Onko välii onko kaapissa tai ulkona?

"Mukava" kuulla, että on saman kokeneita. Pahinta musta oli, että tilanne tuli täysin puskan takaa. Jos olisin itse käyttäytynyt noin, olisin tasan tarkkaan valmistanut mulle tärkeää ihmistä tällaiseen tilanteeseen, selittänyt käytöstäni ja pyytänyt etukäteen anteeksi. Nyt tää tyyppi tosiaan liihotteli tilanteeseen kuin mikäkin päiväperhonen ihmisille kikatellen ja sosiaalisesti hössöttäen. Mulle hän flirttaili kyllä aluksi kovastikin hymyillen, mutta niin, ettei kukaan näe. Sitten hän jo käänsikin selkänsä ja käyttäytyi kuin emme tuntisikaan toisiamme paremmin. Ei puhettakaan, että hän olisi esitellyt mua jollekin, jota en tuntenut. Mä olin ennen ajatellut, että kestäisin seurustelun, jossa ollaan sekä ulkona että ei täysin ollakaan. Naiivisti ajattelin, että sellaisessa tilanteessa pelisäännöt sovittaisiin etukäteen selviksi, tilanteisiin valmistuttaisiin ennalta niin paljon kuin mahdollista ja toista pidettäisiin koko ajan kartalla, missä mennään. Olen ollut nyt ihan hajalla ja paskana tän jutun takia. Jonkun mielestä tää ei oo tietenkään mitään.

Paskana kirjoitti:

"Mukava" kuulla, että on saman kokeneita. Pahinta musta oli, että tilanne tuli täysin puskan takaa. Jos olisin itse käyttäytynyt noin, olisin tasan tarkkaan valmistanut mulle tärkeää ihmistä tällaiseen tilanteeseen, selittänyt käytöstäni ja pyytänyt etukäteen anteeksi. Nyt tää tyyppi tosiaan liihotteli tilanteeseen kuin mikäkin päiväperhonen ihmisille kikatellen ja sosiaalisesti hössöttäen. Mulle hän flirttaili kyllä aluksi kovastikin hymyillen, mutta niin, ettei kukaan näe. Sitten hän jo käänsikin selkänsä ja käyttäytyi kuin emme tuntisikaan toisiamme paremmin. Ei puhettakaan, että hän olisi esitellyt mua jollekin, jota en tuntenut. Mä olin ennen ajatellut, että kestäisin seurustelun, jossa ollaan sekä ulkona että ei täysin ollakaan. Naiivisti ajattelin, että sellaisessa tilanteessa pelisäännöt sovittaisiin etukäteen selviksi, tilanteisiin valmistuttaisiin ennalta niin paljon kuin mahdollista ja toista pidettäisiin koko ajan kartalla, missä mennään. Olen ollut nyt ihan hajalla ja paskana tän jutun takia. Jonkun mielestä tää ei oo tietenkään mitään.

Ja oli muuten aivan järkyttävää nähdä oma poikamainen "kulta" liihottelemassa ympäriinsä mekko päällään. Mulle tuli ihan hirvee transvestiittifiilis, kun mä katselin sitä touhua. Jos joku ymmärtää... Ja sit vielä se, että hän oli tavallaan niin luonnollisen ja sujuvan oloinen siinä tätilookissaan. Että mikä on feikkiä ja mikä totta....????

Paskana kirjoitti:

Ja oli muuten aivan järkyttävää nähdä oma poikamainen "kulta" liihottelemassa ympäriinsä mekko päällään. Mulle tuli ihan hirvee transvestiittifiilis, kun mä katselin sitä touhua. Jos joku ymmärtää... Ja sit vielä se, että hän oli tavallaan niin luonnollisen ja sujuvan oloinen siinä tätilookissaan. Että mikä on feikkiä ja mikä totta....????

Ap:lle sympatiaa! Kuulosti että jouduit tosi ikävään tilanteeseen. Mun mielestä sun naisen olisi pitänyt kertoa etukäteen, miten hän tulee käyttäytymään.

Tiedän yhden noin 50v maskuliinisen lesbon, jonka olen nähnyt työelämässä muutaman kerran myös kuvaamassasi tätilookissa. Hänellä ei nyt ihan mekkoa ollut, mutta käsilaukku, korut ja koristeelliset aurinkolasit löytyi. Ensimmäisellä kerralla meinasin tukehtua ruokaani, kun hänet näin. Emme työskentele samassa työpaikassa, mutta osallistumme silloin tällöin yhteisiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Olen nähnyt hänet arkena useimmiten androgyynisti pukeutuneena ja naistenbileissä aika äijänä. Siksi meinasin tukehtua, kun hän riisui kultasankaiset tätilasinsa ja tajusin kuka siinä on. Minullekin kävi niin, että luottamukseni kyseistä naista kohtaan laski. Hän alkoi tuntua valheelliselta. Myöhemmin olen nähnyt hänet muutaman kerran siinä tätiroolissa ja olen pistänyt merkille, että hänellä on aina ne samat vaatteet. Onkohan hänellä vain yksi rooliasu, hehe. Vasta nyt viestiäsi lukiessa aloin kaivata butchien kommentteja tähän ketjuun. Minäkin olen aika naisellinen ja siksi minun on helppo luovia heterovaltaisessa maailmassa samalla ulkonäöllä. Lesbojen keskuudessa minua tosin usein luullaan bisseksi ja ongelmana on, ettei potentiaaliset sinkkulesbot tunnista minua arjen pyörteissä kovinkaan helposti meikäläiseksi. Yritin kuitenkin tässä ja nyt miettiä, miten butchit pukeutuvat häihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Jotkut rohkeimmat ehkä vetävät miesten puvun niskaan. Kokemukseni mukaan me viisikymppiset ja vanhemmat lesbot ollaan monella tavalla ongelmaisia. Nuoret ovat käsitykseni mukaan vapautuneempia ja heillä on raikkaita ratkaisuja moniin ongelmiin.

TätiTäälläkin kirjoitti:

Ap:lle sympatiaa! Kuulosti että jouduit tosi ikävään tilanteeseen. Mun mielestä sun naisen olisi pitänyt kertoa etukäteen, miten hän tulee käyttäytymään.

Tiedän yhden noin 50v maskuliinisen lesbon, jonka olen nähnyt työelämässä muutaman kerran myös kuvaamassasi tätilookissa. Hänellä ei nyt ihan mekkoa ollut, mutta käsilaukku, korut ja koristeelliset aurinkolasit löytyi. Ensimmäisellä kerralla meinasin tukehtua ruokaani, kun hänet näin. Emme työskentele samassa työpaikassa, mutta osallistumme silloin tällöin yhteisiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Olen nähnyt hänet arkena useimmiten androgyynisti pukeutuneena ja naistenbileissä aika äijänä. Siksi meinasin tukehtua, kun hän riisui kultasankaiset tätilasinsa ja tajusin kuka siinä on. Minullekin kävi niin, että luottamukseni kyseistä naista kohtaan laski. Hän alkoi tuntua valheelliselta. Myöhemmin olen nähnyt hänet muutaman kerran siinä tätiroolissa ja olen pistänyt merkille, että hänellä on aina ne samat vaatteet. Onkohan hänellä vain yksi rooliasu, hehe. Vasta nyt viestiäsi lukiessa aloin kaivata butchien kommentteja tähän ketjuun. Minäkin olen aika naisellinen ja siksi minun on helppo luovia heterovaltaisessa maailmassa samalla ulkonäöllä. Lesbojen keskuudessa minua tosin usein luullaan bisseksi ja ongelmana on, ettei potentiaaliset sinkkulesbot tunnista minua arjen pyörteissä kovinkaan helposti meikäläiseksi. Yritin kuitenkin tässä ja nyt miettiä, miten butchit pukeutuvat häihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Jotkut rohkeimmat ehkä vetävät miesten puvun niskaan. Kokemukseni mukaan me viisikymppiset ja vanhemmat lesbot ollaan monella tavalla ongelmaisia. Nuoret ovat käsitykseni mukaan vapautuneempia ja heillä on raikkaita ratkaisuja moniin ongelmiin.

"Kokemukseni mukaan me viisikymppiset ja vanhemmat lesbot ollaan monella tavalla ongelmaisia. Nuoret ovat käsitykseni mukaan vapautuneempia ja heillä on raikkaita ratkaisuja moniin ongelmiin."

Minustakin monilla varttuneemmilla lepakoilla on ihmeellisiä komplekseja. Täällä on monta kertaa puhuttu ikäeroista. Ikä on vain numero, mutta ikäpolvikokemukset ovat todellisia, vaikkakaan jokainen varttuneempi lebe ei ole niiden kokemusten vanki. Olen pari kertaa seukannut itseäni 10-25 vuotta vanhemman kanssa ja just tällaisiin juttuihin (kaapissa pysymimen, kaapin ja ulkomaailman välillä seilaaminen) ne suhteet ovat kaatuneet. "Ei voi sitä, eikä voi tätä." Hulluinta oli, kun yhden naisen kanssa ei voitu metsässä teltassa sekstata, "koska joku voi kuulla". Nykyisin mun ikäerorajana ylöspäin on niinkin pieni kuin 5 vuotta. Mun viimeisin tyttöystävä oli mua 15v nuorempi. Toivottavasti musta ei koskaan tule tätiä, vaikka ehkä se on väistämätöntä.

Ai niin piti kommentoida aihettakin. Ihan kreisi tarina. Mäkin vähän pelkään, ettei teidän jutulla ole tulevaisuutta :(

Hienoo ku joku sanoo tän ääneen! Oon miettinyt samaa vanhempien lepakoiden kohdalla. On kokemusta vastaavasta ilmiöstä eli vaikeudesta asettua naissuhteeseen normaalisti myös samanikäisen kanssa, mutta taisi johtua heterotaustasta, kun oli tottunut heteronaisen rooliin eikä päässyt enää aikuisella iällä eroon.

Totta kai sillä on väliä! Ei ole mitään tarvetta aloittaa suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaisi pitää suhteen salassa.

TätiTäälläkin kirjoitti:

Ap:lle sympatiaa! Kuulosti että jouduit tosi ikävään tilanteeseen. Mun mielestä sun naisen olisi pitänyt kertoa etukäteen, miten hän tulee käyttäytymään.

Tiedän yhden noin 50v maskuliinisen lesbon, jonka olen nähnyt työelämässä muutaman kerran myös kuvaamassasi tätilookissa. Hänellä ei nyt ihan mekkoa ollut, mutta käsilaukku, korut ja koristeelliset aurinkolasit löytyi. Ensimmäisellä kerralla meinasin tukehtua ruokaani, kun hänet näin. Emme työskentele samassa työpaikassa, mutta osallistumme silloin tällöin yhteisiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Olen nähnyt hänet arkena useimmiten androgyynisti pukeutuneena ja naistenbileissä aika äijänä. Siksi meinasin tukehtua, kun hän riisui kultasankaiset tätilasinsa ja tajusin kuka siinä on. Minullekin kävi niin, että luottamukseni kyseistä naista kohtaan laski. Hän alkoi tuntua valheelliselta. Myöhemmin olen nähnyt hänet muutaman kerran siinä tätiroolissa ja olen pistänyt merkille, että hänellä on aina ne samat vaatteet. Onkohan hänellä vain yksi rooliasu, hehe. Vasta nyt viestiäsi lukiessa aloin kaivata butchien kommentteja tähän ketjuun. Minäkin olen aika naisellinen ja siksi minun on helppo luovia heterovaltaisessa maailmassa samalla ulkonäöllä. Lesbojen keskuudessa minua tosin usein luullaan bisseksi ja ongelmana on, ettei potentiaaliset sinkkulesbot tunnista minua arjen pyörteissä kovinkaan helposti meikäläiseksi. Yritin kuitenkin tässä ja nyt miettiä, miten butchit pukeutuvat häihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Jotkut rohkeimmat ehkä vetävät miesten puvun niskaan. Kokemukseni mukaan me viisikymppiset ja vanhemmat lesbot ollaan monella tavalla ongelmaisia. Nuoret ovat käsitykseni mukaan vapautuneempia ja heillä on raikkaita ratkaisuja moniin ongelmiin.

Eiköhän se oo ihan sun omissa käsissä miten merkityksellisen teet itsellesi vastapuolen eri tilanteissa käyttäytymisestä tai pukeutumisesta. Ja kirjoittamasi perusteella asia kannattaa ottaa puheeksi heti ni ei tuu puskista.
On toki halpamaista ettei hän esitellyt tai huomioinut sua ja sitä helposti kyseenalaistaa oman asemansa ko. suhteessa. Tuoreelle tuttavuudelle saa antaa mahdollisuuden, dialogia:)

EiTätiEiTyttökään kirjoitti:

Eiköhän se oo ihan sun omissa käsissä miten merkityksellisen teet itsellesi vastapuolen eri tilanteissa käyttäytymisestä tai pukeutumisesta. Ja kirjoittamasi perusteella asia kannattaa ottaa puheeksi heti ni ei tuu puskista.
On toki halpamaista ettei hän esitellyt tai huomioinut sua ja sitä helposti kyseenalaistaa oman asemansa ko. suhteessa. Tuoreelle tuttavuudelle saa antaa mahdollisuuden, dialogia:)

Eikös alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa tilanne ollut jo tullut puskista? Minäkin suosittelen keskustelua, mutta ymmärrän hyvin, että luottamukseen on jo ehkä isokin särö tullut. Toisaalta puhuit asiaa tuon "miten merkityksellisen teet" kirjoittaessasi. Millaiset kuvitelmat alkuperäisellä kirjoittajalla oli bileistä? Miten hän oli kuvitellut niiden menevän? Millainen olisi toisen osapuolen kuvaus tilanteesta? Miten haluaisit tätimäisen butchisi pukeutuvan?

Olen naisellisen näköinen kuten jo kerroin. Ihastun yleensä butcheihin, vaikka olen minä parin femmenkin kanssa styylannut. Olen huomannut joskus pettyneeni, kun ihailemallani lesbolla onkin jotain mielestäni liian naisellista vaatetta päällä. Olen ajatellut pettymyksen johtuneen lähinnä omista toiveistani. Veljeni yhteen aikaan toivoi vaimonsa käyttävän kukkamekkoja, joita vaimo ei suostunut käyttämään. Minunkin unelmissa on kaunis maskuliininen nainen, joka pukeutuu tietyllä tavalla. Se ihminen on kuitenkin vain unelmissani. Tosielämässä häntä ei ole vielä näkynyt.

Kyllähän sillä, mitä toinen päällään ja miten sitä kantaa on ensikohtaamisessa isokin merkitys. Butch-tyylin edustajat ovat tosin jääneet huomioimatta aina niin pukeutumisen vuoksi ei ole tarvinnut pettyä:)

TätiTäälläkin kirjoitti:

Ap:lle sympatiaa! Kuulosti että jouduit tosi ikävään tilanteeseen. Mun mielestä sun naisen olisi pitänyt kertoa etukäteen, miten hän tulee käyttäytymään.

Tiedän yhden noin 50v maskuliinisen lesbon, jonka olen nähnyt työelämässä muutaman kerran myös kuvaamassasi tätilookissa. Hänellä ei nyt ihan mekkoa ollut, mutta käsilaukku, korut ja koristeelliset aurinkolasit löytyi. Ensimmäisellä kerralla meinasin tukehtua ruokaani, kun hänet näin. Emme työskentele samassa työpaikassa, mutta osallistumme silloin tällöin yhteisiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Olen nähnyt hänet arkena useimmiten androgyynisti pukeutuneena ja naistenbileissä aika äijänä. Siksi meinasin tukehtua, kun hän riisui kultasankaiset tätilasinsa ja tajusin kuka siinä on. Minullekin kävi niin, että luottamukseni kyseistä naista kohtaan laski. Hän alkoi tuntua valheelliselta. Myöhemmin olen nähnyt hänet muutaman kerran siinä tätiroolissa ja olen pistänyt merkille, että hänellä on aina ne samat vaatteet. Onkohan hänellä vain yksi rooliasu, hehe. Vasta nyt viestiäsi lukiessa aloin kaivata butchien kommentteja tähän ketjuun. Minäkin olen aika naisellinen ja siksi minun on helppo luovia heterovaltaisessa maailmassa samalla ulkonäöllä. Lesbojen keskuudessa minua tosin usein luullaan bisseksi ja ongelmana on, ettei potentiaaliset sinkkulesbot tunnista minua arjen pyörteissä kovinkaan helposti meikäläiseksi. Yritin kuitenkin tässä ja nyt miettiä, miten butchit pukeutuvat häihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Jotkut rohkeimmat ehkä vetävät miesten puvun niskaan. Kokemukseni mukaan me viisikymppiset ja vanhemmat lesbot ollaan monella tavalla ongelmaisia. Nuoret ovat käsitykseni mukaan vapautuneempia ja heillä on raikkaita ratkaisuja moniin ongelmiin.

No nyt,ei yleistyksiä, iän mukaan,nää on yksilöllisiä juttuja. Saattaa olla kaapissa,nuori tai vanhempi.

sama täällä, olen hankin työpaikan häntä lähempää ja asun siellä ja täällä, riippuen työtilanteesta, Kyllä oli haastavaa sovittaa naisrakkaus ja oma (uusi) elämä samaan pakettiin, en ollut ajatellutkaan mahdollisuutta että rakastuisin naiseen.. halusin vaan kokeilla.. , näin menty 10v.

Muutamat ihmiset tietää, etääl olen avoimempi, lähempänä sulkeutuneempi. töissä en kerro mitään ylimääräistä, puhun kaverista tms, joskus olen joutunut kiusalliseen tilanteeseen (kun töissä ollaan aika avoimia omien juttujen kanssa, sinkku suhteessa tai mikä nyt sit oletkin tuu auttaa.. tai kun kihisen vieläkin kiukusta töissä kumppanin sotkettua koko keittiön kasvissosekeitolla jota sitten siivosin koko iltayön vuorosta tullessa ja aamulla heti töis takasi, toinen vaan moikkasi keittöstä ja kiiruhti yövuoroonsa) niin en voinut sanoa syytä myrtsiin olemukseen ja haukkua puolisko sinne maanrakoseen :).

Alussa oli kovinkin vaikeaa ja hän jätti minut kun en osannut päättää ja näyttää että rakastan häntä, palasimme yhteen ja olin eron aikana oppinut olemaan oma itseni hyvine ja huonoineni päätöksin ja olemuksin.
Päätöksiä joita tein, ne olivat raskaita ja en tiennyt oliko riskin arvoista.., olin yrittäjä alalla jossa halunnut oll a nuoresta asti vai elää elämää ihmisen kanssa jota rakastaa..

siinäpä vaikea kysymys...;)

Juu, takaraivossa asuu pelko, että tulee kiusatuksi, puukolla selkään lyödyksi, aiheuttaa suvulle häpeää ja ties mitä muuta. Olen seurustellut nuoren liberaalin ja hyvin rohkean naisen kanssa. Hän oli itse asiassa biseksuaali ja seurasin jo ennen seurusteluamme, kun hän aloitti naiskokeilut kolmekymppisenä. Kadehdin kuinka luonnollisena hän kaikkea piti ja miten rohkeasti hän tuli kaapista jatkaen kuitenkin elämäänsä ilman erityistä draamaa tai äkkikäännöksiä. Ei ollut mennyt varmaan vuottakaan hänen ensimmäisistä naisseikkailuistaan, kun hän oli jo enemmän ulkona kaapista kuin minä syntymälepakko. Myöhemmin päädyimme seurustelemaan ja minä se meistä arempi olin maailman edessä. Hävettää ihan kuinka paljon itseäni häpeän.

Kyllä juu ihan samoja tuntemuksia mullakin,pelkoa hylätyksi tulemisesta ja juurikin se häpeä.
Itse vielä asun pienellä paikkakunnalla,jossa kaikki melkein tuntee toisensa.

Tuntuu hyvältä lukea muiden 50 tutuista ongelmista. Olen ratkaissut asian olemalla yksin. Tosin eipä mitään parijonoa ihastuneita ole ikinä mun ympärillä pyörinyt. Olisi hyvä, jos olisi rohkeampi.

tätiminäkin kirjoitti:

Tuntuu hyvältä lukea muiden 50 tutuista ongelmista. Olen ratkaissut asian olemalla yksin. Tosin eipä mitään parijonoa ihastuneita ole ikinä mun ympärillä pyörinyt. Olisi hyvä, jos olisi rohkeampi.

Kiitos kommenteistanne. Tuntuu hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista. Olen lukenut edellisen viestini muutamaan kertaan enkä meinaa päästä viimeisen lauseeni yli ilman kyyneliä. Se lause saa minut raivoon ja suruun. Miksi häpeän itseäni? Miksi häpeän vielä häpeäänikin? Minä olen seurustellut useampaan kertaan ja olen nauttinut niistä suhteista. Nyt olen ollut pidempään yksin ja osaan yksinkin olla. Tajuan kuitenkin etten ole läheskään sinut enkä sujut homoseksuaalisuuteni kanssa. Haaveilen vielä löytäväni jonkun. Olen muutamiin suuntiin ollut viime aikoina ihastunutkin eli jonkinlaista tunne-elämää on elossa. Yhden naisen suhteen ihan säikähdin tunteideni voimaa. Tunteeni pistivät minut käyttäytymään teinin lailla. Nakkelin niskojani ja tiuskin, kun tunsin niin voimakasta mustasukkaisuuden kipua. Hän on hetero ja aloitti seurustelun. Voi miten häpesin käyttäytymistäni jälkikäteen, mutta silloin en voinut itselleni mitään. Raivo kuohui suonissa, kun hän paljasti ohimennen kesken työpäivää, että on rakastunut. Samalla tajuan, että vaikka olisin saanut hänet, en uskaltaisi edes kävellä käsi kädessä kaupungilla ainakaan päivän valossa. Näiden asioiden miettiminen tekee kipeää! Mitä ajattelette kahden noin viisikymppisen naisen elämästä pariskuntana. Voisiko sitä kävellä vaikka Helsingin keskustassa keskellä päivää käsi kädessä ja pysähtyä vaihtamaan pikaisen arkisuukon?

Kyllä kai jotkut rohkeat naiset vois,mutta en minä ehkä koskaan.
Jokunen vuosi sitten seurustelin ikäiseni ulkomaalaisen naisen kanssa,
ja meillä meni ihan hyvin.Jotenkin tuntui helpommalta tutustua ulkomaalaisen naisen kanssa,ehkä koska hän oli tarpeeksi kaukana(eikä olut pelkoa ,että joku näkisi meidät).

TätiTäälläkin kirjoitti:

Kiitos kommenteistanne. Tuntuu hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista. Olen lukenut edellisen viestini muutamaan kertaan enkä meinaa päästä viimeisen lauseeni yli ilman kyyneliä. Se lause saa minut raivoon ja suruun. Miksi häpeän itseäni? Miksi häpeän vielä häpeäänikin? Minä olen seurustellut useampaan kertaan ja olen nauttinut niistä suhteista. Nyt olen ollut pidempään yksin ja osaan yksinkin olla. Tajuan kuitenkin etten ole läheskään sinut enkä sujut homoseksuaalisuuteni kanssa. Haaveilen vielä löytäväni jonkun. Olen muutamiin suuntiin ollut viime aikoina ihastunutkin eli jonkinlaista tunne-elämää on elossa. Yhden naisen suhteen ihan säikähdin tunteideni voimaa. Tunteeni pistivät minut käyttäytymään teinin lailla. Nakkelin niskojani ja tiuskin, kun tunsin niin voimakasta mustasukkaisuuden kipua. Hän on hetero ja aloitti seurustelun. Voi miten häpesin käyttäytymistäni jälkikäteen, mutta silloin en voinut itselleni mitään. Raivo kuohui suonissa, kun hän paljasti ohimennen kesken työpäivää, että on rakastunut. Samalla tajuan, että vaikka olisin saanut hänet, en uskaltaisi edes kävellä käsi kädessä kaupungilla ainakaan päivän valossa. Näiden asioiden miettiminen tekee kipeää! Mitä ajattelette kahden noin viisikymppisen naisen elämästä pariskuntana. Voisiko sitä kävellä vaikka Helsingin keskustassa keskellä päivää käsi kädessä ja pysähtyä vaihtamaan pikaisen arkisuukon?

Ajattelen, että nyt viisikymppisenä mikään ei ole ihanampaa kuin käsi kädessä kävellä oman rakkaan kanssa. Suukottaen miltä vaan tuntuu ja kun on tosi rakastunut niin joka kadun kulmassa vähintäin :D
Mutta kaikki nämä vuodet piti elää, että tässä vihdoin olen. Jos olisin saanut valita, olisin tehnyt näin kaksikymppisenä. Tie voi olla pitkä, kipeä, mutta asioita rohkeasti kohtaamalla kaikki on mahdollista iäkkäämpänäkin.

No en minäkään minnekään Lintsille tai Suomenlinnaan mene koulujen kesäloman aikaan käsi kädessä kuljeskelemaan. Mutta kyllä esimerkiksi haluan omalla asuinalueellani Helsingissä kulkea käsi kädessä ja esimerkiksi antaa rakkaalleni suukon silloin tällöin sopivasti. Haluan myös kietoa käsivarteni hänen ympärilleen puiston penkillä tai rantakalliolla. Kaupassakin saatan hipaista häntä hiuksista, olkapäästä, kasvoista, selästä ja varsinkin pepusta, joka on lempihipaisupaikkani. Valitettavasti kumppanini on melkein 50v ja hirveän jäykkä näissä asioissa. Jos hipaisen häntä, hän säpsähtelee ja välttelee sekä kosketustani että katsettani. Hän inhoaa asioida ruokakaupan kassalla kahtena naisena ja rakastaa itsepalvelukassoja. Säännöllisesti loukkaannumme toisillemme em. asioiden suhteen ja sitten kodin seinien sisäpuolella kiukkuamme toisillemme ja itkemme tätä maailmaa. Tätisyndroomaa on siis meilläkin.