Saksalaiset miehet

ichverstehenicht

En ole koskaan ollut saksalaisen miehen kanssa sängyssä (kuitenkin kolmen kanssa tanssinut ja kahta suudellut, mutta asiat eivät syystä tai toisesta edenneet sen pidemmälle), eivätkä he aikaisemmin minua olisi voineet vähempää kiinnostaakaan huomioni kääntyessä enemmän ranskalaisten, espanjalaisten ja italiaanojen suuntaan. Nyt on kuitenkin ne etelän miehet nähty ja osin koettukin, ja yhtäkkiä saksalainen mies onkin yllättävästi alkanut kiinnostaa.

Jo neljä vuotta sitten junamatkalla Pariisista Rostockiin kiinnitin huomiota siihen kuinka yhtäkkiä Saksassa olikin joka puolella hyvännäköisiä miehiä, siinä missä silmä oli jo sen verran tottunut Espanjan katukuvaan että miehet siellä näyttivät keskimäärin ihan tavistallaajilta (toisin kuin aikanaan ekoja kertoja Espanjaan lentäessäni, jolloin kentällä näkyi vain komeita adoniksia).

Ja nyt sitten vapun jälkeen on alkanut saksalainen kutkuttaa enemmänkin... Heillä kun näyttäisi olevan myös käytöstavat kohdillaan, ihan eri maata kuin esimerkiksi Espanjan härskit vonkaajat tai Ranskan kaksinaamaiset pellet (aluksi herrasmiesmäisiä ja kovin hienotunteisia sen suhteen etteivät koske naiseen liian intiimisti, mutta kun ne päästää tositoimiin, alkaakin selkään puukotus ja huorittelu).

Millainen on saksalainen mies sängyssä? Tällä palstalla naiset aina puhuvat vain italiaanoista, fransmanneista ja espanjalaisista, mutta silmiini ei ole vielä osunut ainuttakaan kokemusta saksalaisista miehistä...

8

4575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ichverstehenicht

      Ilmeisesti ei kukaan muukaan ole ollut saksalaisen miehen kanssa sängyssä, kun ei tule yhtään vastausta...?

    • puoliksisaku

      Me olemme kohteliaita ja ystävällisä, mutta emme tuo esiin seksuaalisuuttamme, olemme korrekteja ja naisen huomioon ottavia, mutta meissäkin piilee se se entisaikojen luolamies. Hän , joka saa sen esiin on onnellinen.

      • Lederhosens

        Usein taipuvaisia myös SM puolelle, näkyy hyvin saksalaisten erotiikkakauppojen tarjonnassa.
        Lomalla monet menevät nakurannoille muiden miesten kanssa ja illalla lederhoosenit jalkaan ja baanalle (lomalla pitkät mustat, kotimaan kaljafestareilla ruskeat olkaimilla).


      • ichverstehenicht

        Tuo on kyllä tullut huomattua ettette tuo seksuaalisuutta esille. Tapaamani saksalaismiehet eivät oikein ole osanneet ehdottaa seksiä, eivät edes ne joita olen suudellut.


      • Anonyymi
        Lederhosens kirjoitti:

        Usein taipuvaisia myös SM puolelle, näkyy hyvin saksalaisten erotiikkakauppojen tarjonnassa.
        Lomalla monet menevät nakurannoille muiden miesten kanssa ja illalla lederhoosenit jalkaan ja baanalle (lomalla pitkät mustat, kotimaan kaljafestareilla ruskeat olkaimilla).

        Mäkin olin ihan Räsänen kännissä ja kyllä sain mut en kyllä muistan minkä maalaista nyt oon paksuna saas sit nähä minkä maan geenit on vai onko oman ukon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mäkin olin ihan Räsänen kännissä ja kyllä sain mut en kyllä muistan minkä maalaista nyt oon paksuna saas sit nähä minkä maan geenit on vai onko oman ukon

        Piti lukea räkänä tää puhelin pistää omiaan


    • puoliksisaku

      No joo, ehkä pieni näkyvä vähemmistö. Mutta puhe olikin saksalaisista miehistä. Niitä ei tapaa olutfestivaaleilla, vaan pienemmissä sakasalaisissa kaupungeissa ja normaalin elämän puitteissa. Kuten sanoin, hän on onnellinen joka tapaa oikean saksalaisen miehen. En tarkoita miesten miestä, sillä nehän ovat homoja.

    • Anonyymi

      Ehkä kyseiset miehet pitivät toisistaan siinä puuma jää kyttäileen muun maalaisia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      634
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe