Vieläkö avaatte television uutisvuodon aikaan. Saavatko Ahomaa, Katja Ståhl ja Anna Perho nauruhermot koetukselle. Itse tykkään.
Uutisvuodon uudet
XXO_REE_ies
28401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Petteri egonsa kaa ei herätä kiinnostusta . Kaikensortin puuhastelut menneisyydessä eivät tuo viihdemediaan plussaa .
En tiennytkään vielä ketä siellä naamioiden takana oli. Ihan innolla tulen katsomaan ainakin yhden jakson, ehkä toisenkin. Sitten päätän, jatkanko. Olin kyllä aika lailla kyllästynyt Jariin ja Staniin, vaikka ovat sanavalmiita ja nopeaälyisiä. Kun vain liian kauan katsoo samaa, niin kyllästyy.
Ohjelmassa voisi olla enemmän kysymyksiä ja vähemmän, jotenkin sopivasti, sitä vitsailevaa suunsoittoa. Alussa olikin, myöhemmin on mennyt souksi. Toivottavasti paranee sisältö!
Katja Ståhlin nokkelia kommentteja olen jossakin seurannut, nuo kaksi muuta ovat vieraampia.
On tutustuttava , joten vastaan kyllä katson, päätän sitten kun muutama osio on katseltu, eihän sitä tiedä ennenkuin tottuu 'uusiin' vanhoihin kasvoihin.
Jos joku ei tykkää on jo yksi virike!
Siis lauantai-iltaan...tervetuloa kanavalle.
Missä Hedberg , Kataja ja Riku Nieminen. Kaikkien aikojen hauskimmat koomikot.
unohtamatta Akua
Minä olisin halunut ne kolme pulskaa poikaa:
* HK.keisari
*Turkulainen kiinteistövälittäjä
*Katajan Janne
Jokainen olis naurattannu paljon enemmän kuin Ahomaa
Poijjaat on fiksuja. eivät "tuppaa joka ohjelmaan" ;). Kasvot kuluvat.
Vai niin.
Sehän riippuu taas ketä lyödään, ja miten yksipuolisesti. Tahtoo aina olla puoluepolitiikkaa mukana liiaksi. Uutisvuoto, mitä se on? Ilveilläänkö uutisilla, vai ihmisillä? Aiemmin on ilveilty ihmisillä, ja heidän tekemisillään tai tekemättömyyksillään. Jospa viisaus ja tasapuolisuus lisääntyisi, niin ohjelmassa voisi olla ideaa jatkossakin.
Käsikirjoitettu.
Eilinen uutisvuoto oli tosi hyvä. Se entinen jääkiekkoilija heitti hyvää läppää.
Meinasin katsoa, mutta heti alku näytti niin samalta, että kirja voitti.
Ihme kun Vappu Pimiää ei ole pyydetty, hän on nykyään joka ohjelmassa. Maajusissa oli paljon parempi Mia Nuutila, pitikö siihenkin tupata.
No, minusta oli ihan katsottavaa. Onneksi ei näitä kaikkialla näkyviä kaikenkansannaurattajakasvoja. Uudet kapteenit joutuvat tekemään töitä, pysyäkseen kartalla. Vieraat tuovat riittävää vaihtelua. Ehken nyt ihan
Väyrysen mollaamisesta tykännyt. Politiikan vääntö huumoriksi on taitolaji.
Jos menee alle barin, ei hyvä.
Mutta odotellaan ja katsotaan eli annetaan mahdollisuus.
Ei ekaan kertaan vielä jää.
Ilkivaltiaat oli mielestäni hauska. Kukin ryhmä sai sarkasmia osakseen.
Vai itse valtiaat?
Jepjep.
Eipä tullut katottua ja muutoinkin telkku on viime aikoina saanut olla aikas paljon rauhassa.
Minun pitäisi ensin tietää, mikä on telkku eli televisio, joku uusi laite vai? Olen kuullut, että niitä on ihmisten olohuoneissa sohvan välittömässä läheisyydessä leipälautasen ja maitopurkin ja lenkkimakkaran edessä.
Jos se on joku uusi villitys, voisihan sellaisen hankkia.
Mistä niitä saa, että voisin katsoa? Maksaako ne paljonkin?
En minä tiedä milloin se on keksitty, meille se hankittiin puoli vuosisataa sitten ja silloin sen kuva oli mustavalkoinen. Kanaviakaa ei juuri ollu ja kuvan laatu oli mitä oli mutta kyllä sitä kahtoi. Eli vanha villitys, jonka tietokone on pitkälti jo syrjäyttänytkin. Mutta jos haluat ostaa, hinnat on lsidasta laitaan, koosta ja oheismausteista riippuen. Meil on semmonen kaareva viidenkymmenen viiden tuuman.
Eipä tullut katsottua...
Eipä ole Tabermannin ja Tervon veroista, heidän sanaleikeistään pidin.
Mutta nyt uutisvuoto on uusi uudella miehityksellä, turha haikailla vanhaa.
Pitääpä joskus katsoa.
Paljon riippuu myös vieraista, joskus nyppii kun ennen vaaleja alkaa poliitikkojen marssi jokaiseen hupiohjelmaan, ehkä se on vaikeaa löytää sanavalmiita taviksia, joita heitäkin siinä ohjelmassa olisi kiva joskus nähdä.
Kiitti - nyt riitti. En aio enää katsoa koska SS:n typerä itseriittoinen ja narsistinen habitus alkoi kyllästyttämään oikein kunnolla. Suosittelen seuraavia ohjelmia: "Ummikot ulkomailla" ja " Rakas,sinusta on tulossa pullukka". Draamaa parhaimmillaan.
En pysty - en kertakaikkiaan pysty.
Vaikea arvalla
Äsken satuin näkeen uusinnan, en oikein tiedä. Mennyt alkuperäisestä kirjallisesta kommentoinnista johonkin muuhun. Noh, Katja Stål ihan ok. Kässäriä vähän muutettu, miten toiminee. Niin, Tervo, Taberman, net teki ohjelmaa, sieltä sisältöä. Nykyinen jengi epäilyttää. Hitto, se lihava jutilakin oli haalattu studioon kertomaan typeriä puujalkavitsejä.
Menee liian paljon vierailijoitten piikkiin, ennen oli varma peruspohja kapteenien persoonissa.
Yli-ikäinen formaatti. oletan ei kestä enää kauaa. Tollaselle ajankohtaiselle sarkasmille toki aina tilausta, nyt paljon kilpailijoita ja kilpailu on kovaa. Vaan seuraillaan muistaissaan.
=DW=
Anna Perho tulee käsittääkseni ensijaksoon. Mutta missä on Suomen hauskin mies Hedberg, joka olisi voinut tulla Tervon tilalle .
Tiedä hauskuudesta
Kundilla kädet täynnä töitä. Tekee toki duuneja telkkariin, kaupallisille kanaville, pikapuoliin alkaa vitosella Komediakeittiö. Uutisvuoto nauhoitetaan perjantaina, se oletettavasti vois haitata keikkailua.
Ismo Leikolaa mainittu suomen hauskimmaksi. Enpä tiedä, objektiivsia asioita. Ite en oikein ole sisäistänyt stand uppia. Jotenkin tuntuu, se pitäis nähdä livenä, ei telkkarista.
=DW=
Minusta oli kyllä aika hyvä. Se nurinpäin kuuntelu oli mielenkiintoinen, sai meidät molemmat tosissaan mukaan arvailemaan. Hauska! Meinaamme jatkaa katsomista.
Pois pelistä,ilman Riku Rantalaa/Tuomas Milonofia ei YLE veron maksu tunnu miltään.
Pappi se on joka vanhoja muistelee,mitäpä met mennehen talvien lumista,jo vain sielä pittääki olla EHOTTOMASTI JUSSI VATANEN ,Tulitikkuja lainhaamassa ollu nimi kaima.Eikä tehis pahhaa jos oliski sääliä herättävä munaukko RIKU.