Elämä syntyy

Hetken olemme rauhoittuneet,
pimeimmän ajan mietimme menneitä.
On kuitenkin uuden elämän tultava,
se alkaa valon lisääntymisestä.
Pian aurinko, elämämme Äiti,
sulattaa lumet ja maat.

Tuore sula maa virvoittaa kasvun,
juuret alkavat virrata energiaa.
Eläimet alkavat aktivoitua,
etsivät lajikumppaneita.
Alkaa elollisen elon vaikuttavin,
suvun jatkamisen turvaava tapahtuma.

Ihmismieli mukaelee luontoa,
kiinnostus kasvaa toisiin.
Kevät on rakkauden aikaa,
silloin kaikki on sallittua.
Toisen ihmisen kohtaaminen,
elämän kohokohtia, se ei koskaan muutu.
5195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja kuolee

Anteeksi pessimistiniä
Olen hiukan alakuloinen

Sinä kirjoitat niin kauniisti

Äänestä
  • Olen syvällinen,
    yksinkertaistan,
    tarkoituksella.
    Joskus pitää pysähtyä,
    sanoa laajemmin.
    Niin saan tilaa,
    jälleen hengittää,
    ja näen kuinka vuokonkukinta,
    on yhtä tärkeä,
    kuin ihmisten tarpeet.

    Äänestä

  • Rike kirjoitti:

    Olen syvällinen,
    yksinkertaistan,
    tarkoituksella.
    Joskus pitää pysähtyä,
    sanoa laajemmin.
    Niin saan tilaa,
    jälleen hengittää,
    ja näen kuinka vuokonkukinta,
    on yhtä tärkeä,
    kuin ihmisten tarpeet.

    luonnosta

    Kunpa minäkin osaisin

    Äänestä

  • Rike kirjoitti:

    Olen syvällinen,
    yksinkertaistan,
    tarkoituksella.
    Joskus pitää pysähtyä,
    sanoa laajemmin.
    Niin saan tilaa,
    jälleen hengittää,
    ja näen kuinka vuokonkukinta,
    on yhtä tärkeä,
    kuin ihmisten tarpeet.

    Unohtaa luontoa,
    siitä nousee kauneus,
    aamuinen timotei,
    siinä kaste,
    johon valo leikkaa,
    ja saa pisaran timantiksi,
    muuttuu rakkaudeksi,
    jonka lehtokerttu,
    meille aamulla jokeltaa.

    Äänestä

  • Rike kirjoitti:

    Unohtaa luontoa,
    siitä nousee kauneus,
    aamuinen timotei,
    siinä kaste,
    johon valo leikkaa,
    ja saa pisaran timantiksi,
    muuttuu rakkaudeksi,
    jonka lehtokerttu,
    meille aamulla jokeltaa.

    lukenut luonnontietosi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rike kirjoitti:

Hetken olemme rauhoittuneet,
pimeimmän ajan mietimme menneitä.
On kuitenkin uuden elämän tultava,
se alkaa valon lisääntymisestä.
Pian aurinko, elämämme Äiti,
sulattaa lumet ja maat.

Tuore sula maa virvoittaa kasvun,
juuret alkavat virrata energiaa.
Eläimet alkavat aktivoitua,
etsivät lajikumppaneita.
Alkaa elollisen elon vaikuttavin,
suvun jatkamisen turvaava tapahtuma.

Ihmismieli mukaelee luontoa,
kiinnostus kasvaa toisiin.
Kevät on rakkauden aikaa,
silloin kaikki on sallittua.
Toisen ihmisen kohtaaminen,
elämän kohokohtia, se ei koskaan muutu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu