Koivulahdentiellä talossa numero 598 asui Merenrannan perhe. Perheseen kuului 45-vuotias äiti, Elina 46-vuotias isä, Harri 19-vuotias(jo kotoa pois muuttanut) isoveli Eerik ja kaksostytöt Ella 15 vuotta ja Eerika 13 vuotta. Vaikka tytöillä oli ikäeroa noin 2 vuotta he olivat virheettömästi saman näköiset. Tytöt liikkuivat paljon yhdessä ja tulivat toimeen keskenään kunnes...
...Eräänä päivänä tytöt istuivat lempi kahvilassaan coffee roses:issa. Oli kuuma kesä päivä ja tytöillä oli yllään valkoiset topit ja mustat minihameet. He olivat juomassa lempi juomaansa lattea kaikessa hiljaisuudessa kunnes Ella aloitti keskustelun.
-Oletko jo huomannut tuon söpön näköisen pojan tuossa kulma pöydässä? Ella kysyi Eerikalta.
-Olen, Eerika vastasi välinpitämättömästi.
-Miksi puhut noin välinpitämättömästi? Eikö hän sinusta ole söpö? Ella kysyi.
-Hei! Hän on suunnilleen sinun ikäisesi! Ehkä vähän vanhempikin. Yritän olla ajattelematta häntä, koska saattaisin ihastua ja minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia häneen! Eerika hermostui.
-Okei, okei! Sovittaan näin! Mutta ethän ole vielä ihastunut? Ella kysyi.
-En, kuinka niin? Eerika kysyi.
-Koska minä aion iskeä hänet! Ella sanoi innostuneena.
-Miten? Eerika kysyi.
-Katso ja opi! Ella sanoi ja lähti. Poika oli juuri silloin tulossa baaritiskiltä jaffalasi kädessään. Ella alkoi kävellä häntä kohti. Hän katsoi samalla taakseen ja huuteli Eerikalle:
-Mitä sinä haluaisit tilata?
-En minä mi... Mutta Eerika ei ehtinyt sanoa loppuun, kun ella viittoili häntä sanomaan muuta.
-Ööh... Tuota... Tuo minulle mansikka jäätelö! Eerika sai sanotuksi.
-Selvä! Ella sanoi ja juoksahti sen verran, että törmäsi poikaan jonka yritti parhaillaan iskeä. Ja kuten arvata saattaa pojan jaffalasi putosi tämän käsistä Ellan valkoiselle topille rintojen kohdalle.
-Voi anteeksi olen pahoillani, mutta minä en nähnyt sinua! poika sanoi.
-Katso nyt mitä teit topilleni! Tämä ei lähde pesussa pois! Ella sanoi teeskennellen vihaista ja Eerika seurasi kiinnostuneena pöydästä.
-Voinko auttaa jotenkin? poika kysyi.
-Voit! Haet paperia ja pyyhit toppiani sen verran kuin voit, Ella sanoi. Poika haki paperin ja alkoi pyyhkiä. Pojan naama tuli hirveän punaiseksi kun hän pyyhki jaffaa tytön rinnoilta.
-Kiitos riittää, Ella sanoi.
-Voinko tehdä vielä muuta? poika kysyi hämillään.
-Voit! Tässä on puhelin numeroni. Käyt ostamassa uuden topin. Tässä on koko ja hinta. Se ei ole kallis. Ja kun olet ostanut topin soita minulle, Ella sanoi ja viittoi Eerikan nousemaan pöydästä ja lähtemään hänen mukanaan kotiin.
-Miksi sinä noin teit? Eerika kysyi.
-Pojat tykkää käpälöidä rintoja, Ella sanoi.
-Ai, Eerika sanoi. Pian Ellan puhelin soi. Ella vastasi:
-Ella.
-Niin siis Niko täällä se poika joka läikytti päällesi ne jaffat. Minä haluaisin kysyä yhtä asiaa, Niko sanoi.
-No kysy, Ella sanoi.
-Oletko sinä vapaa? Niko kysyi.
-Olen, Ella sanoi.
-Kiinnostaisinko minä? Niko kysyi.
-Kyllä, Ella sanoi yrittäen olla kuulostamatta riemastuneelta.
-Voisimmeko tavata uudestaan siellä samassa kahvilassa nyt? Niko kysyi.
-Selvä! Ella sanoi ja sulki luurin.
-Kuule Eerika, sinun pitää nyt mennä yksin kotiin, kun minulla on treffit, Ella sanoi.
-Okei, Eerika sanoi kateellisena.
Aikaa kului. Ella ja Niku olivat olleet yhdessä jo kauan ja Eerika oli ollut kateellinen heille yhtä kauan. Yhtenä päivänä Ella oli poissa kotoa ja tyttöjen yhteisessä huoneessa alkoi soida kännykkä. Se oli Ellan. Eerika oli yksin kotona joten hän päätti hieman pilailla. Soittaja oli Niko.
-Ella, Eerika vastasi.
-Hei Rakas, Niko vastasi.
-Jokos sauna lämpeää? Niko kysyi.
-Ei, miksi pitäisi? Eerika kysyi
-Etkös muista että meidän piti harrastaa seksiä teidän saunassa tänään kun olet yksin kotona? Niko kysyi.
-Ai niin! Muistanhan minä! Laitankin heti saunan lämpiämään! Eerika sanoi, mutta ei ajatellut mene vänsä sinne itse.
-Selvä tulen heti! Niko sanoi ja sulki luurin. Vartin päästä velle koputettiin. Se oli Niko. Eerika meni avaamaan.
-Hei Ella! Niko sanoi luullen Eerikaa Ellaksi.
-Hei Niko! Eerika sanoi.
-Onko sauna jo lämmin? Niko kysyi.
-On! Ole hyvä vaan. Voit mennä sinne, Eerika sanoi.
-Etkö sinä tulekaan? Niko kysyi pettyneenä.
-En, Eerika sanoi.
-SINÄ TULET! Niko sanoi ja tarttui Eerikaa käsivarresta.
-EN! Eerika huusi. Niko mietti hetken.
-Saunaan ei näitä saa kiinni, mutta sänkyyn saa! Niko sanoi ja näytti kolmea paria käsirautoja ja isoa harmaata teippi rullaa. Sitten Niko vei Eerikan pakolla makuuhuoneeseen. Hän repi tytöltä ehdoin tahdoin vaatteet pois ja kiinnitti ensin kädet yksillä raudoilla sängyn päähän. Siiten hän otti toiset raudat ja kiinnitti niillä toisen jalan sänkyyn ja teki samoin toiselle jalalle. Eerika makasi nyt sängyssä alasti suurin piirtein saman muotoisena kuin on X kirjain.
-Miksi sinulla on tuo teippi? Eerika kysyi.
-Jos alat huutaa, mutta toivon että et sillä tässä teipissä on myrkkyä. Eerika nielaisi ja päätti olla hiljaa. Niko juoksi ensin huoneen ovelle ja lukitsi sen sitten hän riisui omat vaatteensa ja alkoi panna Eerikaa. Eerika kiemurteli kiemurteli mutta hän vain uupui siitä. Ja Niko vain jatkoi. Kaikeksi kauhuksi Eerika oli juuri ennen Nikon tuloa juonut puolen pulloa cocacolaa ja se alkoi nyt vaikuttaa.
-Ööh... Minun pitäisi päästä kuselle! Eerika sanoi.
-Ai jaa, no, selvä saat päästää tarpeesi, Niko sanoi ja nousi Eerikan päältä ja jäi sängyn viereen seisomaan.
-Mitä sinä odotat? Päästä minut vessaan! Eerika sanoi.
-Etkö sinä käsitä mitään? Niko kysyi.
-Sinä tietenkin kuset siinä! Jos päästäisin sinut luikkisit karkuun.
-En tasan kuse! Pidättelen enemmin! Eerika uhosi.
-No jatketaan sitten hommia! Niko sanoi ja alkoi tulla lähelle valmiina panemaan.
-Jos tulet päälleni kusen niskaasi! Eerika sanoi.
-Ai jaa no sitten minun pitää odottaa, Niko sanoi ja istui odottamaan. Eerika pidätteli kauan. Noin puolen tunnin päästä Niko kyllästyi odottamaan ja lähti pois huoneesta ja palasi pian cocacola pullon kanssa. Hän otti vahvoilla käsillään kiinni Eerikan suusta ja juotti pullon tyhjäksi. Sen jälkeen hän paineli Eerikaa vatsasta ja silloin se tapahtui. Erika alkoi kusta. se tuntui epämiellyttävälle. ensin keltainen neste suihkusi ylös ja sen jälkeen se kasteli Eerikan ja sängyn.
-No niin! Nyt päästään hommiin! Niko sanoi ja alkoi taas panna. Nyt Eerikasta alkoi tuntua että tämä ei ollutkaan kauheaa. Seksi tuntui niin ihanalta ja hän oli niin kauan halunnut kostaa Ellalle että nyt oli sen aika.
-Hei Niko! Eerika sanoi.
-Niin? Niko sanoi.
-Ei sinun tarvitse pitää minua raudoissa. Thadon panna sinua ilmankin.
-En usko.
-Jos karkaan saat tappaa minut.
-hyvä on Niko sanoin ja irrotti ja sitten vasta ruvettiinkin. He kierivät ympäri huonettä ja suutelivat ja olivat vuoronperään toistensa päällä. mutta sitten he kuulivat kun joku tuli kotiin ja Niko oli aika lähteä. Niko lähti ikkunan kautta pakoon mutta sanoi vielä viimeiset sanat:
-En muuten sitten käyttänyt kortsua joten onnea ja ai niin! Minulla on toinen nainen!Hyvästi!
Kuinkahan tässäkin käy? Sen keksit sinä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ennenkuulumatonta, että kaksosilla on parin vuoden ikäero! Mä tunnen yhet kaksoset, ja niiden ikäero on alle 10 minuuttia. On siinä pitkään saanut pidätellä, ennenkuin on toisen pukannut pihalle.
kieroutunut ompi ihmismieli...
niin, että isä tulee paikalle ja lohduttaa Eerikaa ja siinä lohdutellessaan päätyy nussimaan Eerikan kanssa.
Harri on tullut pitkästä aikaa käymään kotona ja Ella on ihan hurmiossa isoveljen kanssa ja isoveli päätyy nussimaan Ellaa.
Niko on tullut pyytämään anteeksi käytöstään tavaten Elinan keittiössä ja sitten Elina-äiti panettaa itseään Nikolla monta kertaa.
että isä yllättää Eerikan ja kunka ollakaan he ennenpitkää nussivat kunnolla.
Harri on tullut käymään kotona ja Ella on ihan riemuissaan. Ella ottaa Harrilta suihin ja he rupeavat nussimaan. Kivaa saada velipojalta isoa kyrpää.
Niko on tullut tunnontuskiin ja paljastaa Elinalle nussineensa tyttäriä. Elina kiihottuu ja Saa Nikon kyrvän seisomaan ja sitten nussitaan monta kertaa.
Jotain sen tyylistä sopii jatkoksi!