryttäessä+TODELLA+paljon+Valko-Sipuli+jauhetta+Vihannes-kerrosten+väliin.-Satunnaisesti+Maksa-Laatikkoa+vitamiinien+vuoksi.H.

Äänestä
  • Onko rauta vitämiini?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Täysin odetettavissa oleva kommentti sinulta. Tällä(kin) kertaa vaan osui väärään aloitukseen.

    1Äänestä

Ruokavalio monipuolinen. En katsonut linkkiä. Vegaanius henk. koht. ei, proteiinia lihasta ja kasviksista. Tomaattia ja kurkkuja päivittäin, chiliä pitkin syksyä. Grillaus ja savustus, nam., antaa makua. Flaksia ja terveyttä noilla valinnoilla!

Äänestä

Kasviksia syöneen miehen hien haju viehättää naisia tuon tutkimuksen mukaan.
Naiset eivät haista aidon hikesi hajua, jos käytät deodoranttia.
Siispä aidosti on sun mentävä hikoilemaan naisten lähelle hehehehee
Kerro huomenna, miten meni.

Äänestä

Kyllä vaikuttaa paljon se, että mies pitää terveydestään, kunnostaan ja ulkonäöstään huolta. Luulisin, että makkara-olut-ruokavaliota nauttiva työntää ulkonäöllään kauemmaksi.
Kyllä sen näkee miehen(kin) energisyydestä mitä hän on syönyt.
Kuten maailman tähän asti kaunein nainen (linkki) elämäntavoillaan näytti, elämästä pitää nauttia kulinaarisesti eikä aina kurinalaisesti.

1Äänestä

Enpä tiedä olisiko tuollainen tutkimus kovinkaan merkittävä, mutta pidä nyt varasi kuitenkin, kun sinne kylille lähdet, jos vaikka tulee tunkua.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No juu, noita "tutkimuksiahan" nykyisin on niin moneen lähtöön, ettei kaikkia voi ihan vakavasti ottaakkaan. Jos nyt kuitenkin varmuuden vuoksi ihan rauhallisen koti-illan vain viettäisin, ettei tarvitse hätistellä pois liian innokkaita hien haistelijoita;)

    1Äänestä

Ei ole hajuakaan, heeeh :))

Mutta vaikuttaahan se mitä syö myös ulkonäköön? Vatsa kiittää ja palkitsee.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinenmiäs kirjoitti:

On tullut syötyä viime aikoina niin paljon kasviksia, että luulisi käyvän flaksi. Kasvihuoneessa kahdeksan tomaattia ja saman verran kurkkua. Paria kurkkua lukuunottamatta kaikki itse syönyt, Puolikas kurkku menee helposti aterialla. Salaatin lehden tai pari laitan suuhun aina kasvihuoneella käydessä. Kasvimaalta porkkanaa, punajuurta ja lanttua raasteena ja kypsennettynä. Vessanpönttökin punajuuresta punasena aamupa.....a käydessä. Mustaherukkaa ja vadelmaa on vedetty naamariin päivittäin. Paprikat, (pensas)mustikka ja omenat antaa vielä odottaa syömäkuntoisuuttaan. Täytyy huomenna vähän kompensoida grillipihveillä, ettei saa vallan kasvismyrkytystä. Tosin pihvienkin seurana on grillissä lanttua, porkkanaa, punajuurta ja sipulia oliiviöljyssä mustapippurilla ja timjamilla tai rosmariinilla maustettuna.

Mitäs mieltä palstan naiset, onko tutkijoiden päätelmissä perää vai silkkaa vesiperää?

http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201708182200336014_iq.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu