Toivoisin asiallista apua/vastauksia/ihan mitä vaan. Jaan tämän koska en pysty puhumaan tästä kenellekään ja koska nuorten nettikirjepalvelut ovat täynnä.
Oon 18-vuotias tyttö. Käyn lukiota ja harrastan tanssia. Tuntuu, että kaikki mun sisällä on ihan sekasin ja että tää ei lähe pois vaa aina vaan pahenee.
Mua ahdistaa tosi paljon. Yo-kirjotukset, tanssiharrastus ja kaverit ahdistavat. Mulla on kamala stressi koko ajan. Oon allapäin suurimman osan ajasta. Oon aina rakastanut tanssia ja nyt mun mielenkiinto on alkanut lähteä siitäkin pois. Tuntuu, että ainoastaan ollessani humalassa pystyn olemaan onnellinen, vaikkakin vain hetken, enkä silloinkaan aidosti. Lisäksi oon väsynyt melkein aina ja usein tuntuu, että voisin nukkua koko päivän.
Tuntuu siltä, että kaikessa pitäisi pärjätä ja että mun voimat ei riitä sihen. Tuntuu myös, että alisuoritan kokoajan ja siitä tulee vain enemmän ahdistusta. Pitäisi kirjottaa hyvin yo-kirjotuksissa, pärjätä ja kehittyä tanssissa ja pitää yllä kaverisuhteita ja parantaa niitä.
Tuntuu myös siltä, että oon ihan yksin. Tuntuu että kaikki mun kaverit välttelee mua eikä haluu olla mun kavereita. Tuntuu et kaikki jättää ja hylkää mut kokoajan, mikä johtuu varmasti myös osittain siitä, kun kaikki hylkää mut nii ei kukaa haluu olla mun kaveri. Tuntuu et kukaan ei haluu jutella mun kanssa. Kukaan ei tuu koulussa istuu mun viereen sohvalla ellei koko sohva oo muuten täynnä eikä välttämättä silti tuu, vaan seisoo mielummin. Ruokalassa, jos istun jonkun kanssa niin kukaan ei tuu sihen pöytää missä mä oon, vaikka olisikin hyvä kaveri sen kanssa kenen kanssa mä istun. Pelkään että menetän loputkin kaverit kokonaan.
Nykyään itken paljon. Katson surullisia videoita ja itken niitä. Itken myös sitä, että mua itkettää tälläset asiat, vaikka jollain asiat ovat vielä huonommin. Itken sitä, että en voi tajuta oikeasti niitä ihmisiä, kenellä asiat ovat todella huonosti. Itken sitä, että mua ei tajuta. Itken pahasta olosta
Oon 18-vuotias tyttö. Käyn lukiota ja harrastan tanssia. Tuntuu, että kaikki mun sisällä on ihan sekasin ja että tää ei lähe pois vaa aina vaan pahenee.
Mua ahdistaa tosi paljon. Yo-kirjotukset, tanssiharrastus ja kaverit ahdistavat. Mulla on kamala stressi koko ajan. Oon allapäin suurimman osan ajasta. Oon aina rakastanut tanssia ja nyt mun mielenkiinto on alkanut lähteä siitäkin pois. Tuntuu, että ainoastaan ollessani humalassa pystyn olemaan onnellinen, vaikkakin vain hetken, enkä silloinkaan aidosti. Lisäksi oon väsynyt melkein aina ja usein tuntuu, että voisin nukkua koko päivän.
Tuntuu siltä, että kaikessa pitäisi pärjätä ja että mun voimat ei riitä sihen. Tuntuu myös, että alisuoritan kokoajan ja siitä tulee vain enemmän ahdistusta. Pitäisi kirjottaa hyvin yo-kirjotuksissa, pärjätä ja kehittyä tanssissa ja pitää yllä kaverisuhteita ja parantaa niitä.
Tuntuu myös siltä, että oon ihan yksin. Tuntuu että kaikki mun kaverit välttelee mua eikä haluu olla mun kavereita. Tuntuu et kaikki jättää ja hylkää mut kokoajan, mikä johtuu varmasti myös osittain siitä, kun kaikki hylkää mut nii ei kukaa haluu olla mun kaveri. Tuntuu et kukaan ei haluu jutella mun kanssa. Kukaan ei tuu koulussa istuu mun viereen sohvalla ellei koko sohva oo muuten täynnä eikä välttämättä silti tuu, vaan seisoo mielummin. Ruokalassa, jos istun jonkun kanssa niin kukaan ei tuu sihen pöytää missä mä oon, vaikka olisikin hyvä kaveri sen kanssa kenen kanssa mä istun. Pelkään että menetän loputkin kaverit kokonaan.
Nykyään itken paljon. Katson surullisia videoita ja itken niitä. Itken myös sitä, että mua itkettää tälläset asiat, vaikka jollain asiat ovat vielä huonommin. Itken sitä, että en voi tajuta oikeasti niitä ihmisiä, kenellä asiat ovat todella huonosti. Itken sitä, että mua ei tajuta. Itken pahasta olosta
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vastatkaa
En tuolla asenteella.
Ei ole muuta viisasta keinoa kuin puhua asiasta luotettavalle ihmiselle (kouluterveydenhoitaja, opinto-ohjaaja, terveyskeskus).
Itkeminen ei ole paha asia vaan yksi keino käsitellä ahdistusta. Humala on yleensä huonoin vaihtoehto, paitsi joskus liikaan jännittämiseen.
Uusi harrastus saattaisi tuoda uusia ystäviä.
Vitut mikään terveydenhoitaja auttaa. Suosittelen ettimään oikeeta juttuseuraa tai itsellä ainakin auttoi oman pahaan oloon se että tein rikoksia mutta siihen en suosittele turvautumaan.
Itsellä vähän saman tapainen olo. Tiedän kyllä että liittyy murrosikään (ikää 11v.) mutta se ei auta ahdistukseen. Harrastan pianonsoittoa. Piano-ope ja ope valittaa kun en tee läksyjä kunnolla. Piano- ope sanoo että pitäisi soittaa viisi kertaa viikossa. Läksyjä on joka päivä. On paljon kokeita. Aika kuluu läksyihin enkä ehdi nähdä kavereita.
Haluaisin lopettaa ruotsin mutta äiti ei anna vaikka se on vapaaehtoinen. Raivoan muille, ja olen ilkeä (en vakavasti, mutta esim kantelen asioista). Muut suuttuu ja syntyy riitoja. Tuntuu että kaikki mitä yritän kaatuu päälle.
Ap:n tapauksessa kyse voi olla masennuksesta ja se voi vaatia lääkärin hoitoa. Sen on voinut laukaista esim. liian suuret niskaan kasatut paineet ja stressi.
Nuoret: puhukaa jollekin luotettavalle ja tutulle aikuiselle. Ei välttämättä vanhemmillenne, mutta jollekin. Kummit, mummit, sedät, tädit, kuka vaan, johon luotatte.
Olen vahvasti sitä mieltä, että suuri osa nuorten henkisestä pahoinvoinnista tulee kahdesta asiasta: toisaalta heitä paapotaan pumpulissa ja kaikki annetaan valmiina eteen ja toisaalta heiltä vaaditaan aikuisuutta ja itsenäisyyttä aivan liian aikaisin. Ensiksi mainitun asian takia kyky sietää vastoinkäymisiä ja vaatimuksia on huonontunut.
Elämän voi elää läpi siitä nauttien myös ilman kiiltokuvamaista täydellisyyttä. Tehkää vaan se todellinen parhaanne ja jos joku muu koettaa vaatia teiltä liikaa, niin sanokaa se hänelle suoraan.
Elämä ei ole helppoa, se on joskus ihan helkkarin vaikeaa. Siitä voi silti nauttia.