Asuntomessut

Vaasa. Vuoden 2008 asuntomessut pidetään Vaasassa. Asiasta päätti Suomen Asuntomessujen hallitus keskiviikkona.
Messut järjestetään Suvilahden kaupunginosassa. Alue on kaavoitettu pääosin jo 1960-luvulla ja rakennettu seuraavalla vuosikymmenellä. Merenrantavyöhyke jätettiin tuolloin rakentamatta.

Messualue rakennetaan nyt rantavyöhykkeelle osana lähiön uudistushanketta.
Messujen keskeiseksi teemaksi tulee sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä merellinen asuminen keskustan tuntumassa.
Ennen Vaasaa asuntomessut järjestetään vielä Oulussa, Espoossa ja Hämeenlinnassa.
0384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kirvesnaiset kirjoitti:

Vaasa. Vuoden 2008 asuntomessut pidetään Vaasassa. Asiasta päätti Suomen Asuntomessujen hallitus keskiviikkona.
Messut järjestetään Suvilahden kaupunginosassa. Alue on kaavoitettu pääosin jo 1960-luvulla ja rakennettu seuraavalla vuosikymmenellä. Merenrantavyöhyke jätettiin tuolloin rakentamatta.

Messualue rakennetaan nyt rantavyöhykkeelle osana lähiön uudistushanketta.
Messujen keskeiseksi teemaksi tulee sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä merellinen asuminen keskustan tuntumassa.
Ennen Vaasaa asuntomessut järjestetään vielä Oulussa, Espoossa ja Hämeenlinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu