Käytöstapa

Osaako kukaan kertoa miksi koira lähtee aina pois makuuhuoneesta, kun isäntä tulee nukkumaan?
8243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hän pitää isäntäänsä "his Master'ina tai his Majestic'na" ja poistuu kunnioittaakseen Hänen rauhaansa. Voi toki olla myös että isännän kuorsaus häiritsee koiraa itseään.

Olette tavallaan onnellisessa asemassa kun koira ei halua nukkua samassa sängyssä tai ota vartiopaikkaa aivan sängyn viereltä ollakseen potkittavana kun käytte yökusella tai jääkaapilla.

Äänestä

Joo, ei tule sänkyyn ja vaikka pyytäisi, niin hyppää alas heti kun rapsutus loppuu. Isäntä ei kyllä kuorsaa. Olen ajatellut että koira suojelee minua, ja kun isäntä tulee sänkyyn niin koira lähtee joko tytön huoneen eteen tai olohuoneeseen ulko-oven eteen. Luottaa varmaan, että isäntä hoitaa mahdollisen uhan. Ainoa jota koira tottelee hyvin, on juurikin isäntä. Muita perheenjäseniä tottelee jos huvittaa 😄

Äänestä

selvä tapaus. koiralla on traumaattisia kokemumuksia. pelkää tiettyjä asioita ja paikkoja. isäntä on kohdellut koiraa väkivaltaisesti makuuhuoneessa. tälle koiran omistajalle pitäisi antaa kunnon vanhan ajan selkäsauna saunan takana ja ottaa koira muiden ihmisten haltuunn

Äänestä
  • No johan mä aattelinkin missä viipyy nää keskustelupalstojen valopäiden kommentit. Tulihan ne sieltä pienellä viiveellä 😅😅

    Äänestä

Vaimon hoitamisessa vuoronvaihto.

Äänestä
  • Mutta kun se tapahtuu terveenäkin ollessa?

    Äänestä

  • Testosteronista johtuva hoito kyseessä.

    Äänestä

Jospa se koira on saanut liikaa "jalkahoitoa". Kyllä koirankin pitää saada nukkua rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sazukka kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa miksi koira lähtee aina pois makuuhuoneesta, kun isäntä tulee nukkumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu