varten, ja karviaisissa on se kuiva kukkapää, mitä sille ja ripukalle teet, vai panetko niineen puuroon, muista marjoitahan oiekeestaan lähtee nuo osat pois itse melkeen.
kun keräät erilaisia marjoja puuroa tai muuta
Riiittal
10175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tietysti nyppäsen ne pois, enkä muitakaan marjoja syö kantoineen tai terttuineen
Kyllä nypin kaiken ylimääräisen pois.
Riiittal , Syön niineen, makuun ei vaikuta millään lailla, itsellä ajankäytöstä kysymys. Syön niin paljon marjoja etten kovin tarkasti perkaa muitakaan. Mustikkaankin saattaa muutama lehteä mennä jogurtin seassa. Tuttavani kertoi, että hän poimii mustikat käsin ja katsoo joka ikisen, ettei ole matoja. Ajatelkaa, minä näin vanhaksi elänyt, enkä ole nähnyt poimimissani mustikoissa matoja.
minusta huvittavaa, puhdistetaan kaikki lehdet pois ja sitten kerätään erikseen lehtiä vaikka teeaineksiksi.
En ole minäkään mustikan matoja nähnyt, onkohan se musta?
Niistä metsän marjoista jos niissä alkaa nipottaa niin syämättä jää.
Karhut, supit ja muut sekaruokaiset käy mättäillä syömässä ja roiskivat eritteitä suustaan ja reräpäästään.
Etanat ja kaikenlaiset hyönteiset pörrää ja levittää mitä levittävät.
Hirvet, peurat pissaavat ja räistyttävät eritteitä marjoille. Sienet levittävät itiöitään myös myrkkysienet.
Muut marjastajat räkivät ja pissivät mikä mihinkin.
Taas on 30kg mustikkaa pakasteessa, minkä taudin niistä saakaan.
Hyi kauheeta!
No just hyi kauheeta. Tuli ellotus..
Lentokoneiden ja autojen päästöt enää puuttui tai lentomyrkytys metsiin mäntypistiäiste takia tai kaikenmaailman lannat yökyök
Mustikan mato ei ole musta, se on pieni vaaleanvihreä ja nopealiikkeinen.
Ehkä olet muutaman syönytkin :)
Keräsin iltapäivän aikana ystävälle karviaisia useamman litran, napsin nipsut ja tupsut pois, kun hän ne pakastaa.
Aina ennenkin kun on yhdessä karviaisia kerätty, on tupsukat poistettu.
Hyvänen aika, eihän hän tietenkään niitä nipsuja ja tupsukoita pakasta, vaan karviaiset.
Ei pitäisi samaan aikaan jutella puhelimessa äidin kanssa.
Lapsenlapsen kanssa olimme isompaa vastassa koulusta, puolivälissä. Keräsimme kupposeen mustikoita ja istahdimme puolivälietapille odottamaan. Söimme mustikoita ja teimme liikennehavaintoja. Mukamas oli kaikki mustat autot mersuja, oli joikunen toisenvärinenkin. Montakohan matoa, kirvaa, kuppiaista, hyppiäistä menikään jännittäessä, että minkävärinen ja -merkkinen auto tulee seuraavaksi.
Puolesta viikkoa söin, vaihteeksi jälki-ruoaksi Mansikoitten sijasta Mustikka-maitoa.
Minun ei tarvinut vaivautua muuten kuin ojentaa käteni, poimia siihen naulakosta keittiö-sakset ja leikata niillä pussi auki.
Ja niin ropisivat kylmän-rapeat Mustikat pahvi-lautaselleni.
H.
Tulvillaan hyvin säilyneitä Vitamiineja ja Hiveneitä.
H.