Sukellusvenemies Pettersson

Vai mikä sen nimi nyt olikaan?

Miksi paloitteli ruumiin? Koska surma tapahtui aluksen sisällä ja voimat eivät riittäneet kantamaan ruumista kokonaisena kannelle koska tikkaat ovat korkeat.

Tai sitten on vaan pervo?
26406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Älyttömin juttu minkä olen vähään aikaan kuullut. Eihän tässä nyt pidä mikään logiikka. Keksijä oli kyllä erittäin epäkekseliäs. Äly hukassa? Vedetty jotain oikein kunnon päätsekoittavia aineita?

Äänestä
  • Sukellusvene veden alla on kyllä aika hyvä paikka sadistille alkaa vaatia seksiä ja tehdä seksuaalista väkivaltaa. Siinä on vähän kuin kuningas oman aluksensa kapteenina.
    esim. sarjamurhaajalle mitä paras paikka tehdä kauheita tekojaan.

    Äänestä

  • Muistanet, että mielikuvitus on vain omien korviesi välissä... kertoo sinusta, ei tapahtumasta. Valitan.

    Äänestä

Pelle Peloton seonnut päästyään kauniin naisen kanssa kahden sukellusveneeseen...

Murhan siitä tekee ruumiin kätkemisyritys ja viranomaisille valehteleminen.

Äänestä
  • Murhan on tehnyt vain jos on tehnyt murhan, mikään paloittelu, kätkeminen tai valehtelukaan ei tee siitä murhaa! Ruumiin häpäisy ja kätkeminen yms. ovat itsessään rangaistavia tekoja, mutta murhaksi ne eivät muutu!

    Äänestä

  • Outojuttu kirjoitti:

    Murhan on tehnyt vain jos on tehnyt murhan, mikään paloittelu, kätkeminen tai valehtelukaan ei tee siitä murhaa! Ruumiin häpäisy ja kätkeminen yms. ovat itsessään rangaistavia tekoja, mutta murhaksi ne eivät muutu!

    Edellyttäähän se tietysti sen tappamisenkin. Tappo muuttuu syyttäjällä murhaksi ainakin Suomessa, jos voidaan olettaa teon olevan vakaasti harkitun, minkä viitteitä ruumiin paloittelu ja kätkeminen ovat.

    Äänestä

Tuskinpa se sitä sukellusveneellä paloitteli, enneminkin asunnolla ja ruumis oli helpompi kuljettaa paloiteltuna. Yritti saada myös uppoamaan ja pysymään upoksissa paremmin kun puhkoi keuhkot ja muut ontelot, kokonainen ruumis nousee pintaan helposti. On tietysti mahdollista paloitella sukellusveneessäkin, mutta paljon hankalampaa ahtaissa tiloissa ja olisi pitänyt ottaa välineet mukaan.

Ihmetyttää miksi teki noin, nauttiko vai tuliko riitaa tai sattuiko onnettomuus ja yritti salata tapahtuman jos ajatteli ettei uskota vahingoksi. Tutkivat muita vastaavia, epäilevät jopa että olisi 15-vuotiaana murhannut ja paloitellut, se tuntuu melkoisen epäuskottavalta, mutta onhan noita tehneet niin tytöt kuin pojat.

Eikös tämäkin menettänyt isän nuorena, kuoliko vai erosiko vanhemmat, tainnut äitisuhde olla vaikea.

Äänestä
  • Ei sovi aikajanalle. Keksijä ei poistunut veneestä sinä aikana kun toimittaja oli veneessä. Paloittelu tapahtui sukellusveneen sisällä, luultavasti keittiöveitsellä kun siellä näytti pentteri olevan.

    Mitäköhän mies on keksinyt? Ei ainakaan sukellusvenettä eikä avaruusrakettia.

    Äänestä

  • Päässänapsahtanut kirjoitti:

    Ei sovi aikajanalle. Keksijä ei poistunut veneestä sinä aikana kun toimittaja oli veneessä. Paloittelu tapahtui sukellusveneen sisällä, luultavasti keittiöveitsellä kun siellä näytti pentteri olevan.

    Mitäköhän mies on keksinyt? Ei ainakaan sukellusvenettä eikä avaruusrakettia.

    Tiedetäänkö aikajana? Näkikö kukaan naisen kävelevän alukseen tai ettei välillä käynyt maissa? Eipähän tuolla teon kannalta ole merkitystä, mutta suunnitelmallisempaa jos varasi välineet, pelkällä keititöveitsellä erittäin vaikeaa paloitella ruumista. Voihan sillä olla ollut sähkösaha ja muita työvälineitä yleensäkin aluksella.

    Äänestä

  • Pään irroitus pelkällä veitsellä on helppoa, katsoin nimittäin yhden isiksen videon jossa pää irroitettiin. Kurkku auki ja sitten vaan pyöräytetään niin irti on.
    Ps. Ei olisi kyllä tätä videoo pitänyt katsoa, oli vähän liian hirveää meikäläiselle.
    Irtoaako jalat ja kädet sitten yhtä helposti? Voi olla että ei.

    Satamassa oli valvontakamera jonka tallenteen takia Madsen muutti kertomusta, kukaan ei tullut veneestä satama-alueelle.

    Äänestä

  • Ehkä Tanskassakin osataan manipuloida kuvanauhoja?

    Äänestä

  • No osaavat ihan mitä tahansa muuallakin, ja jos eivät osaa, pyytävät FBI:lta apua. Luoja tätä maailmaa....

    Äänestä

Yritti ensin hurmata, sitten päätti surmata. Jos psykopaatille antaa pakit suljetussa tilassa, jonne kukaan ei pääse niin voi käydä näin. Valekeksijä luuli olevansa maailman puoleensavetävin alfauros eikä kestänyt totuutta.

Äänestä

Selvä syyllinen toivottavasti saa elinkautisen .

Äänestä

tää on kyllä outo juttu, valokuvissa sukellusveneen tornista toimittaja hymyilee ja selvästi viihtyy, kohta on kuitenkin pää ja raajat leikattu irti. Hirveä kohtalo.

Äänestä

Kumma kun tässä ei annulistit selittele että siellä voinut ihan hyvin olla joku liitelevä huppis. Pelkkiä aihetodisteita, kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään...Toisivat vaasaan ratkaistavaksi niin kyllä hovinarrit varmasti vapauttaisivat.

Äänestä

Madsen on SYYTÖN! Syyllinen on huppumies!!!!!

Äänestä
  • Jos jotkut halusivat lavastaa Madsenin niin olivat vaivautuneet rakentamaan lavastuksensa tueksi faktan japanilaisnaisen torsosta, leikkelemällä toimittajan torsoksi ja varmistamalla, että toimittajan torso löytyy, sillä muutenhan Madsenia ei voisi oikein tuomita murhasta?

    Miksi ehkä jokin taho halusi päästä eroon Madsenista?

    Miksi Madsenin uhriksi piti valikoitua juuri se toimittaja?

    Tunkeeko jokin taho kiilaa Madsenin ja toimittajan edustamien tahojen välille?

    Jos niin miksi?

    Äänestä

Teoriassa vaihtoehtoja aina on,mutta tosiasia on madsen syyllinen.

Äänestä

Oliko se sukellusalus jotain kierrätys- tai jätemateriaaleista koottu
- kun aikoinaan olin innokas lenkkeilijä ja kiertelin metsikköjä - siellä oli varmaan paljonkin materiaaleja esm mitä mielikuvitkseksellsempiin ihmisten tekemiin luomuksiin jätelampien tiimoilla - varmaan pikkupoikien ammuntakojuja -siinä missä lintupönttöjäkin vesilinnuille
- joku keksi että huumeporukat hyödynsi bisneksissään niitäkin siinä missä maastokätköjäkin
- rahoitustahan kaikki toiminta yleensä vaatii - mitkään tulokset ei tyhjästä synny.

Äänestä
  • Taitaa olla ihan pakasta vedettyä kovaterästä mistä aikoinaan tehtiin. Tuolla on yli 1000 sukellusta takana ja saa mennä yli neljäänsataan metriin.
    Järkee tällä madsonolla on kun vakuutti rahoittajatkin, mutta todella synkkä on miehen pimeä puoli. Tuskin kukaan on arvannut kuinka hullu on.

    Äänestä

Ruotsalainen kallonkutistaja arveli että kyseessä on klassinen tapaus. On tullut riitaa, mies on lyönyt ja nainen on alkanut kirkua. Sen jälkeen mies on kuristanut naisen. Sitten on ollut ruumis, yleensä ilmoittaudutaan tällaisessa tapauksessa itse pomiisille . Madsen kuitenkin julkisuuden henkilönä päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.

Äänestä

70 kg luukku oli tullut toimittajaa päähän ja kuollut siihen, tiiä sitten puhuikomtotta.

Äänestä
  • Ihankohan itse kolautti luukulla päähän niin kovaa että raajat ja pääkin irtosi. Eipä tuosta kuitenkaan voi tuomita kun ei ole silminnäkijää, ei vaikka tunnustaisi kun ei ole pitäviä todisteita, ei ainakaan hovinarrien mukaan. Jos pitävät pitempään vankeudessa niin saa hyvät rahat uusiin projekteihin.

    Äänestä

  • Jos laiva on ajanut ruumiin yli niin kyllä siinä raajat voi irrota kun kolmen metrin potkuri myllyttää toimittajaa vähänaikaa. Ja luukkukin voi tippua päähän kun irtoaa hakasesta. Ei tää välttämättä ole niin heviä kun luullan.

    Äänestä

  • Onettomuuksiasattuu kirjoitti:

    Jos laiva on ajanut ruumiin yli niin kyllä siinä raajat voi irrota kun kolmen metrin potkuri myllyttää toimittajaa vähänaikaa. Ja luukkukin voi tippua päähän kun irtoaa hakasesta. Ei tää välttämättä ole niin heviä kun luullan.

    Se onkin jännä potkuri kun siististi irrottaa raajat ja pään, mutta muun kehon jättää kokonaiseksi, hävittääkin jonnekin. Ei tietysti sen enempää mahdollisesta kuin ulkopuolinen Ulvilassa, mutta tasapuolisuuden nimissä miehetkin pitäisi vapauttaa jos edes teoreettinen mahdollsuus, naisilla kun ei tarvitse sitäkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yellosub kirjoitti:

Vai mikä sen nimi nyt olikaan?

Miksi paloitteli ruumiin? Koska surma tapahtui aluksen sisällä ja voimat eivät riittäneet kantamaan ruumista kokonaisena kannelle koska tikkaat ovat korkeat.

Tai sitten on vaan pervo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu