Asun kerrostalossa. Talonyhtiömme sisäpihalla kasvaa omenapuu, joka on asukkaiden yhteinen. Tänään toistui jälleen jokavuotinen episodi, jossa 11-14v poikajoukko jostain alueen muista taloista näki aiheelliseksi käydä hakemassa vähän evästä.
Olen itse alle kolmekymppinen ja saatoin joskus lapsena itsekin käydä nappaamassa naapuruston puusta omenan mukaan. Mutta tämä joukkio tulee paikalle muovipussien kanssa ja alkaa repimään oksia puusta, kunnes ne katkeavat ja ottavat omenat noista. Kaikkia ei tietenkään laiteta edes pussiin vaan osa potkitaan tai heitellään kaveria kohti. Sitten taas roikutaan lisää ja tuhotaan puuta. Pakoon tietysti lähtivät heti, kun viitsin parvekkeelle mennä jotain sanomaan.
Jos joskus jaksan piruuttani puuttua asiaan enemmän, mihin voin nojata puuttumiseni? Puu on suojaisalla yksityisalueella, voiko asiaa pitää näpistyksenä? Omenoita voisivat omasta puolestani napata muutaman, jos se vain jäisi siihen, mutta kun sitä puuta pitää varta vasten turmella... Voisiko lain tulkinnalla sitä pitää vahingontekona? En tietenkään ole poliiseja siinä hetkellä paikalle kinuamassa, mutta voiko kyseisessä tilanteessa esimerkiksi ottaa "rikoksentekijöistä" valokuvan ja toimittaa tuon eteenpäin, jos enää seuraavana päivänä viitsii? Korvausvelvollisuus kun näillä vesseleillä kuitenkin säilyy, vaikka alle 16 ovatkin. Puu kun on kuitenkin saanut olla paikallaan jo ainakin 60-luvulta lähtien, joten pitäisi sen saada olla rauhassa näiltäkin pösilöiltä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oi niitä aikoja kun kytättiin omenavarkaita syksyisin. Naapurin poikia olivat mutta kiinni ei saatu, karkuun juoksivat kovaa kun yllätettiin ne. Syötiin ne omenat sitten porukalla koulussa seuraavana päivänä, tiesin tarkkaan mistä puusta mikäkin omena oli. Se oli sen aikaista, 60-luvun alun, urheilua ja actionia, puolin ja toisin. Yöjuoksut muuttuivat sitten toisenlaisiksi, siihen aikaan tytöt nukkuivat kesäisin vielä aitassa. On nuo yöjuoksut ja syrjähypyt jääneet nyksyisin vähemmälle.