Vuonna 2017.8.26 menessä thaimaan liikentessä on kuollut 8644 ihmistä, vuoden alusta... tämä on erittäin paljon, suomessa kuolee liikenteessä vuodessa noin 220 (2016)....
Thaimaa turvallinenko
32NumBall
16211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mikä oli tämän aloituksen pointti? Sekö että sinua ketuttaa kun et pysty matkustelemaan ja lohdutat itseäsi sillä että et kyllä muutenkaan matkustaisi noin vaarallisen liikenteen maahan?
Ihmisillä on tapana kuolla monenlaisista syistä.
Suomalaisia kuolee Thaimaassa muutamia vuositasolla.
Suomessa kuoli viime vuonna 53 923 suomalaista. Thaimaassa noin 5 ja heistä ei yksikään liikenneonnettomuudessa nopealla googlauksella. Pietarissa, Puolassa ja Virossa on kuollut suomalaisia lyhyen ajan sisällä muutamia liikenteessä.
Ajelkaa varovasti, selvinpäin ja valitkaa selväpäinen kuljettaja. Jabapäiden kyytiin ei tarvitse nousta. Viralliset taksikuskit esim lentokentältä ovat luotettavia ja isojen bussien kuljettajat, mutta kojusta tilattu kyydittäjä välttämättä ei. Ostakaa mopoiluun oma kunnon kypärä ja välttäkää viikonloppuiltoina ajamista, koska silloin on paikallisia humalaisia ja kaahareita eniten liikenteessä.
Mistähän tuo luku kuolleita suomalaisia on tullut. Vuosituhannen vaihteessa pelkästään Pattaya Memorial Hospitalissa kuoli keskimäärin kolme suomalaista kuukaudessa, loka-maaliskuussa.
Tuskin ne Thaimaassa kuolleet suomalaiset kaikki Pattaya Memorial Hospitalissa kuolee, kun Thaimaassa kuolleiden suomalaisten kokonaismäärä on suunnilleen kertomasi luokkaa yhteensä.
Ulkoministeriön tilastojen mukaan suomalaisia kuoli vuonna 2014 Espanjassa 120, Thaimaassa 49, Virossa 43, Ruotsissa 41 ja Australiassa 32.
Näihin+ulkomailla+kuollaan+13+vuoden+otoksella.+Kelan+ja+Eläketurvakeskuksen+tilasto
Ulkomailla+kuolleet+suomalaiset+vuosina+2000-2013 Kuolleita+kpl Jakauma+%
Tartunta-+ja+loistauteja 39 1%
Kasvaimet 103 3%
Umpieritys-,+ravitsemus-+ja+aineenvaihduntasairaudet 21 1%
Dementia,+Alzheimerin+tauti 2 0%
Muut+hermoston+ja+aistimien+taudit 17 1%
Verenkiertoelinten+sairaudet 919 31%
Hengityselinten+sairaudet 79 3
Ruuansulatuselinten+sairaudet+poislukien+alkoholiperäiset 50 2
Virtsa-+ja+sukupuolielinten+sairaudet 1 0
Synnynnäiset+epämuodostumat+ja+kromosomipoikkeavuudet 9 0
Muut+sairaudet 27 1
Tuntemattomat+ja+epätäydellisesti+määritetyt+kuolemansyyt 109 4
Alkoholiperäiset+taudit+ja+tapaturmainen+alkoholimyrkytys 101 3
Tapaturmat 598 20
Itsemurhat 58 2
Murha,+tappo+tai+muu+tahallinen+pahoinpitely 27 1
Vahingoittavat+tapahtumat,+tahallisuus+epäselvä 48 2
Muut+ulkoiset+syyt+ja+niiden+myöhäisvaikutukset 3 0
Ei+kuolintodistusta 763 26
Yhteensä 2974 100%
Matkailun+määrä+ja+eläkeläisten+määrä+ulkomailla+yli+kaksinkertaistunut+kymmenessä+vuodessa+ja+kuolemien+kärjessä+luonnollisesti+loistaa+ikäihmiset+ikäihmisten+sairauksineen+ongelmineen.+Tavallinen+matkaripuli+voi+olla+kohtalokas+huonokuntoiselle+vanhukselle.
Tsunami nosti suomalaisten tapaturmaisia kuolemia tuolla ajanjaksolla.
Riski kuolla thaimaassa liikenteessä, suomeen verratuna on liki10x, ainoastaan rusakkamaalla menee huonommin, eli thaimaassa liikkuminen on hyvin vaarallista...
Evergreenin+Juha+Hua+Hinista+on+ainoa+suomalainen+jonka+muistan+kuolleen+Hua+Hinissa+sattuneen+liikenneonnettomuuden+seurauksena.+Vuosia+sitten+kuoli+saarilla+joku..+Turistin+elämässä+ei+liikenne+ole+sellaisessa+roolissa+kuin+paikallisten.++Liikenteessä+kuolleiden+farangien+osuus+kaikista+farangien+kuolemista+on+luokkaa+10%.+Perinteisin+tapa+on+kuolla+sydän+ja+verisuonitauteihin.
Onko olemassa aihetta mistä Numba ja Maija ei voisi väitellä, sekä missä Maija ei harjoittaisi "nopeaa googlausta"
Ja minä en ole osallinen tähän keskustelusarjaan vaikka Maija kuperkeikan tekis.
Tuo ei pitäis olla kenellekkään mikään yllätys. Thaimaa on turistille yksi turvallisimpia maita matkustella jos liikenne jätetään pois laskuista, mutta liikenteen vaarallisuus sitten onkin "omaa luokkaansa".
Viimeisen kymmenen vuoden jaksolla Thaimaa on joka vuosi ollut maailman viiden vaarallisimman liikennemaan joukossa maailmassa, kun verrataan liikennekuolemia asukaslukuun suhteutettuna.
Paikalliset ajavat paljon päihteiden vaikutuksen alaisena, ja etenkin maaseudulla kypärää pitävät vain harvat skootteri/moottoripyörä kuskit.
Omalla liikennekäyttäytymisellään voi vaikuttaa paljon, mutta eihän se tosiaan kaikkea pelasta, mikäli toinen osapuoli "töppää".
Eli tiedosta nuo asiat kun liikut Thaimaassa, älä aja ikinä humalassa, käytä suojavarusteita (kypärä, turvavyö yms.) sekä aja vain omien taitojen mukaan, äläkä ala "urheilemaan".
Jos Pattayasta puhutaan niin kaupunkialueella nopeudet eivät pääse nousemaan tappaviksi joten täytyy tunkea itsensä jonkun alle itse hölmöillen tai kaatuen. Isoja pyöriä ei pitäisi vuokrata kelle vaan. Niillä pääsee jokunen aina välillä hengestään. Pääsee pienemmilläkin jos ei tajua käsitettä tilannenopeus. Isoissa risteyksissä liikennevaloissa ei kannata mennä mopolla sinne paalupaikalle vaan kannattaa jäädä hieman taka-alalle, ettei joudu oikaisijoiden alle ja kuten joku sanoi niin oma kypärä kaupasta. Maksaa 500 bahtia ja on paljon parempi kuin ne vuokraamoiden leikkikypärät.
Sukhumvitiä ylittäessä ei pidä ampua liikkeelle valojen vaihduttua, koska sieltä tulee aina joku vanhoilla vihreillä ja yleensä kovaa. Muista myös katsoa oikeaan suuntaan risteyksissä, ettei käy niin että odotat liikennettä väärästä suunnasta, kuten monelle on käynyt.
Niin ja maksa sovinnolla vähän enemmän bahteja siitä Pattaya-Suvarnabumi kyydistä kunnon firmalle äläkä ota halvinta randomina. Joskus on saanut pelätä oikein urakalla zombien kyydissä. Bussikin parempi vaihtoehto. Kentältä saat aina hyvän kuskin. Jabamiehet ei rattiin pääse siellä päässä.
Thaimaa on ottanut alkometrit ja tutkat ahkerasti käyttöön viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana. 20000-30000 sakko ja todennäköinen putkayö ei houkuttele Pattayalla ja tutut suomalaisetkaan ei ajele enää kännissä puhallutuksen pelossa. Liikennemerkit ja varoitusmerkit ovat myös kehittyneet nopeaan tahtiin. Toivetta paremmasta siis on.
Thaimaan pitäisi ehdottomasti järjestää kunnollinen ajokorttisysteemi. Nykyinen on täysin vitsi. Samaten rattijuoppoudesta vielä kovemmat tuomiot ja lisää valvontaa. Landellahan ajetaan Euroopassakin edelleen kännissä mutta ei sitten ihan niin hölmönä luottaen vaistoon ja onneen ja hulluna kuin Taikamaassa. Autokantahan heillä on parempi kuin Suomessa, mutta siinä ei uusi auto paljoa vaikuta kun vedetään satasta nokkakolari 12 kaveria lavalla.
Pattayalla on turvallinen dallaa jalkakäytävillä. Tiet pitää ylittää normaalia varovaisuutta käyttäen ja kaikki on hyvin kunhan et sekaannu huumekauppaan. Tupakka askillinen pillereitä vei tämän pojan viidenkymmenenvuoden ilmaiselle lomalle, jossa paluulentolippua ei tarvitse miettiä.
http://www.holiday-pattaya.com/2016/09/appeal-court-uphold-english-drug-dealer.html
Thaimaan lähiaikojen pahin onnettomuus tapahtui nimenomaan pattayalla, parikymmentä ihmistä menetti henkensä kuin pikkubussi kolaroi ja kaasusäiliö räjähti, paljon jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia sattuu keskustassa, kun jäädään lavataxin tönäisemäksi tai ajetaan moottoripyörällä päin lavataxia, ilman kypärää...
olen ajanut täällä yhteensä autolla ja moottoripyörällä liki 100.000 kilsaa yhden kerran olen kaatunut, läheltä piti tilanteita on satoja ja pahin thaimaan ongelmista on liikenne, itse pidän syynä osaamattomuutta, välinpitämättömyyttä.
Olen kysynyt ennenkin mitä sä saat näistä sun valheista.miksi sä kerrot täällä jotain juttuja.Eikö sulla ole elämää.Ei riitä selitykseksi olen vittumainen (idiootti) sen kaikki tietää.
Olet jauhanut tuota hullu se on nimimerkkiäsi ja olen ennenkin kysynyt mitä saat tuon nimimerkkisi toistamisesta ?
Voi olla resuperse mutta se ei muuta sitä factaa että viime aikojen pahin onnettomuus sattui pattayalla, kun pikkubussin kaasupollo räjähti ja vei mennessään 20 henkeä osa turistaja... ja etkö sinä maija vieläkään käsitä että saat vain mitä olet tilannut, korkojen kanssas... niin minulta kuin pohjoisen mieheltä, reppana.
👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠👠💣💣💣🐂🐂🐂