Miksi passi?

Jos minä kantasuomalainen matkustan Tallinnaan tai Tukholmaan Helsingistä, miksi minulla täytyy olla passi mukana, jos esim. Marokon kansalainen tulee Suomeen hänellä ei tarvitse olla minkäänlaisia dokumenttejä, miksi?
Minä en pääse Tallinnaan, jos minulla ei ole passia. Kumpi meistä on riski maalle? Ilmeisesti minä.
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Matkustusasiakirjaton turvapaikanhakijahan, ei virallisesti matkusta täällä minnekään, vaan on lähtömaansa kansalainen- ainakin oletuksena.
Entä jos suomessa suomalaiselta puuttuisi tärkeät tiedot, kuten sotu? Ihan yhtä paperiton olisi, eikä helposti onnistuisi, ainakaan tavallinen julkimatkustelu. Jopa asiointi joissain paikoissa olisi vaikeutunutta. (virastot, joihin tarvitaan sähköisestikin asioidessa tunnistautuminen)
onhan siinäkin tunnistettavuudessa omat huonot puolensa. Jokaisesta joka asioi jossain, jää jokin "jälki". Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka eivät välittäisi itse niistä muistijäljistä perusturvaa hakiessaan, mutta pakko. Esimerkiksi nämä työttömyysturvajutut. Tai kun asioi soskussa, jne.

Miksi suomen kansalainen on pakko olla? pohtinut asiaa. Ja jos nämä kaavailtaviksi tulevat muutokset perustuslakiin ikinä toteutuvat- niin tiedän, että kansalaisuuteni joutaa. Myötäeläisin mielummin sitä, etteivät 2 maailmansodan aikaiset asenteet ja asiat toistuisi. eivät, sivistysvaltiossa nimeltä suomi. Toivottavasti poliittiset päättäjät tietävät, minkälaista pelkoa levittää jo yksin tieto mahdollisista- "palautuskeskuksista".

Äänestä

Ai, että miksi ei vaadita ? Koska Suomen Eduskunta on näin säätänyt.
Jos Marokon kansalainen ylittää Suomen rajan ilman siihen oikeuttavaa matkustusasiakirjaa, eli passia ja siinä olevaa viisumia hän syyllistyy valtionrajarikokseen, mistä tuomitaan sakkoon tai enintään vuodeksi vankeuteen, MUTTA jos hän sanoo taikasanan, asylum eli turvapaikka, niin mitään asiakirjoja häneltä ei vaadita, eikä teosta seuraa rangaistusta.
Voit tietysti vetää edellisestä oman johtopäätöksesi siitä, minkälaiset kelmit maata hallitsevat ja lakeja säätävät.

Äänestä

Muista keksiä uuni nimi ja syntymäaika

Äänestä

Sen tähden että Viron ja Ruotsin lait vaativat sinulta passia, jos aiot matkata em. valtioiden alueelle.

Se että elämänkoululainen on suomalainen ei vaikuta tähän vaan päätöksen matkustusasiakirjan pakollisuudesta tekevät kyseisten maiden hallituksen.

Äänestä
  • Väärin. Ruotsi ei vaadi passia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko6868 kirjoitti:

Jos minä kantasuomalainen matkustan Tallinnaan tai Tukholmaan Helsingistä, miksi minulla täytyy olla passi mukana, jos esim. Marokon kansalainen tulee Suomeen hänellä ei tarvitse olla minkäänlaisia dokumenttejä, miksi?
Minä en pääse Tallinnaan, jos minulla ei ole passia. Kumpi meistä on riski maalle? Ilmeisesti minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu