Innofactor, merkittävä nousupotentiaali

vinkkivinkki

Innofactorilla on merkittävä nousupotentiaali, sitä ostetaan nyt 1,4€ hintaan molemmin puolin junnaten jo viikkoja. Inderess on arvoinut sen nousupotentiaaliksi 21%. 1,70e arvoiseksi lapuksi. Loppuvuoden kaupat yhdistettynä ensvuoden mahdollisiin osinkoihin voi nostaa lapun arvon loppuvuodesta 2€ tietämille.


Siinä viimisin kauppa.

Suomen Punainen Risti on julkisen hankinnan kilpailutuksessa valinnut
Innofactorin toteuttamaan Vapaaehtoisten tietojrjestelmn. Hankinta ksitt
ratkaisun suunnittelun, toteutuksen, jatkokehityksen ja ylläpidon. Hankinnan
arvonlisäveroton vertailuhinta sopimuskauden ajalta on 578 700 euroa.

19

3748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Innof

      Ostin Innofactoria ennen kesää salkkuun mustana hevosena. Eli odotukset ei olleet kovin korkeat, mutta näin silti potentiaalia tässä yrityksessä, arvelin, että voisi jopa tuplaantua arvo. Nyt ollaan miinuksella jonkin verran, mutta pitkään salkkuun meni tämä eli en ole vuosiin myymässä pois. Keskihintaa voisi pienentää vielä ostamalla lisäsiivun tästä, jos tämä ei olisi jo nyt salkkuni yksi suurimpia sijoituksia. Pitää pitää kuitinkin järki tässä eikä hankkia ylipainoa millekään paperille. Toisena mustana hevosena minulla on BITCOIN GROUP SE O.N. (ADE). Tämä on todellakin yllättänyt positiivisesti. Innofactorilta odotan vielä paljon ja loppuvuodesta olisi näytön paikka, jotta kurssi saataisiin taas nousuun.

    • Pokerinaama_

      https://ura.innofactor.fi/

      Helvetisti siellä otettas töihin porukkaa ainakin. Mulla on vielä koulut kesken, mutta ensvuonna haen. Kuulemma ois kahdellekymmenelle töitä välittömästi.

      Mulla on hyvä tilanne porukoiden vuoksi. Vielä 23v. saan asua "heidän maillaan". Ostin osaketta sen 500kpl, voimpahan ensvuonna sanoa ainakin omistajana hakevani työpaikkaa.

    • Konkurapussi

      Nyt saa halvalla Innofactoria. Mikähän siellä nyt mättää?

    • Kaikkihyvin

      Liikevaihto vain laskee ja tulosta ei tule.

    • asiantuntijaa

      Taas näitä vinkkivinkin sijoitusvinkkejä, Innofactorin kurssi 0,80 € tällä hetkellä.

    • Kokiko

      Ja laskee edelleen.
      Heh heh

    • asiantuntijaa

      Tällä hetkellä kurssi noin 0,69€ Innofactorilla. Taas näitä vinkkinvinkin hölmöjä sijoitusvinkkejä vai että ihan 2 € vuoden 2017 loppupuolella?

    • asiantuntijaa

      Juoskaa minkä kintuistanne pääsette! Innofactor antoi negarin eilen, ja laskenut yhteensä jo 10%. Mennäänkö kohta läpi 0,60 € jää nähtäväksi, mutta tässä saa kyllä pidellä hattuaan, jos on Innofactoriin lähtenyt sijoittamaan. Paskoja sijoitusvinkkejä tällä palstalla kyllä näkee, lieneekö vinkkivinkin takana yksi ja sama henkilö, vai joukko trolleja?

    • Hyväesimerkki

      Hyvä esimerkki siitä, että tappiot täytyy ottaa mahdollisimman aikaisin, eli toivottavasti Innof ja kumppanit ovat tätä sijoituskirjallisuuden yhtä tärkeintä oppia noudattaneet ja myyneet noin 1,10 euron kurssiin, eli noin -20% tappiolla. Vihreät sijoittajat siirtävät tappiollisen osakkeen ns. pitkään salkkuun, jolloin ottavat kaikki tappiot siipeensä. Tosin kukin sijoittakoon tyylillään.

    • asiantuntijaa

      Innofactor antoi tänään Q3-raportin, ja rysähti yli 6% lisää. Nyt enää 0,48 €/osake. Jäätiin merkittävästi tavoitteista. Firman tavoitteena on karsia lisää henkilöstöä ja väliporrasta, jotta kustannukset pysyisivät kurissa. Tässä on riskinä että hyvätkin tekijät saavat lähtöpassin, ja firman kilpailukyky heikkenee entisestään. Nykyään markkinoilla ei näytä olevan mitään luottamusta firmaa kohtaan, joten lasku jatkunee.

    • Voivoii

      Innofactorin johtajan kädet kyllä kovasti heiluvat Inderesin haastattelussa. Posket punaisina oli kovasti pahoillaan.

    • asiantuntijaa

      Seis sanon minä! Pitäkää näppinne erossa tästä osakkeesta. Näen että nonnerot ovat välittäjätilastojen mukaan ostaneet tätä osaketta aika reippaasti viime aikoina. Nonnerot eli nordnettiläiset olette juuri te, jotka luette tätä palstaa, eli tuulipukusijoittajat (=tuularit).

      Putoavaan puukkoon ei kannata koskea - antakaa osakkeen laskea rauhassa sille tasolle mille se kuuluu, käänteeseen ehtii aina mukaan, vaikka saattaa joutua maksamaan ylimääräistä. Ei ole varmaa että tämä firma koskaan mitään käännettä pystyy tekemään, ja rahoja on turha makuuttaa tässä firmassa, kun ei maksa osinkoa. On myös epätodennäköistä että joku ostaisi tämän firman, ja jos joku niin tekee, niin vasta sitten kun hinta on ihan todella polkuhinta (10-20 senttiä/osake). Teette silloinkin tappiota, jos ostatte nykyhinnoilla. Muuten vain priima tavara kelpaa ostajille - ja sitä tämä firma ei totta vieköön ole.

    • asiantuntijaa

      Juoskaa henkenne edestä! Kauppoja on jo tehty alle 40 sentin hintaan, eli tämä firma taitaa mennä sinne senttikerhoon jossakin vaiheessa. Se tarkoittaa sitä että riski menettää koko sijoituksensa arvon ensi vuosina kasvaa jyrkästi.

    • Senttikerho

      Joulukuussa Innofactorin 100 suurimmasta osakkeenomistajasta vain 5 myi lappujaan ja 15 hankki lisää. Onkohan heillä sisäpiiritietoa.

    • asiantuntijaa

      Ei voi kuin nauraa, Innofactor lätkäisi uuden tulosvaroituksen, ja osake rysähti lähes 15% päivässä. Piensijoittajat olivat innoissaan käyneet ostamassa osakkeita 35 sentin pohjasta, ja ahneus nostatti osakeen hinnan aina sinne 46 senttiin asti. Vaan Innofactor iski takaisin! Tämä osake ei ole halpa millään hinnalla. Uskokaa pois että sinne senttikerhoon mennään vielä.

    • Anonyymi

      15,09% Nousu tänään. Halpaa on vielä.

    • Anonyymi

      Innofactor tänään +49,33%. Capman ja tj ostivat Innofactoryn.

      Näyttää Capmanin pitkäaikainen kakkosmies olevan Tulikiven hallutuksessa, joten taitaa olla seuraava:
      https://tulikivigroup.com/hallitus/

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe