Taas suomea höynäytetään

SuomeaVedätetään

Lehdessä uutisoitiin, että suomelle saattaa tullasatojen miljoonien päästölasku, jos huonosti käy.
Eu:n ilmastopolitiikan nimissä tehdyt päätökset muuttavat suomen metsät päästölähteeksi, jos niitä hakataan.
Silloin suomi joutuisi ostamaan päästö oikeuksia muilta jäsenmailta pahimmillaan jopa 300 miljoonalla eurolla.
Tämä nyt on aivan typerä käsitys hiilipäästöistä. Puuthan varastoivat hiilidioksidia, mutta eihän kaadettu puu mitään päästöjä aiheuta ja kun tukkipuusta sahataan rakennus puuta, niin se hiili pysyy siinä rakennus puutavarassa, eikä sieltä mihinkään haihdu.
Kaadetun metsän tilalle istutetaan uusi metsä.
Suomihan on euroopan metsäisin maa, joka puolella kasvaa puuta ja puskee pusikkoa, joka sitoo ilmasta hiilidioksidia.
Miten on monessa muussa euroopan maassa, siellä on suuria peltoaukeita, joissa ei kasva puun puuta. Eikö eu ota ollenkaan tätä huomioon.
Näiden puuttomien eu maidenhan pitäisi maksaa sakkoa siitä, ettei heidän maassaan kasva hiiltä sitovaa metsää, kuten suomessa.
Näiden maiden pitäisi maksaa sakkomaksuja siitä, että tuottavat huomattavasti enemmän hiilidioksidia.
Suomessa on niin paljon metsää, että kaikki suomen tuottama hiilidioksidi sitoutuu suomen metsiin, joten suomi pitää vapauttaa kaikista päästömaksuista, koska suomesta ei ilmastoon mitään päästöjä aiheudu, kuten sellaisista maista, joissa ei juurikaan ole matsää, vaan järjettömät pellot tai hiekkaerämaat.

9

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnonUSKOVAINEN

      Kysymyksessä lienee SIPILÄN JA BERNERIN halu myydä päästölaitteita jolla voi tutkia omat päästöt eli päästömittaria jolloin tuo kyseinen kaksikko tienaisi satoja miljoonia euroja tyhjänpäiväisellä laitteella kun eihän tämä paikanninkaa eli mustalaatikko tullut autoon.

      Kyllä hallituksella on kyky hoitaa asiat kuntoon mutta nyt näyttääkin siinä olevan orastava liikeidea kyseessä. Jokohan sipilä on ostanut raportin sukulaisiltaan tämän asian selvittämiseksi 7 miljoonalla eurolla.

      • omaanpesäänpelaajat

        totuuden simen ilkikurisessa kirjoituksessa


      • PorskuttavaKepu

        Äläkääs demut ny soteko asioita. Viimevuosina Suomi on hieman jarrutellu hakkuita laman takia,ehkä ja Ruotsi on jatkanu hakkuitaan täysillä. Nyt kun olemme saneet suurinvestoinnit valmiiksi ja voitas taas hakata enenpi, niin siitä saamma sitte sanktioita. Ruotsille ei käy kuinkaan. Tuota kans ihmettelen, miksi meidän metsien pitäis köhiä keski ja etelä Euroopan sotkema ilmasto puhtaaks.


    • MetsastaSaaPollia

      Aloittaja edellä mainitsee, että Suomessa on niin paljon metsää, että kaikki suomen tuottama hiilidioksidi sitoutuu suomen metsiin. Tämä ei ole totta. Suomen vuotuiset hiilidioksidin kokonaispäästöt ovat noin 60 miljoonaa tonnia. Suomen metsät sitovat vuosittain 40 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Tuo 40 miljoonan tonnin sidonta on vähemmän kuin 60 miljoonaa tonnin päästöt.

    • metsätkasvaakorkoa

      Suomen metsien vuosikasvu on n. 110 milj. m³. Yhden kuution kasvu sitoo hiilidioksidia n. 900 kg puuhun ja maahan. Hakkuu- luonnonpoistuma on n. 25 -30 milj. m³ pienempi kuin vuosikasvu.
      Hakkuupoistumat on olleet jo vuosikymmeniä paljon pienempiä kuin vuosikasvut.

      Kun otetaan huomioon hakkuusäästöjen lisäksi se, että mm. rakennuskäyttöön menevä puu varastoi hiiltä pitkäksi aikaa, ja lisäksi puun käyttö korvaa uusiutumattomia luonnonvaroja, niin hiilitase on Suomen metsissä hyvin positiivinen.

      Rakennuspuun käyttöä tulisi lisätä entisestään. Esim. kerrostalojen rakentaminen puusta aiheuttaa vain n. 75 % hiilipäästön vs. betonista rakennettaessa. Harvennushakkuilla lisätään tukkipuun osuutta puustosta. Harvennuspuu menee pääasiassa teollisuuden kuitupuuksi mutta nykyisin myös pientukeksi sahoille.

      On outoa että mm. vihreät vastustaa usein harvennushakkuiden tekemistä, kun juuri niiden laiminlyönti vähentää hiilen sitoutumista. Kuitupuukin käytetään uusissa sellutehtaissa tarkkaan. Sellua käytetään mm. uusien muovia korvaavien tuotteiden valmistukseen. Silti esim. S.Hassi vaatii (tietämättömyyttään?) sellun teon vähentämistä ja suosimaan uusia puuperäisiä tuotteita.

    • sinuajaminua

      Miten muutenkaan tälläiset eläkevirat mitä soinikin tulee nauttimaan olisivat mahdollisia kuin kauppaa käymällä.

      Kauppaa voidaan käydä ihan siitä minkä viran saa kun antaa periksi toisessa asiassa, näin suomi on tehnyt aina ei kai meillä muuten valtiossa olisi näin mittavia velkoja.

      Jyrki katainen on hyvä esimerkki sen valintaa laajasti vastustettiin mutta kun hänet oli jo myyty siihen virkaan !!!!!!

      Voikin vaan kysyä ketä täällä höynäytetään !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • niinpäniin-

      Vähän hassua, että EU pyrkii estämään metsien käyttöä, kun paljon tehokkaampi menetelmä hiilidioksidin sitomiseksi olisi kasvattaa metsiä tehokkaasti ja käyttää näin saatu puutavara pysyviin kohteisiin esimerkiksi rakennuksissa, kuluttajatuotteissa ja muissa vastaavissa kohteissa. Käyttämällä puuta metallin tai betonin sijasta, ensinnäkin puun sitoma hiilidioksidi sitoutuisi pitkäksi aikaa, ja metallien tai betonin valmistuksessa syntyvät hiilidioksidipäästöt jäisivät toteutumatta.

      • suomenomajuttu

        eikö vihreät torpanneet turpeen käyttämisen öljynvalmistukseen ja nyt metsien käytön myös koska sekään ei ole uusiutuva luonnonvara

        VIHREÄK KUN OVAT VÄHÄN MUITA VIISAAMPIA


    • kuitujoonas

      Ensiksi voi todeta että jos kasvuun suhteutettua rajaa ei tule niin jokin fixit-puolue saa ääneni seuraavissa eduskuntavaaleissa.

      Toiseksi kun metsästä puhutaan niin hiilinielusta pidettävä huolta joten kaikkea kasvua ei voi ulosmitata vaan reserviä jätettävä ja metsän hiilivarastoa jalostettava rakennuksiin, huonekaluihin ym., hakkuutähteitä käytetään korvaamaan fossiilisia polttoainita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2254
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1008
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      962
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      863
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      121
      842
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe