Suklaa itsessään ei ole koiralle myrkyllistä, vaan theobromiini, siinä luonnollisena aineena esiintyvä komponentti. Tätä ainetta on suklaassa, teessä, kahvissa ja kolassa.
Mahdollisista sairauksista kärsivät koirat, varsinkin epilepsiaoireiset, ovat suurimmassa vaarassa. Theobromiini saattaa laukaista epilepsiakohtauksen. Koiran koko vaikuttaa, mitä pienempi koira, sitä suurempi vaara.
Theobromiinin myrkyllisyyttä mitataan mg/Kg määritelmällä.
Theobromiini aiheuttaa sydämen toimintahäiriöitä, varsinkin koiran innostuttua jostakin. Sydämen toimintahäiriö voi aiheuttaa sydänkohtauksen joka voi tappaa koiran.
Theobromiini myös arsyttää sulatuskanavia ja voi aiheuttaa joillekin koirille sisäistä verenvuotoa, johon koira saattaa menehtyä muutamassa päivässä.
Theobromiinia esiintyy eri määrinä erilaisissa suklaissa. Maitosuklaassa 44-66 mg/oz, tummassa suklaa 450 mg/oz ja kaakaojauheessa tai keittosuklaassa 150-600 mg/oz Mikä absoluuttinen määrä on tappava, on vielä tutkinnan alaisena. Kuolemantapauksia ei ole todettu theobromiinipitoisuuden ollessa alle 200 mg/kg.
Theobromiini pysyy aineenvaihdunnassa 14-20 tuntia. Se imeytyy verenkiertoon vatsalaukusta ja kestää kauan ennenkuin keho saa sen suodatettua elimistöstään. Syy näin pitkään poistumisaikaan johtuu siitä, että theobromiini erotetaan maksan eikä munuaisten kautta.
Useimmat vakavista tapauksista sattuvat koiran löytäessä kotoa suklaalevyjä ja syötyään useita levyjä lyhyessä ajassa. Omistajan palatessa kotiin, löytyy koira kuolleena.

Vastaukset 4
Vanhimmat
...oli ihan hyvä tietoisku. :)
Xylitolikin on vaarallista koiralle. Vastaavanlainen tietoisku tästäkin olisi hyvä!
Olen kuullut, että:
Xylitol aiheuttaa verensokeripitoisuuden nopean laskun ja pahimmassa tapauksessa koiran kuoleman.
Tuli vaan tässä mieleen, miten jo edesmenneelle koirallemme kävi joskus nuorena. Pöydälle oli jäänyt purukumipussi, ja yksin ollessaan kuiruli oli syönyt sen tyhjäksi! Ei sille mitään ongelmia siitä tullut, ei kyllä silloin älytty viedä eläinlääkäriinkään. Varmasti nykyisin vietäisiin kun tiedetään xylitolin vaarallisuus. Mutta koira eli hyvän elämän vaikka kuolikin pari vuotta sitten ennenaikaisesti kasvaimeen. Taisi olla 7-vuotias silloin.