IPLS:n toimitus järjesti vuoden seksikkäin mies-kisan, kuten muillakin iltapäivälehdillä on ollut tapana aina silloin tällöin. Äänestys järjestettiin suljetulla lippuäänestyksellä, joten kaikki sujui lain kirjaimen mukaan.
Muistamme esimerkiksi erään lehden kilpailun, jossa silloinen pääministeri, nyttemmin presidenttiehdokkaana oleva kansanedustaja Matti Vanhanen voitti kisan. Hiljattain kisan ovat voittaneet mm. toimittaja Riku Rantala sekä räppäri Cheek eli Jare Tiihonen. Muita takavuosien voittajia ovat olleet mm. kirjalija, muusikko ja entinen kansaedustaja Claes Andersson (vas) ja näyttelija, kirjalija Peter Franzen. Vuoden 2015 voittaja oli laulaja Jalmari...korjaan Valtteri Torikka.
Tänä vuonna kisan voitti ylivoimaisesti lehtemme meteorologi Yrjö Ärjy. Voitto oli niin selvä, että toista palkintoa ei tänä vuonna jaettu lainkaan.
Iltapäivlehtisanomien toimitus onnittelee Yrjö Ärjyä ja tulee kukittamaan tämän heti, kun hän suostuu ilmaantumaan maisemiin. Me tiedämme tavan, jolla saamme Ärjyn tulemaan. Jätämme päätoimittajan pöydälle avatun konjakkipullon ja hän saapuu paikalle tuota pikaa.
Jos haluat katsoa, , miltä vuoden seksikkäin mies näyttää , kuva löytyy täältä: http://www.ipls.fi/435120604
Vuoden seksikkäin mies valittu
55
618
Vastaukset
Voisit jo lopettaa tällaisten lapsellisten kökkö-huumorien mainostamisen.
Palstan hallintokin saattaa kohta huomata luvattoman mainostamisen.
Voisit mennä mainostamaan 20 -palstalle.
Siellä ehkä sallitaan kakaramaisuudet.
On tietenkin myös niin, että minun kommenttini saattaa saada palstamme muut kakarat rientämään.
Osoittaakseen lapsellisesti mieltään minua vastaan.
H.Ajatella, en asetu 60 lajityypilliseen käytökseen ja siksi minulla on lähen 3400 seuraajaa. :-D
teozonen kirjoitti:
Me täällä mediassa olemme tottuneet siihen, että jotkut eivät vain ymmärrä.
"teozonen"
Aikuisuus velvoittaa ymmärrykseen.
Aikuisen ymmärrykseen.
Aikuisen ymmärrys ymmärtää kyllä lapsellisuuttakin.
Olen usein moittinut opiskeluista väärin luonteeseen verrattuna.
Sillä tavoin tulee liian useasti sossulle kuuluvia tyhjää-nauravia lasten-kasvattajia.
-
Totta on, että kaikki eivät ymmärrä.
Yhtä totta on myös se että jotkut luulevat ymmärtävänsä mitä media on.
H.teozonen kirjoitti:
Ajatella, en asetu 60 lajityypilliseen käytökseen ja siksi minulla on lähen 3400 seuraajaa. :-D
Yhtä totta on myös se että jotkut luulevat ymmärtävänsä mitä media on.
H.hunksz kirjoitti:
Yhtä totta on myös se että jotkut luulevat ymmärtävänsä mitä media on.
H.Aivan ja juuri siksi minun juttujani lukevat aika monet toimittajat. Et voi tietää, kuinka monta toimittajaa minun tuttavapiirissäni, mutta asian voit käydä tarkistamassa FB-sivuiltani, sillä se on julkinen. :-D
- Mielikuvitustako
Uskokaan tai älkää, mutta minä en tiedä miltä näyttää seksikäs mies. Näkyykö se naamasta? Hiuksista? Vartalosta? Vai jostakin ominaisuudesta? Ihmettelen aina miten sen ulkoapäin tietää, ennen kuin pääsee kokeilemaan kanssaelämistä. Sitten toki tiedän minäkin.
Koetin miettiä aloittajan luettelosta, kuka noista olisi seksikäs. En mitään vastausta saanut itseltäni.- ClasuListanParas
Mun mielestä se on kokonaisuus, jos on ns. "naitavan" näköinen ja -oloinen, sama pätee niin mieheen kuin naiseenkin.
Emme me täällä mediassakaan sitä tiedä, mutta me teemme näitä kyselyjä viihdyttääksemme lukijoitamme. Emme ota kantaa siihen, mikä on totuus, sillä jokaisellahan on oma totuutensa.
- mimmimum-..mi
En ole nähnyt vielä Yrjö Ärjyä.....mutta Samu Haber on ainakin valittu vuoden seksikkäimmäksi 2017....ei huonompi valinta ollenkaan...
Samu on sopiva siihen hommaan, sitä en kiellä, mutta Samu Haber ei pärjännyt meidän valinnassamme. Voit nähdä meteorologi Yrjö Ärjyn täältä: http://www.ipls.fi/435120604
- mimmimum-..mi
No on aikas Ärjy karvapää....mistähän hän sitä säätä ennustaa....pullonpohjasta...vai nenätuntumalla...äänestystulosta oli varmaankin peukaloitu....
mimmimum-..mi kirjoitti:
No on aikas Ärjy karvapää....mistähän hän sitä säätä ennustaa....pullonpohjasta...vai nenätuntumalla...äänestystulosta oli varmaankin peukaloitu....
Jep, juuri niin. Hän ennustaa pontikkapullon pohjasta sään kuin sään. Aina ei osu kohdalle, mutta yritystä on.
- Mielikuvitustako
No voi, Samu näyttää ihan mun lukiolaisikäiseltä lapsenlapselta. Söpöjä molemmat.
Mielikuvitustako kirjoitti:
No voi, Samu näyttää ihan mun lukiolaisikäiseltä lapsenlapselta. Söpöjä molemmat.
Ehkä katsoit Vain elämää-ohjelman. Siinä Samusta sai aika valoisan kuvan. Jos ajatellaan, että kaveri on Keski-Euroopassa todellinen superstar, niin siihen nähden näyttää siltä, että kusi ei ole nuppiin pahemmin noussut, Ehkä sekin vaikutta mielikuvaan miehestä.
Mies taitaa olla niitä heppuja, joista sanotaan seksikkyyden olevan korvien välissä.
Kun ei sitä päällepäin näy.Kauneus on katsojan silmässä. En miehenä voi ottaa kantaa siihen, miltä seksikkään miehen tulee näyttää, mutta minusta piirtäjä ei ole mallia ottanut kuvatessaan Ärjyä. Ärjy on aina osannut hoitaa raha-asiansa varsin mallikkaasti, milloin laillisin, milloin vähän laittominkin keinoin, mutta siitä enemmän elämänkerrassa, jonka kirjoitusprosessi on käynnissä.
teozonen kirjoitti:
Kauneus on katsojan silmässä. En miehenä voi ottaa kantaa siihen, miltä seksikkään miehen tulee näyttää, mutta minusta piirtäjä ei ole mallia ottanut kuvatessaan Ärjyä. Ärjy on aina osannut hoitaa raha-asiansa varsin mallikkaasti, milloin laillisin, milloin vähän laittominkin keinoin, mutta siitä enemmän elämänkerrassa, jonka kirjoitusprosessi on käynnissä.
On hän hiukan näköisesi, huumoria tämä.
Nätit pojat ovat harvoin seksikkäitä, liian pliisuja.Ancelina kirjoitti:
On hän hiukan näköisesi, huumoria tämä.
Nätit pojat ovat harvoin seksikkäitä, liian pliisuja.Graafikkoni Leena ei ole nähnyt minua livenä, mutta kuvissa kylläkin. Tuossa saattaa olla vähäinen määrä totuuttakin, vaikka sen huumoriksi määrittelet.
teozonen kirjoitti:
Graafikkoni Leena ei ole nähnyt minua livenä, mutta kuvissa kylläkin. Tuossa saattaa olla vähäinen määrä totuuttakin, vaikka sen huumoriksi määrittelet.
En ole minäkään sinua nähnyt kuin kuvissa, olen iloinen vähäisestäkin totuuden määrästä.
Ancelina kirjoitti:
En ole minäkään sinua nähnyt kuin kuvissa, olen iloinen vähäisestäkin totuuden määrästä.
Ainakaan en ole ulkonäköäni dokaamalla tärvännyt, muusta en ole oikea arvioimaan. :-D
teozonen kirjoitti:
Ainakaan en ole ulkonäköäni dokaamalla tärvännyt, muusta en ole oikea arvioimaan. :-D
Jäin nyt kuitenkin miettimään, ettet vain olisi kerran seisoskellut Loviisan bussiaseman liepeillä, kun Savonlinjan pikavuorossa istuin.
Ancelina kirjoitti:
Jäin nyt kuitenkin miettimään, ettet vain olisi kerran seisoskellut Loviisan bussiaseman liepeillä, kun Savonlinjan pikavuorossa istuin.
On aivan mahdollista. Olen käyttänyt julkisia liikennevälineitä vähäisessä määrin, mutta en hengaile missään viinapussi käsissäni, jos sitä tarkoitat. Eikä Loviisan bussiasema ole alkoholiongelmaisten hengailupaikka. :-D Yleensä käyn Loviisassa exäni autolla, koska meillä on yya-sopimus. Minä hoidan tarvittaessa hänen koiraansa ja toimin mikrotukihenkilönä. Vastineeksi saan auton käyttööni tarvittaessa.

En tietenkään tarkoita mitään muuta kuin sanoin.
Seuraavalla kerralla tulen kysymään oletko se sinä.Ancelina kirjoitti:
En tietenkään tarkoita mitään muuta kuin sanoin.
Seuraavalla kerralla tulen kysymään oletko se sinä.Minut tunnistaa varsin helposti punaisesta baretista, jossa on Amnestyn kokardi. Takin kauluksessa on sama merkki kullan värisenä. Provosoin persuladiaa alleviivamalla olevani rauhan asialla.
teozonen kirjoitti:
Minut tunnistaa varsin helposti punaisesta baretista, jossa on Amnestyn kokardi. Takin kauluksessa on sama merkki kullan värisenä. Provosoin persuladiaa alleviivamalla olevani rauhan asialla.
Hyvät tuntomerkit, minulla on yleensä musta reppu.
Siinä roikkuvat pieni apina ja Sotaveteraanien heijastin.
- mummuikäinen
Ehken lisää lehden levikkiä ja myyntiä - muuten samanlaista kökköhyymorin makua kuin joskus rippikouluikäisenä leirillä - keskeneräsellä leirikylällä oli vessana riukula metsääs
- - jo kuuskytluvulla sai tottua siihen että metsikössä risut rasahteli, kun tyttöjen paljaita peffoja kytsivät pötkivät pakoon, Ei yhtikäs aihe silleen kiinnostava missään mielessä
kuin noi kaikki homo-lepso - rättiröyhötykset alttarille plää plää- lässytykset
- - Onnea silti eloonne - sitähän kaikki tarvitsevat myös.Juu eipä sinne yhtä kaivata. Se on ollut omalla domainilla jotakuinkin neljä kuukautta ja lukijoita on jo yli 4000. Siis se kasvaa tuhannen uuden lukijan verran kuukaudessa.
"mummuikäinen"
Sinussa on viisautta.
Tähän aloitukseen ei aikuisilla ole asiaa.
Onpi lasten juttu.
H.Mikä se oikein houkuttelee tulemaan ja vastaamaan ei niin kiinnostaviin ja vähemmän fiksuihin aloituksiin.
Kun voi myös pysyä poissa meidän lasten ja idioottien porukasta.
Ja kun samaa saarnaa toistetaan aina silloin, kun itseään ei kiinnosta.
Muita mollaten.Ancelina kirjoitti:
Mikä se oikein houkuttelee tulemaan ja vastaamaan ei niin kiinnostaviin ja vähemmän fiksuihin aloituksiin.
Kun voi myös pysyä poissa meidän lasten ja idioottien porukasta.
Ja kun samaa saarnaa toistetaan aina silloin, kun itseään ei kiinnosta.
Muita mollaten."Ancelina"
Minulleko?
H.Ancelina kirjoitti:
Mikä se oikein houkuttelee tulemaan ja vastaamaan ei niin kiinnostaviin ja vähemmän fiksuihin aloituksiin.
Kun voi myös pysyä poissa meidän lasten ja idioottien porukasta.
Ja kun samaa saarnaa toistetaan aina silloin, kun itseään ei kiinnosta.
Muita mollaten.He, jotka palaavat vaikka vain provosoidakseen, ovat kuitenkin kiinnostuneita. Me idiootit olemme oma rotumme, mutta aika kouliintuneet ja se on pakko myös sanoa, että olen saanut paljon aikaan omalla tavallani. Jos aloituksiani poistetaan täältä, ei se vaikuta minuun millään lailla. Jatkan omalla tielläni ja sillä siisti.
hunksz kirjoitti:
"Ancelina"
Minulleko?
H.Jos katsot kuuluvasi kohteeseen, niin myös sinulle h.
teozonen kirjoitti:
He, jotka palaavat vaikka vain provosoidakseen, ovat kuitenkin kiinnostuneita. Me idiootit olemme oma rotumme, mutta aika kouliintuneet ja se on pakko myös sanoa, että olen saanut paljon aikaan omalla tavallani. Jos aloituksiani poistetaan täältä, ei se vaikuta minuun millään lailla. Jatkan omalla tielläni ja sillä siisti.
Osittain myös hallitsemisen ja määräilemisen halua, pitää näyttää muille heidän paikkansa, oman kengänkannan alla.
Ancelina kirjoitti:
Osittain myös hallitsemisen ja määräilemisen halua, pitää näyttää muille heidän paikkansa, oman kengänkannan alla.
Tämänhän me olemme tienneet jo kymmenisen vuotta, että kaikilla keskustelupalsoilla on henkilöitä, jotka keskittyvät muiden paimentamiseen enemmän kuin itse keskusteluun. Keskustelusta keskustellaan lähes jokaisessa aloituksessa jossain vaiheessa.
Ancelina kirjoitti:
Mikä se oikein houkuttelee tulemaan ja vastaamaan ei niin kiinnostaviin ja vähemmän fiksuihin aloituksiin.
Kun voi myös pysyä poissa meidän lasten ja idioottien porukasta.
Ja kun samaa saarnaa toistetaan aina silloin, kun itseään ei kiinnosta.
Muita mollaten.Muistan ajan jolloin tulin 50 -palstalle varsin näyttävästi ja kysyin, kuka on palstan kingi? Sain H:sta vihamiehen ja se ei näytä yhtään laantuneen. Jos tällainen palstakingiysilluusio ei ole lapsellista, niin mikä sitten?
teozonen kirjoitti:
Muistan ajan jolloin tulin 50 -palstalle varsin näyttävästi ja kysyin, kuka on palstan kingi? Sain H:sta vihamiehen ja se ei näytä yhtään laantuneen. Jos tällainen palstakingiysilluusio ei ole lapsellista, niin mikä sitten?
"teozonen"
Jos minuun viittaat, niin et ole minusta viha-miestä saanut.
Olen edelleenkin se mies, joka viis-kymppisissä jo fiksuna esiintyi.
Typeryyksille mielensä ilmaisi.
Elähän edelleenkin rauhassa, kyllä minä tarvittaessa kommentoin.
Kun minä olen kanssasi, ovat myös monet, olethan huomannut, toiset kainalossasi. :)

H.Minuun viittaamalla saa kaiken-laista, eikö vain? :)
H.hunksz kirjoitti:
"teozonen"
Jos minuun viittaat, niin et ole minusta viha-miestä saanut.
Olen edelleenkin se mies, joka viis-kymppisissä jo fiksuna esiintyi.
Typeryyksille mielensä ilmaisi.
Elähän edelleenkin rauhassa, kyllä minä tarvittaessa kommentoin.
Kun minä olen kanssasi, ovat myös monet, olethan huomannut, toiset kainalossasi. :)
H.h jos minuun viittaat tuolla kainalossa olemisella, niin olen palstoilla jutellut teozonen kanssa pidempään kuin sinun, aika harvoin hän täällä käy.
Ei kannata olla mustis, kyllä sinulla tyttösiä riittää.Ancelina kirjoitti:
h jos minuun viittaat tuolla kainalossa olemisella, niin olen palstoilla jutellut teozonen kanssa pidempään kuin sinun, aika harvoin hän täällä käy.
Ei kannata olla mustis, kyllä sinulla tyttösiä riittää."Ancelina"
En käyttänyt mitään kirjainta nimi-merkkiin viittaavaa.
Joten en viittaa sinuun(kaan).
Jatka pois.
Palsta ei voi jatkua ilman keskusteluja.
Laitahan siis jonnekin peukku.
H.hunksz kirjoitti:
"Ancelina"
En käyttänyt mitään kirjainta nimi-merkkiin viittaavaa.
Joten en viittaa sinuun(kaan).
Jatka pois.
Palsta ei voi jatkua ilman keskusteluja.
Laitahan siis jonnekin peukku.
H.h no et käyttänyt, mutta me kaksihan tässä eniten on "kainalossaan" pyöritty, ehkä tarkoititkin itseäsi.
Ei ole ollut aihetta peukutteluun.- pelkuri-pelle
teozonen kirjoitti:
Tämänhän me olemme tienneet jo kymmenisen vuotta, että kaikilla keskustelupalsoilla on henkilöitä, jotka keskittyvät muiden paimentamiseen enemmän kuin itse keskusteluun. Keskustelusta keskustellaan lähes jokaisessa aloituksessa jossain vaiheessa.
"Tämänhän me olemme tienneet jo kymmenisen vuotta, että kaikilla keskustelupalsoilla on henkilöitä, jotka keskittyvät muiden paimentamiseen enemmän kuin itse keskusteluun. Keskustelusta keskustellaan lähes..."
No, nyt nappasi mielipiteesi. Olisit vielä lisännyt nämä "keittiöpsykologit", jotka määräävät lääkkeet ja kehottavat mielenterveystoimiston puoleen kääntymistä.DD
Mielestäni meidän ikäisillä pitäisi olla muistissa ne kotona opitut säännöt lapsuudesta, että et tee niin ja et ainakaan niin, mutta nyt jakaa omanikäisemme näitä ohjeita toisille kirjoittajille!D
Meneeköhän oppi koskaan perille? "Soppii eppäillä"?
ps. no nyt hunkzsi alkoi sanailemaan Ancelin kanssa tuossa välissä, joten menen puskaan. pelkuri-pelle kirjoitti:
"Tämänhän me olemme tienneet jo kymmenisen vuotta, että kaikilla keskustelupalsoilla on henkilöitä, jotka keskittyvät muiden paimentamiseen enemmän kuin itse keskusteluun. Keskustelusta keskustellaan lähes..."
No, nyt nappasi mielipiteesi. Olisit vielä lisännyt nämä "keittiöpsykologit", jotka määräävät lääkkeet ja kehottavat mielenterveystoimiston puoleen kääntymistä.DD
Mielestäni meidän ikäisillä pitäisi olla muistissa ne kotona opitut säännöt lapsuudesta, että et tee niin ja et ainakaan niin, mutta nyt jakaa omanikäisemme näitä ohjeita toisille kirjoittajille!D
Meneeköhän oppi koskaan perille? "Soppii eppäillä"?
ps. no nyt hunkzsi alkoi sanailemaan Ancelin kanssa tuossa välissä, joten menen puskaan.Jepulis, mutta keskustelu keskustelusta ja keskustelijoita on hedelmätöntä. :-D Silti se tuppaa tulemaan jokaiseen ketjuun.
- KuvitusVaiKuvotus
Joonas noin hienosti kävi. Kukaan normaali ihminen ei tiedä moisesta lehdestä mitään. Ei ole koskaan nähnyt missään.
Siellä niitä seksikkäänä itseään pitäviä on kai ilta-pxska-satu-lehdessä ihan pilvin pimein."KuvitusVaiKuvotus"
Jospa määrittelisit ensin sen "normaalin ihmisen". Lasket luullakseni itsesi joukkoon?- New-age
Minusta Julio on seksikäs. Sillä on ihana purenta ja hymy. Ou Juluo ou Julio...
Tuosta piirroshahmosta tulee mieleen eräs henkilö.
En taida kertoa kuka. Heittäydynpä salaperäiseksi. Hmmm. New-age kirjoitti:
Minusta Julio on seksikäs. Sillä on ihana purenta ja hymy. Ou Juluo ou Julio...
Tuosta piirroshahmosta tulee mieleen eräs henkilö.
En taida kertoa kuka. Heittäydynpä salaperäiseksi. Hmmm.Kerro nyt! Haluan tietää.
- New-age
Minusta hahmo näyttää laihtuneelta Soininvaaralta. Anteeksi paljon, paljon.
Jos joku häntä kannattelee. En tahdo loukata. New-age kirjoitti:
Minusta hahmo näyttää laihtuneelta Soininvaaralta. Anteeksi paljon, paljon.
Jos joku häntä kannattelee. En tahdo loukata.Hänen vaimonsa Anna-Maria os. Lehtonen kannattelee. Toimii kirjaston johtajana Helsingissä. Perhetuttuja olemme. :-D
- New-age
Huomenta.
Rohkenenko kysyä, mitä mieltä olet ihmisten pisteyttämisestä?
Vauvoja pisteytettiin 80-luvulla.
Minulle tulee mieleen kansakoulussa annetut leimat: possuja, hevosia, tähtiä.
Pärstän kertoimista on puhuttu??
Siksipä suhtaudun penseästi esim. pääsykokeiden poistoon. Mielestäni pitäisi säikyttää, koska ne ovat "objektiivisia", ilman paikalliskoulun suosimista tai painamista. - New-age
Säikyttää po. säilyttää.
New-age kirjoitti:
Säikyttää po. säilyttää.
No, minulla on muutama alakouluikäinen lapsenlapsi ja olen ymmärtänyt, että ainakaan numeroarvostelua ei tuossa vaiheessa lapsilla ole ja se voi olla hyvä. Pääsykokeet kävin itse läpi pyrkiessäni oppikouluun ja se stressasi, mutta pääsin läpi. Ei mulla muuta mielipidettä asiaan ole, koska muuta opettajan kokemusta ei ole kuin kolme vuotta tietojenkäsittelyn opettamista eläkeläisille.
New-age kirjoitti:
Huomenta.
Rohkenenko kysyä, mitä mieltä olet ihmisten pisteyttämisestä?
Vauvoja pisteytettiin 80-luvulla.
Minulle tulee mieleen kansakoulussa annetut leimat: possuja, hevosia, tähtiä.
Pärstän kertoimista on puhuttu??
Siksipä suhtaudun penseästi esim. pääsykokeiden poistoon. Mielestäni pitäisi säikyttää, koska ne ovat "objektiivisia", ilman paikalliskoulun suosimista tai painamista.Ai niin oli. Kaikki viisi lastani ovat syntyneet -80-89. :-)
- New-age
teozonen kirjoitti:
No, minulla on muutama alakouluikäinen lapsenlapsi ja olen ymmärtänyt, että ainakaan numeroarvostelua ei tuossa vaiheessa lapsilla ole ja se voi olla hyvä. Pääsykokeet kävin itse läpi pyrkiessäni oppikouluun ja se stressasi, mutta pääsin läpi. Ei mulla muuta mielipidettä asiaan ole, koska muuta opettajan kokemusta ei ole kuin kolme vuotta tietojenkäsittelyn opettamista eläkeläisille.
Käsitin niin, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistoihin, korkeakouluihin ja näin pääsisi suoraan.
Pienten lasten arviointi ehkä voi alkuun olla pehmoisempaa.
Äidinkieli ja matematiikka ehkä helpoimmat arvioida.
Numeroarvioinneista ei kyllä kansiksesta jäänyt traumaa.
Opettanut olen vain ystäväni lasta matikassa, jotta selvitti aineen. New-age kirjoitti:
Käsitin niin, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistoihin, korkeakouluihin ja näin pääsisi suoraan.
Pienten lasten arviointi ehkä voi alkuun olla pehmoisempaa.
Äidinkieli ja matematiikka ehkä helpoimmat arvioida.
Numeroarvioinneista ei kyllä kansiksesta jäänyt traumaa.
Opettanut olen vain ystäväni lasta matikassa, jotta selvitti aineen.Kaikki kolme aikuista tytärtäni ovat käyneet yliopistonsa Belgiassa ja siellähän pääsee yliopistoon ekalle vuodelle kaikki ylioppilaat, mutta karsinta, kuten Ranskassa, on toisena ja kolmantena vuonna ankara. Siksi mm. keskimmäinen tyttäristä oli vain 24 v. valmistuessaan psykologiksi.
Suomessa vanhin poikani meni toista tietä käyden ensin ylopiollaaksi iltakouluna, sitten AMK-insinöörin tutkinnon ja suorittaa nyt DI:n tutkintoa Oulun yliopistossa, joten en tiedä miten nuo pääsykokeet nykyään kullakin asteella ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855