Olisi mukava kuulla naisten ja miksei miestenkin kommentteja yksinhuoltajuudesta. Olen ihan pian kolmen lapsen yksinhuoltaja...yksi lukiossa,yksi ylä-asteella ja nuorin ala-asteella. Itse käyn vuorotyössä. Ratkaisuni, päätös erota on oikea,olen sitä kauan kypsytellyt,, ei siis mikään hetken mielijohteessa syntynyt pikapäätös. Mietityttää miten pärjään omakotitalossa naisena. Mietityttää taloudellinen pärjääminen. Vaikka tähänkin asti olen huolehtinyt 95 prosenttisesti kaikesta.Lasten vaatetukset, koko 5 henkisen perheen ruuat ym. Silti kumma peikko yrittää häiritä yöuniani tässä asiassa. Olen varautunut pahimpaan, silti kaikkea ei voi tietää eikä ennakoida.
Siispä kaikenlaiset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.
Siispä kaikenlaiset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mielessä kypsyttely ei aina riitä, erosta kannattaa puhua myös "asiantuntijoiden" tai hyvin luotettujen ystävien kanssa. Eroon on oltava hyvin painavat syyt..Eron jälkeistä aikaa ei voi ennustaa, sillä siihen kytkeytyy niin monisyinen ihmis-suhde verkosto, ettei kaikkea voi ennalta tietää. Oma jaksaminen omassa mielessä pohdittuna ei anna kuvaa siitä, miten eron jälkeen jaksaa. Useimmat kyllä selviävät eron jälkeen, mutta aikaa se ottaa. Taloudellinen selviäminen ei ole pahin, vaan henkinen. Ajattele vielä..
Kasvatat lapsesi ymmärtämään että henkiset arvot ovat tärkeämpää kuin materia!
... että henkinen puoli ottaa lujemmalle. Ei se tee onnelliseksi että on rahaa jne. Olen tätä kypsytellyt viimeiset neljä vuotta ja keskustellut niin ystävien kuin ammatti-ihmistenkin kanssa. Tiedän senkin, että en ole yksin.Monelle muullekin on käynyt näin, syystä tai toisesta. Mikä on riittävä syy erota.... tässä on riittävästi syytä.En nyt sattuneesta syystä täällä ala tarkemmin selostamaan,mutta Ei ole kysymys kyllästymisestä eikä siitä että toinen ei vie roskapussia tms mielestäni vähäpätöisestä syystä. Sanotaan vaikka että pahemmin ei voi vaimoaan loukata eikä satuttaa.
Lasten takia sitä kuitenkin on yrittänyt, josko sittenkin pystyisi antamaan anteeksi. Mutta täytyy muistaa, että on vain yksi elämä ja se on tarkoitettu elettäväksi. :)
Tekstisi voisi olla minun kirjoittama, niin tutulta se kuulosti. Odotan itse kevättä, jolloin laitan toisen vaiheen eteenpäin ja teen sen HETI kun on mahdollista.
Kaikkea ei todellakaan voi antaa anteeksi. Siinä vaiheessa kun lapsetkin alkavat kärsiä tilanteesta, niin huomaa, että ratkaisu on oikea.
Nyt kun olemme asuneet erillään, tilanne on hieman rauhoittunut, mutta lasten manipuloiminen mieheni puolelta jatkuu yhä. Tuleva ex-mieheni kertoo lapsille sellaisia asioita liitostamme, joita pieni mieli ei vielä ymmärrä. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö sittenkin ottaa yksinhuolto, mutta sitä ajattelee, että lapsilla on oikeus isäänsä, vaikka se olisi kuinka huono.
Itse olen myös saanut ystävyysverkoston ja saanut myös ammattiapua, mutta kirjoittaminen oli eräs keino purkaa pahaa oloa. Se auttoi pahimman yli jo pahoinpitelykauden aikana.
VOIMIA SINULLE!
110 prosenttisesti.. ;))
Onnea jatkoon...