Onko koiralla mahdollisuuksia???

Eikö eläinlääkäri kertonut? En ainakaan minä maallikkona pysty ennustetta antamaan :(

Uskomattomalta kuulostaa, jos ei Helsingin Pieneläinklinikan lääkäriltä saa neuvoja, kärsiikö koira, oliko siellä ketään ammattitaitoista henkilöä edes paikalla tutkimassa koiraa? Miksette mene jonnekin yksityiselle eläinlääkärille, jossa koira kuvannetaan, annetaan tarvittavat lääkitykset tai sitten eutanasia. Toimikaa nyt nopeasti, ettei koira joutuisi kärsimään kivuista, jotka ovat varmasti koko ajan koiran päivittäistä arkea.

Olen sen kannalla että päästettäisiin ikiuneen, aika pahalta tuo kuullostaa, turha vaan pitkittää kärsimystä.

Onko koiralta otettu verinäytteet, onko kasvain levinnyt, minkä ikäinen koira, onko selvitetty leikkausmahdollisuutta jos kasvain hyvänlaatuinen, oletko ottanut yhteyttä kasvattajaan, onko koiralla normaali ruokahalu, nukkuuko yöt kunnolla, läähättääkö. Vie Vantaan Myyrmäessä sijaitsevaan Aistiin, siellä on ympärivuorokautinen päivystys. Tulehduskipulääkitys pidempään käytettynä voi aiheuttaa vaikeita suolisto-ongelmia. Kehoittaisin oikeasti viemään koiran asiantuntevalle ammattilaiselle, joka arvioi koiran mahdollisuudet elää kivutonta elämää.

Koira on 3 vuotta ja 9 kk vanha. Huono tassuhistoria.

Pidimme selvänä että kyse olisi ortopedisestä vaivasta. Yllätys oli suuri että kyse onkin neurologisesta vaivasta jossa magneettikuvauksella olisi selvitettävissä (1000 euroa) että mikä näistä kolmesta yllämainituista vaivoista on kyseessä.

Näistä kolmesta vaihtoehdosta ehdokas kasvain on sellainen että tassu pitäisi amputoida ja se leviää helposti.

Ehdokas kaksi on selkäleikkaus tai vastaava.

Ehdokas kolme, tulehdus hermojossakin, voitaisiin hoitaa kortisoonilla.

Kipuja ei koiralla ole, syö hyvin jne. Ainoa että kävely ei onnistu kun toinen tassu ranteesta muistuttaa enemmän kärpäslätkää kuin tassua. Tosin se kyllä kävelee silläkin nyt pari päivää harjoiteltuaan ja mieli olisi halukas pitemmälle lenkille. Silmät ovat kirkkaat ja tänään aika pirteä kaikinpuolin muuten.

Keskiviikkona tulehduskipulääkkeen lisäksi aloitettiin Neurotin niminen lääke josta syystä koira minusta vaikuttaa paremmalta.

Myöskin oikean, siis sen kipeän puolen lapa on selvästi surkastunut. Tuntohäiriöitä hieman muuallakin mutta tassu pahin.

En lähde suinpäin kuvauttamaan koiran huonon tassuhistorian vuoksi. Jos Neurotin on auttanut selvästi maanantaihin mennessä, katsotaan asia uudestaan. Olen silloin yhteydessä ko.lääkäriin.

Rölli on luonteeltaan sellainen kuin sanalaskun kana eli lentää vaikka kaula on jo katkaistu.
Mutta lääkkeen aloituksesta on nyt vasta kaksi päivää eli katsotaan viikonlopun jälkeen maanantaina.

Siis kipuja ei koiralla ole, tunto vain puuttuu ranteesta alaspäin.

Sinänsä pieneläinklinikka hoiti koiran hyvin, tarvittava tieto tuli paperilla ja niin kuin monesti tällaisen odottamattoman (neurologinen sairaus) tiedon jälkeen ei kysymyksiä ollut. Oli pelkkä tyrmistys. Kysymykset on kirjattu maanantaille nyt kun jo vähän jotain jo tajuan.

Vielä sellainenkin tuli mieleen yhdestä jo vuosia sitten menehtynnestä sakustamme.

Lopputulos oli että kuoli 3 vuotta 4 kk vanhana verisyöpään.

Tautihistoria oli aika iisi sinänsä: 7 kk vanhana leikattiin päästä karvatuppi, puhdas tulos.
Noin 2 vuotiaana sille alkoi taas kasvaa päähän sarvi, sitten tuli kuonoon patti. Allergia, melkein puoli vuotta syötettiin vaan kanaa ja riisiä vitamiinit. Sarvet suurenivat siitä huolimatta jolloin se rupesi syömään kortisoonia. Niin kauan kun se sitä söi, sarvet ensin pienenivät ja sitten hävisivät. Jossain vaiheessa kokeiltiin, kortisooni pois. Sarvet kasvoivat heti takaisin.
Eli näin jatkettiin.

Sitten tuli viimeinen koiran viikko. Käytin maanantaista-torstaihin joka ilta sitä lääkärissä, otettiin kokeita ja muuta mutta mistään ei löytynyt syytä. Koira oli hontelo käynniltään ja en muista mitä kaikkea. Torstaina sanoin lääkärille että peffa heittää. Hän halusi nähdä ja kävelytin sitä ulkona mutta juuri sillä hetkellä se ei TIETENKÄÄN sitä tehnyt. Mutta kuume oli ilmaantunut.

En saanut sinä päivänä sitä syömään mitään. Asuntomme oli kahdessa kerroksessa ja se nukkui aina ovensuussa.

Perjantaina nousin ekana niinkuin aina. Tulin alas ja huomasin Jeron makaavan vaan, ei tervehdystä, ei mitään. Hetken siinä pyörin ja rupesin houkuttelemaan sitä ylös että mennään ulos.
Ei mitään. Koira seurasi minua silmillään kaiken aikaa mutta muuta ei tapahtunut. Yritin nostaa sitä ja silloin tajusin että ei ole sen halusta kiinni vaan se ei pysty.

Huusin miehelleni yläkertaan että Jero heti lääkäriin. Mieheni ajoi auton rappusten alle ja kantoi Jeron autoon. Oltiin pieneläinklinikalla aamulla vähän yli 7.

Sille laitettiin heti tippa ja vietiin pois. Soittavat kun aika on, niin kuin tapoihin kuuluu.
Vähän ennen puolta päivää soittivat että Jero kuoli kun olivat viemässä sitä röngteniin. Se oli jo koomassa silloin perjantaiaamuna.

Perjantai-iltana soitti klo 22 eläinlääkäri jolla olin käyttänyt sitä viikon. Paikka oli itä-Helsingissä oleva yksityinen lääkäriasema. Hän kertoi että Jeron tilanne on tosi huono, sen veriarvot ovat täysin sekaisin ja sillä on verisyöpä.

Kerroin hänelle että Jeron asiat ovat nyt hyvin, se lähti tuttuja moikkaamaan taivasten valtakuntaan.

Eli tämäkin vaan siksi että ei se yksityinenkään mikään jumala ole. Joskus on tosi vaikeata joskus taas hieman helpompaa. Ei saisi yksinkertaistaa asioita, eivät ne koskaan ole musta-valkoisia. Väliin voi mahtua vaikka mitä.

Kuulostaa kamalan huolestuttavalta. Eutanasiapäätös ei koskaan ole helppo, elämän vaikeimpia asioita. Mutta, koiran tulisi voida saada elää kivutonta elämää, jossa se voi toteuttaa lajityypillistä toimintaansa, mihin ei kuulu välttämättä kolmella raajalla lenkkeily ja jos ei mahdollista kasvainta saadakaan poistettua kokonaan, se on voinut lähettää etäpesäkkeitä, jotka tuhoavat sisäelimet lopulta mahdollisesti lyhyenkin ajan sisällä. Mutta turha spekuloida enempää etukäteen, kun olette tutkituttaneet koiran asiantuntevalla eläinlääkärillä ja se on kuvannettu, on helpompaa tehdä päätös kuinka jatkossa. Ehdottomasti kuitenkin pitäisi pystyä miettimään, onko koiran elämä elämisen arvoista enää ja mitä mahdollisesti jatkossa on odotettavissa. Voimia teille kovasti. Minun ensimmäinen saksanpaimeneni kuoli myös verisuonisyöpään sekä toinen vaikeaan pahanlaatuiseen melanoomaan.

Tuo on kaunis ajatus. Se varmasti auttaisi monia muita samoja kokeneita ja samalla jättäisi Röllin elämään ikuisesti kaikkien mieliin. Neurologiset sairaudet ovat vaativa tutkimuskohde vielä nykyisinkin, siksi ne maksavatkin erityisen paljon sekä eläin- että ihmislääketieteessä. Minusta on ensiarvoisen tärkeätä, että te osaatte tehdä oikeanlaisen päätöksen koiran hyvinvoinnin suhteen, olipa diagnoosi lopullisesti mitä tahansa. Itse olen käynyt lopetuttamassa yksin kaksi saksanpaimenta, joten tiedän minkälaisia tunteita se tapahtuma herättää, ja siitä toipuminen voi viedä vuosia. Mutta on itselläkin helpompi olo, jos todetaan koiran olevan parantumattomasti sairas se, että tietää sitten sen olevan ilman kipuja ja tuskia, eri asia on, jos koiralle annetaan toivoa elää vielä kivuttomana hyvää elämää rakastavassa ympäristössä. Saksanpaimenkoira aktiivisena kuitenkin kaipaa yleensä juoksemista, rakastaa kaikkea liikuntaa, joten jotenkin tuntuu pahalta ajatella koiraa ilman toista etutassua liikunnan kannalta. Neurologisiin sairauksiin auttaa joskus lääkitys tietyn aikaa, mutta lääkityksillä on myös sivuvaikutuksia pidempään käytettynä. Näitä asioita olisi hyvä punnita jo etukäteen. Kamalan vaikea tilanne teillä, itse tekisin saman, eli odottaisin sinne maanantaihin ja kävisin tutkimukset lävitse ennen kuin tekisin päätöksen, mitä tehdä.
Voimia maanantaihin.

Voimia🙏❤️.

Ei ollut enää tänään, läpikäyty on. Rölli nukutettiin iltapäivällä.

Eikun jaksamista sakun omistajalle....itsellä meni huhtikuussa pois....ja sattuu vieläkin joka päivä......ja sattuu varmaan loppuelämän. Ota päivä kerrallaan ja itke jos tarvetta tulee,älä pidätä tunteita se vaan pahentaa mieltä ja oloa. Surulle pitää antaa paljon aikaa.Mikään aika ei ole liikaa kun siltä tuntuu.Ja sinä päätät sen ajan ei kukaan muu.

Teit oikean päätöksen. Toivottavasti koiran kasvattaja on tietoinen asiasta. Voimia edelleen. Toivottavasti myös koiran kasvattaja ymmärtää, minkälaista kärsimystä voidaan vääränlaisella jalostuksella sekä koirille että ihmisille tuottaa.

Voisit vaikka pyytää pieneläinklinikalta, että he lähettäisivät sinulle raportin tehdyistä tutkimuksista, mistä nähtävimmin selviää lopullinen diagnoosi.

Minulla on hieman yli vuoden ikäinen tämä nykyinen sakuni, viimeinen minulla, jos elää normaalipituisen elämän eli yli 10-vuotiaaksi, sillä sen jälkeen olen jo minäkin sen ikäinen, etten pysty ottamaan enää uutta mahdollisesti, mikäli ei tule mahdollisuutta elää jossain omakotitalossa metsän keskellä.