Hirsitalo Kontiolta? Liikaa riskejä, varoitus!

Hukkaperii

Kun ryhdyimme suunnittelemaan hirsiomakotitalon rakentamista pk-seudulle, halusimme ostaa vain ”suurelta toimijalta”. Meitä vedätettiin kunnolla. Menimme Kontion näyttelyalueella olevalle toimistolle ja pyysimme Kontion edustajalta tarjouksen pystytyksestä ja tavaratoimituksesta. Korostimme, että haluamme pystytyksen Kontion omana eli tehdaspystytyksenä. Mitä saimme? Tarjouksen Kontion logoilla, liitteenä tarjous pystytyksestä. Liite oli laadittu harhauttavasti, niin, että työ tehtiin ”urakoitsijan toimesta”, mutta ei mainittu kenen. Siinä kontekstissa, kun olimme keskenämme puhuneet koko ajan Kontion omasta pystytyksestä (myyjä ei tätä oikaissut), kaiken piti meidän puolelta olla selvää. Hyväksyimme tarjouksen kummankin osalta - pystytyksestä noin 1 kk myöhemmin.

Pystytys alkoi kesällä 2017 ja aloimme pikkuhiljaa ihmetellä työn laatua ja valvontaa. Hirsirunko jätettiin kastumaan sateeseen (ja kesä 2017 on ollut SATEINEN), katon eristeet kastuivat ja ne piti vaihtaa (vastaava mestari vaati) uusiin palkkaamme ulkopuolisen työmiehen katsoessa päältä, työtä ohjattiin alussa Virosta kännykällä(!) eikä työnjohtajalla ollut aina hajuakaan, missä Viron venäläiset/virolaiset työmiehet ovat…). Tutkimme sopimuksen yhtiötä yritystietojärjestelmästä. Selvisi, että työmaallamme on virolaistaustainen yhden miehen yritys. Ainoa hallituksen jäsen virolainen. Vain 2-vuotiaalla yhtiöllä oli yli 10.000€ verovelat. Vaikka yrittäjä itse pyrkisi kuinka hoitamaan veronsa, tilanne näytti meidän näkökulmasta tältä. Emme saaneet yhtiöltä koskaan kopioita mistään vastuuvakuutuksista. Verovelkarekisterimerkintä ei vakuutuksia = huono yhtälö kotitaloudelle, kun rakennetaan usein elämän hintavinta investointia.

Tyhmäkin tietää, että omakotitalorakentaja ei halua tällaisen urakoitsijan asiakkaaksi, kun lähtee ostamaan ”parasta”. Menemällä ostoksille Kontiolle, näin kuitenkin kävi. Samalla hinnalla (siis ns. oikea tehdasasennus) olisi saanut asennuksen 100% paikalliselta, vakavaraiselta suomalaiselta firmalta, jolla olisi ollut täydet vakuutukset tai edes puhelinnumero, johon soittaa, jos katto 3 vuoden päästä vuotaa. Kukakohan nappasi itselleen erotuksen hinnasta?

Kun tutkimme urakkasopimusta, tikkukirjaimilla oli allekirjoituksen viereen kirjoitettu tämän virolaistaustaisen yhtiön nimi. Koko sopimuksesta puuttui muutoin urakoitsijan nimi – siinä mainittiin vain me ostajat. Olimme koko ajan aivan varmoja, että sopimus oli Kontion konserniyhtiön kanssa. Kaikkein uskomattominta oli, että Kontio ei ottanut mitään vastuuta, mm. sillä naurettavalla perusteella, että Kontion myyjät kuulemma laskuttavat myyntipalkkionsa omiin osakeyhtiöihinsa. ”Kontion myyjät ovat eri asia kuin ”Kontio firmana”, meille selitettiin ihan pokkana. Niillä oli varmasti leveä hymy, kun selittivät meille tästä potaskaa. Myyjillä on Kontion käyntikortit, email-osoitteet, nimet nettisivuilla Kontion ainoina kontaktihenkilöinä, vastaavat puhelimeen Kontion nimellä – ja sitten ne muka eivät olekaan ”Kontiota”,. Ehkä tämä meriselitys uppoaa moneen, ja siksi sitä tarjottiin meillekin. Olimme menneet Kontiolle ostoksille ostamaan Kontion tehdasasennuksen, mutta Kontiopa ei vastaa rakentamista. Siinäpä ihmettelemistä! Eipä tarvitse Kontion murehtia tilaajavastuulakia, kun asennusfirma ei ole sen alihankkija. Kaikki riskit vaan kotitalouksille!

Ja se miten virolainen urakoitsija on suorittanut työtä, on ihan vielä oma juonensa. Tästä rakennusprojektista jää melkoinen valokuvakansio. Vesikattopystytys hirsitalossa (alle 150m2) on kestänyt kohta 10 viikkoa. Ensimmäinen lasku kahden päivän työstä tuli yhden päivän maksuajalla. Kun maksoimme sen, kavereita ei kuulunut työmaalle pitkään aikaan, kunnes uhkasimme sillä-ja-tällä. Sillä välin satoi ja satoi……. ja yritimme itse epätoivoisesti peitellä runkoa, miten pystymme. Sopimuksessa oli nimenomaan sovittu, että urakoitsija vastaa peittelystä. Vastaava mestarimme huomautti rungon peittämättä jättämisestä. Sisärunko olikin kirjava valumista, mustumista ja pilkkuuntumisesta, kun sitä tarjottiin seuraavan laskun kera. Asentaja myös selitti meille, että ikkunoiden karapuiden ja kehyksen välissä ei tarvitse muka olla lainkaan tilaa eristeille (1mm riittää!). Kqttotuolit sojottivat ties mihin suuntaan ja niitä sitten paikkailtiin. Kaikesta pitää valittaa, että jotain tapahtuu. Valvonta puuttuu, asiakas saisi olla työnjohtaja. Osa ehkä osasi hommansa paremmin, mutta porukka vaihtuu.

Tehtaan puutavara oli ok, mutta provikoitaan puolustavat edustajat ja ammattitaidottomat asentajat huolehtivat, että jäljelle jää vihainen asiakas. Nämä pilaavat myös Kontion maineen, mistä yhtiö näyttää ihme ja kumma viisveisaavan. Pyysimme sähköpostitse asiakasvastaavlta, että Kontion tulisi ottaa vastata huonosta rakentamisesta. Seuraava yhteydenotto tulikin lakimieheltä ja täysi radiohiljaisuus, kun kerroimme sopimuksen teon olosuhteet. Yritys joka asettaa asiakkaansa tällaiseen riskiin, kannattaa kiertää kaukaa! Vetäkää johtopäätökset.

9

2178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • woe_taewas

      Ellen väärin arvaa niin Kontiolla ollut se halvin tarjous eli tältä se sitten näyttää kun pitää halvalla saada!

      • Arvaat ihan väärin ja tämä olisi käynyt ilmi jo tekstistä, jos olisit vain lukenut sen.

        Ei ollut halvin tarjous vaan ainoa "tarjous". . Tältä se sitten näytti, kun meni ostamaan Kontiolle laatua ja maksoi lähes 30.000 euroa vesikattopystytyksestä.


    • sssdddfff

      No ensi kerralla sitten luette sopimuspaperit tarkemmin ennen kuin allekirjoitatte.

      • AinaOstajanMoka

        Meinaatko että tässä tapauksessa ei olisi luettu ja kotitalouden pitäisi olla hirsirakentajan konsernirakenteen asiantuntija . Ja että asiakas on aina väärässä.


    • dfgdgdf

      Onpa järkyttävää luettavaa, kiitos vinkistä! Taidamme teettää pitkästä tavarasta, jos valmisversiot ovat tuota luokkaa.

    • novoividu

      No juh huh - ihan tulee mieleen oma Kontio-kokemus eli mökin tilaessani kaikki näytti hyvältä vaan kun "asentajat" saapuivat tontille niin hommat kusi pahasti käsiin - jotenkin Kontion on pakko jättää tavarat säiden armoille ja loput pilata väärällä varastoinnilla vaikka parempaakin olisi mahdollisuus.

      Itselleni sattui kohdalle huijari-urakoitsija (tosin Kontion edustajan suosittelema), joka teki kaiken suoraan sanottuna päin helvettiä eli makuutti puutavaraa pressujen alla ilmeisesti hometta toivoen, kattohuovat oli pakko pressujen suojista lastata mökin kylkeen saveen makaamaan vaikka kattotuoleja ei edes oltu pystytetty, katon saatua pystyyn niin nämä liatut kattohuopalaatat oli pakko naulata vuoden kylmimpänä päivänä eli pakkasta noin 25 astetta ja nämä idiootit naulaa niitä paikoilleen - seurauksena, että tammi-myrsky 2007 vei osan laatoista menneessään - se oli Happosen menoa se! Ja tämä huijari kehtasi vetää ulosottoon tekemättömiään töitä - ei edes viitsinyt noudattaa sopimusta tehdyistä töistä.

      Toinen - tosin idiootti-urakoitsija eli veli Härkönen sitten täydensi mökin epäonnisen rakentamisen hyppien katolla raskaat kengät jalassaan helteessä (yli 30 astetta hellettä ja aurinkoa) vain asentaakseen kuivikekäymälän tuuletusputken toki väärin eli väärinpäin, mutta aiheuttaen vaurioita katon huopiin. Korjasiko tämä idiootti omia mokiaan - no ei, vaan vänkäsi vastaan, että putki oli muka "ojennettu" hänelle näin - no jouduin siis taas korjaamaan "ömmättiläisten" asennukset kuin niin monta kertaa aikaisemminkin - alkaa jo kyllästyttää tämä jatkuva ns. ammattilaisten jätösten korjailu.

      Seuraavan remppareiskan tullessa kohdalle niin esitän valmiin laskun idiootille - maksa tai kärsi somessa.

    • HukkaPerii2

      Varoittajalta vielä loppukaneetti: omakotitalomme vesikattopystytyksessä oli sitten loppujen lopuksi yli 20 rakennusvirhettä. Osa erittäin vakavia. Työ joka kestää yleensä viikkoja, kesti meillä lähes 4 kuukautta, koska korjattavaa riitti korjaamisen päälle. Yhteensä tontillamme huseerasi 8 alihankkijaa, joista harvaa kiinnosti työn laatu. Ilman huomauttamista virheet olisivat sinne jääneetkin, osaa ei enää pysty korjaamaan. Taloa rakennettiin kuin metsästysmajaa itärajalle, ja tässä olivat kaikki rahamme kiinni.

      Tältä firmalta ei kannata omasta mielestämme ostaa ainakaan omakotitaloa, ellet ole itse palkannut toista porukkaa valvomaan työtä. Eikä ns. edustajien kautta kannata ostaa yhtään mitään, koska muuten Kontiotuote ei vastaa mistään.

      Ainoa positiivinen asia tässä oli, että emme ostaneet tältä hirsitalotoimittajalta yhtään laajempaa toimitusta.

    • Tiinasal

      Hei HukkaPerii2, onko mahdollista jutella asiasta lisää sähköpostilla?
      Meillä alkamassa juuri rakentaminen ja urakoitsijoita ollaan valitsemassa, Kontiolta saatu jotain tarjousta kasausporukasta. Mielellään kuulisin enemmän teidän tapauksesta. Mun maili on [email protected]

      Kiitos jos viitsit vastata!

    • Entinen_Kontion_asiakas

      Olipa kiintoisaa luettavaa, moni asia ihan kuin meillä. Meillä on pitkä Kontio-tarina, josta ollaan jo pikkuhiljaa pääsemässä yli. Tässä lyhyt versio. Myyjä vedätti meitä jo myyntitilanteessa. Välitti meille verovelkaisen, kovasti kehutun "huippuasentajan", joka teki töitä milloin ja miten sattuu. Rakennusvirheitä käytiin tehtaalta saakka ihmettelemässä ja saatiin sovittua että tehtaalta käyvät korjaamassa ja lasku menee myyjälle. Myyjää oli kuulemma kielletty jo aiemmin käyttämästä tätä asentajaa kun tekee pelkkää sutta.

      No mutta, kuinka sitten kävi? Eipä ehtinyt tehdas korjailemaan, sillä 2 päivää siitä kun asioista oli sovittu, lähes valmis talo joutui tuhopolton kohteeksi, keskellä kirkasta päivää...

      Toivomme että paha saa jollakin tavoin palkkansa. Tuhopolton tutkinta on edelleen auki. Kontion kelkkaan emme kuitenkaan toiste lähtisi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1854
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1437
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1416
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1379
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      145
      1334
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1267
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1078
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1077
    Aihe