tavallista, että silmien ympärillä on tosi tummaa karvaa, se tekee ilmeen jotenkin surulliseksi. Neitosemme on muuten kermanvärinen, korvat hieman tummemmat.Tietoni mukaan korvista näkee, että koirasta tulee aikuisena kullan värinen kuitenkin? En nimittäin haluaisi mitään valkoista kultaista noutajaa...Ikää on nyt kolme kk.Kynnet ovat kahta lukuunottamatta vaaleat, olen kuullut, että sekin meinaa jotakin, onko kynnet mustat vai vaaleat. Mistäs kirsun vaalea väri johtuu, onko se joku pigmentin puute?
ONKO
pumpulipallo
2346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei välttämättä ole tavallista, että ne silmänympäryskarvat ovat tummempia, muttei se virhekään ole. Joskus joillekin vuotavat silmät saattavat aiheuttaa karvojen tummenemisen, jotkut vain ovat väsittyneet siten, kuten esim. oma nuorimmaiseni. Korvista kyllä näkee jonkun verran sen lopullisen värin, mutta ei se kuitenkaan 100% juttu ole. Eli pennustasi ei välttämättä tule kullanväristä, vaikka korvien väri siltä näyttäisikin. Kaikkein parhaiten tiedät pentusi tulevan värin siitä, minkä värisiä sen vanhemmat on ja joskus voi tulla väriä muutamankin sukupolven takaa. Kynsien värillä ei ole mitään tekemistä turkin värin kanssa, sillä itselläni oli lähes kerma narttu, jonka jokainen kysi oli ihan musta. Varsin monella kultaisella kirsu vaalenee talvella ja tummenee taas kesää kohti, kun aurinko rupeaa paistamaan. Pigmenttihän katsotaan huulten väristä ja jos nekin ovat hailakat, niin silloin mitä todennäköisimmin jää myöskin kirsu vaaleanpunaiseksi. Tosin en ole kyllä vielä moiseen törmännyt.
Voisi kieltämättä olla hieman kuvaavampi otsikko tuolla etusivulla. Näin asiasta tietävät osaisivat paremmin hakeutua viestiketjua lukemaan ja siihen vastaamaan.