Olimme viikon nyt Kreetalla, en ymmärrä mitenkään heidän eläinkulttuuriaan, paljon kissoja vapaana ja myös kulkukoiria. Tänä päivänä eivät saa asiaa hoidettua. Espanjassa ja Italiassa on hoidettu hyvin. Kreikan matkailu riitti nyt meille suuntaamme Espanjaan ja Italiaan.
Vapaana olevat kissat
28
4869
Vastaukset
- nähtyonmontakertaa
Kissojenhan kuuluukin kulkea vapaana. Eivät ne ole mitään sisälläolijoita.
Vapaana olevat koirat ovat melkein kokonaan hävinneet katukuvasta - Megazone60
Valitettavasti se vaan on näin, että siellä on näitä kulkukoiria ja -kissoja ihan riittämiin. Onneksi poliisi on nyt alkanut tarkkailemaan näiden eläinten kohtelua ja ihan kotikoirien ja kissojenkin. Eläinrääkkäyksestä saa aika isot sakot. Nykyään eläinsuojelujärjestöt järjestävät myös ilmaisia sterilointipäiviä koirille ja kissoille. Ehkä pikku hiljaa jotkut alkavat tajuta, että eläinrääkkäys on rikos. Jotkut tappavat emokoiran, jättävät pennut eloon, sitovat koiran köyteen ja vetävät auton perässä, kunnes koira kuolee, laittavat koiran ketjulla kiinni aurinkoiseen paikkaan ilman vettä ja ruokaa, laittavat kissanpennut muovipussissa roskikseen. On sitten kyllä toisenlaisiakin ihmisiä, ottavat koiran kotieläimekseen, ulkoiluttavat remmissä. Toisilla on kissoja kotipiirissä, joita ruokkivat. Eräs ruotsalaispariskunta, jotka asuvat Hanian lähellä ottivat pihalleen ilmestyneet viisi kissanpentua ja leikkauttivat ne ja saivat näin viisi kotikissaa.
- meilläonneksikaikhyvin
Miettikäähän toiselta kantilta, jätehuolto saarilla ei toimi. Kissoja vapaana tietty määrä jotka pitävät rotat,hiiret ja tuholaiskannat kurissa. Aika moni paikallinen niitä myös ruokkii, sterilisoi ja tietenkin me turistit osallistumme tähän.
Jätehuolto kuriin niin kaikki järjestyy,se vain tarkoittaa turisteille lisää kuluja,itse olisin siihen valmis,ovatko kaikki?
Pullojen panttijärjestelmästä se alkaa ja muovipussien kiellolla,meri säästyy ja luonto.
Kaikilla on valinnanvapaus matkustaa,itse tiedän useita syitä,miksi en mene sinun suosittelemiisi kohteisiin.- Odo
Halveksun ihmisiä jotka kohtelevat eläimiä huonosti! Eläimet ansaitsevat hyvän elämän.
- Anonyymi
Kreetalla toimii jätehuolto paremmin kuin Suomessa.
- lokistoiko
Huvittavaa "logiikkaa". Espanjaan kyllä voi matkustaa (härkien kohtelu) tai Napolissa muka eläintensuojelu kunnossa? Kuinka voit elää Suomessa, jossa vähän väliä tulee ilmi eläinten kaltoinkohtelua. Kysypä eläinlääkäreiltä tai järjestöiltä. Kreikan tilanne aika tavanomainen Eu.ssa.
- Hkllyt
Miten voit odottaa että kaikki maailman ihmiset noudattaisivat lakia, ikävä kyllä se on mahdotonta vaikka niin toivoisimme. Tämä maailma on täynnä epäoikeuden mukaisuutta, meillä Suomessa on säädetyt lait, niin myös Espanjassa,. Kreikka on sivistyksen ulkopuolella näissä asioissa.
- otappaselvääespanja
Vai lait?? Et sitten ole lukenut Espanjan metsästyskoirista(galgo) ja niiden hirveästä kohtelusta!! Sairasta porukkaa paikoin siellä..
- hihna
Näkyy enemmän ihmisiä ulkoiluttamassa koiria Kreetalla, Rodoksella, rantabulevardilla ym.
Ainakin minusta tuntuu että lisääntynyt viime aikoina huomattavasti.
Joka vuosi jossainpäin siellä tulee käytyä. - Reppukulkija
Olen tänä vuonna ollut liki kuukauden Espanjassa Andalusiaa kierrellen ja Kreetallakin kolme viikkoa. Väitän, että Espanjan kylissä on kulkukoiria enemmän kuin Kreetalla. Itse asiassa Kreetalla en nähnyt kuin muutaman irrallaan syrjäisemmillä seuduilla. Kissoja siellä on enemmän kuin Espanjassa kyllä. Kannattaisi kiinnittää Kreikassa enemmänkin huomiota lampaiden, vuohien ja vaikka aasien kohteluun. Siinä lähennellään toisinaan oikeasti eläinrääkkäystä.
Kumpikin maa pysyy suosikkilistallani kaikesta huolimatta, ehkäpä lokakuussa taas Kreikkaan kunhan sattuu edulliset lennot kohdalle ja myöhemmin talvella sinne Hispanian suuntaan... - mummo58
Miksi stressaatte kissoista,takuuvarma että ei ole rottaongelmaa kun on kissoja😊
- Megazone60
Kyllä niitä rottia vilisee siellä, roskia on niin paljon ulkona ja monien ravintoloiden keittiöihin on "avoimet" ovet.
- pegisos
Yleensä rotat eivät ole saarten ongelma, kyllä kissat ja jopa koirat ne syö-tappaa. Kissoja juuri siedetään tämän vuoksi.
- Papuli26
En voi ymmärtää, miten kukaan täysjärkinen ja -sydäminen voi ummistaa silmänsä Kreetan kissaongelmalta ja eläinten kärsimyksiltä, sekä viettää siellä lomansa hyvällä mielellä ja hyvällä omalla tunnolla rannalla ja ravintoloissa nautiskellen. Hyvin kahtiajakoiset on omat fiilikset maata kohtaan. Hyvin surulliseksi vetää, että siellä on niin paljon köyhyyttä, kurjuutta ja monin paikoin olot kuin kehitysmaassa. Itse lomailen jatkossa mieluiten muualla.
- Platani17
Olemme lomalla Kreetalla, juuri äsken koira jäi auton alle kadulla. Mies houkutteli koiraa mukaan, vaikka koira selvästi välillä empi, sitten toisella puolella tietä kävi erään naisen koirat haukkumaan, jotka oli hihnassa. Tämä miehen houkuttelema koira juoksi tien yli, juuri tuli auto ja jäi eturenkaan alle. Koira vielä pystyi juoksemaan ihme kyllä vähän matkaa, kunnes lyyhistyi. Nainen nosti hirveän mökän tästä tälle miehelle, mies vaan lähti karkuun. Kovasti puhelimella kävi ihmiset soittelemaan ja poliisikin tuli paikalle. Kuski joka ajoi yli jäi myös koiran luokse. Ärsyttää kun tämä mies tahallaan koiraa houkutteli ja kun jäi auton alle lähti karkuun!
- lapsellista
On se tuollainen omassa satukuplassa eleily huvittavaa. Logiikka puuttuu täysin. Oletko tosissasi sitä mieltä että nimenomaan Kreetalla ei voisi käydä ruokailemassakaan ilman kissansilittelyä, ettei tule paha mieli. Jos olisi edes vähänkään kanttia ottaisitte aina kyseisen turistimaan viranomaisiin/poliitikkoihin yhteyttä (kreeta ei ole maa). Mitäs itsekään siellä sitten teit. Ota selvää asioista bilepaikkaa valitessasi!
- Eläimet
Jos näet tapauksen, jossa eläin jää auton alle esim. Kreetalla, soita heti turistipoliisille tai poliisille. Yritä myös saada auton rekkari talteen. Siellä ollaan herätty eläinten pahoinpitelyyn. Onneksi.
- JuanJesus
Ai Espanjassa asiat hoidettu hyvin? Sulla ei siis ole mitään käsitystä kuinka paljon Espanjassa hylätään ja pahoinpidellään esim. metsästyskoiria? Ei satatuhatta riitä.
- kaikkiallasamaa
Espanjassa halveksutaan ja hylätään kaduille mm. Galgo koiria, joita käytetään metsästykseen ja sitten pidetään "hyödyttyminä" näitä on tuhansia hylättynä. Joten kyllä eläimiä muuallakin hylätään, ei tarvitse matkustaa kuin Suomen naapuriin Venäjälle jossa on katueläimiä ja myös katulapsia. Kreikassa (ainakin saarilla) paikalliset yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta kissoista ja tarjoavat kissoille ruokaa, vettä ja on myös penkkejä alustoilla joilla kissat saa loikoilla. Sama systeemi myös Italiassa. Kaikilla ei ole tilaa eikä rahaa ottaa katueläimiä kotiinsa, mutta silti ruokkivat. Italiassa on nähty yksi vuoristokylä johon oli hylätty myös rotukissoja, niitä ei ilmeisesti oltu saatu myytyä kalliillalla summalla ja jätetty ulos roskiksista syömään. Myös Suomessa hylätään älyttömät määrät kissoja. Suomessa jossa on usein kylmät talvet ja kissoilla ei selviytymiskykyä pakkasilla ja Suomessa jossa ihmisillä on perustulot vaikka olisivat työttömiä
- Suomi.sairastaa
Suomessa tyhmät naiset kohtelevat kissoja paremmin kuin ihmisiä.
- Anonyymi
Suomi.sairastaa kirjoitti:
Suomessa tyhmät naiset kohtelevat kissoja paremmin kuin ihmisiä.
mielummin paapon kissaa kuin sohvalla makaavaa miestä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mielummin paapon kissaa kuin sohvalla makaavaa miestä....
Pakkoko niitä löhöäviä miehiä on ottaa riesaksi. Ai niin, naisen logiikkaa.
- Anonyymi
Suomi.sairastaa kirjoitti:
Suomessa tyhmät naiset kohtelevat kissoja paremmin kuin ihmisiä.
Eläimiä usein kohdellaan paremmin kuin ihmisiä.
- Koira-ihminen
Asun Helsingissä ja meilläkin on täällä meidän asuinalueella vapaana juoksevia kissoja ei niitä vapaana juoksevia kissoja tarvitse lähteä ulkomailta hakemaan. Avaa silmäsi aloittaja vai pitääkö sininun ihan muuttaa kokonaan sinne Espanjaan tai Italiaan jos elämä on kiinni niistä vapaana juoksentelevista kissoista. Voi hyvänen aika kun !!!!!
- Anonyymi
Näkkäläjärven taivas, lapio mukaan ja naattimaan!
- Anonyymi
Myös Kreetan lomailua takana viikko ja eläinrakkaana ihmisenä surettaa nähdä eläinten kaltoinkohtelua. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka tarkoituksellisesti kohtelevat huonosti eläimiä. Näki kyllä, että eläimiä ruokittiin (turistit?) ja meidänkin hotellilla pyöri muutamia kissoja, joista pari tuli parvekkeellekin. Annoimme niille kissanruokaa ja molemmat olivat tosi kilttejä. Teki mieli adoptoida ne molemmat.
- Anonyymi
On eläinrääkkäystä pitää kissaa suomalaisittain sisätiloissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798