Potkut helposti

potkut

Olen törmännyt siihen että aika helpolla duunari saa potkut, koeajalla siis.

Itse olen saannut,eikä kyseessä ollut motivaation puute,ei ehkä osaamattomuuskaan.
Ylimitoitettu alue,työaika ei minkään järjen mukaan riittänyt.

Tästä kyllä koitin puhua pomolle,jota ei paikalla näkynyt kylläkään,
Työnjohtoa näkyi ja kävivät,kohde oli uusi heillekkin, olivat vaitonaisia mutta samaa mieltä kuitenkin.

Työaika oli 6 tuntia.Paikat vieretysten,mutta aikaa vei jo kärryjen laitot ennen ja jälkeen,kun omat oli joka pisteessä.

Ensin siivosin koulun,ei nyt mikään valtavan iso,mutta kahdessa kerroksessa ja kyllä luokkia,veskejä,sisääntuloauloja riitti.
Siitä nopeasti kävelin päiväkotiin,normi perus kokoinen,kärryt kuntoon,työt,kärryt,roskat ja likapyykit pois.
Sitten siirryin pienempään päiväkotiin, sama juttu välineiden kanssa.
Päiväkodeissa on tarkkaa tämä työ.Eikä oikeastaan ole mitään mitä voisi jakaa eri päiville tehtäväksi.

Sitten vielä kävelin pienemmän ja siistin koulun kimppuun. Sen ja pienen ruokalan sai tunnissa tehtyä.

Työaikaa oli 5,5 tuntia. Kaikkiin näihin. Ehkä nippanappa olisi ehtinyt,jos olisi yhtenäinen tila,yhdet kärryt,yhdet pyykit,yhdet pääovet ja hälytykset. Työaikaan ei oltu huomioitu mielestäni lainkaan.

Jo neljän eri rakennuksen sisään,ulosmenot,hälyt,vie hetken aikaa.Neljät kärryt vie aikaa.
Kaikkiinhan menee aina vähän aikaa.

Olin tästä jo useammin yrittänyt puhua,en saa,pysty tällä ajalla tekemään paikkoja hyvin.

Eipä pomoa asia kiinnostanut.
kIinnosti sitten kun oli tullut kaupungin laatutarkistuksessa rekloja.

Pomo tulikin illalla kohteeseen. Työnjohtajatkin, jokainen siivosi,minä toki myös,
Tunnelma oli kamala, kukaan ei vaivautunut puhumaan minulle.

Työt oli lähes valmiit. Kun pomo sanoi,voidaan lopettaa tähän tämä työsuhde. Jätä avaimet ja työvaate.

Olin aika hämmästynyt,ok oli reklaa,mutta olin jo useasti alueen kohtuuttomuudesta maininnut.
Samaa mieltä oli se tj. joka paikkaa oli itsekkin siivonnut,kun kerran sanoin että kuka pystyy tekemään tämän?
Ei kukaan vastasi hän!
Tähän ei kuitenkaan reakoitu eikä mitään åpuja saannut.

Tunnollisen sitkeästi yritin,mutta ajallisesti laatu oli aika mahdottomuus,

Ylityönä siis omaan piikkiin tein myöskin hommia,mutta hälytysten takia ei sitäkään oikein voinnut.

Taukoon ei luonnollisesti aikaa jäännyt.

Viimeiset kärryt,pyykit pesuun,roskat jne. Ne meni aina omalla ajalla,palkallinen aika ei todellakaan riittänyt.

Ihmettelin aika tylyjä potkuja,koska ruuhkaa ei työntekijöistä ollut.
Työnjohtaja joka oli muutamia päiviä aikaisemmin ollut sitä mieltä ettei kukaan muukaan pystyisi yksinään hoitamaan näitä kaikkia paikkoja siinä ajassa, ei sanonut potkut tilanteessa mitään.

Työn laiminlyöntiä? Osaamattomuus?
Kokemusta kyllä siivouksesta ja vastaavista paikoista on.

Onko sitten firmalle kannattavaa antaa potkut jos tulee rekla,jos työntekijä ei tarkoituksella laiminlyö työtä,ja on kuitenkin motivoitunut.

Tai ehkä käydä alueita,vaatimuksia,työaikaa läpi?
Järjestää apuakin.

4

396

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • potkut2

      Tuttavani sai potkut myöskin toisessa firmassa,
      hän on osaava ja tunnollinen siivoojaa. Monien vuosien kokemukset.

      Mutta ei hyväksynyt yllättäin kuultua tietoa palkkapäivien muutoksesta,tiedon hän sai kun soitti pomolleen ja ihmetteli ettei palkka olekaan tullut?
      Firma oli unohtanut tiedottaa osalle työntekijöistä että palkanmaksu päivät vaihtui.

      Tämä oli ennen joulua. Palkka päivä 25.pvä.Oli muuttunut 30 päivään.

      Moni oletti ja odotti palkan tulevan ennen jouluaattoa. Näin ei käynnytkään.

      Liitto opasti ettei yritys toimi oikein. Tuttavani tästä firmaan koitti puhua.

      Hänellä oli koeaikaa vielä parisen viikkoa jäljellä, työsuhteen purku.
      Ei ole mitään muuta syytä tähän,kuin se että hän ei hyväksynyt omasta eikä muiden puolesta palkanmaksun vaihtumista,ilman tietoa.

    • käsien_pesu

      Pohdintaa. Jotenkin firman täytyy hoitaa niiden kohteiden siivoaminen, kun sinut pois potkivat. Muutenhan firma menettää siivouskohteensa. Firman pomo a)joko löytää tilallesi supersiivojan b) palkkaa enemmän porukkaa samalle kohteelle. c) Firma menettää bisneksen toiselle siivousfirmalle. Reklamaatiot voi kyllä tulla ihan mistä vain. Ei aina niinkään huonosta työn laadusta. Usein henkimaailman juttuja. Voi olla että siivouskohteissa (tilaaja) henkilökunta ei sinusta tykkää. Heille saattaa riittää, että sinut korvataan toisella ihmisellä. Silloin firma voi jatkaa siivoamistansa taas puhtaalta pöydältä, kuin mitään ei ole tapahtunutkaan. Annetut reklamaatiot menivät puhtaasti sinun piikkiisi. Firma sai kätensä pestyä ja synninpäästön sinun kustannuksellasi.

    • potkut1

      Jep tämä on täysin totta,tässä mainitussa tapauksessa henkilökunta selkeesti piti ja arvosti työtäkin. Kaupungin laatu kierrokset on aika armottomia,eivätkä he olekaan läsnä tai näkemässä mikä on se siivouksen lähtötilanne,kouluissakin ja opettajissa on paljon eroa,jonku luokka on jätetty perus siistiksi,tuolit ja pulpetit paikallaan,viereinen luokka voi olla täys kaaottinen,jo pulpettien ja tuolejen järjestely voi viedä paljonkin aikaa.

      Mutta valitus tuli nimenomaan laatukierrokselta,tähän olikin varmasti aihetta,sillä kaikkea luvattua ei voinnut päivittäin toteuttaa,joku asia oli jätettävä ja panostettava enemmän seuraavana päivänä.
      Kyseistä pomoa en ollut tavannut kuin kerran pikasesti,työnjohtajia useasti.
      Tjt oli itse siivonneet aluetta aikaisemmin,ja tiedostivat että alue on liian iso sekä vaativa yhden siinä ajassa tehdä,tästä muutamia kertoja puhelimessa pomolle itsekkin sanoin.

      Mutta hän oli suht ilkeä,ei kommunikoinnut,puhunnut kun tuli paikalle,kaikki ja hän siivosi.
      Kun työt oli viittä vaille valmista,hän pyysi avaimet ja vaatteet.
      Olen ehtinyt työskentelemään jo eri aloilla,ja huomannut että siivousalalla usein on se esimies joka ei arvosta työntekijöitä, eikä ystävällisyys kuulu asiaan,
      Alalla annetaan potkuja miten sattuu,pienikin valitus voi olla potkut,
      ja siivous on se mistä aikuiset ihmiset hakemalla hakevat valitusaiheita,eihän todellisuudessa kukaan kuole jos jossain roskiksessa on pieni roska jäännyt.

      Virheitä tapahtuu kaupan duunareilla,sairaalan ja muusikon duuneissa,
      Esimies on fiksu jos asiallisesti opastaa,miettii ongelmaa ja sen ratkaisua työntekijän kanssa.

      Esimies saa pysyviä duunareita pienelläkin panostuksella.

      Toimistot tai muut eivät myöskään tykkää kun siivooja vaihtuu jatkuvasti.

      Toisaalta kohteita annetaan työnalle niin että myydään halvalla,jotta firma saa enemmän voittoa hän antaa esim 7 tunnin alueen siivoojalle 6 tunnin alueena,jolloin luvattu laatu onki huonompaa.

    • Anonyymi

      Yhdessä paikassa oli sellanen pepekala seppälä pomona joka oli diktaattori ja natsi samaan aikaan. Vaivautuneen työilmapiirin aiheuttaja herra päivää päivää hyvää päivää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      117
      1060
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      775
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      630
    Aihe