Luotettava huhu kertoo, että Pattayalla järjestettäisiin avoimet KATKOKÄVELYN Mm. kisat. Joulukuussa 2017. 400 metriä. Vaaditaan väh. 10 vuoden ryyppyputki ja pallomaha. Haluaisin lisätietoja !!!
Katkokävely.
katkokävely
6513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hua Hinistä laivakäynnillä tulvat järjestävät sen keskuudessaan. Hua Hinissähän joku lerpaksi kutsuttu on osallistunut siellä vuosittain jo pitkään järjestettyihin rollaattorikisoihin.
Katkokävelyä näkee lähempänäkin. Ei tarvitse kaukomaille mennä. Huhutaan että jopa Arkadianmäellä olisi sellaisia tapauksia nähty. Ei juuri nyt, mutta aiemmin.
Kyllä se totta on. Tuo mainitsemasi katkokävelyn"Mm. kisat. Joulukuussa 2017. 400 metriä."
Järjestetään Pattayalla. Tosin avoimiin kisoihin ei voida vaatia 10 vuoden ryyppyputkea?
Tapahtuma järjestetään, jos osanottajia ilmaantuu. Tällä hetkellä ainoa ilmoittautunut on isäsi, joka voitti ylivoimaisesti Järvenpään päihdeparantolassa pidetyn yhdistetyn allensa laskeminen ruokapöydässä ilman saattajaa aikaan 08,12,06. ja 200m leveäraidekävelyn osuuden, aikaan 12,43,55. Äitisi sijoittui täpärästi toiseksi, muita osallistujia ei tällä kertaa ollut, joten kaikki kilpailijat palkittiin nostamalla lääkitystä 2kk ajaksi
Onko asia niin että Maija Tuusulalaisena tietää Järvenpään tapahtumat ?
Sitäkö se katkokävely on , kaksi askelta eteen ja yksi askel taakse. Säännöt epäselvät.
Lerppa on oikea henkilö valaisemaan tätäkin asiaa, onhan hän ketjun aloittaja.