Synkkä paikkakunta

Konnevesi on synkkä paikka asua. Ei valonpisaraakaan näy. Kun saapuu autolla kylälle sen voi aistia heti. Mistäköhän moinen johtuu?
272142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Millä tavalla synkkä?
Ethän vain pahoittanut mieltäsi noista aiemmista viestiketjuista ja päättänyt kostaa mustamaalaamalla koko kunnan? Täällä näkyy olevan sellainen tapa, että kun yksi suuttuu toiselle niin hän haukkuu koko yhteisön.
Mutta aamuyöstä kyllä on synkkää koska katuvalot sammutetaan puolenyön aikoihin.

Äänestä

Mitä noista loukkaantua! Ei täällä mitään uutta tapahdu, on vain pimeää, mielissä ja koko kylän yllä lepää ikuinen kaamos.

Äänestä
  • Mistä tiedät ettei se kaamos ole vain sinun mielessä. Jos minua alkaa masentaa, niin silloin kaikki muukin tuntuu masentavalta. Olen asunut suht samakokoisella paikkakunnalla ja seurannut sen kylän liikehdintää. Lopputulema oli se, että ilmapiiri oli melko samankaltainen, mutta sillä erotuksella etten juuri tuntenut ketään.

    Äänestä

Voihan se olla vika mielialassakin. Kuitenkin tällä kylällä asuu ikävyys. Se on aina ollut. Vaikea nähdä iloisia asioita, kun kukaan ei edes iltaisin liiku kylällä. Ainoat kulkijat on nuo autoilla rinkiä ajavat aikamiehet.
Nyt tulee syksy ja on vielä paljon pimeämpää. Varsinkin kun joka toinen katuvalo on sammunut sivukujan varrelta. Kesä jota odotin ei tullutkaan. Mitäs teet?

Äänestä

Valo ja valonpisarat ovat meillä kaikilla mielissämme. Itsestämme on lopulta kiinni sytytämmekö soihtumme valoksi kaikille vai kusemmeko yhteiseen hiileen kun nyt sattuu
vaan jurnuttamaan niin perin ankarasti. :)

Äänestä
  • Turvapaikanhakijoiden auttaminen toisi valoa Konneveden masentuneeseen ilmeeseen, voisitte olla avuksi ja tarjota turvapaikkoja sodan uhreille. Uusi sairaala ja koulu joita he tarvitsevat sekä toimivat sosiaalipalvelut. Rikkaan kuntanne apua tarvitaan.

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Turvapaikanhakijoiden auttaminen toisi valoa Konneveden masentuneeseen ilmeeseen, voisitte olla avuksi ja tarjota turvapaikkoja sodan uhreille. Uusi sairaala ja koulu joita he tarvitsevat sekä toimivat sosiaalipalvelut. Rikkaan kuntanne apua tarvitaan.

    Jahas, katkeramielisellä uljaan nimeni lainaajalla on taas sytytys pielessä polkemansa ajatusmopedin tulpassa kehittynyt kipinä! Ei suuri mutta näin syksyn pimeydessä juuri
    näkyvä. :) Jatka toki Hehkuttaja 8.9. 2017 sen pimeätulppaisen moposi polkemista.

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Jahas, katkeramielisellä uljaan nimeni lainaajalla on taas sytytys pielessä polkemansa ajatusmopedin tulpassa kehittynyt kipinä! Ei suuri mutta näin syksyn pimeydessä juuri
    näkyvä. :) Jatka toki Hehkuttaja 8.9. 2017 sen pimeätulppaisen moposi polkemista.

    Ei tuota kukaan oikeaksi "Hehkuttajaksi" luullutkaan koska kirjoitti ihmisten aikaan, eikä aamuyöstä.

    Äänestä

Mee maalaislääkärille ja pyydä bentsoja, kyllä sitten kyläkin silmissäsi kirkastuu

Äänestä
  • Ei niitä bentsoja tuosta vain saa. Tietämätön olet. Eikä ne synkkyyteen taida auttaa, vievät syvemmälle. Mielen ongelmat eivät ole hyvä vitsin aihe.

    Äänestä

  • Korjaatietosi kirjoitti:

    Ei niitä bentsoja tuosta vain saa. Tietämätön olet. Eikä ne synkkyyteen taida auttaa, vievät syvemmälle. Mielen ongelmat eivät ole hyvä vitsin aihe.

    Vielä tosikkokin olet, hanki ny vaan niitä pillereitä

    Äänestä

Kyllä tämä minustakin o vihoviimene kylä asustaa, mutta minkäs teet kun leipä lähtee täältä. Sen perässä pitää kulkea. Täällä pidetää niin kirjaa ihmisten edesottamuksista että on hyvä piileksiä vapaa-aika pimennossa.
Pimmeetä piisoa.

Äänestä
  • Milläs ihmeellä saat leivän täältä? Työstä tuskin ainakaan kunnon palkkaa? Jos työsi kunnolla teet et ainakaan kiitosta saa...

    Äänestä

Valitettavasti täällä tiedetään toisten asiat paremmin kuin arvaisikaan itse, jos juorujen kohteeksi joutuu. Aamukylmäsellä kun Matkahuoltoon törmäät, siellä kuulet varmasti tuoreimmat jutut sivukylänkin edesottajista ja edesottamuksista. Eipä tarvitse juuri mitään tapahtuakaan, johan jutut maustuu meheviksi...voi mikä nautinto se onkaan puhua vähän ohikin.

Äänestä

Matkahuollossa istuvat ne, joilla sitä omaa elämää ei juurikaan ole. Siellä on hyvä juoruta toisista ja myrkyttää mielipiteillään mahdollisimman paljon ympäristöään. Se vähäinen mielihyvä heille suotakoon. Tottakai se juoruilun kohteista tuntuu kurjalta, kun loppupelissä toisten asioita voi parhaimmillaankin vain arvailla. Ja ne arvailut menevät yleensä pieleen, mutta siirtäähän sillä katseen omasta tyhjyydestä.

Äänestä
  • Juurkin näin,oma maailma rakennetaan mukavaksi viihteeksi jonka äärellä on katukahvilassa perseenlevityksen istumakurssilaisten eri nastaa katsella maailmaa
    180 asteen kulmasta ja havaita kaikkea ihmeellistä juurta paskapuheisiinsa.

    Äänestä

  • Hehkuttaja tarkoittanee katukahvilan sijasta Suolahen sänkyä.

    Äänestä

  • Kyllä matkahuollossa tiedetään kunnan asiat parhaiten, siellä tiedetään jo seuraavan viikonkin taphtumat ja jopa kunnan päätöksetkin. Siellä on tietoa kunnan tapahtumista jopa enemmän kuin Suolahessa.

    Äänestä

Narsismi tarkoittaa itserakkautta ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden kustannuksella tai heitä väheksyen

Äänestä

Aloittaja mainitsee Konneveden olevan synkkä paikka, kyllä Hankasalmi on vielä synkenpi paikka, ennemmin asun täällä Konnevedellä.

Äänestä
  • Veteläinen kun sanoo lähtevänsä ulkomaille, niin se lähtee Hankasalmelle. Kun sanoo menevänsä mökilleen, menee Suolahteen.

    Äänestä

  • Miltähän kohdalta hankasalmi on synkempi kuin Konnevesi? Ei ainakaan ole synkempi kuntien velan määrässä, jossa Konnevesi loistaa toisiksi velkaisimpana kuntana KOKO SUOMESSA!
    Konnevedellä ei ole kuin kansallispuisto, joka sekin sijaitsee Rautalammin puolella.

    Äänestä

  • turhahaukkua kirjoitti:

    Miltähän kohdalta hankasalmi on synkempi kuin Konnevesi? Ei ainakaan ole synkempi kuntien velan määrässä, jossa Konnevesi loistaa toisiksi velkaisimpana kuntana KOKO SUOMESSA!
    Konnevedellä ei ole kuin kansallispuisto, joka sekin sijaitsee Rautalammin puolella.

    Hankasalmi on synkkä ja siksi jää, uskovaiset eivät riemuitse, heille riittää Jumalan rakkaus, muutoin saa olla synkkää, kun elää kurjuudessa niin saa kirkkaamman kruunun taivasten valtakunnassa.

    Äänestä

Portti kansallispuistoon....Häyrylänrannassa??
Tuolle nauraa jo naurismaan aidatkin.
Kansallispuisto on Rautalammilla ja piste..on aika noloa mainostaa että rannasta alkaa puisto..

Äänestä

Jo valkenee kaukainen ranta.... jne. Valoa riittää ja mieli on iloinen. Kaamos takana vähäksi aikaa ja unohtuu synkkä mieli. Kyllä valo mielialaan vaikuttaa, ei käy kieltäminen. Ei malttaisi nukkua kesäöinä, olisi kiva kuljeskella ulkona ja kuunnella luonnon ääniä hiljaisuudessa. Ei yksin tule lähdettyä. Kesä vaan tahtoo mennä ohi liian nopeaan.
Ollaan iloisia lämmöstä ja valosta, nyt on kesä. Viime vuonna sitä ei ollut.

Äänestä

Suolahessa on veteläisten onni ja autuus.

Äänestä

Ei juokse runosuoni, mutta suonta vetää. Lähden hätää kärsivien huoneeseen ja puristan ilmat ehtoolla pihalle ja lepakot lentää katveeseen. Anna mun olla, anna mun olla ja unohta aaa! Kyllä se siellä seisoo näemmä kuin ennenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pienikenkäinen kirjoitti:

Konnevesi on synkkä paikka asua. Ei valonpisaraakaan näy. Kun saapuu autolla kylälle sen voi aistia heti. Mistäköhän moinen johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu