Jumppasalit

Asiallinen kirjoitus PH 4.9.2017 SK paikallislehdessä.
16529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nojaa ihan ok kirjoitus, mutta taas voisi ajatella vähän toiselta kantilta kuin pelkästään, että missä on tyhjiä tiloja. Ei varmastikkaan kovin monen lapsen vanhemmat ehdi kuskaamaan lapsiaan tuonne varuskuntaan. Aika moni varmasti kulkee pyörällä harrastuksissa ja tuonne varuskuntaan on hieman pisempi matka esim. ketvelniemestä taikka kivelästä keskustaan. Lisäksi aika monessa salissa ei taida vaatimukset ja soveltuvuus riittää tuohon käyttötarkoitukseen. Tervo näitä saleja on tainnut suunnitella muuallekkin useampia ja tietää varmasti enemmän, kun nämä suomi24 asiantuntijat. Varmasti eri vaihtoehtoja on kartoittettu ja selvitelty, mutta sopivaa ei ole muuta kuin uuden tekemällä! Eikä niitä jumppaajia voi mihinkään homeiseenkaan saliin viedä esim. varuskunnan saliin.

Äänestä

Onkos siinä varuskunan jumppasalissa rakennuslupa? Vai salliko Petri Heinosen johtama rakennuslautakunta siihenkin rakennusluvan ilman asemakaavaa?

Äänestä

Kai se perimmäinen kysymys on kuitenkin tuo paikka johon sitä on aikomus rakentaa. Kun se ei todellakaan ole sovelias millekään hallille. Ei sitä jumppahallia vastaan ole varmaan mitään, kun vain paikka olisi sopivampi. Kunnon tilava tontti ja niitä kai on olemassa.

Äänestä

No voisikos ajatella että tehdään se sali tyhjenevään Järvituulen tiloihin?
Vai vaatiiko se jotain erikoisvaatimuksia tiloilta?

Äänestä

Älkää nyt jauhako paskaa. Kaava hyväksyttiin 2016, jolloin asiaan olisi pitänyt pystyä vaikuttamaan. Kaiken maailman upposukeltajat ja puunhalaajat: halli tulee siihen, mihin se on piirretty.

Äänestä
  • Näin o!

    Äänestä

  • Itse jauhat paskaa! Kyseinen kaava ei sisällä yhtäkään jumppasalia.

    Äänestä

Mites vaikutat, kun asiasta ei ole ollut mitään tietoa missään. Yleensä kysytään naapureilta, mutta tässähän ei naapureita olekaan. Vois kai sitä asukkaillekin tiedottaa, että tämmöstä suunnitellaan. Ennen oli rakennusluvat ja piirrokset nähtävissä esityslistat/pöytäkirjat rakennuslautakunnan osiossa kaupungin sivuilla, mutta ei enää. Että tönöjä ja halleja saa rakennella mielin määrin.

Äänestä

Kannattaa mennä kaupungin rakennustoimistoon. Siellä piirrustukset ovat olleet nähtävillä julkisesti kaikille kuntalaisille.

Äänestä
  • kenelle on nähtävillä ja kenelle ei.ei sinne lukittujen ovien taakse kuka vaan pääse töllisteleen tai jos pääsee niin piirrustuksia ei just sillon löydy mistään.yritetty on!

    Äänestä

Sekin on paskapuhetta. Minä ilmoittauduin infopisteeseen ja pyysin lupaa käydä katsomassa papereita. Ei mitään ongelmaa.

Äänestä

Itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

Äänestä

Varuskunnassa olisi tosiaankin valmis halli, mutta se ei näille "urheilujoille" käy, koska on liian kaukana. Muutenkin tuo parkkipaikkakohu ihmetyttää, kun nykyään pitää urheilemaan mennä autolla ja ihan oven eteen pitää saada auto parkkiin. Tosi urheilullista.

Äänestä
  • No tuskinpa noilla lapsilla on yhdelläkään ajokorttia, jotka tuonne uuteen halliin tulevat jumppaamaan?
    Joten sen puolesta tuo paikka on hyvinkin perusteltu! Eikä entisen varuskunnan hallit! Mutta sinne voisi aikuisille kehittää siitä liikuntaa, vai eikö se kiinnostakaan?
    Ja toisaalta Suomi on täynnä metsiä, joten miksi nyt yhtä äkkiä muutama vanha mänty alkoi joitakin piirejä noin kovasti kiinnostamaan, että niitä ei saisi kaataa?
    Jopa ihmisten turvallisuuden kannalta voisi olla parempi, jos kaikki suuret männyt kaadettaisiin keskustan alueelta, vai kuka uskaltaa ottaa riskin, että myrskyn aikan yksikään niistä ei kaadu ja kukaan ei kuole/loukkaannu?
    Vuosi sitten kesällä kaatui koulunmäeltä puita myrskyssä ja samalla kertaa siitä osuuspankin kulmalta yhtä suuri mänty, joten ovat selkeästi nuokin männyt riski!

    Äänestä

  • tällä kylällä ei p*skamyrskyä kummempia myrskyjä tule,se ei mäntyjä kaada.

    Äänestä

Aikuisille sählyt ja sulikset varuskuntaan. Pienet lapset ei sinne varuskuntaan yksin pääse, nyt kun se jumppa on lähellä niin harrastajia piisaa. Itse en vuorotöiden myötä voisi lapsia kuskatakkaan varuskuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JumppaHuippa kirjoitti:

Asiallinen kirjoitus PH 4.9.2017 SK paikallislehdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu