Tuomio Ranskassa

http://digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=40317

Ranskalaiselle opettajalle 10 000 euron sakot musiikinlatauksesta

Ranskalainen oikeus tuomitsi opettajan 10 200 euron sakkoihin musiikinlatauksesta verkosta. Tuomio on maan ensimmäinen.

Pariisin esikaupungin Pontoisen oikeusistuin havaitsi 28-vuotiaan opettajan syylliseksi 30 gigatavun musiikkitiedostojen lataamiseen. Tiedostot vastaavat 10 000 kappaletta tai 614 albumia.

Oikeus määräsi opettajan tietokoneet takavarikoitaviksi ja kielsi häntä julkaisemasta mainosta lehdessä, jossa tuomio kerrotaan.

Syyttäjän mukaan opettaja on eräs Ranskan suurimmista musiikinlataajista. Ranskan musiikkiteollisuus vaati 28 400 euron korvauksia.

Ranskan musiikkiteollisuus on kopioinut toimintatapansa Yhdysvalloista, jossa tekijänoikeusjärjestöt jahtaavat aktiivisesti tietodostonvaihtajia.

Tiedostonvaihtajat julkaisivat puolestaan ilmoituksen Nouvel Observateur-lehdessä, jossa muistutettiin kahdeksan miljoonan ranskalaisen lataavan musiikkia verkosta. Ilmoituksessa vaadittiin "reiluja sääntöjä" lataamiselle ja oikeustaistelun "lopettamista."

siis ranskan eräs suurimmista musiikin lataajista on ladannut n. 10000 biisiä... täytyy sanoo että aika harrastelijoita ovat siellä
2684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suomessa lataaminen on laillista?

Äänestä
  • sota irakissa kun suomessa on rauha?

    ja kun laki muuttuu, ja ensimmäiset tapaukset tulevat, mistä haetaan esimerkkitapauksia? maailmalta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

http://digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=40317

Ranskalaiselle opettajalle 10 000 euron sakot musiikinlatauksesta

Ranskalainen oikeus tuomitsi opettajan 10 200 euron sakkoihin musiikinlatauksesta verkosta. Tuomio on maan ensimmäinen.

Pariisin esikaupungin Pontoisen oikeusistuin havaitsi 28-vuotiaan opettajan syylliseksi 30 gigatavun musiikkitiedostojen lataamiseen. Tiedostot vastaavat 10 000 kappaletta tai 614 albumia.

Oikeus määräsi opettajan tietokoneet takavarikoitaviksi ja kielsi häntä julkaisemasta mainosta lehdessä, jossa tuomio kerrotaan.

Syyttäjän mukaan opettaja on eräs Ranskan suurimmista musiikinlataajista. Ranskan musiikkiteollisuus vaati 28 400 euron korvauksia.

Ranskan musiikkiteollisuus on kopioinut toimintatapansa Yhdysvalloista, jossa tekijänoikeusjärjestöt jahtaavat aktiivisesti tietodostonvaihtajia.

Tiedostonvaihtajat julkaisivat puolestaan ilmoituksen Nouvel Observateur-lehdessä, jossa muistutettiin kahdeksan miljoonan ranskalaisen lataavan musiikkia verkosta. Ilmoituksessa vaadittiin "reiluja sääntöjä" lataamiselle ja oikeustaistelun "lopettamista."

siis ranskan eräs suurimmista musiikin lataajista on ladannut n. 10000 biisiä... täytyy sanoo että aika harrastelijoita ovat siellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu