Nyt en muista mistä löysin erään hukkaamani paperin. Minulta kysyttiin mistä paperin löysit kun sehän on tärkeää tulevaisuuden kannalta, taskusta, leipäkorista vai jääkaapista. Ei sitä eilistä asiaa en muista.
Naapuri oli nähnyt erään kolmos kerroksessa asuvan henkilön pyrkivän minun asuntoon avaimella. Varmaankin erehtyi kerroksesta.
Lääkäri sanoi minulla olevan hyvä muisti kun oli minut testiin lähettänyt kun unohin ottaa jonkin lääkkeen. Ei se iästä johdu, nykyisin ollaan vain hajamielisiä.
Muistiin, muistista pois.
27
403
Vastaukset
Ei kai varsinaisia muistisairaita joukossamme kirjoitakaan, vaatiihan tämäkin näpyttely monenlaista muistitoimintaa. Ihmettelin käydessäni hiljattain mieheni veljen luona, miten hyvin 94 vuotias vielä muistaa nuoruuden aikaisia asioita.
Vaimonsa tosin mainitsi, ettei uudet asiat jääkään niin hyvin mieleen.
Ihan tuo vanha sotaveteraani liikuttui, kun sanoin hänen muistuttavan isäänsä, joka oli appiukkoni. Sitten hän kyllä muisti tanssittaneensa minua morsiamena, ja sanoi olleeni niin hento ja kevyt tanssitettava kuin "älva" hän sanoi 😀 No, enhän painanut kuin 49 kg silloin.
Hajamielinen saatan olla minäkin, menen jotakin hakemaan, mutta palattava on joskus alkupisteeseen, että näen mikä se nyt taas puuttui!
Uusi sänky komeilee nyt paikoillaan sijattuna romanttisin vuodevaattein,..kiva pujahtaa illalla suihkun jälkeen uuteen joustorunkoon.- jjoutava
Sängystä minä putosin mennäviikolla. Yht'äkkiä olin selällään lattialla siinä arvelin että nostan jalat sängyn reunalla ja siitä kiepautan itteni sänkyyn. Jalat ramppasi ja jouvuin käsivoimin kiipeämään.
Eihä ihminen joka herää sikeästä unesta ole täysissä tolokuissaan kun luulee jalkavoimilla päästävän sänkyyn. Tuommonen runkopatjasänky pitäs vaihtaa toloppasänkyyn.Heräsin runkopatjasängyssäni kamalaan suonenvetoon. Loikka lattialle seisomaan kuin Lootin vaimo. Sängyn pitää olla sellainen, että siitä pääsee pois salmannnopeasti.
Tässä sitä nyt sitten kurkkailen, mitä ikätoverit ovat palstalle kirjoitelleet. Samalla venyttelen kinttujani. Kohta aamukahvi.
Huomenta vaan.- Ramoona_
Makriina kirjoitti:
Heräsin runkopatjasängyssäni kamalaan suonenvetoon. Loikka lattialle seisomaan kuin Lootin vaimo. Sängyn pitää olla sellainen, että siitä pääsee pois salmannnopeasti.
Tässä sitä nyt sitten kurkkailen, mitä ikätoverit ovat palstalle kirjoitelleet. Samalla venyttelen kinttujani. Kohta aamukahvi.
Huomenta vaan.Huomenta Makriina ja muut ! Meillä uusittiin petauspatjat, Memory niissä lukeekin, eli vartalo jättää muistijäljen, patja muistaa sen. Sellainen ihmepatja muotoutuu käyttäjänsä vartaloon lämmön avulla , ja tukee nukkujaa siten juuri oikeista kohdista, materiaaleissa mainitaan myös merinovilla. Se ei ole kuuma kesällä ja lämmittää taas kylmällä, meillä kun pidetään makkarin lämpötila alle kahdessakympissä.
En osaa nukkua villasukat jalassa, mutta suonenvetoon en juuri koskaan herää. Otan päivittäin magnesiumilla ja D-vitamiinilla tersätetyn kalkkitabletin, se kai ehkäisee suonenvetoja. Vuoteen pitää olla niin korkea, että siihen on vaivaton iltasella kellahtaa ja jalat aamulla heilautttamalla tömäyttää lattiaan. Sinulla taitaa olla huippukorkea peti, kun loikkaamaan joudut :).
Vanhat asiat aina 2 vuotiaasta muistan hyvin samoin vanhat työpaikat ja niiden tapahtumat yksi oli 12 vuotta ja toinen 19 vuotta, lyhyin oli kolmeviikkoa paperitehtaalla, telakalla 6 kuukautta, autotehtaalla yli kaksi vuotta. Suomessa monia lyhytaikaisia-kouluaikaan.
- Mikko.mie-kansasta
Miekii olen kohtelias huononevalle muistilleni. Sanon sitä hajamielisyydeksi. Uuno Turhapuro on peljon nuorempi. Hänelläkin muisti palaili pätkittäin.
- HYVIN
sovitte niinko nenä päähä samaan ketjuun kaikki kolme samanlaista
- jjoutava
Onhan minua naurattanu kun joku yrittää uskotella että häneen ketjuun on useakin kirjoittaja.
Hyvä suomalainen on Apina!!!
- totuuskomitea.fi
Et jaksais xx9, eli ruune raisiosta. Yli-ihmisenkö pidät meitä rehellisiä suomalaisia ihmisiä apinoiksi haukkumalla. Osaatko hävetä yhtään?
Enemmät psykopaatilta kuin yli-insinööriltä vaikutat. Tuo loukkaa meitä totuuskomitea.fi kantasuomalaisia ihmisiä.
Tulet saamaan tuutin täydeltä paheksuntaamme. Melskaat 70 palstalla. Meissäkin on 80kymppisiä, mutta talossa talon tapaan, K.L-Ruune. kommentoijalla tuntuu olevan maanisdepressiiviä ongelmia, selviä aistiharhoja jne.
- jjoutava
En surra saa kun korismatsi voitettiin
- tv-katsomo
Uskon että vain kotikenttäetu antoi Susijengille pelata korisvoitosta niin kovaa maata kuin Ranska on.
Mitenkähän käy fudiksessa kun Islannin joukkue kohtaa Suomen Ratinan stadionilla? Kai ne pöllyttää meitit tullen mennen.
Meinaan, silloin EM-kisoissa ne etenivät ainakin puolivälieriin.
- miinaorvokki
Hyvä että joku sanoo suorat sanat tuolle xx9lle, on niin vastenmielinen huomauttelija kuin vain ikinä voi joku olla.
Eihän tyhmyydestä sakoteta, mutta olisi se kyllä helskutin oikein .
Tuollainen kaksoiselo on tosi paha sairaus , onneksi ei sentään tartu.- rajansa-kaikella
miinaorvokki
Älä nyt sinäkin ala uskomaan tuota "totuuskomisiota", koska xx9 e i ole rune. Katso vaikka tuon sinisen nimmarin viestejä, joita hän suoltaa useille palstoille ja on välillä att2, mutta ei koskaan ruune. - On...se..se
Niinpä., hyvin hää yrittääpi peitellä moninikkisyyttäns.
- kamrati
On...se..se kirjoitti:
Niinpä., hyvin hää yrittääpi peitellä moninikkisyyttäns.
Seuraa ja ounastele vasta sitten samanlaisuutta teksteissä ilmenee herra Hoolla 60 palstalla. Sinä hän heiluttaa kettinki ruoskaa kirjoittajile, jos ei ole hänen mieleinen jutustelija.
- varpuluutanen
Eihän ne ole koskaan yhtäaikaa??
- tyttö-tältä-tähdeltä
Tuolla edenpänä kerrottiin sängystä putoamisesta kesken hyviä yöunia. Näin voi käydä useallekin, joten ilmottaudun joukkoon. Olen viettänyt näit lesken aikoja ihan mojovan ajan, jolloin sängystä putoamisen pelosta ostin 120cm leveän sängyn. Siitä vierähdin lattialle kolme päivää siten. SE on putoamisessa tosi surkeeta kun ei voi valita mikä paikka lattiiaan ekana kolahtaa.
Joskus mietityttää yksin olo, onhan siinä lisänä vapaus. Pelon hetkinä yritän muistuttaa itseäni
tämä on oma tietonen valintani. Olen valinnut vapauden, ja epävarmuus on sen hinta. Täydellisyyttä en halua enää edes tavoitella. MItäpä yksi sängystä putoaminen meinaa, kuinka lienee, jos elämäjyskyttäisi eteenpän kun juna raiteilla, aina samaa tahtia?
Nämä pikku kompuroimiset tällä iällä tekevät elämästä paljon mielenkiintoisemman. Ice Bugit odottavat kaapissa talvikelejä, mitähän ensi talvi tuo tullessaan, muuta kun liukkaita teitä? Siloin ovat IceBugit jaloissa tarpeen.
"Yksin oot sinä ihminen,
kaiken keskellä yksin
Yksin sä tänne syntynyt oot,
yksin myös täältä lähtevä oot.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."
Kirjoittaja tuntematon, jostakin mieleeni jäänyt. - Mia-mamma
Yksin oot sinä ihminen
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V.A. Koskenniem - M-Mia
Eksistentaalista ahdisstusta en usko tuossa runossa olevan,
sillä minusta tuntuu, että siinä vain rakkaussuhde onkin loppunut yllättäen.
Menetetyn rakkauden tuska selvästi tuntuu tuossa kohdassa:
"Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on, taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!"
Yrjö Kilpinen on antanut sävelen tälle runolle.
Se ei lempilauluihini kuulu, vaikka toinen, myös Veikko Antero koskenniemen kirjoittama "Koulutie"
on yksi lempilauluni. Sen on säveltänyt Sibelius. ( Jean Sibelius oli "hän, joka ymmärsi".)
-
https://www.youtube.com/watch?v=OBOdoYaqm-M
-
- Kysymysss
Mammamia, oletko satu eli liisa. sal eli meriliis ? Kirjoitat justiin samoja juttuja, kuten se kouluun lähtö kauas kotoa ja nälkä siellä.
Kysymysss
Miksi tuollaista utelet? Eikö kaikki pysynyt muistissa?
Vaikka minä en ole mikään noista mainitsemistasi nimmareista, niin minäkin lähdin kouluun (kauppikseen) kauas kotoa 500 km päähän.
Äiti lähetti yleensä joka perjantaiksi leipäpaketin ja olihan siinä muutakin, mutta sitten oli se surullinen perjantai, kun ei pakettia tullut!
Itkien ja nälissäni kävelin Postitalolta Mannerheimintietä silloiselle Messuhallin kohdalle, jota vastapäätä oli vuokra asuntoni. Ratikkaan ei ollut rahaa ja kävelin aina kaikki koulumatkanikin.
No, elossa olen ja suht´koht hyvin toimeentuleva. Jokapäivä kuitenkin sitä nälkää näen, mutta onneksi on aina ruokaa, jolla voin sen nälän häätää toisille.DD
Tuohon muistiin ja sieltä pois, voisin jopa itseeni suuttua, koska täytän ahkerasti ristikoita. Usein siellä on samoja viitteitä, mutta niitäkös` minä muistan ja se harmittaa. Joitain erikoisia sanoja olen yrittänyt tällä muisti opilla painaa mieleeni, mutta kun sekin unohtuu!DD
Aivan tavanomaista on minullakin tuo Noellan mainitsema;"Hajamielinen saatan olla minäkin, menen jotakin hakemaan, mutta palattava on joskus alkupisteeseen, että näen mikä se nyt taas puuttui!"
Tuleehan ainakin käveltyä muutama askel "terveyden hyvinvointi keskukseen", koska liikun niin vähän.
- leivätönpöytä
No nyt otat sen leivän puutteen takaisin kun käyt köyhien leipäjonoissa riistämässä leivän nälkäisten köyhien suusta. Sillä tavalla olet vaurastumutkin kuten kerroit.
- jjoutava
Sanotaan vaan asioita huumorilla, vaikka tietenki joku voi ottaa tosissaan. Ei sekään nyt niin vaarallista ole, ylleesä.
- wanha-ande
Leivätön pöytä
Ei tuolla EU-ruokatuen käyttämisellä tuskin kukaan rikastu. Kysyin tutulta käyttäjältä että mitä kassi sisältää.
Kuulemma jauhoja, muroja, näkkileipää, makaroonia ja säilykelihapurkki, se sanoi.
Kokeilin kerjäystä Kajaanin torilla kerran. Laitoin työhaalarit päälle ja kumiterät jalkaan.
Kun kieltäydyin melko tuhdissa pöllyssä olleen herrasmiehen olutlasillisesta terassilla, hän kaivoi 5 ekua taskustaan.
Naisilta sain 50 sentin ja euron kolikon avustukset. Pokeri petti kun riskiäijä tokaisi, köpitä ukkovaan suosiolla katakombiisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2753898Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188733486Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1452496- 562276
- 1541892
- 341697
Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v301278- 331255
- 481159
- 231146