Liikennesäännöt

Netissä näytetään läheltä-piti videokuvaa, missä kaksi lasta täpärästi selviytyy tien ylityksestä.
Autolla on ollut liian suuri tilannenopeus, mutta niin on ollut lapsillakin. Kuvista näkyy, että he juoksevat suin päin suojatielle katsomatta sen kummemmin muuta liikennettä.

Omille lapsilleni opetin pienestä pitäen, että suojatien eteen pysähdytään aina ja katsotaan tilanne, ensin vasemmalle, sitten oikealle, AINA. Ja ikinä ei saa juosta, pitää kävellä reippaasti. Ei saa palata kesken kaiken takaisin, vaan ylitettävä aina suojatie suoraan.
Tätä toitotin joka kerran, kun kuljin lasten kanssa kadulla. Kysyin, miten me nyt teemme, kun menemme kadun yli. Lapset selittivät innokkaasti oikeat tavat. Tein sen vaikka ei olisi auton autoa näkynyt, koska lapsi on matalalla, hän ei aina havaitse tulevia autoja, jos on parkkeeratun auton katveessa.

Lapsistani on videoita, joissa he leikkivät kaupunkipihalla ja menevät kadun yli naapuripihalle. Hienoa huomata, että he pysähtyvät ja katsovat liikenteen juuri kuten oli opetettu. Saatoin olla aika turvallisella mielellä, vaikka he olivat koko lapsuutensa keskellä kaupunkia.

Tätä ei voi kylliksi korostaa. Lapsi ei opi kerrasta, pitää sanoa ja sanoa yhä uudelleen samat ohjeet.
Mutta sitten niistä tulee tapa.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ketä kiinnostaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äiti.kolmelle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu