Ajoissa kotiin: Ei väkivaltaa

huonotkokemukset

Laukaalainen sijaisperhe kertoi Savon sanomissa 4.9. sijaisvanhemmuudestaan. Ilmeisesti he toimivat sekä lyhytaikaisena että pitkäaikaisena sijaisperheenä. Ilmeisesti valitsivat lyhytaikaisista sijoitetuista lapsista itselle mieluisan ja ottivat pitkäaikaiseen sijoiteukseen. Vai mitenkähän meni?
Ko. laukaalaisen sijaisperheen vanhempi kertoi lehtijutussa, että useista perheistä vain yhden perheen vanhempien kanssa on ollut ongelmia, koska vanhemmat eivät hyväksyneet lapsensa huostaanottoa. He uhkailivat sijaisperhettä.

Aika hyvin. Meillä näet toinen kahdesta sijaisperheestä harjoitti väkivaltaa sijoitettuja lapsia kohtaan. Koskapa sijaisvanhempien asema on kuin "pyhä sädekehä" eivät viranomaiset halunneet uskoa, että niin hieno perhe harjoittaa väkivaltaa. Näin ollen lapset joutivat kokemaan väkivaltaisen narsistisen sijaisvanhemman oikkuja ja mielenailahduksia ja pelottelua vuosikausia.

Toivon siis, etteivät narsistiset, väkivaltaiset ja vallankäyttöön mielistyneet henkilöt ryhtyisi sijaisvanhemmiksi, vaikka Perhehoitoliitto ja Pesäpuu heidät varmasti mieluusti tehtävään valitsisivat. Mitään "työhaastattelua" tehtävään ei ole.

Pyydän, älä ala tehtävään väkivaltainen!

2

335

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • narsistinarsku

      En kirjoittanut itsestäni. Minä en aio ryhtyä sijaisvanhemmaksi.

      • voittekoollaapuna

        Palvelukseen haetaan tilapäistä sijaisperhettä, jonka vanhemmat ja omat lapset eivät kaltoin kohtele lastamme. Toivomme, että lastamme ei lyödä, juoksuteta talon ympäri, ei halveksita eikä käytetä seksuaalisesti hyväksi. Toivomme lisäksi, ettei lastamme eristetä meistä vanhemmista eikä sukulaisista, ei siis vieroiteta. Toivomme lisäksi, ettei sijaisperhe asetu meidän yläpuolelle ja halveksi meitä. Toivomme, että lapsemme saa hänelle kuuluvat perustarpeet ja saa vapaasti itse mennä jääkaapille. Toivomme että lapsemme saa harrastaa mitä haluaa, ei sijaisvanhemman valitsemaa harrastusta. Vielä toivomme, että lapsestamme huolehditaan yhtä hyvin, kuin perheen lapsenlapsista esim. käyttämällä turvaistuinta silloin, kun häntä kuljetetaan autossa.

        Terveisin lapsen vanhemmat


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe