omituisempia kuin "maalaiset". Koska kaikkien sivilisaatioiden on oltava ollut pakko käydä läpi kehityksensä (evoluutionsa) lähes samankaltaisten fyysisten luonnonlakien rajapintojen kanssa totean että extraterrestriaalit ovat hyvinkin samankaltaisia kuin ihmiset. Ne voivat olla toki oudon näköisiä, mutta muuten uskon että perusominaisuuksiltaan ne eivät ole sen kummallisempia eivätkä sen eroavaisempia toisistaan kuin vaikka kolibri ja syvän meren valosilmä lyhty kala. Eri toki eroavaisuuksia löytyy mutta ei ihan tolkuttoman outoja. Ainakaan en usko siihen /"vielä/"
En usko extraterrestriaalien olevan merkittävästi
9
218
Vastaukset
- ufoantropologi
Saattaa hyvinkin olla, että alieenit olivat telluslaisten kaltaisia muutamia satojatuhansia vuosia sitten.
Nyt ovat sitten valtavan paljon kehittyneempiä.
Heidän kolibriensa älykkyystaso ylittää jo merkittävästi telluksen ihmisen vastaavan.- jhgjhgjhgjhg
Muutamassa sadassa tuhannessa vuodessa ei sellaista kehitystä voi mitenkään tapahtua.
- kaikki_mahdollista
Ufologiassa kaikki on mahdollista, minkäänlainen skeptisyys ei saa tulla kuuloonkaan !
- kärpänen.otsalla
Hankala sanoa minkälaisia otuksia universumi pitää sisällään, mutta olettaisin älykkäimpien olevan humanoideja eli ruumiinrakenteeltaan ihmisen kaltaisia.
Mitä vanhemmista lajeista on kyse, niin sitä enemmän he todennäköisesti turvautuvat teknologiaan. Persekin luultavimmin pyyhitään jollain kosmisella vaippasäteellä. Teknologian käyttäminen on saattanut vaikuttaa heidän perintötekijöihinsä ja suhtautumiseensa muihin universumin otuksiin. Esimerkiksi miljoona vuotta nykyihmistä edistyneempi saattaa suhtautua ihmisen tasoisiin otuksiin ikäänkuin hyönteisinä. - Meab.Mij
Tämä selittää sen miksi Alienit haluavat aina tunkea jotain tutkittavan olennon anaaliin tai anuksee.
Osaatko sanoa mikä paikka olisi Suomessa paras näiden extratertestiaalien tarkkailuun, vaikka ihan kauempaa kaukoputkella, sillä eiväthän ne osaa ajatuksia lukea, vai osaavatko?- ufo.kalastus
Suosittelen sinulle seuraavaa. Siirrät sänkysi ikkunan eteen ja avaat verhot. Tämän jälkeen vedät housut kinttuihin ja käyt sängylle makaamaan peräaukko kirkkainta taivaankappaletta kohden, ja jäät odottelemaan ensimmäistä kontaktia.
Voisi ainakin helposti kuvitella Maan kaltaisella planeetalla evoluution tuottavan saman tapaisia olentoja kuin täälläkin. Jos planeetan olosuhteet eroavat vaikkapa painovoiman suhteen, niin se todennäköisesti näkyy planeetan eliöissäkin.
- Tinköpautit
Niin, maailmankaikkeus on mitä, 13 miljardia vuotta ja rapiat. Maan kaltaisia planeettoja on voinut syntyä joskus 6 miljardin kohdalla ja siellä elämää. Jos tuolla on syntynyt älyllistä elämää, se on kehittynyt sellaiseksi, mitä meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ymmärtää. Sitä voi olla tässä meidän ympärillä, mutta meillä ei ole kykyä havainnoida sitä. Esim tämä 95% maailmankaikkeuden massasta joka on piilossa voi olla sitä. Ihmisen teknologia on kehittynyt "huippuunsa" 100:ssa vuodessa, miten sitten 1 000 000 000:ssa vuodessa.
- Madame_äksä
Miltä lie näyttää ihminen sadan vuoden kuluttua, keinonivelet on jo nyt arkipäivää, kohta keinoraajat ja elimet sitten keinoaivot. Kyborgeja meistä on tulossa ja kuolemattomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642