Kun uutta biotuotetehdasta alettiin äänekoskelle rakentamaan, niin kyllä vakuutettiin että nyt sitten loppuun pahat hajut. Nyt uusi tehdas turputellut savujaan jo hyvän aikaa ja päivittäin tuntuu hajua. Milloin vähemmän, milloin enemmän. Liekö tehtaan käynnistyvaihe erityisen pitkä vai jääkö hajuhaitta pysyväksi?
Miksi uusi biotehdas haisee päivittäin?
95
90123
Vastaukset
- Nenästävedetyt
Jää pysyväksi.
- 567567fh
Äänekoski tunnetaan pahasta hajustaan.
- Vaihtoehto123
Uuden tehtaan haju tulee olemaan huomattavasti voimakkaampi kuin vanhan. Kannattaa totutella vaan.
- tiedossaoli
Kolme kertaa suurempi tehdas - kolme kertaa enemmän piippupäästöjä (tänä aamuna valkoista paskaa Markkamäkeä myöten) - kolme kertaa suuremmat hajupäästöt, kolme kertaa suuremmat paskavesipäästöt (Kuhnamo muuttuu taas sontaviemäriksi)!
Homma oli tiedossa, edellisen tehtaan rakentamisen aikaan oli " Muurikaisen ja Kolun kansanliikkeet" aivan joutavia kun tiedettiin tehtaan vaikutus Kuhnamoon. (Puhdistuminen). Nyt sitä kansanliikettä olisi tarvittu vaatimaan kunnon päästörajoja kun oli oikeasti aihetta, mutta kyllä kansa on alistunutta ja passivoitunutta kun ei edes ranta-asukkaista kiinnosta rantojen ja tonttien dramaattinen arvon alentuminenn ainakin 30 vuodeksi saastumisen vuoksi!- Korroosikaara
Paha on pienen ihmisen lähteä taistelemaan ja vaatimaan oikeuksiaan, kun vastassa on iso koneisto isoine rahoineen. Kyllähän niitä muistutuksia oli mahdollisuus taviksilla yva-vaiheessa tehdä, näön vuoksi. Tehtaan toiminnassa on kuitenkin kyse jo niin isoista rahoista, että ei olisi ihme, jos ympäristöhaittoja olisi katsottu jossakin virastossa pikkuisen läpi sormien. Taitaa olla globaali tapa, ei näille kukaan voi mitään. Kohta on tietysti lähialueen autojen pellitkin ruvella, kun tehdas suoltaa möhnät pihalle. Kuka korvaa?
- ympäristötarkastaja
Se on varmasti totta että autot kannattaa seuraavan parin vuoden ajan pitää katosten alla piilossa. Pellin laikuttumisia ei muutamalla pesulipulla korvata kun oikea hoito on uudelleen maalaus.
Missä hallinnassa on kemikaalikaasujen käyttö ja ohjaus, sekin määrä on kolme kertaa suurempi. Muodostuu aika suuria pilviä häiriötilanteessa ja muodostuu väestönsuojelullisestikin vaaratilanteita. Onko tehdas tiedottanut ja antanut ohjeita tällaisten tilanteiden varalle?
Aikaisemmin Äänekoskella näitä harjoiteltiin tehtaiden ja kaupungin kanssa säännöllisesti.
Jätevesikuormitus tulee kyllä näkymään Päijänteellä saakka, vuoden parin sisällä kun tehdas on täydessä vauhdissa ja sehän on varma että jossain vaiheessa tulee vielä ylimääräisiä läikähdyksiä.
Uskon että syntyy siinä vielä kova äläkkä kun herätään todellisuuteen. Rantakiinteistöjen arvon alenemiset lasketaan sadoissa miljoonissa euroissa, jopa miljardiluokkaa kun mennään Päijänteelle saakka. Sitä voi jokainen laskea omalla kohdallaan, 50% arvonalennus on luultavasti se minimi!
Mukavana lisänä tulee Saarijärven reitin lisääntynyt humuskuormitus VaPon turvesoilta, joita ollaan lisäämässä voimakkaasti! - hajuhemmo
Uusi haiseva ja saastuttava sellutehdas on kaksiteräinen miekka, ihan varmasti joku potentiaalinen uusi asukas jättää tulematta pelkän hajun takia.
- suvakit
Kylläpäs ootte täsmmösestä huolissaa, mutta haitta maahanmuuton ongelmineen kyllä hyväksytte, missä kansaliike ?? Eilenkin joutu äänekoskelta lähtemään kolme partiota jyväskylää maahanmuuttajien takia, entäpä jos täällä olisikin tarvittu poliisia, ja myös eilen 18 vuotiaat maahanmuuttajat hakkas yla-asteella nuoria, ja työ ootte huolissanne jostain hajusta jota esiintyy kun tehdasta ajaetaan ylös....
- aeiouyäö123
Ei tuo saasteille nyrpistely ole pelkkää vihervassareiden agendaa. En ainakaan itse tykkää sen paremmin saastuttavista tehtaista kuin haittamaahanmuutostakaan.
- Rahakosehaisee
Ostin mahalääkettä. Haju lähti.
- Pölylaskeuma
Äänekosken Kaupunkisanomat tiedotti jotta tulevana viikonvaihteena tehtaalta tulee myös PÖLYÄ. Eli jos tätä ennen rupes pyykit ulkona haisemaan pahalle niin nyt ne sitten vielä likaantuu siellä uudestaan. Että ei enää pyykkiä eikä mattoja ulos kuivamaan ja tuulettumaan. Kiitos tehdas, kiitos.
- TuliJo
Eikös sitä pölyä tullut jo edellisviikonloppuna? Semmosta valkoista jauhetta...
- saasteetpois
Parempi jos olisi vain suljettu vanha tehdas, eikä alettu rakentaa mitään uutta tilalle. Joka töitä haluaa niin etsiköön muualta. Eihän ne työpaikat voi syynä olla, että ilmaa täytyy aina pilata?
- saasteetpois
Mwe SDP:ssa vastustamme kaikkea työllistävää.
- politiikantutkailuja
Demarithan on olleet porvareita jo vuosikaudet, selvä linja!
Työmiesten puolella ei ole enää kukaan, siksi ne ovatkin muuttunneet perseitä nuoleviksi rikkureiksi, hävetkää nykyiset luottamusmiehet! Kyllä siitä Veikko Ahtola ja häntä aikaisemmat pap.liiton pj:t pyörii haudassaan. Myöhemmät olikin jo työnantajan vasalleja!
Ja sama jako metalliliitossa Sulo Penttilän kohdalta! - riemulantaa
Äänekoski haisee vaikka ei olis tehdasta, ihmiset.
- siistikaupunkilainen
Tuollaiset bussintuomat-lantalaiset tämän ilmapiirin juuri pilaakin!
- siistimaalainen
On olemassa nimitykset lappalainen ja lantalainen,lappalainen tuskin kaipaa esittelyjä ,mutta lantalainen on jotain mitä sinä et siistikaupunkilainen ymmärrä, lapissa asuvat sanovat kaikkia etelässä asuvia asukkaita lantalaisiksi asuivat he sitten kaupungissa tai maalla,siitä lähtee nimitys lantalainen,siinä sivistystä kaupunkilaiselle hiukan .
- maalaiskaupunkilainen
Lanta se on joka haisee jokatapauksessa!
- puttaanmies
Maalaiskylässä haisee lanta ,Äänekoski on maalaiskaupunki pikkusieluisten juoruajien kyläpahanen niinkuin Suolahti ,mikään sitä ei muuta miksikään.
- stadinkundisentään
Ja mikäs metropolii se Puttaa sitten on. On se Shellin kyläparlamentti nähty!Hehheeehheeh!
- selluparoni
Hätähousujen turha täällä valittaa. Hajut loppuu kun tehdas käynnistyy kunnolla. Ei roomaakaan päivässä rakennettu.
- pallepurolta
Äänekoski haisee niin kauan kun on Äänekoski ei sitä mikään muuta ,kuhnamo jo lemuaa ja asukkaat.
- lapsetpelkää
Voi vittu mikä jyminä kuului 11.9. iltana! Tuo ei käy jatkossa tai tulee tutkintapyyntöjä poliisille! Varmasti ei ole lainmukaista tuollainen meteli että lapset hysteerisenä huutaa että mitä tapahtuu!
Kansa vaati toimenpiteitä, äänenvaimentajia putkiin tai jotain! - pohjasakalle
Loiset itkevät, kun vaurautta tuovaa tehdasta käynnistetään.
- LiianPieniTontti
Miksi valtava sellutehdas rakennettiin niin pienelle tontille,
etteivät puujunat sovi tontille.
Nyt puuta varastoidaan rekkavarastoihin minne sattuu. - TehdasVäärässäPaikassa
mm Helsinki vaihtoehdon malli Äänekoski kuljetuksissa on maksanut veronmaksajille jo lähes miljardin kun katsotaan vuodesta 2009 mitä se kumulatiivisesti pitää sisällään. (löytyy valtion budjeteista)
180 miljoonaa euroa erityistukea liikenteen järjestämisiin (josta 12 miljoonaa Vuosaaren väylätöihin)
500 miljoonaa euroa -pois otettu sisävesiliikenteen infran kehittämisistä -ja siirretty raide ja maantieliikenteeseen . mikäli vertailuna pidetään sitä EU sopimusta että 10% liikenne infran kehittämisiin varatuista EU tuista on korvamerkitty sisävesiliikenteeseen.
220 miljoonaa euroa Ahon komitean mukaan metsäteollisuuden maantie ja raideliikenteen kehittämisiin (2009-2010)
280 miljoonaa euroa raide ja maantieliikenne terminaalien rakentaminen metsäteollisuuden raaka aineille
- sunnuntaikalastaja
Mitenkäs sitten se Keitele-Päijännekanava? TVL:n silloinen pääjohtaja Jouko Loikkanen lobbasi kanavahankkeen väkisin läpi. Tietysti KePu-taustainen äijä kuuluu olla tällaisiin suurprojekteihin. Surhuhupaisaa että kanavan tekoa perusteltiin kuljetuksilla, etenkin puunkuljetuksilla Äänekosken sellutehtaille. Ei ole montakaan puunippua uinut kanavien läpi. Todella kallis rakennushanke veronmaksajien rahoilla huviveneilijöiden iloksi, eikä niitäkään jonoksi asti ole ollut. Eli täysin turha muutamia satoja miljoonia maksanut hanke!
Mutta tällaistähän se KePulainen kähmintä parhaimmillaan on! - Haiseese
Koko ajan hoetaan, että kun uusi tehdas saadaan kunnolla toimintaan niin alkuvaiheen hajut ja äänet loppuu. Kauakohan se aloitus mahdollisesti kestää. Nyt on toista kuukauttatehdas porissut ja kitkerä haju on ihan päivittäistä. Ei tarvii varmaan astmaatikkojen ulkoilla, kun tervekin ihminen tulee pahoinvoivaksi löyhkästä. Lisäksi ajoittain selloinen meteli ja jytinä, että lapset ja koirat pelkää.
- happinaamarin-pitäjä
Se haju ei lopu vielä pitkään aikaan. On siellä uudella tehtaalla niin kokematonta ja huonosti koulutettua porukkaa kun oli kiire saada tehdas käyntiin. Vanhempi ammattitaitoinen porukka alkaa olla kaikki jo eläkkeellä ja tämä nuoriso nyt yrittää ajaa paljon suurempaa ja haastavampaa tehdasta. Ollaan vaan toivossa että ei satu mitään pahempia onnettomuuksia, Kuhnamohan ainakin saastuu.
- 456465
Raha haisee (money stinks)
- assi5
ei ainakaan minun rahat paskalle haise
- Kolmenäitihuolissaan
Ennen oli hyvä nukuttaa lastakin ulkona vaunuissa, kun raikas ilma (useimmiten). Nyt ei mitään asiaa laittaa vauvaa ulos nukkumaan, kun haju hirveä ja ennenkaikkea: mitähän kaikkea me sen hajun mukana keuhkoihimme vedetään!
- happikatoinen
Kyllä oli taas paskaa ilmassa 2. - 3. 10. Mitähän saastetta ja myrkkyä tehtalta tulikaan päällemme. Taitaa olla samanlainen paskanlevittäjä kuin aikoinaan rehuhiivatehdas, joka sairastutti puolet kaupunkilaisista jotka joutuivat muuttamaan paikkakunnalta pois.
Kumma etteivät johtajat ja päälliköt saa hommaa kuriin, osaamisen taso näyttää pudonneen edellisestä tehtaasta täydellisesti. Eikä taida olla nykyisissä ajomiehissäkään kehumista jos koulutus on jäänyt tekemättä, mutta vastuuhan on aina tehtaan johdolla ja syylliset löytyy sieltä jos joudutaan lakituvassa asioita selvimään!- TerveellistäSeOn
Jotakin kalkkijauhetta se tehas tuprautteli, ei ole kuulema vaarallista. Erikoista että näitä tuprautteluja sattuu vähän väliä..
- riuskaamenoa
Ilmeisesti minkäänlaisia pytinkejä joissa jotain poltetaan ei tässä maassa osata rakentaa haisemattomiksi. Kangasalalle tuli joitakin vuosia sitten kantoja ja muuta pskaa polttava lämpövoimala, joka kesäisin pieree ympäristöön niin kamalat katkut ettei ole mitään asiaa aukoa ikkunoitaan vaikka mimmoinen helle tulisi. Ei ainakaan jos tuulee sieltä, tai ei tuule ollenkaan.
Laitoksen johtaja leperrellellyt paikallislehdessä että mitätön haitta. On kai kun ei itse asu lähimaillakaan. - Eläkeduunari
Niinhän se on Ä:ken sellutehtaankin henkilöstön laita. Ei kukaan johtajista, päälliköistä ja esimiehistä asu enää paikkakunnalla. Eikä duunareistakaan puolet.
Kuka sitä paskan hajussa asuisi kun alupitäen tiesi mitä on tuleva. - hra-Alz-asuu-tehtaalla
Ootteko pannut merkille kuinka paljon Ääneseudulla on muistisairaita, hoivapaikkoja tarvitaan varmaan paljon enemmän kuin muissa maalaiskaupungeissa. Olen tullut siihen tulokseen että tämä iso tehdas aikoinaan ja taitaa homma jatkua edelleen tekee tästä seudusta myös muistisairaiden keskittymän. En usko yhtään selittelyjä että päästöt ovat vaarattomia.
- ukkomatti22
Oli nuoruudessani paljon pahempia saasteita kalat saastui jopa läskiniskasen kalatiskille ei niitä syödä voinut. sen aikaisen tehtaan syytä kaikki tyynni
- hajutontako
haisi jo hirvaskankaalla asti tänään
- EiOllaHuolissaan
Alkuvaiheen tuprautteluja, kyllä se siitä tasoittuu ajan kuluessa.
- häkäpärstä
Ei lopu tuprauttelut kun tietää minkä tasoista porukkaa ajaa tehdasta. Ilman kunnollista koulutusta ja opastusta, ei ole edes esimiehiä opastamassa, ainoastaan äkkinäisten duunareiden joukosta valittuja ns. tiiminvetäjiä jotka eivät ymmärrä prosessia yhtään sen kummemmin.
Vanhemman tehtaan ammattitaitoinen väki alkaa olla jo eläkkeellä.- TehasVääräsPaikas
Sisävesijärvi lipeöidään kuin Lievestuore aikoinaan.
Ison sellutehtaan paikka on aina rannikolla, johon saadaan tarvitessa junapuuta ja helppo laivaus ulkomaille.
Nyt sellu ajetaan Vuosaareen asti ja tukitaan Tampereen asema.
Tontti on niin pieni, ettei sinne mahdu kunnolla junapuuta.
- eiolebiotamikään
Eikä tehdas ole yhtään sen enempää BIO kuin edellinen, vaan samaa tavaraa pukkaa kuin entinenkin. Ainoastaan sankemmin. Talvivaaran lupapäästöt vesistöön ovat tiukemmat kuin Äänekosken tehtaan. Joskaan Talvivaara ei niitä kovin noudata. Miten lie Äänekosken todelliset laskemat vesistöön.
- hajutonon
Ei ole haissut enää moneen päivään. Miksi ei kukaan kiitä? Minä kiitän,hyvin on lähtenyt tehdas vetämään.
- hajusieppo
Joo, ei haise kun on tuullut pohjoisesta jo 3 viikkoa. Ja suurimaksi osaksi laitos seisoo kun eivät osaa ajaa sitä! Mutta Alakuhnamolta alaspäin paska leviää kuin tauti. Mahtaa siinä Kuusaassa Suomen parhaat eräohjelmatekijät ja taimenperhostelijat ravistella sontaa siimoistaan ensi keväänä ja rantatonttien omistajat ihmetellä kun on markkina-arvot pudonneet kymmenesosaan
alkuperäisistä! - kusetuskos
Sellutehdas haisee aina.
- JättömaaAluetta
Talvivaaran ongelmat vielä pientä, tämän katastrofin rinnalla. Lähivesissä havaittu jo muutoksia. Voi mökkiläis/asukasparkoja.
- siimajapinnakireellä
Jokainen kiinnostunut voi muuten käydä mittaamassa veden lämpötiloja alapuolisesta vesistöstä tähän aikaan vuodesta. Voitte yllättyä, eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Mitäs siinä tehtaan ympäristöluvassa taas sanottiinkaan...
- puhtaanvedenpuolesta
Missä on nykypäivän kolut ja muurikaiset, eikö Kuhnamon alapuolisen vesistöjen omistajia kiinnosta mikään? Naurettavaa että vanhaa sellutehdasta vastuttettiin kansanliikkeenkin avulla vaikka tiedossa oli että alapuolinen vesistö puhdistuu radikaalisti. Uusi jättimäinen sellutehdas tulee pilaamaaan alapuolista vesistöä edelleen yhtä radikaalisti kuin edellinen puhdisti!
Missä ovat tämänpäivän kansanliikkeet ja ylipäänsä sijoitusten omistajat jotka ostivat tontteja alapuolisesta vesistöstä? Oudosti tämä yhteiskunta muuttuu! - puhtaanilmanpuolesta
Voi hirvitys mikä haju ja sairausreaktiot tuli monille kaupungissa! Eikö sitä myrkytystä saada kuriin, pitää alkaa tehdä tutkintapyyntöjä ja vaatimaan korvauksia.
Ei taida olla tehtaan johtajilla asiat hoidossa, johtajathan ne syypää on työn huonoon laatuun.
Aikaisemmin oli asiat kunnolla hoidossa! - sisäänajovaihe.jo.ohi
Hyi helkkari mikä kissasankusen haju, kun joutui tänään asioimaan Äänekosken puolella. Tuli tehtaalta, ei minusta toivottavasti. Sääliksi käy asukkaita niillä nurkilla.
- assi2
taitaa uusi tehdas äänekoskella käydä kissan kusella ainakin 18.11 lauantaina haisi ihan sille
- deeii
Elä seiso perse vastatuuleen päin, koska silloin oman perseen haju tulee nokkaasi.
- assi2
niinhän sitä julistettiin edellisenkin tehtaan hajuttomuutta mutta tais 30vuotta haista
- kaupunginasukas
Se "deeii" voisi pestä oman perseensä että haistaisi mitä ympärillä tapahtuu!
- NuuskaMuikkusena
Voisivat sulkea pikaisesti tuon "biotehtaan". Jatkuva paskankäry leijailee ilmassa. Lisäksi lähivesistöt ovat jo melkein tuhottuja. Jatkuvia vuotoja ja muita päästöjä tulee lähivesistöihin. Eipä voi enää kohta edes kalalle lähteä.
- sellaistavaan
Keiteleen puoli saastuu myös. Kanavien kautta vesi vaihtuu. Astmaatikoille tuo tietää todella vaikeita aikoja. Kuka on väittänyt että kalkkin hengittäminen ei ole vaarallista? Tottakai on. Keuhkoihin ei kuulu mennä mitään ylimääräistä. Hyvä että tehdas lisäsi työllisyyttä mutta tuo hyöty katoaa vessanpöntöstä alas kun tulevat terveyskulut tärähtävät maksuun.
- KaukoKäyhkö
Nuo hajut on todella ikävä juttu.; tahtoo käydä keuhkoihin. Toivotaan, että tämä on ohimenevää.
- älähaaveilekkaan
Menee ne ohi,noin kolmessakymmenessä vuodessa. Varmaankin sitäluokkaa tuollaisen tehtaan elinkaari. Ei ne kuule välitä tehdä mitään asialle. Ne on kingejä paikkakunnalla jossa ovat. Havainneet,että suurteollisuuden ei tarvitse sääntöjä noudattaa. tietenkinovat tarkkoja asioista jotka eivät heille maksa. Niissä ollaan hyvinkin esillä. Mutta tällainen juttu josta olisi menoja niin,asiaa tutkitaan,ei ole vielä löytynyt aiheuttajaa, ongelmaan ollaan hakemassa ratkaisua. Näitä ne ovat kommentit,vuodesta toiseen. Ja välillä pidetään yteet ja pistetään vikuroijat polvilleen. Metsäteollisuus on suuri ja merkittävä työnantaja. Ja röyhistelee ansiottomastikkin. Lähivuosina ajetaan Suomen paperikoneista alas yli puolet,mutta sellu saattaa pärjätä vielä pitkäänkin. Varsinkin kun niihin yhdistetään näitä biotuotteita. Että ei se löyhkä hälvene.
- Käyttöhäiriö
Ja hajut senkun jatkuu, metsä pimittää syyt ja hampaaton ympäristövalvonta vaan istuu sikiöasennossa kaupunginjohtajan seläntakana. Ihmiset oireilee ja kukaan ei kyseenalaista. Hyvä äänekoski täytyy muistaa että tsernobylissäkin oli kaikki hyvin.
- kärsijaunhoita
Kuuluuko valvonta kunnalle vai ely-keskukselle, en ole varma. Joka tapauksessa ympäristönsuojelulaki ei näytä koskevan kaikkia.
- oikeavetonaula
Onhan se hienoa voi ulkomailta asti saati lähi kunnista tulla turistit haistelmaan haisevaa kaupunkia
- makiju
Nyt iltasanomat kirjoittaa, että "Äänekosken biotuotetehtaan lähellä asuvat asukkaat ovat valitelleet hajuhaittaa jo kuukausia. Nyt tehtaan lähialueelta on otettu myös tuoretta ilmakuvaa, jossa näkyy kuolleita puita."
"Metsä Fibren biotuotetehtaan johtaja Ilkka Poikolainen vakuuttaa kuitenkin, että ainoa todellinen toteutunut ympäristöhaitta on haju."
"Lähiseudun asukkaiden kokemuksia hajuhaitoista tehdas ei kuitenkaan kiistä. Haju tulee Poikolaisen mukaan alueelle varastoidusta mädätteestä, joka on Metsä Fibren yhteistyökumppanin Ecoenergyn vastuulla."- äxäxäxäxäx
Huomasitko muuten kuka kirjoitti iltasanomiin jutun?
Taisipa olla äksän toimittaja jälleen.
Ihme puppua suolletaan,ei perehdytä faktoihin. - metsämies08
Eli tämä Ecoenergy Oy:n laitoksen mädätteet haisevat.
Käsittääkseni Metsä Fibre on saanut laitoksen hajut hallintaan prosessin alun jälkeen. - faktahomma
äxäxäxäxäx kirjoitti:
Huomasitko muuten kuka kirjoitti iltasanomiin jutun?
Taisipa olla äksän toimittaja jälleen.
Ihme puppua suolletaan,ei perehdytä faktoihin.Mihin faktoihin, ai niihin mitä on vaan kerrottu. Ootko nähny vedestä otettujen näytteitten tulokset, entäpä puista otetut näytteet, eikö niitä otettukkaan, no mitä faktoja pitää uskoa ? Sorsan pesä ei paljoa vielä kerro, niitä oli vanhan sellutehtaankin kaatopaikan valutusaltaissakin.
Montako puuta kuoli veden takia keminmaalla kevät tulvissa ? Ai ei yhtään, no hassu juttu.
No voitko kertoa nyt niitä faktoja ? - Jättömaata
Pistäisin kämpän myyntiin, mutta ei täältä käryjen keskeltä kukaan osta puoli-ilmaiseksikaan.
- metsämies08
Ecoenergy Oy ja Envor Oy samaa yritysrypästä. Katsokaa Ylen mot-ohjelma Envor Group Oy:stä.
- Tekstiä
Lukasin, mielenkiintoista.
- mikkgo
Ecoenergy Oy ja Envor Oy sama omistaja mukana. Molemmat haisee.
- yöööökkkk
Voi perhana mikä haju tuli helteellä 30.7. illalla. Eikö ne perkuleen tunarit vaan saa tuota tehdasta kunnon kuosiin. Vaihtakaa nyt jukolauta ne tunarijohtajat pois sieltä, tuota on harjoiteltu jo niin kauan että se osaaminen jo uskotaan! Uudet osaavat päälliköt remmiin!
- biojees
Enää ei voi nulukuttaa vaunussa pihalla, siis asuntovaunussa, kun tuos asma ja paha haju. Eikä tuo tojo taho mollukoida? Ei muutta kuin €-kivistää.
- KissanKusena
Turha yrittää enää myydä kesämökkiäkään. Ei mene kaupaksi.
- plusmuuta
Ei mene kyllä ne omakotitalotkaan sun muut rantarivarit mitkä kalliilla rakennetiin Botnian alkamisen jälkeen. Taitaa olla kusetetun maku joillakin kun kiinteistöjen arvot on pudonnut reippasti alle puoleen.
- metsämies08
Äänekosken biokaasulaitos mainittu eilen MOT ohjelmassa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/17/ympariston-ykkonen-kasikirjoitus - haistelija
Ei ole haissut moneen viikkoon enää. Ovat oppineet ajamaan tehdasta,kiitos!
- Anonyymi
Vitut ole oppineet mitään.Siinä ei ajotaidoilla ole mitään tekemistä.
- aina.haisee
Haju tulee tehtaalla työskentelevistä vasemmistolaisista.
- tilipussi
paperiliittolaisen taskussa haisee paperiraha
- Jaeikunuuhkimaan
Kaikki on nyt eko ja bio. Jos joku luuli, ettei haise, voi kokeeksi mennä haistelemaan oman biojätepönttönsä aromeja ja tehdä johtopäätöksiä.
- Törkeää
Kyllä tällä viikolla hajut olleet tosi pahoja. Milloin loppuu?
- toivoa.lykkää
Kun paperivasemmistolaisille saadaan vessat tehdasalueelle.
- treelle
Ei haju Äkistä lopu, vastahan se uusi tehdas on jotenkin saatu pyörimään, nyt kuulemma alkaakin vasta täysi rähinä ja puuta tulee tuutin täydeltä tehtaalle ja pian alkaakin vasta se haju, tämä ollut vasta harjoittelua. Nyt kun ilmastokin muuttuu eli matalapaineet yleistyvät niin haju leijailee entistä tiiviimmin alhaalla joten asunto myyntiin ja menoksi, helteellä ei voi edes tuulettaa.
- EvakkoReki
Juu, kohta on niin kitkerää kusen hajua ilmassa, että näköä haittaa ja henki ei kulje.
- paksulompakko
mörttiin ei haju tule,paperiliittolaisen hyvä asua miljoonatalossa
- Lievestuoreen..Kopio
Valtava tehdas pekkaroitiin sisäjärvelle pienelle tontille, jonne ei edes junat juurikaan mahdu.
Nalli päätti, että läntinen Suomi on Umppialuetta, piimäliitto ajettiin lännestä,,,Kaskinen,,,,,, sisäjärvelle. - Anonyymi
Miksei tule?asutko hermeettisessä paikassa.satoihan ne äänevoiman noet taannoin markkamäkeenkin.
- Anonyymi
Haisee paljon enemmän kun vanha ainakin täällä markkamäessä
- Anonyymi
Ja taas "BIO"Sellutehtaan paska haisee.Kaupungilla kun ajaa niin pää tulee kipeäksi. Viime viikolla Keskukoululla oli haissut myös, niin koulun oppilaat olivat valitelleet pääkipua. Ja mitä tekee Äänekosken ympäristöviranhaltijat? Eivät yhtään mitään!! Saisivat alkaa maksamaan korvauksia asukkaille.
- Anonyymi
Voi että kun kun tuon tehtaan toiminnan voisi lopettaa. Ja voi kun pääsis pois tästä kaupungista läheiseni mukana. Lähetään pois täältä! Mistä sitä tietää mitä m*rkkyä sieltä ilmastoon päästetään. Ja mikä on se hajusteen haju mikä välillä leijailee ilmassa, onko sekin joku tehtaan tuottama haju ja mitähän sekin on?
- Anonyymi
Koko tehdasalue pitäisi tuhota napalmilla ja hermokaasulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi että kun kun tuon tehtaan toiminnan voisi lopettaa. Ja voi kun pääsis pois tästä kaupungista läheiseni mukana. Lähetään pois täältä! Mistä sitä tietää mitä m*rkkyä sieltä ilmastoon päästetään. Ja mikä on se hajusteen haju mikä välillä leijailee ilmassa, onko sekin joku tehtaan tuottama haju ja mitähän sekin on?
No mikset lähde läheistesi kanssa pois jos on niin vaikeaa ?
Vai etkö pysty lepositeistä karkaamaan
- Anonyymi
Kannattaa muuttaa Suolahteen ei haise,äkissä haisee kokoajan.
- Anonyymi
Hyh hyh
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275